Wikipedian johto hälytystilassa – väärinajattelua holokaustiartikkeleissa!

Wikipedia kärsii tällä hetkellä "eksistentiaalisesta kriisistä", sillä sivuston holokaustiaiheisiin artikkeleihin on eksynyt näkemyksiä, jotka eivät sovi sionistien sepittämään narratiiviin.

Sionismi

Wikipedian ”korkeimmaksi oikeudeksi” kutsuttu elin on aloittanut historiallisen selvityksen artikkelikokonaisuudesta, jonka sisältö on suututtanut juutalaiset. Kansainvälisen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja Jewish Telegraphic Agency (JTA) painottaa, ettei ”korkein oikeus” ole koskaan aiemmin ryhtynyt vastaaviin toimiin – juutalaiset nauttivat jälleen erityiskohtelusta.

JTA:n mukaan Wikipedia kärsii tällä hetkellä jopa ”eksistentiaalisesta kriisistä”, sillä sivuston holokaustiaiheisiin artikkeleihin on eksynyt näkemyksiä, jotka eivät sovi sionistien sepittämään narratiiviin. Toisin kuin juutalaiset mielellään väittävät, Saksan suorittamasta kuuden miljoonan ihmisen joukkomurhasta kaasukammioissa toisessa maailmansodassa ei ole olemassa ensimmäistäkään todistetta.

Vyyhti alkoi purkautua, kun kaksi sionistiprofessoria julkaisi The Journal of Holocaust Research ‑pseudotiedelehdessä artikkelin Wikipedian holokaustisisällöstä. Professorien mukaan pieni joukko aktiivisia kirjoittajia on onnistunut ”vääristämään” holokaustin virallisen historian sivuilla järjestelmällisesti viimeisten 15 vuoden aikana.

”Vääristelystä” syytetyt eivät ole tiukan linjan holokaustin kiistäjiä vaan puolalaisia nationalisteja, jotka ovat painottaneet sitä, ettei todisteita puolalaisten ”syyllisyydestä holokaustiin” ole olemassa. Pelkästään tämä on kuitenkin riittänyt suututtamaan juutalaiset eri puolilla maailmaa.

Kansallismielisiä suljettu aiemminkin Wikipedian ulkopuolelle

Wikipedian kuvaillaan usein toimivan anarkistisesti eli hierarkkisen päätöksenteon ulkopuolella. Ristiriitatilanteissa päätöksiä tekee kuitenkin niin sanottu korkein oikeus, joka on päättänyt rikkoa nyt aiempia toimintaperiaatteitaan ja aloittaa tutkinnan holokaustiartikkeleista, vaikka kukaan ei ole tehnyt sille virallista tutkintatoimeksiantoa.

JTA:n siteeraaman Wikipedia-aktiivin mukaan ”korkein oikeus” on voinut tehdä yllättävän päätöksensä siksi, että antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on poliittisesti kuuma peruna. Erityisen äkäisiä sionistit ovat siksi, että joissain artikkeleissa on vihjattu, että juutalaiset voivat itse olla syyllisiä näihin kohdistuvaan vihaan.

JTA toteaa, että historiallinen tapahtumaketju voi johtaa lopulta siihen, että Wikipedian ”korkein oikeus” ottaa yhteyttä Wikimedia-säätiöön, joka omistaa koko sivuston. Wikimedia tarttui toimeen viimeksi 2021, kun se koki, että kroatiankielinen Wikipedia oli liiaksi ”äärioikeistolaisten” kirjoittajien hallussa.

Tuolloin Wikimedia palkkasi ulkopuolisen konsultin sulkemaan kansallismieliset kirjoittajat sivuston ulkopuolelle ja palauttamaan vallan kulttuurimarxisteille. Vastaava järjestely miellyttäisi juutalaisia varmasti tälläkin kertaa.

Lähde: Jewish Telegraphic Agency

Historia Holokausti Holokaustihuijaus Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalaisjärjestöt Politiikka Puola Revisionismi Rotu Sananvapaus Sensuuri Sionismi Toinen maailmansota Ulkomaat Wikimedia Wikipedia Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • kuis ollakaan

    Vastaa

    Wikipedia co-founder Larry Sanger:

    Now you can only rely on the site to “to give an establishment point of view,” rather than the diverse range of opinions it was set up to give, he insisted.

    “If only one version of the facts is allowed then that gives a huge incentive to wealthy and powerful people to seize control of things like Wikipedia in order to shore up their power,” he said.

    https://nypost.com/2021/07/16/wikipedia-co-founder-says-site-is-now-propaganda-for-left-leaning-establishment/

  • otto suni

    Vastaa

    Luottamus Wikipediaan on yksinkertaisten ihmisten luottamusta sillä todellinen tieto on edelleen saatavilla kirjoista, mutta lukutaidottomat eivät osaa etsiä tietoa kirjoista vaan luottavat ”älypuhelimiinsa” kaikissa toimissaan!

    • Nimetön

      Vastaa

      Totuus on kirjoissa, mutta vain vanhoissa kirjoissa. Uusintapainokset on joko sensuroitu tai kirjoitettu uudestaan Carl Barksin Aku Ankkoja myöten. Konaisia kappaleita puuttuu uusversioista, koska niistä löytyvää tietoa ei haluta päästää yleiseen tietoisuuteen. Vaihtoehtoisesti uusia painoksia ei suostuta enää tekemään ja vanhat kirjat ostetaan pois markkinoilta ja ne hävitetään. Vanhoja painolaattoja on myös tuhottu ja vanha tieto ja totuus on kadonnut ikiajoiksi.
      Uusi sukupolvi on mädätetty. He eivät lue kirjoja, eivätkä kyseenalaista mitään. Ja miten voisivatkaan. He saavat some sirkushuveja ja ennalta suodatettua tietoa, joka palvelee valtaeliitin tavotteita.

  • TT

    Vastaa

    Juutalaiset hallitsevat kulttuurisotaa, mutta vastarintakin elää sitkeässä. Juutalaisten törkeä ja muita vahingoittava itsekkyys aiheuttaa aina lopulta vastarinnan. Tähän asti valkoisia kansoja on ollut helppo manipuloida suosimalla näiden tyhmimpiä yksilöitä ja luovuttamalla näille valta-asemia, mikä onkin johtamassa valkoiset kansat niiden olemassaoloa uhkaaviin kriiseihin. Kaiken tämän rinnalla saivartelu holokaustista tuntuu jopa mitättömältä, mutta ei varmasti ole haittaakaan siitä, että koko juttu paljastetaan törkeäksi liioitteluksi ja erääksi manipulaation välineeksi.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Wikipedia on helppo tapa saada asiasta tai henkilöstä alustava kuva. Minua on miellyttänyt Wikipedian tapa kertoa asiat molemmilta/kaikilta kanteilta, ilman yhden kannan tuputusta. Nyt tämä taitaa tulla päätökseen, ja Wikipediasta tulee Facebookin kaltainen yhden totuuden laitos.

    • Tomppa

      Vastaa

      Wikipediassa merkitystä on sillä kuka kerkeää ensin kirjoittaa artikkelin jostakin ja se kantti tulee pitkälti määräämään miltä artikkeli tulee seuraavat vuosikaudet näyttämään. Jälkeenpäin on enää vaikea suuntaa muuttaa.

  • lukija

    Vastaa

    ”Erityisen äkäisiä sionistit ovat siksi, että joissain artikkeleissa on vihjattu, että juutalaiset voivat itse olla syyllisiä näihin kohdistuvaan vihaan.”

    Hannah Arendt, saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko, itsekin juutalainen, kirjoitti tästä jo vuonna 1948 teoksessaan Totalitarismin synty. Arendt kirjoitti siitä, että kuinka on tärkeää huomata, että ”juutalaisten erillisyyden käsittäminen” myöhäiskeskiajan ja uuden ajan välillä tapahtui juutalaisten itsensä toimesta: juutalaisten “piittamattomuus ulkomaailman oloista ja tapahtumista” oli tuolloin Arendtin mukaan huipussaan ja juutalaisuskonnosta kehittyi “suljetumpi ajattelujärjestelmä kuin koskaan”. Arendtin mukaan juutalaiset alkoivat omassa keskuudessaan ajatella, että ikivanha jako juutalaisiin ja ei-juutalaisiin perustui “alkujaan luultavammin rotuun kuin opinkappaleita koskeviin riitoihin”. Juutalaisten erillisyyden käsittäminen valtasi alaa Arendtin mukaan valtaväestön keskuudessa vasta paljon myöhemmin valistusajalla.

    On kummallista, etta wikipedian edustajat olisivat niin sivistymättömiä, että eivät tunne eivätkä osaa yhden 20. vuosisadan suurimmista ajattelijoista, Arendtin, kirjoituksia…

  • george

    Vastaa

    Homma oikenee sillä, että artikkelien yhteyteen suvaitaan sitten näkemyserot – perusteluineen – tyyliin: maa on pallo ja maa on litteä.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Youtubesta löytää videon, jossa juutalainen rabbi heidän lempikaupungista New Yorkista kertoo tilaisuudessa, että holokaustin juutalaisuhreista ei valtaosa ollut juutalaisia heidän itsensä kriteerien mukaan, vaan puolirotuisia tai eivät ollenkaan juutalaisia. Iso osa oikeista juutalaisista pakeni ensin Neuvostoliitosta 1900-luvun alussa ja myöhempinä vuosikymmeniä mm. Puolasta, jossa he kohtasivat niin kovaa antisemitismiä, että muuttoliike sieltä Saksaan jatkui vielä vuoden 1933 jälkeen, vaikka natsit nousivat valtaan. 

    Sitten on suurempi vääristely uhrien lukumäärä kuusi miljoonaa, jonka Neuvostoliiton propagandisti julkaisi artikkelissaan jo vuonna 1944. Sama juutalaispropagandisti kehotti avoimeisti raiskaamaan ja tappamaan siviilejä valoitetuilta alueilta kostona. Tämä luku kuusi miljoonaa siirtyi sitten Nurembergin oikeudenkäyntiin ja sen vääristeltyihin todisteisiin, jonka jälkeen sen muuttaminen oikeaksi, olisi ollut ideologinen ja moraalinen tappio juutalaisille, joten siihen ei koskaan ryhdytty. Monissa alan kärkiteoksissa, joita juutalaiset itse siteeraavat luku on alempi n. viisimiljoonaa, mutta näillekään luvuille ei ole tarkkoja perusteita, koska tiedot väestösiirroista ovat epätarkat.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi