Puolan piikki sionistien lihassa, Grzegorz Braun, on jälleen päässyt ääneen. Hänen valittiin viime kesän EU-vaaleissa parlamenttiin, mikä tarjoaakin miehelle loistavan foorumin tiedottaa eurooppalaisia sionistien rikoksista.
Hän piti parlamentissa vastikään puheen, jossa julisti Israelin terroristivaltioksi ja totesi holokaustitarinaa käytettävän työkaluna kiristyksessä antisionisteja kohtaan.
”Ymmärrän, että olette valmiita antamaan juutalaisille luvan tappaa kenet tahansa. Lupaa pommittaa mitä tahansa valtiota, jonka he tulkitsevat antisemitistiseksi. Lupaa nimetä kenet tahansa heidän vihollisekseen. Tätä ei tulisi esittää täällä, vaikka meitä uhkaillaan ja mustamaalataan antisemiiteiksi. Meitä kiristetään pelottavalla holokaustisadulla, jota toistetaan täällä uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Tämä on väärin. Israel on terroristivaltio”, hänen puheensa kuului.
Braun nousi kansainvälisesti tunnetuksi viime vuonna, kun hän sammutti vaahtosammuttimella juutalaisten kynttelikön, menoran. Tapahtuma tallentui useille kameroille ja päätyi sitä kautta sosiaaliseen mediaan, jossa hänelle osoitettiin suurta suosiota.
Braunin esimerkki osoittaa, kuinka eurooppalaiset ovat jälleen kasvattamassa tietouttaan sionistien rikoksista muita kansoja kohtaan. Kyse ei ole enää mistään alakulttuurin alakulttuurista, vaan yhä valtavirtaistuvasta tietoisuudesta.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Neula ja laakeri
Grzegorz Braun on rohkea mies. Jossakin ulkomaalaisessa verkkolehdessä häntä sanottiin oikein ULTRAÄÄRIOIKEISTOLAISEKSI. Hänen kaltaisiaan saisi olla politiikassa enemmänkin. Sillä kautta aikojen vain toisinajattelijat ovat olleet todellisia ajattelijoita!
Totuutta rakastava
Järjen ääni Euroopan parlamentissa
Sensuroimaton Totuus
Siinä mies joka on ymmärtänyt TODELLISEN vihollisen eikä (leikki) taistele olkiukkoja vastaan kuten mm. valeoppositio perseenmyyjä persut täällä meillä tekevät.
A-K
Juu, täällähän persut osoittavat syyllistävin sormin kukkahattutätejä ja muslimeja, jotka tekevät lähinnä sen likaisen työn. Kaikki on typerien kukkahattutätien ja muslimeiden syytä, vaikka jonkunhan on pitänyt houkutella ne muslimit Eurooppaan. Edes kukkahattutädit eivät ole voineet houkutella niitä tänne, vaan juutalaiset ovat koko Lähi-idän kaaoksen takia, minkä seurauksena pakolaisvyöry tulee Eurooppaan samalla, kun Israel pitää rajoja kiinni. Onhan se tietysti helppoa purkaa pahaa oloaan niihin kukkahattutäteihin ja muslimeihin, mutta arkaan paikkaan osuu, jos todellista syyllistä arvostelee syystäkin.
Persuton
olen 100% samaa mieltä
TT
Sionismin vastaisessa kamppailussa saadaan aikaiseksi liian vähän ja liian myöhään. Lähi-Itä on ajettu kaaokseen ja Eurooppa paskottu pakolaisilla tai ”siirtolaisilla”. On tietenkin hienoa, että asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä. Puheesta on kuitenkin vielä pitkä matka tekoihin. Suomessa toki sallitaan jonkinlainen sionismin kritiikki, mutta tilanne on jo toinen ainakin USA:ssa, joka mahtivaltio mahdollistaa sionismin kaikki rikokset ihmiskuntaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö on voimaton.
Nimetön
Hänenkaltaisia rehellisiä ja suorasanaisia meppejä tarvittaisiin enemmän.
Visitor G
Hehe! Enemmän piikkejä mafiosojen ja heidän kulttinsa persuksiin vaan.