Miten meitä vastaan toimitaan ja miten meidän tulisi reagoida?

Tämä artikkeli pyrkii vastaamaan seuraavaan kysymykseen: miten meitä vastaan toimitaan ja miten meidän tulisi reagoida?

Lukijan mielipide

päivitetty

Viipurin takaisinvaltauksen paraati Torkkeli Knuutinpojan patsaalla 31. elokuuta 1941.

Kansallisradikaalina liikkeenä meidän tulee tunnistaa ne tahot, jotka pyrkivät aktiivisesti toimimaan meitä vastaan. Lisäksi meidän tulee analysoida heidän toimintatapojaan, jotta voimme reagoida niihin meille edullisella tavalla. Aivan ensimmäiseksi pitää huomauttaa, että niin sanotun antifasistisen liikkeen yksi toimintastrategia on aina ollut ”taisteluun sitouttaminen”. Tällä tarkoitetaan sitä, että me kansallismieliset uhraisimme aikaamme ja toimintaresurssejamme heitä vastaan, mikä olisi pois meidän todellisten tavoitteidemme toteuttamisesta. Esimerkiksi se, että minä kirjoitan nyt tästä aiheesta, on eräällä tapaa heidän strategiansa onnistumista. Sallittakoon se kuitenkin tässä yhteydessä. Yleisesti ottaen äärivasemmiston toiminta tulisi jättää mahdollisimman pitkälle omaan alhaiseen arvoonsa ja keskittyä kansallismielisen aatteen levittämiseen yhteiskunnassa.

Viime vuosina äärivasemmisto on hyödyntänyt erityisesti ”deplatforming”-politiikkaa, jonka taustalla on marginalisoinnin periaate. Esittämällä meidät julkisessa keskustelussa vääriä ajatuksia ajattelevina, pahoina tai vaarallisina, he pyrkivät saamaan meidät normaalin yhteiskunnallisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Esimerkiksi kansallismielisiä tapahtumia on pyritty estämään saamalla ravintolat negatiivisen julkisuuden pelossa olemaan tarjoamatta tilojaan meille. Samaa periaatetta noudatetaan myös Internetissä, jossa erilaisia somealustoja painostetaan jatkuvasti lakkauttamaan ryhmiämme ja poistamaan jopa henkilökohtaisia profiileitamme. Joidenkin vastaus tähän on ollut, että ”Mitä sitten? Järjestetään keikat salaisilla kerhotaloilla, kokoonnutaan yksityisissä tiloissa ja toimitaan netissä muualla, kuin valtaväestön suosimilla somealustoilla.” Tämä on tietenkin yksi tapa jatkaa toimintaa, mutta samalla se on onnistuminen vasemmiston deplatforming-politiikassa. Mielestäni meidän ei tule itse marginalisoida itseämme ja synnyttää vastakkainasettelua meidän ja muun yhteiskunnan välille. Meidän ei tule lainkaan ajatella olevamme erillämme muusta yhteiskunnasta, vaan osa sitä. Eikä mikä tahansa osa, vaan hyvin oleellinen sellainen, jopa eräänlainen sorretun kansan ainoa äänitorvi. Siksi meidän tulee herkeämättä vaatia paikkaamme yhteiskunnallisessa keskustelussa eikä suostua marginalisoiduksi netin pimeän verkon kätköihin. Ainoastaan sellaista viestintää, joka on ristiriidassa voimassa olevan lainsäädännön kanssa, tulee toteuttaa kätketysti.

Identitaarisen liikkeen mielenosoitus Saksassa.

Hyvä esimerkki tästä on eurooppalainen identitaariliike, joka on onnistunut imagollisesti murtautumaan ulos ”ääriliike-leimasta”. Tämä ei tarkoita sitä, että vasemmistoliberaalien hallitseman valtamedian tulisi antaa meille tilaa keskustelussa, sitä meidän on turha odottaa. Kyse on tavallisiin ihmisiin, ja erityisesti tavallisiin nuoriin vaikuttamisesta. Euroopassa luonnollinen jatke julkisille kokoontumisille on ollut omien, näkyvällä paikalla olevien klubitilojen perustaminen kaupunkien keskustoihin. Tämä on edellyttänyt yksityisen rahoituksen saamista sekä sellaisen aatteelle suopean vuokraisännän löytymistä, joka ei suostu päättämään vuokrasopimusta anarkistien painostusviestien perusteella. Kumpikaan näistä ei ole mahdoton ajatus myöskään Suomessa. Julkisella, keskeisellä paikalla olevalla klubitilalla on merkittävä vaikutus siihen, että tavalliset nuoret voivat tulla tiloihin viettämään iltaa niiden kanssa, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla kuin he. Kynnys on siten tuhat kertaa pienempi, kuin hakeutuminen salaisille kerhotiloille, joissa järjestettävistä tilaisuuksista tietäminenkin edellyttää yleensä tiettyihin alakulttuureihin kuulumista. On selvää, että tällaiset tilat joutuisivat äärivasemmiston ilkivallan kohteeksi. Tästä ei kuitenkaan sinänsä ole haittaa, sillä samalla he osoittavat kaikille tavallisille ihmisille, minkälaisia he todellisuudessa ovat.

Toinen äärivasemmiston toimintatapa on ollut henkilökohtainen maalittaminen ja niin sanottu ”character assassination” ‑periaate, eli suomeksi sanottuna mustamaalaaminen. Näissä henkilöön kohdistetuissa lokakampanjoissa on hyökätty kansallismielisten henkilökohtaista elämää, liikesuhteita, vuokrasuhteita ja työsuhteita vastaan, pyrkien tuhoamaan kyseisen henkilön elämä tai ainakin hankaloittamaan sitä. Yhteydenotot työnantajiin, vuokranantajiin, harrastusseuroihin ja naapureihin eivät kuitenkaan ole osoittautuneet Suomessa toimivaksi tavaksi, sillä jonkun leimaamisella ”natsiksi” tai ”rasistiksi” ei täällä ole samanlaista stigmaa kuin monissa muissa maissa. Toisin kuin vasemmistoliberaali media antaa ymmärtää, tavallinen suomalainen on pohjimmiltaan hyvin tietoinen omasta etnisestä identiteetistään, eikä tunne tarvetta polvistua alempiarvoisten edessä syyllisyyttä omasta rodustaan tuntien. Tällaiset maalittamiskampanjat eivät ole aiheuttaneet monille Suomessa merkittävää haittaa, joten hyvä vastamenetelmä on ainoastaan tuoda tällaiset hyökkäykset esiin julkisessa keskustelussa, jotta kaikki näkevät äärivasemmiston alhaisten toimintatapojen läpi.

Kolmantena toimintatapana on suora toiminta, tarkoittaen ilkivaltaa, tuhotöitä ja väkivaltaisia hyökkäyksiä. Myös niitä on esiintynyt Suomessa viime vuosina, ja on selvää, että kansallisradikaalin liikkeen suosion kasvun myötä nekään tuskin vähenevät. Varsinkin tilanteessa, jossa äärivasemmisto huomaa mustamaalauskampanjat tehottomaksi, ja kun deplatforming-toimista huolimatta alamme saada tilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, saattaa turhautuminen heijastua väkivaltaisina tekoina. Koska suurin osa maamme antifasistisesta liikkeestä muodostuu teinitytöistä, ei tämä uhka ole yksittäisiä henkilöitä laajempi. Kuitenkin sillekin tulee suunnitella vastatoimia, mikä tarkoittaa käytännössä itsepuolustustaitoja ja ‑välineitä. Vaikka äärivasemmisto ei itse uskaltaisi tehdä meille mitään, toivovat he onnistuvansa provosoimaan muutoinkin aggressiivisesti käyttäytyviä maahanmuuttajia meitä vastaan, mikä saattaa lähitulevaisuudessa olla varteenotettava uhka. Sen vuoksi on selvää, että jokaiseen yksittäiseenkin tapaukseen tulee vastata sellaisilla ankarilla vastatoimilla, että muiden mahdollisten hyökkääjien motivaatio hyökkäysten toteuttamiseen pienenee. Mitä suurempi pelko vastatoimien rajuudesta on, sitä suuremmaksi muodostuu kynnys hyökätä meitä vastaan fyysisesti, niin yksinkertaista se on. Käyttäisin jopa sanaa ”äärimmäinen väkivalta”, mutta jotta välttyisimme mädättäjien huomisilta twiittikauhisteluilta, en sitä tässä yhteydessä tee.

Lukijan mielipiteet ovat Partisaanin lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita Partisaanin toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen julkaisun yleiseen sähköpostiin.

Aktivismi Fenrir Filosofia Kolumnit Kotimaa Lukijan mielipide Poliittiset viholliset Toimintatavat

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Myönnettävä se on: jos suvakistien tekoihin ei vastaa tai reagoi, iskut tulevat jatkumaan ja lisääntymään.

    Kuten vanha kansa sanoi: väkivalta lopettaa pottuilun.

    Toisaalta myös Amerikan neekerien taktiikka toimi 1960-luvulla. Kun yksi meistä joutuu rikoksen uhriksi, koko joukko pistää miekenosoituksen/ istumalakon kadulle ja kuormittaa poliisia niin paljon, että he priorisoivat kämyihin kohdistuneet rikokset. 

    Passiivinen vastarinta toimi mustilla natuinalisteilla, mikä ettei valkoisilla?

    Valkoiset ovat 2000-luvun neekereitä.

    • nimi

      Vastaa

      WHAT??? Oletko tosissasi?

  • Martti läski Ahtisaari

    Vastaa

    Hyvä kirjoitus! Mistä pää ongelma kaikista on kansainvälinen juutalaisuus se pitää hävittää lopullisesti tai valkoiset läntiset maat mädäntyvät peruuttamattomasti!

    • nimi

      Vastaa

      Apua! Nyt en enää usko että on noin oppimattomia ihmisiä. Olen täällä ensimmäistä kertaa enkä usko silmiäni!!!

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Hieno teksti. Vaatii muuten älykkyyttä havaita vastapuolen toimintatavat ja analysoida ne. Ehkä samoja keinoja tulisi soveltaa heihin. Esim nykyhallituksen ajaminen totaaliseen hulluuteen saattaisi karkottaa heidän omatkin äänestäjänsä, ei ”omille” tarvitse kertoa asioita, he ovat jo samalla puolella. Jokunen vuosi vielä aikaa. Saisipa ne sanomaan TV:ssä, että jokainen valkoinen on valkofasisti ja ansaitsee saada surmansa. Jokunen mummo muuttaisi äänestyskäyttäytymistään, ehkä.

    • nimi

      Vastaa

      Haluat siis ajaa Suomen kaaokseen. Miksi? ”Esim nykyhallituksen ajaminen totaaliseen hulluuteen”

      Milloin otitkaan lääkkeesi?

      • autismi

        Vastaa

        Onkohan tämä verkkolehti ihan sinulle tarkoitettu

        • nimi

          Vastaa

          Onko tämä mitä vittua ‑verkkolehden jatkaja tarkoitettu ainoastaan samaa mieltä kaikesta oleville, kuten juutalaisvastaisille, rasisteille, äärioikeistolaisille jne ?

  • Pekka Karhu

    Vastaa

    Asiallista tekstiä. Hyvää analyysiä.

  • pohtimalla realismia aivopesumme yhteydessä

    Vastaa

    Kun näiden vanhojen puolueiden kannatus matelee
    niin he keksivät sen peitelyyn omat sisäiset valtapelinsä
    kuten keskusta nyt tekee
    ja valtamedia tarkoituksellisesti jauhaa asiasta
    yritäen harhautaa suomalaisia kuinka epäsuosittu puolue keskusta esim on
    Ylen kannatusmittaus: SDP:n suosio huipussaan ja PS paransi juoksuaan,
    **mutta keskusta rypee pohjalukemissa**
    Puheenjohtajakamppailu ei ole nostanut keskustan kannatusta. Vihreät kiilasi ohi.
    Puolueiden kannatus 6.8.2020
    SIIS VALTAMEDIA YRITÄÄ NOSTAA
    heitä Keskustaa esiin kuin jonain kansan pelastajina *siis näitä pellejä*
    6.8.2020
    keskustalle mitattiin 10,5 prosentin suosio. Pudotusta oli 0,9 prosenttiyksikköä.
    toinen on eronnut huom juur ministerin virastaan epärehelisen toiminan takia
    jonka valtamedia yritää näillä jutuilaan lakaista *maton alle ihmisten mielistä
    ja tarkoitukseliseti antaa heille liikaa huomiota että kannatus nousisi
    YLE On pahempi suomen nyky hallituksen kätyri
    kuin unkarin valtionmedia ikinä piste
    keskustan johdon valtapelit
    jauhaminen ei hyödytä yhtäkään suomen kansalaista
    saatikka keskustan sisäiset valtapelit *päin vastoin* tuo toiminta on vallanhimoisten typerysten ihmisten kusetusta harhautusta siitä oikean poliitikan tekemisestä
    joka voisi hyödytää jotain muita eli suomen kansalaisia
    kuin pelkästään keskustan nais elitisti possuja
    joidenka elämä pyörii kirjailmelisesti oman perseen ympärillä
    kuten kulmunin *imago* konsultti palkkio keissi
    eli nämä imago konsultit opetavat
    miten nämä poliitikot voivat jauhaa paskaa valehdella kansalaisille uskotavasti
    heidän oikea terminsä olisi
    patologisten valehtelijoiden koulutus
    vielä paremmiksi kansan kusetajiksi
    huom sen 700 e tunti konsultille
    maksaa vielä se kusetetava kansa
    Mitä muuta tuo toiminta on kuin poliitikon itsekeskeistä narsismia
    Esim yle juttuja TÄLTÄ VIIKOLTA
    Antti Kurvinen ei asetu puheenjohtajakisaan ehdolle –
    ”Tässä tilanteessa keskusta tarvitsee vakautta”
    Yle.fi·1 päivä sitten
    Yle seurasi hetki hetkeltä:
    Annika Saarikko haastoi Katri Kulmunin keskustan puheenjohtajakisan ensikohtaamisessa A‑studiossa
    Istuva puheenjohtaja vai haastaja: kuka nousee keskustan johtoon syyskuun puoluekokouksessa?
    Varapuheenjohtaja Honkonen ilmoittautui keskustan puheenjohtajakisaan mukaan – ”Olen kyllästynyt siihen, ettei keskusta mene eteenpäin”
    Keskustan puheenjohtajakisassa ovat nyt Honkosen lisäksi mukana Katri Kulmuni, Annika Saarikko ja Ilkka Tiainen.
    Petri Honkonen mukaan keskustan puheenjohtajakisaan –
    ”Puolue pois merkillisestä välitilasta”
    PS
    **Vajaa kolmannes** vastaajista arvioi luottavansa puolueisiin
    erittäin paljon tai melko paljon.
    Suomalaisista vastaajista 42 prosenttia uskoo, että kansalaisten mielipiteet tulevat puolueiden kautta edustetuksi poliittisessa päätöksenteossa.
    Eli Enemmistö 58 prosenttia ei luota
    jota ILTASANOMAT Yritävät peitellä
    tällä käänteisellä vammaisella
    *Suomalaisista vastaajista 42 prosenttia uskoo*
    **Vajaa kolmannes** vastaajista arvioi luottavansa puolueisiin
    erittäin paljon tai melko paljon.
    verbaali akrobatia kikkailulaan eli peitellä faktaa että enemmistö suomalaisista ei luota puolueisiin tai poliitikoihin
    sitäkään ei kerrota mitä puolueita nämä asiat eniten koskevat
    väitän juuri nyt hallituksessa istuvia puolueita
    kuinkahan kauvan tämän SDP Puolueen valheelinen
    yle gallubbi manipuolointi ylöspäin voi kestää
    Ennen kuin tämä yle kusetus laukeaa heidän silmillensä Isosti
    Ylen gallup. SDP:n kannatus on nyt 23,4 prosenttia ja nousi 1,5 prosenttiyksiköllä viime kuusta.
    kysymys miten se voi olla mahdolista
    SDP n maanpetturuuteen verratavaan toimintan nähden EU n tukipaketista
    mietikää hetki mitä esim sanna marini on juuri tehnyt EU tukipaketin muodossa
    JA PAKENEE VASTUTAAN ALTTARILLE Lomaillen
    hän Kyllä puhuu omista häistään Ja ita onnutelut sen suhten vastaann
    mutta ei sano sanaakaan EU tukipaketti päätöksestään
    ja siitä johtuvasta äärimäisestä kritiikistä
    että että suomi myytiin brysseliin
    jopa perustulain vastaisesti
    joka on enemmistön kansalaisten mielipide suomessa
    tai valtamedia ei kiusaa häntä niillä kysymyksillä jipii
    mutta SDP n suosio muka kasvaa YLEN Mukaan
    voi jumalauta mitä YLEN PUNAVIHER VASURI MEDIAN
    manipuloitua Gallub Propaganda kusetus paskaa

  • Oma maa mansikka

    Vastaa

    Hyvä analyyttinen kirjoitus. Vasemmistosta aatteena ei sinällään ole haittaa. Vasemmisto on kuitenkin ääriainesta monikulttuurisuuden ja ilmastonmuutoksen puolesta, joka tuottaa vakavaa haittaa suomalaisten elämälle, ja tämä on suuri ongelma.
    Pitää muistaa, että Suomi oli 1915 Euroopan köyhin valtio ja 1939 joutuivat sotaan suurvaltaa vastaan. 50 vuotta myöhemmin Suomi oli hyvissä väleissä enetisen vihollisena kanssa ja nousi Euroopan varakkaimien joukkoon. Suomalaisia pidetään Euroopan älykkäimpänä etnisenä ryhmänä. Tätä todistaa suomalaisten itsenäisyyden säilyminen, vaikka poliittinen johto mokasi politiikassaan pahoin.
    Suomalaisten älykkyyden yksi osa on ollut altruismi, joka on ollut suuri etu kylmässä ilmastossa. Nyt siitä on suuri haittaa, koska vallassa on nuori ja kokematon naisten hallitus, jossa yliuhrautuvuus ja ylempalttinen pyyteettömyys on etusijalla ohittaen kansakunnan omat edut.

    • nimi

      Vastaa

      Mainitsisitko muutaman ”vakavan haitan”, jonka vasemmisto aiheuttaa, kuten luulet? Suomalaisia EI pidetä minään ihmeen ”älykkäimpänä etnisenä ryhmänä euroopassa”, kuten luulet.
      Kipaiseppas sieltä uuninpankolta jonnekin Eurooppaan ja kerro tämä höperehtimisesi, niin saat hyvät naurut naamallesi. 

      Mistä näitä aivopieruja tussahtelee!!!

  • Timo

    Vastaa

    Todellisuus osoittaa, että ihmisessä voi milloin tahansa ja mitä erilaisimmista syistä viritä jopa käänteentekevässä mielessä jotakin aivan uutta, joka näyttää kerta kaikkiaan olevan ristiriidassa kaiken entisen kanssa. Jotakin näennäisesti mitätöntä tapahtuu, ja ihminen ikäänkuin pysähtyy. Jotakin aukeaa hänen sielussansa, ja ihminen muuttuu.

    • nimi

      Vastaa

      Samaa mieltä. Jännityksellä odotankin marraskuuta, että USA:n äänestäjät kertovat haisevan mielipiteensä nykyisestä presidentin irvikuvastaan.

  • sotatila

    Vastaa

    Pahassa umpikujassa ollaan.

    Kansallinen, poliittinen muutosvoima ei riitä kääntämään yhteiskunnallista tilannetta.

    Tuollainen ammoniumnitraatti lataus joka laukesi Beirutissa – tuollaisia paukkuja tullaan näkemään vielä monta länsieuroopassa kun poliittis-etnis-uskonnollinen konflikti leimahtaa liekkeihin. Tai ehkä (lähi)Itäkeskuksessa.

    Tärkeää on varmistaa että viestiliikenne toimii ja ettei ulkopuoliset kykene estämään tai häiritä viestiliikennettä. Kuriireita/lähettejä on käytettävä viestinnässä turvallisen tietoteknisen kommunikoinnin lisäksi.

    Marokkolainen terroristi istuu elinkautista vankilassa Turussa. Se maksaa suomalaisille vähintään 10 miljoonaa euroa. Vankeuden jälkeen hänet karkoitetaan mutta mikään maa tuskin huolii häntä riesakseen. Eli hän jää Suomeen. Sanomattakin on selvää että hän on liian suuri riski elävänä.

    • mini

      Vastaa

      Haloo! Oletkohan järjissäsi?

      • sotatila

        Vastaa

        Älä vaivaa aivosolujasi asioilla jotka ylittävät ymmärryskykysi.

        • Velimies

          Vastaa

          Olenkin huolissani mikäli joku ottaa tosissaan tuon mieltä kiehtovan tarinan. Kun oikein uskottelee asioita itselleen ja lukee vain samanmielisten uskomattomia aivopieruja, niin heikkolahjaisemmat alkavat uskomaan noihin tarinoihin.

          Vastakkainasettelulla ei rakenneta tervettä yhteiskuntaa.

          • sotatila

            Onko Turun terrori isku sinun mielestä tarina?

            Minun ja muiden aikalaisten mukaan se oli verisintä todellisuutta. 

            Vihreiden ulkoministeri Pekka Haavisto haluaisi salakuljettaa Suomeen lisää tällaisia terroristeja. 

            Vastakkainasettelu alkoi siitä hetkestä kun ensimmäinen lasti somaleita päästettiin Suomeen. Suomi ei niitä pyytänyt tai halunnut, ne lähetettiin tänne meidän riesaksi. 

            Suuri ammoniumnitraattivarasto räjähti tai räjäytettiin Beirutissa. On todennäköistä että länsieuroopassa tällaisia tulevaisuudessa räjähtää kun ”rauhan lähettiläät” pyrkivät sopeutumaan uusiin valloituskohteisiinsa.

  • Timo Liljeström

    Vastaa

    Juuri näin. Sotatila on lähempänä kuin arvaammekaan. Alkaa Jenkeistä ja leviää muualle.

    • Velimies

      Vastaa

      Jenkkien sisällissotaa muistuttava tilanne on lähtenyt vuosikymmenten valkoisesta rasismista. Nykyinen presidentti pelkää marraskuun vaaleja ja valtansa menettämistä sekä sen seurauksia, joihin kuuluu mm rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuminen. 

      Sen vuoksi tuo presidentin irvikuva asettaa kansalaisiaan toisiaan vastaan lähettämällä asellisia henkilöitä kurittamaan omaa kansaansa sen sijaan, että yrittäisi yhdistää kansaansa. Siihen hänen kykynsä ei riitä.
      Kun äly loppuu niin nyrkki puhuu!

  • sotatila

    Vastaa

    Kyllä amerikkalaiset ovat olleet tyytyväisiä miten Trump on johtanut maataan. Tilastot eivät valehtele. Jopa korona hysterian ilmeisesti selättää.

    Viheliäiselle valhemedialle(fake media) ei juuri kukaan voi mitään. Trump tosin yrittää edes saada vähän rotia sosiaalisen median ja valhemedian mielivaltaan. Vihollisia on joka puolella. 

    Riippumatta siitä valitaanko Trump uudelleen presidentiksi saattaisi kunnon rytinä olla paikallaan. 

    Vaalivilppi saattaa laukaista sisällissodan.

  • Mars perusasioiden pariin

    Vastaa

    Näissä kommenteissa viljellään ”sotatilaa” joka onkin toisaalta oikeaan osunut ilmaisu siitä, että meidän tulee puolustautua Suomea uhkaavia vaaroja vastaan. Niitä on ollut koko itsenäisyytemme ajan, mutta aikaisemmin meillä on ollut hyvät johtajat jotka ovat tehneet päätökset puolestamme.

    Nyt meidän on kuitenkin otettava asiat omiin käsiin. Sen vuoksi aiemmissa kommenteissa on peräänkuulutettu radioamatöörejä ja muita henkilöitä jotka pystyvät hoitamaan kommunikaation. Myös henkilöitä tarvitaan koordinoimaan asioita sekä johtamaan aluettaisia osastoja.

    Nyt kysynkin teiltä:
    – kuinka monella teistä on insinöörin paperit?
    – kuinka monella teistä on sairaanhoitajan paperit?
    – kuinka monella teistä on toimiva maatila/omaviljely?
    – kuinka monella teistä on kyky korjata elektroniikkaa?
    – kuinka monella teistä on talous sellaisessa kunnossa että pystytte tukemaan kahta perhettä jotka käyvät puolestanne tätä sotaa?
    – kuinka monella teistä on velaton asunto ettekä asu vuokralla?
    – kuinka monella teistä on mahdollisuus polttopuiden tuotantoon ja omavaraisuuteen?

    Ennenkuin edes ajatellaan että voitaisiin ryhtyä sotimaan, pitää olla perusasiat kunnossa. Logistiikka pitää olla hallinnassa ja kaikkien tiedossa. Kommunikaatio pitää olla siirretty pois valvonnasta ja sitä tulee harjoitella niin että se on automaatio. Kaikkien tulee tuntea kaikki nimeltä ja henkilökohtaisesti, jotta jos joku häviää ketjusta, hän ei ole esteenä tiedon kululle.

    Tämä kaikki vaatii aikaa ja rahaa. Jokainen marssi ja tarrojen liimaaminen sekä palopuheet ovat poissa työstä ja opiskelusta. Jokainen ”bändikeikka” taannuttaa kuuntelijoita. Itseilmaisu on viimeisin tarve mikä ihmisellä on. Sitä ennen tulevat kaikki muut. Ja siksi sen tulee olla viimeinen tarve johon kiinnitetään huomiota. Ja vasta silloinkin kun sota on voitettu.

    Oletteko koskaan miettineet miksi älykkäät ihmiset eivät kuuntele heavyä tai rokkia?

  • sotatila

    Vastaa

    ”Kaikkien tulee tuntea kaikki nimeltä ja henkilökohtaisesti…”

    Tämä ei ole mahdollista. Ei rauhan eikä sodan aikana. Pienempien ryhmien jäsenet toki tuntevat toisensa – ainakin pintapuolisesti.

    Koko ajan on todellinen vaara olemassa että identiteetti paljastuu, ja jos jää kiinni on hyvä ettei tiedä liikaa nimiä. 

    Koodinimiä on syytä käyttää. Matti on Pekka ja Liisa on Laura jne.

    Jos yksi jää kiinni hän saattaa paljastaa kaikki muut. Koodinimet ja se että ei tiedetä toistemme oikeita nimiä antaa meille suojaa.

    Meidän kaikkien kannattaa tutustua sissi sodankäynnin käsikirjoihin ja oppaisiin. Netistä löytyy.

  • Kättä pidempää

    Vastaa

    Kun täälä Sotatila on valmiina käytännön hommiin niin kerrotaan tässä nyt yksi ”kättä pidempi” joka on helppo valmistaa. Sillä siinä vaiheessa jos alkaa olla tunkua ovella tai kylillä niin on hyvä olla jotain kättä pidempää.

    Otetaan muokattavaksi yksi käytöstä poistettu mikroaaltouuni. Puretaan se niin että muuntaja-magnetrodi-sähköosasto jää ennalleen. Jos haluaa vähän lisää tehoa niin poistaa magnetrodin reiän edestä sen muovisen suojan. Magnetrodin päässä on punaista materiaalia oleva rengas, älkää missään tapauksessa vahingoittako sitä.

    Nyt käsillä on siis pala mikron seinälevyä ja siinä kiinni koko sähköjärjestelmä. Lampun voi poistaa ettei se paljasta olinpaikkaa. Sen jälkeen lopuista kuorista tehdään ”kilpi”, siltä varalta että säteistä heijastuu takaisinpäin. Ja ikkunaluukusta saadaan kätevä ”tähtäysaukko”.

    Tehokkaalla mikrolla häiritsee nelikoptereita jo kaukaa ja käräytää niiden elektroniikan lähempää. Autoihin saa aikaiseksi myös sähköisiä ongelmia. Eikä tuollainen varashälyyttimenäkään ole kovin huono. Hajuton, lähes äänetön ja näkymätön. Ja toimii pienellä teholla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi