Iran: Uudet ohjukset yltävät jopa 1 800 kilometrin päähän

Kehitys asettaa sionistien sotilastukikohdat alueella suuren riskin piiriin.

Sionismi

Iranin sotilaallinen eliittijoukko Vallankumouskaarti piti vastikään taisteluharjoituksen, jossa testattiin maan uusia ohjuksia. Harjoituksessa selvisi, että viimeisimmät ohjukset lentävät jopa 1 800 kilometrin päähän ja osuvat kohteeseensa lähes metrin tarkkuudella.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Iran voi liittolaistensa kautta Jemenistä, Syyriasta, Libanonista sekä Palestiinasta ampua ohjuksia hyvin laajalle alueelle Lähi-idässä. Tämä asettaa sionistien sotilastukikohdat alueella suuren riskin piiriin. Ohjusten helpoiksi maalitauluiksi voi päätyä myös vaikkapa sota-alukset.

Sionistit ovat viime aikoina hakeneet yhä aktiivisemmin tekosyitä aloittaakseen sodan Irania vastaan. Iran on maailman merkittävin antisionistinen valtio ja se tukee antisionistisia ryhmiä Lähi-idässä varsin avokätisesti niin rahalla, aseilla, materiaalilla kuin koulutuksella.

Koska Iranilla ja sen liittolaisilla on kuitenkin valtavat teknisesti pätevät ohjusarsenaalit ja jättimäiset määrät miehiä valmiina sotimaan, tulisi sota olemaan hyvin tuhoisa myös sionisteille riippumatta sodan lopputuloksesta. Tämä on toiminut Israelin sotahalukkuutta ehkäisevänä pelotteena.

Lähde: RT

Aseet Hizbollah Iran Israel Jemen Libanon Politiikka Sionismi Sota Syyria Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Vastenmielistä on tuo Partisaanin öykkäröinti Israelia ja ”sionismia” vastaan! Iran, joka on islamistien sotahullun pappiskaartin diktatuurisesti johtama valtio, on sitten lehdelle – juu – suurikin rauhan tae!
    Vaikka lähteenä onkin RT, niin koettakaa silti rauhoittua. Ei tässä kaikki niele propagandaanne!

    P.S. Vaikka tiedänkin kommenttini joutuvan roskakoriin suoraa päätä, koska ette uskalla julkaista sitä, niin TIEDOKSENNE!

  • Goy Boy

    Vastaa

    Sionismi on ihmiskunnan suurin uhka. Olkoonkin, että islamilaisena teokratiana Iran ei jaa täysin samoja arvoja kansallismielisten eurooppalaisten kanssa, he ovat kuitenkin tolkun väkeä Lähi-idän kontekstissa ja luonnollinen paikallinen liittolainen Israelia vastaan. Täysi tuki Iranin, Hizbollahin ja Syyrian urheille sotureille!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi