Israelin ”holokaustimuseo”: Venäjän johtavaa juutalaisoligarkkia suojeltava talouspakotteilta

Muun muassa Sveitsin poliisi on luokitellut Roman Abramovichin "kansalliseksi turvallisuusuhaksi" tämän raskaan sarjan rahanpesu- ja mafiayhteyksien vuoksi.

Sionismi

päivitetty

Roman Abramovich.

Maailman johtava ”holokaustimuseo”, Israelissa sijaitseva Yad Vashem vaatii länsimaita säästämään rikkaan venäjänjuutalaisen oligarkin talouspakotteilta. Ukrainan sodan vuoksi monet Putinin lähipiiriin kuuluvat miljardöörit ovat joutuneet talouspakotteiden kohteiksi.

Yad Vashem perustettiin 1953. Se on tärkein kansainvälinen auktoriteetti holokaustivalheen levittämisessä. Museo ei edes pyri esittämään puolueetonta, vaan se ajaa sionistien etua yhtä röyhkeästi kuin se valehtelee saksalaisten väestöpolitiikasta toisessa maailmansodassa.

Yad Vashem, Israelin aškenasijuutalaisten päärabbi David Lau ja useat muut merkittävät israelilaiset juutalaistahot lähettivät Yhdysvalloille vetoomuksen, jossa amerikkalaisia vaadittiin säästämään venäjänjuutalainen upporikas talousrikollinen Roman Abramovich Ukrainan sotaan liittyviltä sanktioilta. Israelilaistahojen mukaan talouspakotteilla olisi negatiivisia vaikutuksia ”Israelin ja kansainvälisen juutalaisyhteisön kannalta”. Venäjän ohella Abramovich on vaikuttanut erityisesti Isossa-Britanniassa ja Israelissa.

Vetoomuksen allekirjoittajat toteavat, että Abramovichin rahat ovat hyödyttäneet Israelin valtiota suuresti, minkä vuoksi Amerikan tulee suojella häntä. Toisin sanoen lännen vaaditaan tekevän ulkopolitiikkaa puhtaasti Israelin etujen perusteella. Muun muassa Sveitsin poliisi on luokitellut Abramovichin ”kansalliseksi turvallisuusuhaksi” tämän raskaan sarjan rahanpesu- ja mafiayhteyksien vuoksi.

Lähteet: The Times of Israel, The Guardian

Holokausti Israel Järjestäytynyt rikollisuus Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalainen mafia Juutalainen rikollisuus Juutalaisjärjestöt Korruptio Mafia Politiikka Rahanpesu Revisionismi Rikos Roman Abramovich Sionismi Sota Talous Talouspakotteet Ukraina Ulkomaat Venäjä Venäjän juutalaisyhteisö Yad Vashem

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Varma Voitto Ikuinen

    Vastaa

    pakotteet eivät vaikuta neniin pankeissaan,keinot & valheet kyllä löytyy. kaksois standartit petojen suojelussa sokeuttaa hallinnon tuomareineen.

  • Tomppa

    Vastaa

    Saatanan synagooga suojelee jäseniään. Ei tässä ole mitään uutta ja ihmeellistä.

  • Ei uutta

    Vastaa

    Rikollisten ja mielenvikaisten röyhkeydellä ei tunnetusti ole mitään rajaa.

  • Plääh

    Vastaa

    Eikös tämä ollut se Putinin vanha päätukija? Olisiko ollut peräti ”kummisetä”?

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Näinpä, eiväthän pakotteet saa häiritä omia busineksia. Mooses on Mooses ja bisnes on bisnes.

  • Jones

    Vastaa

    Holokausti on antanut juutalaisille oikeuden totaaliseen natsismiin valkolaisia kohtaan. Siispä on aika tuoda totuus esiin. Holokausti oli juutalaisten itsensätekemä rotupuhdistus, jonka he ovat laittaneet valkolaisten syyksi valheilla ja asioiden salailulla.

    Hannu Rautakallio kirjoittaa kirjassaan ”Holokaustilta pelastetut” näin:
    ‑Hitlerin valtaantulo nosti sionistit temppelinharjalle, koska juutalaisista vain he kelpasivat natsien keskusteluosapuoliksi ja myös tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Sionistit eivät peittäneet juutalaisuuttaan Hitlerin Saksassa. Heidän keskuudessaan ilmaistiin ”rotuun” ja ”kansaan” pohjaava ajattelu jyrkästi: assimilaatio tai ”omien rajojen ylittäminen”, grenzeuberschreitung, oli ehdottomasti tuomittavaa, ja tähän kuolemansyntiin oli syyllistynyt Saksan juutalaisten valtava enemmistö.

    -Hitlerin valtaantulo nähtiin jopa luovan viimein edellytykset juutalaisten assimilaation tilalle luotavalle käytännölle, jossa ensisijaiseksi tavoitteeksi tulisi juutalainen ”rotu” ja juutalainen valtio.

    - Eräässä muistiossa, 21.kesäkuuta 1933, vain muutama kuukausi Hitlerin valtaantulon jälkeen, Saksan siionistit olivat vedonneet natsipuolueeseen: ”Jokainen Saksassa tietää, että vain siionistit voivat vastuullisesti edustaa juutalaisvaestöä sen asioissa natsihallintoon päin. Olemme kaikki vakuuttuneita siitä, että jonakin päivänä hallitus järjestää juutalaisten kanssa pyöreän pöydän kokouksen jossa—kaikkien niiden mellakointien ja hävityksen jälkeen, joita vallankumoukseen on sisältynyt—Saksan juutalaisten uusi asema määriteltäisiin. Onhan hallitus hyvinkin juhlallisesti ilmoittanut, ettei maailmassa ole toista maata kuin Saksa, joka on yrittänyt yhtä vakavasti ratkaista juutalaisongelman. Juutalaiskysymyksen ratkaisu? Se on ollut siionistien unelma! Emme ole koskaan kiistäneet juutalaiskysymyksen olemassaoloa! Se on ollut meidän pyyntömme!”

    -ZVfD oli tuonut julki halunsa ”käytännön tavoitteiden vuoksi” yhteistyöhön natsihallituksen kanssa, vaikka, kuten ZVfD:n kirjelmässä sanottiinkin, ”hallitus oli periaatteessa ilmaissut vihamielisyytensä juutalaisia kohtaan”. Käytännön tavoitteet tarkoittivat ”oikeiden juutalaisten” maahan muuttoa Palestiinaan, ja paradoksaalisesti sionistit perustelivat tavoitettaan juuri natsien juutalaisvihamielisyydellä: ”Juutalaiskysymyksen käsittelyssä ei tarvita minkäänlaista tunteilua… koska todellisen ongelman ratkaisu on kaikkien kansojen ja tällä hetkellä erityisesti Saksan kansan etujen mukaista”, eikä ”juutalaisongelman ratkaisemisessa ole minkäänlaista kiertotietä; samaistuminen on pakottanut juutalaiset hyväksymään omalaimaisuutensa eli kieltämään kansallisuutensa”.

    -Georg Kareskin revisionistinen haarautuma erosi siitä ja perusti oman Staatszionistische Organizationin. Nämä ”oikeistosionistit” erosivat myös maailman sionistien järjestöstä (World Zionist Organization, WZO) Kareski oli merkittävä ja kiistanalainen Saksan juutalaisten johtohahmo, ja hänet oli valittu 1929 Berliinin vaikutusvaltaisten Seurakunnan puheenjohtajaksi. Kareskia voidaan pitää avainhenkilönä siinä mutkikkaassa vyyhdissä, jossa kolmannen valtakunnan eri hallinto- ja poliisiviranomaiset solmivat yhteyksiä Saksan sionisteihin. Hitlerin valtaantulo aiheutti myös Saksan revisionistien jakautumisen kilpaileviin ryhmittymiin.

    - Kaikkia Saksan sionistisia ryhmittymiä yhdisti halveksunta assimiloitunutta juutalaisten enemmistöä kohtaan. Sionistit olivat vakuuttuneita siitä, että ”juutalaisuuden täydellinen hävittäminen” Saksasta oli pikemminkin myönteistä kuin kielteistä. Georg Kareski sanoi puheessaan tammikuussa 1934: ”Juutalaisten poistaminen saksalaisesta kulttuurista ja juutalaisyhteisön täydellinen hävittäminen Saksasta ovat toivottuja kehityssuuntia… Myös juutalaisten on oltava yksi kansa.” Hän lopetti puheensa natseille ominaisella tavoin: ”Ein Volk! Ein Land! Ein Gott!” (Yksi kansa, yksi maa, Yksi Jumala).

    - Sionistien ”erikoisasema” kolmannen valtakunnan alkuvuosina näkyi eri tavoin myös julkisuudessa. Epäilemättä tämä lisäsi sionistien uskoa heille soveliaasta lopputuloksesta, kun Saksan juutalaisiin jo kohdistui sortotoimia. Eivät edes nk. Nunrngergin lait horjuttaneet sionistien uskoa. Mitä tiukemmaksi natsien kuristusote ”muista” juutalaisista kävi, sitä vakuuttuneempia sionistit olivat, että natsit tarvitsivat juuri heitä päästäkseen juutalaisista eroon. Tämä näkemys ei rajoittunut vain Saksan juutalaisiin. Lontoossa vuoden 1932 lopulla ilmestyneessä ”Jewish Review” ‑lehdessä sanottiin liberalismin olevan sionisteille vihollinen, mutta ”se on myös natsismille vihollinen, ego, sionismin tulisi suhtautua natsismiin sympatiaa ja ymmärrystä osoittaen, koska siinä ilmaistu antisemitismi on luultavasti ohimenevä ilmiö”. Sionistien lehti ”Judische Rundschau” sai ilmestyä ainoana juutalaisena julkaisuna natsi-Saksassa, joskin ennakkosensuurin alaisena. Lehdessä esiintyi jatkuvasti ultranationalistisia ja juutalaisen ”rodun” omaleimaisuutta korostavia kirjoituksia. Niiden hyökkäysten kohteena oli assimiloitunut juutalaisväestö, jolla ei näkynyt olevan juuria missään, ei Saksassa eikä Palestiinassa, jonka tämä saksalaistunut juutalaisväestö kieltäytyi tunnustamasta kotimaakseen.

    -”Judische Rundschaus” ‑Lehti kirjoitti 21.6.1933 pääkirjoituksessaan:
    ”Sionismin usko on kansallisen elämän uudelleensyntymisessä, kuten saksalaisessa elämässä on käynyt kristinuskon ja siihen kuuluvien kansallisten arvojen muuttuessa. Kansallisen uudelleensyntymisen täytyy olla todellisuutta myös juutalaisille. Rodullisten juurien (Abstammung), uskonnon, rodullisen erityisluonteen (Artbewusstein) merkityksen ja yhteisen kohtalon on myös juutalaisilla voitava vaikuttaa siihen kuinka he muokkaavat oman elämänsä. Se merkitsee epäilemättä sitä, että juutalaisten on luovuttava liberaalisen aikakauden egoistisesta individualismista ja korvattava se yhteishengellä ja halukkuudella kantaa yhteisvastuuta.”

    -Vuoden aikana (1934−35) Palestiinaan muutti 20 200 Saksan nuorisionistia, mikä oli suurempi luku kuin juutalaisten maahanmuutto Palestiinaan koko Weimarin tasavallan aikana. Kaikkiaan sionistinuoria siirtyi koulutusleirien kautta Palestiinaan noin 24 000 ihmistä. Se oli noin 10 000 vähemmän kuin Ha’avara-sopimuksen perusteella toteutui, joskin Eichmannin SD:n juutalaisviraston mainitsemat luvut samalta ajalta (kesään 1938 mennessä) olivat 45 000. Kaikkiaan Saksasta muutti vuosina 1933–1938 noin 150 000 juutalaista. Vuonna 1939 oli jäljellä enää noin 214 000 saksanjuutalaista, näistä arviolta 180 000 menehtyi tuhoamisleireillä.
    Emigraatiosuunnitelmien jatkumista osoittivat myös suorat kosketukset sionistien taistelujärjestöön Haganaan. Järjestön agentti Feivel Polkes vieraili Eichmannin kutsusta Berliinissä vuoden 1937 alussa, ja he neuvottelivat kolmannen valtakunnan pääkaupungissa muiden tietämättä. Hagana oli tehnyt Eichmanniin lähtemättömän vaikutuksen, ja hän piti sitä maailman parhaimpana alallaan: ”Tämä vastavakoilu- ja tiedustelutoimisto tarkkailee jatkuvasti kaikkien sionistien maailmanjärjestöjen puolueita ja ryhmiä, ja sillä on poikeuksellisen tärkeä osa juutalaisten poliittisessa elämässä” Polkes ilmoitti järjestönsä tukevan Saksaa sen Lähi-Idän politiikassa sillä ehdolla, että juutalaisten muuttoa Saksasta helpotetaan.

  • maukka

    Vastaa

    Venäjällä moni korkea-arvoinen virkamies tietää että se virallinen holokausti versio on valetta, Venäjän arkistoissa on materiaalia jotka todistavat valheen. Asia on sikäli hankala Venäjälle kun Stalin oli yksi holokausti lavasteiden tekijöistä. Asia on kiusallinen Usa:ssa ja Venäjällä, varsinkin kun asiaa ei tarvi kovin kauaa tutkia kun selviää ettei virallinen versio voi pitää paikkaansa. Eikö globalisteja yhtään pelota kun koronasta ja Ukrainan sodasta uutisointi on ollut niin valheellista ja sen takia moni ihminen on alkanut tutkimaan asioita syvemmältä ja vaarana on että virallista holokausti versiota aletaan tulevaisuudessa kyseenalaistamaan yhä enemmän? Kun valheiden määrä nousee riittävän korkealle ne jossain kohtaa paljastuvat.

  • Simo Koini

    Vastaa

    Kiira Korpikin paljastui juutalaisoligarkki Deripaskan panopuuksi, toki sai satojen tuhansien lahjat palveluksistaan. Hyi helvetti.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi