Lukijan kynästä: Holokaustielokuva Suomesta

Dramatisoidun propagandaelokuvan tuotantoa ja levitystä tukee ICEJ-järjestön Suomen osasto, eli "Jerusalemin Kansainvälinen Kristillinen Suurlähetystö".

Lukijan mielipide

Juutalainen holokaustiteollisuus on levinnyt Suomeen. Huolimatta siitä, että juutalaisten väitetystä kansanmurhasta toisessa maailmansodassa ei ole pitäviä todisteita, holokaustin epäileminen on monissa maissa vankeudella rangaistava rikos. Väitetyn ”kansanmurhan” kiistämisestä rangaistaan usein pidemmällä vankeudella kuin esimerkiksi ihmisen tappamisesta.

Holokaustilla ratsastavat elokuvat ovat arkipäivää läntisessä maailmassa. Jos elokuvan aiheena on holokausti, se erittäin todennäköisesti saa rahoituksen ja se palkitaan elokuvagaaloissa. Tämä on nähty muun muassa Oscar-tilaisuuksissa vuosi toisensa jälkeen.

Suomi on ollut syrjässä pahimmalta holokaustiteollisuudelta, mutta myös täällä on vaadittu holokaustin epäilemistä lisättäväksi rangaistavien rikoksien joukkoon.

Tämän vuoden aikana valmistuu ensimmäinen suomalainen holokaustipropagandaelokuva kristillisen järjestön tuella. Elokuvaa kuvataan mediassa ”dokumentiksi”, mutta siihen lisätään vahvasti oikeaoppista holokaustifiktiota. ”Dramatisoitu dokumentti” ei ole faktaa, vaan fiktiota.

Rahoitusta sionistiselta järjestöltä

Elokuvaa valmisteleva Martti Takalo on suomalainen elokuvantekijä. Hän on aiemmin ohjannut sotaelokuvan Pelkosenniemi 1939 – unohdettu taistelu ja nyt hän valmistelee holokaustielokuvaa ulkomailta johdetun järjestön rahoilla.

Martti Takalo ohjaa ja käsikirjoittaa itse tekeillä olevan elokuvan. Näyttelijät ovat harrastajia Saarijärveltä ja sen ympäristöstä. Työnimellä Kahdeksan Ratakadulta Auschwitziin valmisteltu draama kuvataan Saarijärvellä sekä Helsingissä.

Dramatisoidun propagandaelokuvan tuotantoa ja levitystä tukee ICEJ-järjestön Suomen osasto, eli Jerusalemin Kansainvälinen Kristillinen Suurlähetystö. ICEJ ei nimestään huolimatta ole diplomaattinen edustusto vaan tiukasti juutalaismyönteinen kristillinen yhdistys. Suomen ICEJ- osasto on vuosien mittaan edistänyt Palestiinan kansanvaihtoa järjestämällä tuhansien juutalaisten muuton Venäjältä ja muualta Itä-Euroopasta Israeliin.

Tulevan elokuvan aiheena olevien juutalaisten mukaan on nimetty osuustoimintatila nimeltä Kahdeksan muisto, joka sijaitsee Jerusalemin ulkopuolella.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen-lehti.

Auschwitz Elokuvat Historia Holokausti Holokaustihuijaus Israel Kotimaa Kristillinen sionismi Lukijan mielipide Martti Takalo Palestiina Propaganda Rappiokulttuuri Sionismi Sotapropaganda Toinen maailmansota

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Hatari

    Vastaa

    Faktaa, fiktiota ja semifiktiota II maailmansodasta. Siinä aseet, joilla ihmisten mielet ryöpätään. Juutalaiset saavat toki vitsailla aiheesta, ja juuri huumori & komedia ovatkin käteviä keinoja ujuttaa ”holokausti” mihin tahansa kohtaukseen, oli se sitten kuinka asiaankuulumatonta tahansa. Tätä käytetään muihinkin valheisiin; niiden levittämiseen ja pakkosyöttöön. Jos vaikka Hollywood-porukka seuraavaksi keksii, että kissat ovat koiria, niin alkaa ilmestyä ”vitsejä” aiheesta TV-sarjoihin ja leffoihin. Sitten niille naureskellaan ruudulla: ”Höhöhö, joku ajatteli vielä viisi minuuttia sitten, että kissat ja koirat ovat eri laji. Höhööhö!” Tämän jälkeen asia mainitaan jossakin TV-keskusteluohjelmassa ja jonkun internetsivulla, ja näin se on muuttunut propagandahötöstä timanttiseksi faktaksi. Kun se mainitaan monta kertaa mediassa, sen on pakko olla totta. Miksi kukaan levittäisi valheita? Miten vaikkapa jonkun TV-kanavan uutistoimitus hyötyisi tästä tai hyödyttäisi jotakuta toimillaan?

    ”Holokaustin” kieltämisestä kovia tuomiota jaetaan myös. Tuo on kyllä sellainen asia, jonka pitäisi laittaa ihmisillä raksuttamaan. Lienee liikoja toivottu Suomessakin.

    • vanha ruuna

      Vastaa

      Miten jonkun uutistoimiston kannattaa valehdella ja hyötyä siitä? No, funtsi esmes jenkkilän Fox Newsin uutisia. Kun Tucker Carlson alkoi näyttää videoita Capitolin ”valtauksesta” (Tuckerilla on videoituna 41 000 tuntia turvakameroiden tallentamaa kuvaa), niin ”hyvä ettei sisällissota alkanut”. Fox News näytti yhden videon ja se oli näköjään siinä. Mä mietin, ett mitä vittua. Sit mä kelasin, ett kukas sen ”Republikaanisen uutistoimiston” omistaja on. No, sehän on vanha kunnon kipapää, Rupert Murdoch, eräs maailman rikkaimmista koskaan. Mediamoguli ja todella vaikutusvaltainen jude. Tucker sai ne videot kovan taistelun jälkeen Foxille ja tarkoitus oli näyttää ne muillekin kun Rupertille. No, tietäähän sen miten tollasen jutun kanssa käy/kävi. – En mäkään tajuu, mitä hyötyy siitä on itselleen, mut tää onkin juutalaismiljardöörien busineksia ja Bidenin hallituksen paskaa. Koko maailma altistuu nyt näille judejen ”uutisille”, sekä muulle umpipaskalle. – Saiko Fox ne videot ”median käsiteltäväksi.” No, niinpä tietenkin.

    • Jupi

      Vastaa

      sitähän luulisi, että jos kerran holokausti on tapahtunut, ja sitä tukevia tieteellisiä todisteita olisi, niin asia tutkittaisiin niin kauan kunnes viimeinenkin epäilijä myöntää holokaustin tapahtuneen. jostain syystä ei tutkita

  • Jalmari Helander sionistinen läskipää

    Vastaa

    Eikös tuo ”kehuttu ja suosittu” Sisu elokuva ole juuri oikea esimerkki kun ohjaaja kerran totesi että kuinka helppo tehdä kässäri pahoista natseista joita saa lyödä turpaan koska kukaan ei pahoita mieltään asiasta… Kertoo kyllä kaiken syvällisen leffasta että tekijästä.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Sitä minä olenkin joskus ihmetellyt että eikö täällä Suomessa vieläkään ole holokaustin epäileminen kielletty, vaikka omaa kansaansa vihaavat sosiaalidemokraatit ovat olleet vallassa jo yli 40 vuotta. Suomen alamäkihän alkoi siitä kun Presidentti Urho Kekkonen siirtyi pysyvästi syrjään sairauden vuoksi syksyllä 1981 ja Kekkosen pitkäaikaisesta juoksupojasta tuli seuraava presidentti. Tämän 40 vuoden aikana vasemmistolaiset ovat ehtineet tuhota lähes koko maan ja ovat miehittäneet kaikki tärkeimmät instituutiot kirkosta ja oikeuslaitoksesta lähtien. Kyllä se holokaustin kieltäminen täällä Suomessakin tulee vielä rangaistavaksi rikokseksi, ja koska Suomi on oikeusvaltion IRVIKUVA niin lakihan tulee tietenkin olemaan taannehtiva ja se tulee koskemaan käytännössä vain VALKOIHOISIA KANTASUOMALAISIA!.

    • suvakki 964

      Vastaa

      Tämä johtunee siitä, että Suomi oli Saksan aseveli kuitenkin; ja tämä historia on syväänvalettu myös sossujen vereen. Sen vuoksi eivät ole tajunneet sitä kritisoidakaan; ehkä eivät edes osaa.

  • TT

    Vastaa

    Itseäni kristittynä v*tuttaa aivan helvetisti tämä kristittyjen osoittama typerä mieltymys juutalaisiin ja juutalaiseliitin projekteihin. Ei ole ihme, että kristittyjen maine on niin huono ja monet kansallismieliset hakevat tukea esim. suomenuskosta. Väitetään jopa, että kristinusko on kokonaisuudessa juutalaislahko ja salajuoni, jolla ei-juutalaiset saadaan kesytettyä puolustuskyvyttömiksi lampaiksi. Tässä kuitenkin unohdetaan eurooppalaisen kristinuskon sotaisa historia, jonka myötä aikoinaan karkoitettiin maanosaan tunkeutuneet musllimit ja muu roskasakki. On karkotettu juutalaisiakin sitten, kun niiden sikailuihin on kyllästytty.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi