Kansainvälinen juutalaisyhteisö vaatii jälleen sensuuria ja isäntäpopulaation kansallismielisyyden tukahduttamista väkipakolla. Sionistit ovat menettäneet tällä kertaa malttinsa Bulgariassa, jossa järjestetään tänään kansallisradikaali Lukov-soihtumarssi.
Marssi pidetään entisen sotaministerin ja kansallisradikaalin liikkeen johtajan Khristo Lukovin muiston kunniaksi Sofiassa. Juutalaisten maailmankongressin (World Jewish Congress, WJC) mukaan kyse on ”sairaalloisen vihan ja syrjinnän esiinmarssista”.
WJC on antanut nyt tukensa Bulgarian juutalaisten keskusjärjestö Shalomille, joka vaatii Lukov-marssin kieltämistä kokonaan. Vuonna 2021 kaupungin johto ja Bulgarian hallitus taipuivat juutalaisen paineen alla ja kielsivätkin marssin. Tämä ei ole kuitenkaan lannistanut kulkueen järjestäjätahoja.
Kansainvälisten juutalaispankkiirien rahoittama WJC tunnetaan varauksettomasta tuestaan Israelin sotarikoksille ja rasistiselle palestiinalaisia syrjivälle politiikalle. Tästä huolimatta se väittää olevansa moraalisesti rauhanomaisten eurooppalaisten nationalistien yläpuolella.
Lähde: World Jewish Congress
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Miksi yhdelle erityisryhmälle annetaan kirjoittamaton oikeus päättää muiden asioista? Ongelman lähde on juutalaisten hysteria, mutta ratkaisevaa on se, että viranomaiset kuuntelevat näitä ja noudattavat kirjoittamatonta sääntöä perustuslain vastaisesti. Tämä saa juutalaiset näyttämään inhottavilta ja näitä suosivat viranomaiset tai poliitikot korruptoituneilta. Tämä on selkeä yhteiskunnan hajotuskaava. Sittemmin juutalaiset ovat luoneet omat agenttijoukkonsa eli woke-sosialistit ja lähettäneet nämä kaikkialle läntiseen maailmaan.
Mistä tunnistaa?
Määkin vaadin että siionistit pitää julistaa toisen luokan kansalaisiksi! Ai ei onskaa vai? No ei sitten.
Mutta kuka on vähänkään katsellut oligarkkeja niin ne ovat kaikki siionisteja.
Suomalainen mies
Jos soihtukulkuetta ei nytkään järjestetä niin eivät he mitään jyrkkämielisiä kansallismielisiä ole vaan lauhkeita lampaita, joille juutalaisten sana on laki.
Sama homma Suomessa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kanssa, joka lakkautettiin koska käsky kävi. Ei koko liike siten koskaan ollutkaan mitään oikeata vastarintaa.
Nationalisti
Jaaha, luuletko kaikkien liikkeessä aktiivisesti mukana olleiden/sitä tukeneiden lopettaneen kansallismielisen toiminnan siihen?
Mitä sinun mielestäsi olisi pitänyt tehdä, kun mikään julkinen tapahtuma ei olisi onnistunut?
katriina
samaan aikaan juutalaiset johtavat natseja ukrainassa, ei edes Hareetz ja Times of Israel lehtien kuvat natsijoukoista saaneet juutalausia sotahulluja järkiin, arvatkaapa kuka saatiin junailtua Enola gayssä vetämään vivusta kun little ja big boy pudotettiin, no tottakai uhrikansa siellä taas puuhastelemassa, ilmeisesti heidän täytyy olla johtavassa asemassa kaikissa maailman kansanmurhissa jotta voivat sitten kerskua lapsille, että in blood we trust.
Ei edes suomeen aikoinaan tuotu adhd lääke amfetamiini ollut heidän mieleen koska sen toi tavallinen suomalainen lääkäri maahan, no siitähän lähti sellainen ajojahti valviroineen ja lokakampanjoineen, että kyseisellä lääkärillä meni oma terveys stressin vuoksi, se on kuule rikos ellei sitä tee valittu kansa, joka on muuten jännää että vain yksi ryhmä väittää jumalan suorittavan positiivista syrjintää.
älyä tehokkaammin näyttää toimivan tyhmyys ja pohjaton etninen viha
Seppo Lehto
Samoja seemejä ovat 😉 Rooman valtakunnan jäljiltä on kansat vaihtuneet moneen kertaan Jordan joen molemmin puolin. Ei ole erityistä ansioita kenelläkään siellä 😉
Kazaarit tulleet joukkoonsa samoja ympärileikkaajia ovat.
Kenen kanssa nukkuisit teltassa yösi?
Valitsisin koiran mieluummin viereeni.
Seppo Lehto