Globaaleja pakkorokotuksia aggressiivisesti kannattava Microsoft-miljardööri Bill Gates on ilmoittanut avioerostaan. Gatesin vaimo Melinda päätti lopettaa suhteen, koska tämä piti Billin läheistä ystävyyttä pedofiili Jeffrey Epsteinin kanssa vastenmielisenä.
Juutalainen finanssimies Epstein hallinnoi Yhdysvalloista käsin vuosikymmenten ajan globaalia pedofiiliverkostoa, jonka uskotaan olleen tiiviissä yhteistyössä Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa. Epstein järjesti lapsihuoria länsimaiden vaikutusvaltaisimmille liikemiehille, poliitikoille, kuninkaallisille ja mediavaikuttajille.
Juutalaispedofiililla oli tiiviit yhteydet useisiin presidentteihin, pääministereihin sekä Rothschildin pahamaineiseen pankkiirisukuun. Epstein myös kuvasi orgioita ilmeisesti hankkiakseen materiaalia, jota sionistinen tiedustelupalvelu voisi hyödyntää poliitikkojen kiristämisessä.
”Itsemurha”
Kaksi vuotta sitten Epstein otettiin kiinni uusien rikosepäilyjen vuoksi. Hän teki tutkintavankeudessa kuitenkin ”itsemurhan”, minkä vuoksi useimmat hänen salaisuuksistaan eivät koskaan selviä.
Koska vankilan valvontakamerat ”sattuivat” olemaan epäkunnossa juuri ”itsemurhan” aikaan, eliitin uskotaan todellisuudessa murhauttaneen hänet, jotta hän ei vuotaisi Mossadin, Rothschildin ja muiden salaisuuksia julki oikeudenkäynnissä.
Gates itse totesi avioerojulkilausumassaan epämääräisesti, että hänen avioliittonsa oli ”hajonnut eikä sitä voinut enää korjata”. Medialähteiden mukaan syy on kuitenkin se, että Melinda Gates pelkäsi miehensä sotkeutuneen Epsteinin verkostoon.
Yöpynyt Epsteinin orgiakartanossa
Toisin sanoen Bill Gatesin pelätään raiskanneen lapsia juutalaisen Epsteinin järjestämissä orgioissa. Bill Gatesin tiedetään varmuudella esimerkiksi yöpyneen Epsteinin kartanossa, jossa lapsiprostituoidut tarjosivat ”palveluksiaan” juutalaisen finanssimiehen vieraille.
Gatesin ja Epsteinin ystävyydestä tekee erityisen epäilyttävää se, että miehet tutustuivat vasta sen jälkeen, kun Epstein oli jo saanut ensimmäisen tuomionsa pedofiliasta ja ihmiskaupasta. Gates ei siis ollut Epsteinin vanha ystävä, joka katsoi rikostuomiota sormiensa läpi lojaaliuttaan. Sen sijaan Gates hakeutui tietoisesti tuomitun pedofiilin seuraan.
Gatesin ja Epsteinin uskotaan tavanneen ensimmäisen kerran vuonna 2011. Melinda Gates on pyytänyt miestään katkaisemaan välinsä Epsteiniin viimeistään vuodesta 2013 lähtien, mutta Bill Gates ei suostunut tähän.
Lähde: The Guardian
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Achtung
Bill ja MELinda eivät ole sitä miltä näyttävät. Tutkikaa asiaa. Olen vahvasti päätynyt siihen että Bill on potentialisesti nainen ja MELinda on mies. Viitteet osoittavat mahdollisuuteen että näyttelijä Kevin Kline vetää tuota roolia. Katsokaa Melinda 2015 ja 2021. Ei ole sama ihminen.
Hollywoodissa näyttäisi muutenkin olevan suurin naisista, erityisesti a‑listan, miehiä.
Sandra Bullock, Leonardo Dicaprio, Julia Roberts etc.
Marilyn Monroesta lähtien.
Tämä oli itselle aika mindfuck kokonaisuus. Ei tosin yllätä että massojen aivopesu on näin syvällä tasolla.
Nationalisti
Tästähän on liikkunut jo aiemmin huhuja ja ne pedofiilihuhut saavat aina vaan kovempia vahvistuksia. Valtaeliitti suojelee omiaan kulttuurimarxistipiireissä, näkihän sen Baltzarin tapauksessakin, monet kärkipoliitikot olivat kyllä tietoisia hänen tekemisistään, mutta hyväksyivät asian, kunhan se pysyi piilossa.
juha.
Kas kun Gates:llekin tuli katto vastaan tässä läpimädänneessä maailmassa!
Antti
Ne huorat oli 15–17 v eli kyseessä ei ollu pefofilia
Dekari
Ihme jos liitto olisi jatkunut pedari-epäillyn kanssa.
chtung
Arvon toimitus. Onko teillä pitkä viive kommenttien julkaisussa vai miksi kommenttini koskien Melindan sukupuolta ei näy?
Nationalisti
Jonkinlaista viivettä on, riippuu päivästä, näin ainakin itse olen havainnoinut. Malttia, malttia…
Fatwantarkistaja
Vaimosta viis, pedofiili on toki tärkeämpi. Nautit enemmän ajastasi pedofiilin kanssa, kertoo aika paljon.
Ja tämän sanon yleistäen, syyllisyyteensä en ota mitään kantaa.
Äärinormaali
Ihan hyvä teoria, mutta pidän uskottavampana esim. Tim Poolin esille tuomaa näkemystä, jossa Miljardöörit eroavat nyt vaimoistaan, koska se on osa prosessia, jossa he yrittävät likvidoida osakevarallisuuttaan tulevan talousromahduksen varalta. Avioero on ”hyvä syy myydä”. Jos Bill Gates möisi osakkeensa muuten vaan, se herättäisi epäilyksiä ja saisi aikaan sen, että muutkin möisivät, mikä romahduttaisi hinnat ja sitä kautta markkinat.
Lars
Bill Gates on yksi koko ihmiskunnan historian sairaimmista ja vastenmielisimmistä, sekä rikollisimmista psykopaateista. Kill Bill Gates.
Äärinormaali
Ihan hyvä teoria, mutta minusta uskottavampi selitys on se, minkä esim. Tim Pool on tuonut esille, että kyseessä voi olla omaisuuden likvidointi tulevan talousromahduksen varalta. https://odysee.com/@timcast:c9/biden’s-job-report-is-a-disaster,-worst:f
Poikiinkin päin
Eikös se Bill käyttänyt sielä Davosin Bilderberg-kokouksessa niitä nuoria poika-prostituoituja. Blderberg kokoontui Hotelli Davosissa ja naapurihotelli oli täynnä prostituoituja jonne osallistujat saivat mennä koska tahansa ja käyttää heidän kaikkia palvelujaan ilmaiseksi.
Siitä oli se hastattelu Youtubessa aikoinaan mutta yllätys yllätys, tämän prostituoidun haastattelu katosi melko nopsaa. Kuten muutkin videot jotka koski tätä tapahtumaa. Mielenosoitukset mukaanlukien.
Oli vissiin vähän kalliimpi illaliskortti.
Martti Ahtisaari on homo
Piirrä ja sen toiminnasta vastaa Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike ja se on jatkanut muun muassa mediassa ja pankkitoiminnassa on ollut käytössä 1970-luvulta asti ja sitten kun rupeaa kalat käymään siellä oli joku muu kansa tai ihmisryhmä yrittäisi vastaavaa niin se ei onnistuisi koska muu maailma kääntyisi heti kun saan tietää mitä se tarkoittaa että se on maanpetos järjestöjä kuten vapaamuurari ym muut paskat tietää tasan tarkkaan ottaen huomioon sen verran Mitättömiä paskoja jokainen voi olla myös Suomella on suuri vastuu omasta puolestani voin laittaa sulle kuvia ja valokuvia levyllä tai ladattavaksi ja englanniksi!
Valkoinen Halla
Epstein oli mitä todennäköisimmin Mossadin kenttämies USA:ssa. Täysin normaalia toimintaa organisaatiolta, jonka tunnussana on ”War by Deception” eli ”Sotaa petoksella”. Sionistien arkipäivää.
Kaikki Epstein-tarinan palaset loksahtavat kohdalleen, kun muistaa tämän taustan.
Epstein oli hillopurkki, jonka pariin kaikki pedofiilit tulivat nuolemaan heille luvattua herkkua. Ja sitä järjestyi, mm. yhdelle entiselle USA:n presidentille (surkea porukka luusereita JFK:n jälkeen), Englannin kuningashuoneen jäsenelle ja lukemattomalle määrälle muita ns. vaikutusvaltaisia päättäjiä. Taas kerran, sionistista arkipäivää. Houkutellaan päättäjät tekemään jotakin äärimmäisen halveksuttavaa ja hey presto! Mies on sionistien orja ja ei uskalla koskaan vastustaa nöyryyttävintäkin pyyntöä isännältä.
Yksinkertaisesti: Miehistä tehtiin himojensa ja isännän, sionistin, orjia. ”Sotaa petoksella”. Kaikki muu on joutavaa spekulointia.
Lopuksi heprealainen sananlasku: ”Korko kasvaa ilman sadetta”. Tässä asia sanotaan ilman petosta, suoraan.
Timo Juhani Jokela
Vanha ketju mutta katsoin kuvia nuoresta Melindasta ja ihan sievä typykkä. Nyt näyttää ihan mieheltä!
Tänä Bill pervo on ilmeisesti joku ihme sekasikiö. Äijän puheääni menee koko ajan falsetissa eikä maskuliinisen kurkunpään urokselle tuomaa mörinää kuulu lainkaan.