Sionistijohtaja: Ukrainaa tuettava, koska puolet hallituksesta juutalaisia

Sotilaallista tukea tarvitaan sionistien mielestä, koska nyky-Ukraina on yksi Euroopan juutalaisystävällisimmistä maista.

Sionismi

Pitkäaikainen sionistijohtaja Natan Sharansky argumentoi hiljattain laajasti uutisoidussa keskustelutilaisuudessa, että Ukrainan hallitus ansaitsee länsimaiden tuen sodassa, koska maan päättävissä asemissa istuu suuri joukko juutalaisia. Mikäli juutalaisten asema olisi Ukrainassa huonompi, ei sotilaalliselle avulle olisi samanlaisia edellytyksiä.

Sharanskyn keskustelukumppanina tilaisuudessa toimi toinen pahamaineinen juutalainen lobbaaja, Bernard-Henri Lévy, joka on vuosien saatossa lietsonut sotaa muun muassa Libyaa, Syyriaa ja Irania vastaan.

Tilaisuuden juutalainen juontaja kysyi kaksikolta, eikö Ukrainalle kohdistuvaan apuun tulisi suhtautua nykyistä skeptisemmin, koska maa oli ”osasyyllinen holokaustiin”. Kaksikon mukaan tämä ei ole kuitenkaan pätevä argumentti, koska nyky-Ukraina on yksi Euroopan juutalaisystävällisimmistä maista.

”Nykyisessä Ukrainassa on, kuten Bernardkin totesi, yksi Euroopan pienimmistä uusnatsikeskittymistä. Vaikka Putin puhuu jatkuvasti Ukrainan natseista, eivät kansallissosialistit saaneet vaaleissa edes yhtä prosenttia äänistä,” Sharansky painotti.

”Totta kai puolet koko hallituksesta koostuu juutalaisista”

”Ja totta kai puolet koko Ukrainan hallituksesta koostuu juutalaisista – vieläpä avoimesti juutalaisista ihmisistä. Zelenskyi puhuu paitsi avoimesti juutalaisuudestaan myös syvästä rakkaudestaan Israelia kohtaan. Ja heidät kaikki on äänestetty valtaan vapaissa vaaleissa,” sionistijohtaja jatkoi.

Lisäksi juutalaiset ylistivät sitä, että vuoden 2014 Maidan-mellakoissa juutalaisvastaiset seinämaalaukset loistivat poissaolollaan, vaikka paljon muuta ”typerää” kirjoitettiinkin seinille.

”Kuten Natan juuri sanoi, kun äärioikeistolaiset ja antisemitistit yrittävät saada Ukrainan vaaleissa ääniä, he menestyvät huonommin kuin heidän itä- ja keskieurooppalaiset aatetoverinsa. He menestyvät huomattavasti huonommin kuin Ranskan äärioikeisto,” Lévy iloitsi.

Lähde: Tablet Magazine

Bernard-Henri Lévy Iran Juutalainen lobby Juutalainen ylivalta Libya Maidan Natan Sharansky Politiikka Rotu Sionismi Sota Syyria Ukraina Ukrainan juutalaisyhteisö Ulkomaat Venäjä Vladimir Putin

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Timo Vihavainen

    Vastaa

    Koti,Uskonto ja Isänmaa on uudelleen käännetty teille uuden ajan konformisteille. Bryssel, Satanismi ja Liittovaltio. Sinne vaan Ukrainaan taistelemaan urheat Suomen leijonat NATO:n rytkyissä jenkkien vasallina huutamaan ei verta pakkiin vaan Slava Ukraine. Vai mitä: Shabbos goys.

    • realisti

      Vastaa

      Nämä ”hyödylliset idiootit” näyttävän nielevän purematta kaiken, mitä CNN ja muut juutalaismediat maahamme syöttävät.

  • otto suni

    Vastaa

    Näiden juutalisten vuoksi ovat Suomen nuoret miehet valmiita kuolemaan ja taistelemaan viimeisen mieheen juutalaisten ylivallan puolesta! Suomessa ova yritykset ja tiedotus kokonaan tämän itsensä valituksi kansaksi julistautuneen koplan käsissä suomalaisten ymmärtämättä tilannetta!

  • Co 60

    Vastaa

    miten määritellään juutalainen. Monellako suomalaisella politikolla on juutalaista verta, tai kansalaisella. Onko sitä verta jopa sinulla joka tätä luet. Kas siinäpä pohdittavaa

    • Itekkin matu

      Vastaa

      Onneksi itsellä ei ole. Se näkyy kallonmuodosta ja siitä että ei ole agressiivinen eikä ole tapana valehdella. Poskipäätkin löytyy siinä missä korvannipukat. Ja otsatukkaa on paljon enemmän kui Hullu-Aholla. Myös perunanenä löytyy.

      Niin että joka aamu kun ajan partaa ja katson peiliin niin olen onnellinen ettei minussa ole juutalaisverta. Sen sijaan saksalaista ja slaavilaista on.

  • TT

    Vastaa

    Missä kaaos ja ei-juutalaisten kansojen kärsimys, siellä juutalaiset juhlivat ja riemuitsevat. Eivät kaikki tosin, mutta merkillepantavan suuri osa kuitenkin. Päävastuu on kuitenkin niillä ei-juutalaisilla, jotka kerta toisensa jälkeen uskovat ”valitun kansan” valheet ja lankeavat näihin.

  • Tosta sakista ei voi enää pitää pätkääkään

    Vastaa

    Aiemmin suhtauduin juutalaisiin suht neutraalisti – nykyisin enää en ja syy on heissä itsessään. Saakelin loiset.

  • Kasaarit kaiken takana

    Vastaa

    Jutikat haluavat kasaarivaltakunnan takasin se sijaitsi nykyisen ukrainan alueella.

    • Topi

      Vastaa

      Hyvä pointti. USA:n sotatietäjät ovat puhuneet käsitteestä ”World Island”. Sen keskus on juuri Donbasin alueen kohdalla ja tietyt tahot ovat aina himoinneet sitä. Itse haluan takaisin kasarivaltakuntaan tai ysärivaltakuntaan. Silloin oli kaikki paremmin.

  • Isoisä

    Vastaa

    Puolustaisivatpa Suomenkin poliitikot suomensuomalaisia yhtä urheasti kuin juutalaiset omiaan niin voisi olla heistä aidosti ylpeä. Mutta kun ei…

  • notta

    Vastaa

    aatulla jäi homma kesken.

  • Topi

    Vastaa

    Ylen mukaan suomalaisia äärioikeistolaisia on lähtenyt Ukrainaan. Itse olen kansallismielinen konservatiivi, joka lienee ennemminkin vasemmalla kuin oikealla. Eli olen aidosti vihreä ja kaukana Kokoomuksesta. Ja vihaan tiedätte kyllä mitä ja keitä. ”Suojelupoliisi korostaa olevansa kiinnostunut vain niistä Ukrainaan lähteneistä, joiden se tietää kannattavan jotain ääri-ideologiaa tai pyrkivän kartuttamaan taistelukokemusta ja kohottamaan kykyä väkivaltaan”, sanoo uutinen. Toivottavasti toteuttavat sitten nazzivallankumouksen täällä, kunhan takaisin joutavat. Ruotsissa, Göteborgissa jonkun pienemmän uutisen mukaan [lähi-itäläinen] puukottanut 10-vuotiasta. Puukot pitää saada nyt tiukemman kontrollin alle. Myös kaduilla liikkumiseen on puututtava. Kyllä tämä ongelma saadaan kuriin, kunhan rahaa ja resursseja nyt vain annetaan kunnolla. En kyllä ymmärrä mikä ruotsalaisiin ja suomalaisiin on oikein mennyt, kun puukot viuhuvat ja kouluistakin on tullut apinatarhoja. Tällaista se on, kun rasistit ja nazzit on päästetty valtaan?

  • ValhallaX

    Vastaa

    Sanoin jo aivan tämän sodan alussa: Tämä sota on klassinen juutalaisten sota valkoisia vastaan.

    Näin juutalaiset toimivat, tällaisia juutalaiset ovat. He rakastavat sitä, kun valkoiset tappavat toisiaan, he janoavat valkoisten verta. Oi, kuinka he osaavat esittää empaattista, mutta heidän hepreassaan ei ole sanoja empaattinen tai rehellinen. Hepreaksi rehellinen on sama kuin tyhmä, aivan kuten empaattinenkin.

    Juuri nyt sionistimediat suoraan Helvetistä jauhavat sotaankiihottamista, se on arkipäivää, se on tavallistakin tavallisempaa juutalaista mediaa. Näin juutalainen media toimii, sellainen on juutalainen media.

    Juutalaisuus on loputonta narsismia, loputonta myötätunnon (hepreaksi myötätunto on sama sana kuin ”rahat-tänne-nyyh-nyyh”!) kerjäämistä ja loputonta tanssia valkoisten haudoilla.

    Tänäänkin, juuri nyt ja 247 ukrainalaisia (ja venäläisiä) juoksutetaan kuolemaan – ja se miellyttää sionistia, se on sionistin märkä uni. Ja muistellaanpa sionistisen Helvetin eli Neuvostoliiton sodankäyntiä. Se oli sionistinen lihamylly valkoisille ihmisille. säälimätön brutaali tapa tappaa ja tapattaa. Kuka muistaa yhdenkin juutalaisen sotasankarin? Ehei, sionistit huusivat hoosiannaa bunkkereissa, aivan tismalleen kuten nyt. Victorianudelmanit eivät riskeeraa omaa rakasta henkikultaansa, ehei, siihen tarvitaan tavallista ukrainalaista.

  • Jones

    Vastaa

    Samaan aikaan kun lähi-itäläiset valloittavat Eurooppaa siirtolaisuudella, eurooppalaiset aseistavat heitä kun antavat Ukrainalle aseita. Zelenskyi laittaa valkoiset tapattamaan itsensä, ja sitten maahan muuttaa tietenkin Lähi-idästä siirtolaisia. Meillä tämä tehdään siten, että kansa on saatu aivopestyä siten etteivät he halua lisääntyä. Homotuskin on tätä asiaa palveleva. Siirtolaisten matkat maksetaan antamalla HIAS:kselle rahaa. Media harjoittaa sellaista propagandaa, että siirtolaisten matakat olisivat muka kärsimystä. Tosiasiassa siirtolaiset makustavat mukavasti, yöpyvät hotelleissa ja syövät ravintoloissa. Luultavasti tämä maksetaan veronmaksajien pussista jos Suomenkin valtio antaa HIAS:kselle rahaa. Ja tuskinpa uskaltavat olla antamatta.
    https://en.wikipedia.org/wiki/HIAS
    ‑Wienissä ja Kiovassa HIAS auttaa juutalaisia ​​ja muita 43 maasta saamaan suojelua ja hakemaan turvapaikkaa tai uudelleensijoittamista. Vuonna 2016 HIAS avasi toimiston Kreikan Lesvoksen saarelle tarjotakseen lainopillisia palveluita meritse saapuville pakolaisille, jotka saapuvat pääasiassa Syyriasta.

  • Follow the money

    Vastaa

    Kuulin, että juutalaisjohtoinen Blackrock on jo tehnyt sopimuksen Ukrainan jälleenrakennuksesta. Olisikohan samainen varainhallintayhtiö ollut myös huijaamassa Putinia hyökkäämään? Sodat on multimiljardi bisnes Blackrockin kaltaisille yrityksille.

  • Joku vaan

    Vastaa

    ”Tilaisuuden juutalainen juontaja kysyi kaksikolta, eikö Ukrainalle kohdistuvaan apuun tulisi suhtautua nykyistä skeptisemmin, koska maa oli ”osasyyllinen holokaustiin”. Kaksikon mukaan tämä ei ole kuitenkaan pätevä argumentti, koska nyky-Ukraina on yksi Euroopan juutalaisystävällisimmistä maista.

    ”Nykyisessä Ukrainassa on, kuten Bernardkin totesi, yksi Euroopan pienimmistä uusnatsikeskittymistä. Vaikka Putin puhuu jatkuvasti Ukrainan natseista, eivät kansallissosialistit saaneet vaaleissa edes yhtä prosenttia äänistä,” Sharansky painotti.”

    Oma suomennokseni vertaisarvioidusta tutkimuksesta:

    ”Vapaaehtoispataljoonien muodostuminen

    Ihor Kolomoys’kyy johti keväällä 2014 Dnipropetrovs’k’in oblastia. Tällä alueella muodostuivat spontaanisti, siis siten, että niiden muodostuminen ei ollut kovin ylhäältäjohdettua, ensimmäiset vapaaehtoiset sotilaspataljoonat, mukaanlukien Azov. On mainitsemisen arvoista, että tämä Dnipropetrovs’k’in oblastin ensimmäinen Euromaidanin jälkeinen maaherra on paitsi yksi kuuluisimmista / pahanmaineisimmista ukrainalaisista oligarkeista, niin omaa myös juutalaiset juuret ja aktiivisen roolin Ukrainan juutalaisessa yhteisössä. Uusi Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov, joka on Bakussa syntynyt, venäjänkielinen ja armeanialainen, ja ilmeisesti Kolomoys’kyyn esimerkistä, päätti promota ja vähitellen virallistaa vapaaehtoisyksikköjen luomisen. Nämä yksiköt tulisivat siis liitetyksi hänen ministeriönsä alueellisiin direktoraatteihin. Pian vastaperustettu Ukrainan kansalliskaarti, SBU (Ukrainan turvallisuuspalvelu), puolustusministeriö (myöhemmin Aydar ‑pataljoona) ja monet poliitikot myös alkoivat tukea ja rohkaista tällaisten yksikköjen luomista. He myös valvoivat ja rahoittivat ja ohjasivat niitä. Näin kokonainen kenttä aseistettuja vapaaehtoisyksikköjä syntyi. Nämä olivat myös alunperin enemmän tai vähemmän erillisiä ja itsenäisiä Ukrainan poliisin, erikoisjoukkojen ja armeijan yksiköistä, ja muodostivat uuden valtakeskittymän transformoituvaan Euromaidanin jälkeiseen ukrainalaiseen valtioon.” 

    Tutkimus loytyy hakusanoilla ”irregular militias”, ”radical nationalism”, ”post-euromaydan Ukraine”.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Tämä sota on juutalaisten sota valkoisia vastaan. Piste.

    Raaputa vähän pintaa ja provokaattori on aina juutalainen tai juutalaisten lakeija. USA onkin joo juutalaisten bordelli. Venäjä ei vielä ole, mutta tämän operaation tarkoitus on tehdä Venäjästä samanlainen juutalaisten bordelli.

    Zelensky on selkeästi tällä asialla ja USA:ssa Victorian Nudelman aka Kagan aka Nuland johtaa miltaristissionistista sotakonetta eli huolehtii siitä, että USA velkaantuu ja osallistuu valkoisten kansojen tuhoamiseen.

    Tyylipuhdas, klassinen sionistinen operaatio. Onnistunut myös Suomessa täydellisesti, sillä suurin osa kansa vaatii teurastuksen loputonta jatkumista. Presidentti ja pääministeri suorastaan kuolaavat veren maksu suussa.

    Sionismi elää tällaisesta alennustilasta, tämä on sionismia puhtaimmillaan, moraalitonta, saatanallista tuhoamista, aamusta iltaan, vuodesta toiseen.

  • Nimetön

    Vastaa

    Vapaamuurarit ovat kaikkialla, myös venäjällä. Tämä on heidän sota, myös sinua vastaan

  • Marko

    Vastaa

    Mitä mieltä olette Janus Putkosen liidaamasta jengistä? Putkonen osaa puhua ja tietää, eikä ole tyhmä, mutta katsoo ”punaisten” lasien läpi todellisuutta. Todelliset Janus-fanit eivät juhli 6.12., vaan 9.5. eli Neuvostoliiton voiton päivää. Januksen jengiä yhdistää suvakkeihin myös nazzien (juutalaisen Konrad Heidenin keksimä termi) näkeminen joka paikassa. Janusporukka myös kavahtaa niin Sinimustaa liittoa kuin Perussuomalaisiakin, jotka molemmat ovat—arvasit oikein!—nazzeja. Suvaitsevaiset allekirjoittavat tämänkin, mutta sitten taas heidän mielestään Venäjän sotilaat & Putin ovat nazzeja, eivät ukrainalaiset & Zelenskiyv. Putkosporukka usein palopuheissaan mainitsee Rothschildit, Rockefellerit, Wartburgit ymv. suvut ja silloin ei säästellä sanansäilää näitä kasaarimafian edustajia sivallellessa. Vasentuneista valveutuneimmat myöskin tiedostavat ongelman. Ja arvatkaa millä sanalla näitä juutalaisia pankkiiri- ja teollisuussukuja onkin hyvä kutsua? Nazzi.

  • Andreas

    Vastaa

    En näe juutalaisuudessa mitään pahaa. Mielestäni juutalaiset ovat rauhanomaista kansaa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi