Amazonin uusi juutalainen toimitusjohtaja: Asetan monikulttuurisuuden etusijalle!

Juutalaisten edustus maailman vaikutusvaltaisimpien monopolien johdossa kasvoi jälleen.

Sionismi

Andy Jassy.

Juutalaisten edustus maailman vaikutusvaltaisimpien monopolien johdossa kasvoi jälleen, kun verkkokauppa Amazon ilmoitti, että juutalainen Andy Jassy nousee toimitusjohtajaksi Jeff Bezosin tilalle. Juutalainen Jassy on käyttänyt uransa aikana vaikutusvaltaansa hyväkseen ajaessaan poliittisia hankkeita, joiden tavoite on heikentää valkoisten asemaa länsimaissa.

Amazon on monikansallinen verkkokauppajättiläinen, joka on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä niin vasemmistolta kuin kansallismielisiltä. Amazon hyödyntää hyviä suhteitaan suuriin investointipankkeihin ostaessaan kilpailijansa pois markkinoilta puoli-ilmaisella velkarahalla. Näin siitä on syntynyt monopoli, joka kykenee hallitsemaan merkittävää osaa kansainvälisestä liike-elämästä.

Samalla kun Amazon tuhoaa kiihtyvään tahtiin paikallisia kauppoja, se on myös raiskannut luontoa, polkenut työntekijöiden oikeuksia, riistänyt tavarantoimittajia, kiertänyt veroja sekä korruptoinut poliittisia järjestelmiä ilman, että yksikään valtio olisi uskaltanut nousta sitä vastaan.

Talousrikollisuutta ja monikulttuurisuuden lobbaamista

Jassy ei aio puuttua Amazonin harjoittamaan taloudelliseen riistoon, rikoksiin ja korruptioon. Sen sijaan juutalainen on ilmoittanut, että hänen tärkeimpiin tehtäviinsä lukeutuu ”monikulttuurisuuden” ja julkisen homoseksuaalisuuden edistäminen niin yhtiössä kuin laajemmin yhteiskunnassa.

Jewish Telegraphic Ageny ‑lehti luonnehtii Jassya ”juutalaiseksi, joka varttui New Yorkin Scarsdalessa”. Jassy ei ole hylännyt juutalaista uskoaan, vaan hän järjesti häänsä perinteisin juutalaisin menoin vuonna 1997. Jassyn Elena-vaimon isä on toiminut Jewish Television Network ‑mediayhtiön johtajana.

Amerikka on liian valkoinen?

Business Insider ‑julkaisun (BI) mukaan Jassy on pitänyt ”äärimmäisen tärkeänä”, että teknologia-ala ryhtyy lobbaamaan ahkerasti monikulttuurisuuden puolesta. ”Olemme liian homogeenisia”, Jassy totesi viitaten valkoisiin amerikkalaisiin teknologia-ammattilaisiin. Sen sijaan Israelia Jassy ei ole koskaan syyttänyt liiallisesta homogeenisyydestä.

”Meidän täytyy työskennellä yhdessä kovemmin, jotta monikulttuurisuus voi toteutua!” BI:n siteeraama juutalainen julisti.

Jassy on myös vaatinut poliitikkoja säätämään lakeja, jotka suosivat avointa homoseksuaalisuutta, ei-valkoista maahanmuuttoa sekä mustien rikollisten armahtamista. Jassy on jopa syyttänyt Yhdysvaltojen valkoisia siitä, että suuri osa vankeuteen tuomituista rikollisista on mustia.

Lähteet: Jewish Telegraphic Agency, Business Insider (1, 2)

Amazon Andy Jassy Homolobby Jeff Bezos Juutalaisjärjestöt Korruptio LGBT Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Monopolit Pankit Poliittiset viholliset Politiikka Raha Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Taloudellinen riisto Talous Teknologia Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Velka Veronkierto Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta Ympäristörikos

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Eipä yllätä, Amazonin toiminta on ollut todella vastenmielistä monelta kantilta.
    Ihmisten täytyisi ymmärtää olla tukematta tuollaista yritystä.

  • juha.

    Vastaa

    Mikä on maailman ohkaisin kirja? V: Juutalaisten bisnes etiikka!

    Aivan ehta terroristi listalle kelpaava. Amazon rahoittaa BLM:ä ja sille oli vain hyödyksi, että kivijalkakauppoja tuhottiin ja tuhotaan. Sopii NWO:n a’gendaan tuhota pienet- ja keskisuuret yritykset, niin että suuret monopoliyhtiöt saavat kaiken ja Bill Gates ihmisten sielutkin!

    (USA:sta tulee kuten vielä Euroopastakin Etelä-Afrikka, ijossa valkoisia kansanmurhataan kuin kärpäsiä kunnes nämä maailman parhain, tuotteliain, rehellisin ja ahkerin ihmisrotu on TUHOTTU!!
    Vielä suomalaisille sionisti-kristityille: RUKOILKAA ISRAELIN PUOLESTA!!!

  • Ray

    Vastaa

    Vittu mikä palikka, on noi jutkut sekaisin.
    Harmi että holokausti on valetta

  • Jones

    Vastaa

    Hullu. Ei ole edes puhdasrotuinen juutalainen. Juutalaiset eivät huoli sekarotuisia juutalaisiksi. He voivat kyllä leikkiä juutalaisia muualla, mutta Israeliin heitä ei huolita.
    Viides Mooseksen kirja:
    23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
    Nehemia:
    9:1 Mutta saman kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoten,säkit yllä ja multaa pään päällä.
    9:2 Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista muukalaisista, astui esiin ja tunnusti syntinsä ja isiensä rikkomukset.
    10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
    13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

    Tässä syyt, miksi juutalaiset polttivat sekarotuisia pois keskitysleireillä.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_(tuhoamisleiri)

  • Israel liian juutalainen

    Vastaa

    Aloitappa jutku se monikulttuuristaminen ihan ensiksi sieltä Israelista.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Älkää käyttäkö ko multikulttipalveluja
    Toki gmaili on parempi kuin roskapostia kylvävät luukku.com tapaiset
    Seppo Lehto

  • JP

    Vastaa

    Tällä sivustolla tuntuu tuo juutalaisuus olevan kovinkin oleellinen osa uutisia, kun se pitää ihan jutun otsikkoon jo laittaa 😉

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi