Tuukka Kurun puhe Kukkavirrassa 16.8.2020

Tervehdys teille kaikille paikalla olijoille ja kiitän teitä jo etukäteen siitä, että osallistuitte tähän kukkavirraksi nimettyyn muistotilaisuuteen, jonka Kansallismielisten liittouma on menestyksekkäästi järjestänyt jo kaksi kertaa aikaisemmin. Kiitän myös jokaista aktivistia, joka on omalla työpanoksellaan ja aktiivisuudellaan mahdollistanut tämän tilaisuuden järjestämisen ja aivan erityisesti haluaisin kiittää vielä niitä jämäkän linjan edustajia, joiden ansiosta tämän kertaisen muistotilaisuuden teemaksi valittiin White Lives Matter. Tämä nimivalinta, joka korostaa valkoisen elämän tärkeyttä niin Suomessa kuin kaikissa valkoisissa maissa, oli myös oma harras toivomukseni.

Turussa tapahtunut veriteko oli monilta osin pysäyttävä kokemus. Olin juuri tuona ajankohtana viettämässä Suomen Sisun kesäpäiviä Rovaniemellä, kun saimme tiedon Turussa tapahtuneesta tragediasta. Joukkoomme kuulunut nuori, Varsinais-Suomesta saapunut naisjäsen järkyttyi silminnähtävästi. Montako uhria? Oliko heidän joukossaan tuttujani? Onkohan läheisilläni kaikki hyvin? Onko murhaaja edelleen vapaana? Alun epävarmuus kouraisi syvältä myös niitä jäseniä, jotka tiesivät oman perheensä olevan turvassa. Olin yksi näistä onnekkaista.

Samanlaista viestittelyä kävivät varmasti sadat, elleivät tuhannet muutkin ihmiset joka puolella Suomea. Osa huomasi väistäneensä potentiaalisen hengenlähdön vain muutamilla minuuteilla, osan ollessa juuri silloin kahviloiden tai kauppojen sisällä, kun marokkolainen turvapaikanhakija hyökkäsi päättömästi veitsen kanssa jokaisen vastaantulevan kimppuun. Kuolonuhreja oli kaksi kappaletta ja kahdeksan loukkaantui. Tiedän, että tapahtumamme osallistujien joukossa on niitä, jotka tunsivat ainakin osan näistä uhreista henkilökohtaisesti. Heidän lähtönsä oli varmasti sanoin kuvaamattoman raskas kokemus.

Turun isku oli lajityypiltään hyvin saman kaltainen kuin muutkin muukalaisten tekemät verityöt monissa länsimaissa. Ensinnäkin niiden tekijät ovat lähtökohtaisesti aina joko maahan vasta saapuneita turvapaikanhakijoita, tai pidempään maassa asuneita muslimeita, joiden juuret ovat Euroopan ulkopuolelta. Iskut nojaavat shokkivaikutukseen ja iskujen puolustuskyvyttömät uhrit koostuvat pääosin eurooppalaisista. Niiden tarkoitus on järkyttää, lamaannuttaa ja demoralisoida valtaväestöä, joka lopulta huomaa jääneensä vähemmistöryhmien panttivangiksi omassa kotimaassaan.

Veriteoista tehtäviä johtopäätöksiä haluttiin läntisten maiden päättävissä elimissä vältellä viimeiseen asti, sillä kyseiset johtopäätökset olisivat väistämättä jakaneet valkoisten maiden kantaväestöt ja niiden etniset vähemmistöt toisistaan poikkeaviin ryhmiin. Harmillisen usein näiden ryhmien rinnakkaiselo on tilastollisesti tarkasteltuna hyvin epäsymmetristä. Valkoisen kantaväestön tehtäväksi on nähtävästi asetettu kasvavan muukalaisväestön elintason, lisääntymisedellytysten ja onnellisuuden ylläpitäminen, josta kiitoksena heitä syyllistetään, ryöstetään, raiskataan, murhataan ja asetetaan loputtomaan kilpailuun reviiristä, työpaikoista ja yhteiskunnallisesta hegemoniasta alati kasvavaa globaalia ylijäämäväestöä vastaan, jota ei voisi vähempää kiinnostaa heille vieraiden valkoisten kansojen oikeudet kansallisiin koteihinsa. Näitä kansallisia koteja pyritään vieläpä toistuvasti kuvaamaan eräänlaisiksi menneen ajan rasistisiksi reliikeiksi, joissa ei ole enää mitään arvostettavaa, mitään tavoiteltavaa eikä mitään puolustettavaa.

Valkoisille onkin varattu omissa kotimaissaan ainoastaan tuhoutuvan rodun rooli, jolle ei käytännössä myönnetä minkäänlaista olemassaolon oikeutta, ja jonka ainoaksi tehtäväksi jää valkoisen häpeän ja syyllisyyden kantaminen aina viimeiseen valkoiseen sukupolveen asti. Tämä näkyy hyvin siinä, kuinka tähän meidänkin tämänkertaiseen teemaamme on suhtauduttu. White Lives Matteria kuvaillaan, erästä faniryhmäämme lainatakseni, valkoista ylivaltaa ja amerikkalaista uusnatsismia pönkittäväksi iskulauseeksi. Kuvauksesta päätellen kyseisellä teemalla ei pitäisi siten olla minkäänlaista moraalista oikeutusta puolellaan.

Mutta onko asia todellakin näin?

Miettikääpä tätä väitettä hetken aikaa mielessänne. Kun Yhdysvaltojen keskilännessä musta kriminaali kuolee mahdollisesti viranomaisten käyttämän voimankäytön takia, läntisten päättäjien mielestä kyseisestä tapauksesta nimenomaisesti täytyy tehdä mittavia johtopäätöksiä ja vieläpä Suomessa, jolla ei pitäisi olla George Floydin tapauksen kannalta edes vähäisintä kohtalonyhteyttä.

Mutta toisin kävi.

Tähän mennessä tuhannet suomalaiset, pääosin nuoret tytöt, ovat kontanneet maassa kyseisen mustan kriminaalin takia. Yleisradiomme on pyrkinyt varmistamaan Black Lives Matter ‑mielenosoituksille maksimaalisen näkyvyyden, joihin on myös osallistuttu ihan maamme poliittista eliittiä myöten. Suomen poliisi totesi muuttavansa ulkomaalaisvalvonnan käytäntöjä tämän Yhdysvalloissa kuolleen mustan kriminaalin takia, jonka lisäksi ylikomisario Jari Taponen on pidellyt kyseisen liikkeen kylttiä käsissään osana Helsingissä järjestettyä mielenosoitusta. Suomen evankelisluterilainen kirkko osoitti julkisesti tukensa tälle marxilaiselle vallankumoukselliselle liikkeelle, samoin kuin merkittävä joukko yritysmaailman ja kulttuurieliitin näkyvimpiä vaikuttajia. Tällä kertaa ihmisen kuolemalla selvästi oli väliä, eikä kyseistä tapausta saanut vähimmissäkään määrin kuitata yksittäistapauksena, jolla ei olisi minkäänlaisia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Helsingin Sanomien haastattelemien tutkijoiden mukaan suomalaisten tulisi nyt puhua erityisen paljon omasta valkoisuudestaan ja rikollisesta menneisyydestään. Yliopistoradikaalien aloitteen perusteella keskilännessä kuolleen mustan tapaus todisti sen, kuinka Suomessakin tarvitaan pakollisia dekolonisaatioon ja antirasismiin liittyviä yliopistokursseja.

Kyseinen tilanne on tavallisen ihmisen silmissä täysin järjetön. Konttasivatko tuhannet suomalaiset tytöt silloin, kun heihin verrattava nuori idealisti Sanni Ovaska murhattiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen irakilaisen toimesta? Muistiko evankelisluterilainen kirkko mainita valkoisen elämän merkittävyydestä silloin, kun näennäisesti kristinuskoon kääntynyt irakilainen leikkasi vanhemmalta suomalaiselta kihlatultaan pään irti Porissa? Keräsikö turvapaikanhakijoiden Otanmäellä murhaama Arto Mikkonen suomalaisten artistien joukon taaksensa? Kantoiko Jari Taponen valkoisen elämän tärkeyttä korostavaa kylttiä silloin, kun värillisten nuorten miesten joukko tappoi nuoren suomalaisen pojan ilman syytä Helsingin Kaivopuistossa? Vastaus jokaiseen kysymykseen on synkän ilmeinen.

Vastaavia tapauksia löytyy lisääntyvissä määrin myös Suomen ulkopuolella. Viime sunnuntaina pitkän rikosrekisterin kerryttänyt 25-vuotias musta ampui Pohjois-Carolinassa teloitustyyliin viisivuotiaan valkoisen lapsen tämän omalla kotipihalla siskojensa silmien edessä. Jostain syystä tämä Cannon-nimisen pojan julma murha ei synnyttänyt keskustelua rotujen välisestä väkivallasta, jossa mustat ovat selvästi yliedustettuina, eivätkä amerikkalaiset päättäjät todenneet, että he tulevat tekemään joukon yhteiskunnallisia muutoksia, jottei vastaavia rikoksia pääsisi enää tapahtumaan. Cannonin muistosivulle kirjoitettujen kommenttien perusteella joidenkin mustien mielestä kyseinen teko oli kosto valkoisille, ja kuinka kyseinen teko ainoastaan purskautti lapsen etuoikeutetut valkoiset aivot pihalle.

Samanlaisia hirmutekoja on aiemminkin perusteltu uhrien valkoisuudella, jota on joissain tiedostavissa piireissä pidetty ikään kuin keventävänä asianhaarana.

Kun 19-vuotias ruotsalainen Tommie Lindh tapettiin raiskauksesta aiemmin tuomitun sudanilaisen toimesta, syntyi mediakentässä vaivaantunut hiljaisuus. Viikon hiljaisuuden jälkeen ruotsalainen media pyrki yllättäen kaikilla resursseillaan vähättelemään tapetun Tommien väitettyä sankarillista toimintaa ja tyrmäämään niitä väittämiä, jotka olisivat tehneet hänestä täysin oikeutetusti kansallismielisen liikkeen marttyyrin. Kun joukko ruotsalaisia oli järjestämässä muistotilaisuutta Tommien muistolle, ruotsin viranomaiset ja media tekivät kaikkensa estääkseen kyseisen tilaisuuden. Tommien elämä ei selvästi ollut niin arvokas, että sen päättymisestä olisi tehty laajempia johtopäätöksiä.

Suomen kirkonkin hehkuttama Black Lives Matter on myös ansioiltaan sangen kyseenalainen liike. Se kumouksellinen liikehdintä, joka sai alkunsa yksittäisestä pidätystilanteesta, on aiheuttanut tähän mennessä yli 30 kuolonuhria ja yli puolen miljardin dollarin taloudelliset tappiot. Useita liikkeitä on ryöstetty, ja satoja ihmisiä pahoinpidelty. Yksi näistä uhreista oli pienen lapsen äiti Jessica Whitaker, joka väitetysti tapettiin BLM-liikkeen kannattajien toimesta tulisen väittelyn päätteeksi. Väittelyn oli kuumentanut Whitakerin lausahdus, jonka mukaan kaikilla elämillä on merkitystä, All lives matter. Kuolonuhrien lisäksi materiaaliset vahingot ovat olleet mittavia, ja raivoisan vandalismin kohteeksi on tähän mennessä joutunut niin poliisilaitoksia, kirkkoja, sairaiden lasten hoitokoteja, historiallisia monumentteja kuin myös muita yhteiskunnan peruspilareita. Tämä kaikki edustaa sen kaltaista toimintaa, jota poliisimme, päättäjämme, kirkkomme ja yrityselämämme ulostulojensa perusteella kannattavat.

Näiden esimerkkien perusteella voidaankin todeta, ettei tapahtumamme iskulause White Lives Matter ole ainoastaan yksi slogan muiden joukossa. Se on tässä ajassa ja tässä paikassa ainoa iskulause, jonka ympärille voidaan rakentaa minkäänlaista muutoksen mahdollisuutta. Se on pikemminkin ehdoton minimi, josta mikään yhteiskunnallinen keskustelu voidaan meidän suunnaltamme edes aloittaa.

Tällä hetkellä me joudumme myöntämään sen ikävän tosiasian, ettei päättäjiemme silmissä valkoisten elämillä ole mitään merkitystä. Tulevaisuuden Suomea ei olla rakentamassa teidän halujenne ja toiveidenne mukaisesti, eikä teidän tai teidän lastenne turvallisuutta tulla pitämään kynnyskysymyksenä, kun maastamme aletaan kovakouraisesti muovaamaan monirotuiseen ja monietniseen muottiin paremmin sopivaa. Teidän olemassaoloonne tullaan suhtautumaan sapekkaan välinpitämättömästi, eikä teidän kokemistanne vastoinkäymisistänne tulla tekemään poliittisia mannerlaattoja liikuttavia suuria tarinoita. Jokainen ihminen ei ole enää laulun arvoinen, näin vanhaa klassikkoa mukaillen.

George Floyd ja systeemin tukema BLM-liike eivät tule Suomessakaan jäämään millään tavoin ainutkertaisiksi muoti-ilmiöksi. Seuraavien vuosikymmenten aikana tulemme mitä todennäköisimmin näkemään kymmeniä uusia ”George Floydeja”, joiden muka-messiaanisten menehtymisten ympärille luodut liikkeet pyrkivät edistämään samoja vanhoja päämääriä, jotka ovat nakertaneet läntisten yhteiskuntiemme perustaa aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtien: valkoisen kantaväestön yhteiskunnallisen aseman heikentämistä, etnisen diversiteetin lisäämistä, valkoisen muutosvastarinnan hajottamista ja niiden sivutuotteena syntyvää kasvavaa valkoisten uhrien joukkoa, joiden kokemat kärsimykset tullaan tulevaisuudessa kuittaamaan kostona jostain kuvitellusta historiallisesta vääryydestä tai mikä karmeinta, brutaalilla nihilistisellä huumorilla.

Kansakuntana olemme tällä hetkellä tienhaarassa, jossa se joutuu tekemään vaikean valinnan elämän ja kuoleman välillä. Tätä valintaa hankaloittaa se, että mainitsemani elämän tie tulee vaatimaan kansakuntamme jokaiselta jäseneltä suuria henkilökohtaisia uhrauksia. Me emme joudu ainoastaan kamppailemaan valkoisista maanmiehistämme koostuvia anarkisteja vastaan, jotka ylistävät Jim Jonesin hengessä kansallista joukkoitsemurhaa ja yrittävät sen varjolla pimittää kaikkien muiden vaihtoehtojen olemassaolon. Vastassamme on myös joukko yksittäisiä opportunisteja, jotka edesauttavat kansakuntamme kuolemaa oman henkilökohtaisen hyötynsä takia.

Me tulemme kohtaamaan poliisipäällikköjä, jotka mieluummin näkisivät satoja tapettuja suomalaisia, kuin maamme monikulttuurisen kokeilun päättymisen. Kirkon johtajia, jotka näkisivät maamme mieluummin kalifaattina kuin luterilaisen yhtenäiskulttuurin kehtona. Opettajia, jotka mieluummin opettaisivat monivärisille oppilailleen englantia kuin maamme virallista kieltä suomalaisille lapsille. Kulttuuripersoonia, jotka haluaisivat mieluummin korvata maamme kulttuurituotannon afrikkalaisella tanssilla kuin suomalaiskansallisilla teemoilla. Yritysjohtajia, jotka näkisivät työelämämme mieluummin ammattiliittoon kuulumattomien atomien halpatyöreservinä, kuin suomalaisen ammattitaidon keskuksena. Päättäjiä, jotka näkisivät suomalaiset mieluummin vieraan vallan alla, kuin itsenäisenä kansallisvaltiona. Ja mikä väsyttävintä, me tulemme kohtaamaan myös monia aatetovereitamme, jotka tulevat nostamaan jonkun näistä toissijaisista asioista oman kansallisen olemassaolomme yläpuolelle.

Kokoontuessamme tänään yhteen White Lives Matter-iskulauseen taakse, annamme omalta osaltamme selvän signaalin kaikille suomalaisvihamielisille tahoille. Aatteellisten kompromissien ja epävarmuudesta kumpuavan neuvotteluhalukkuuden aika on lopullisesti ohitse. Me olemme askel askeleelta saavuttamassa sen tarvittavan kansallisen ymmärryksen ja uskalluksen tason, joka rohkaisee meitä pysymään vahvoina ja luopumaan siitä kuoleman kultin ompelemasta henkisestä pakkopaidasta, joka ei jätä kansallemme muuta vaihtoehtoa kuin kivuliaan ja katkeran katoamisen historian hämäriin.

Me emme kykene herättämään Turun terrori-iskussa kuolleita ihmisiä henkiin, emmekä poistamaan niitä henkisiä ja fyysisiä haavoja, mitä kyseinen isku lukuisille kansamme jäsenille aiheutti. Me voimme vaikuttaa ainoastaan siihen, miten me tulemme toimimaan tästä eteenpäin. Hajaantuneina ja hauraina yksilöinä olemme kyvyttömiä estämään kansaamme kohdistuvia vääryyksiä. Yhtenäisenä kansakuntana, jossa hyökkäys yhtä kansamme jäsentä kohtaan on hyökkäys meitä kaikkia kohtaan, tilanne onkin jo aivan toinen.

Älkäämme siis antako ulkopuolelta tulevien jakolinjojen rikkoa käsitystämme omasta kansastamme. Älkäämme antako sille ajatukselle tilaa, että muukalaisen tappama suomalainen olisi jollain tavoin ansainnut kohtalonsa, koska uhrilla oli meistä poikkeava maailmankatsomus. Jokainen kuollut suomalainen on tragedia, ja jokainen monietnisen yhteiskuntakokeilun tappama suomalainen on tietoisesti harjoitetun politiikan uhri. Te olette varmasti huomanneet, kuinka välinpitämättömästi nämä kuoleman kulttiin ajautuneet veljemme ja sisaremme suhtautuvat omiin tovereihinsa, jotka ovat joutuneet etnisen väkivallan uhreiksi. Älkäämme siis itse tehkö tätä samaa virhettä.

Suomalaisten elämä on meille mittaamattoman arvokas, ja meidän tehtävämme onkin huolehtia siitä, että tämä pohjoinen kansamme voi elää, kasvaa ja kukoistaa kotoisassa maaperässä, osana itsenäistä kansallista kotia, joka on sitoutunut puolustamaan kansallista olemustamme aina viimeiseen veripisaraan asti. Me emme tule kansakuntana tyytymään yhtään vähempään, sillä me tiedämme sen, että se on meidän oikeutemme nyt, se on sitä huomenna, ja se tulee olemaan sitä ikuisesti.

Kiitos!

Lukijan mielipiteet ovat Partisaanin lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita Partisaanin toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen julkaisun yleiseen sähköpostiin.