Valtavirran vastaisista näkemyksistään tunnettu taloustieteilijä Tuomas Malinen on joutunut tänä vuonna vastaamaan useisiin hyökkäyksiin. Euroopan unionin ja Sanna Marinin hallituksen uskolliset seuraajat ovat syyttäneet häntä epäisänmaallisuudesta, koska hän ei ole osoittanut tukeaan talouden keskuspankkijohtoiselle velkaelvytykselle. Nyt Malista syytetään myös juutalaisvastaisuudesta.
Syytteen esitti juutalainen someaktivisti Dmitry Gurbanov, joka pyrkii ponnistamaan Twitteristä julkiseksi politiikan kommentoijaksi. Molemmat hahmot ovat Partisaanin lukijoille tuttuja. Partisaani on uutisoinut useaan otteeseen Malisen keskuspankkikritiikistä sekä julkaissut Gurbanovin taustoja ruotivan henkilöprofiilin. Jälkimmäisessä artikkelissa kuvaamme sitä, kuinka väkivallan nimiin vannonut anonyymi juutalainen anarkisti päätti omaksua maltillisemman imagon, kun hänen henkilöllisyytensä paljastettiin.
Vielä viisi vuotta sitten Gurbanov olisi todennäköisesti vaatinut, että Malinen ”hakattaisiin” hänen väärien mielipiteidensä vuoksi. Imagonmuutoksen jälkeen Gurbanov on kuitenkin alkanut esittää helposti loukkaantuvaa juutalaista akateemikkoa, jonka pääasiallinen retorinen työkalu on uhriutuminen. Nyt Gurbanov väittääkin joutuneensa juutalaisena Malisen kollektiivisen antisemitismin uhriksi.
Näin nopeasti henkilöt radikalisoitu.
Malinen on aina ollut Euro-skeptinen taloustieteilijä. Sitten hän osallistui Q‑Anon mielenosoituksen ja nyt puhu globalisteista(juutalaiset), New World Orderista ja vastusta rokotuksia. pic.twitter.com/jLz45UVXxd— Dmitry Gurbanov (@Dimmu141) November 15, 2020
Jopa muut liberaalit hämmästyivät Gurbanovin hyökkäyksestä
Gurbanovin mukaan Malinen on ”muuttunut euroskeptisestä taloustieteilijästä globalisteista (juutalaisista) puhuvaksi radikaaliksi”. Gurbanov viittaa Malisen lausuntoon, jossa tämä pitää globalismia haitallisena Suomelle. Gurbanovin mukaan sana ”globalismi” on kiertoilmaus sanalle ”juutalainen”, vaikka Malinen ei itse tätä myönnäkään. Malinen on Gurbanovin mukaan siis piiloantisemitisti. Asiaa ei ainakaan auta se, että Malinen on hyökännyt artikkeleissaan ja haastatteluissaan pankkijärjestelmää vastaan, mitä juutalaiset usein pitävät itsessään yhtenä antisemitismin vaarallisimmista muodoista.
Gurbanovin silmissä Malinen on vihollinen, sillä tämä vastustaa Suomen liberaalia hallitusta sekä eurovaluuttaa. Juutalaisena monikulttuurisuuslobbaajana Gurbanov pelkää, että eurovaluutan ja EU-alisteisten hallitusten kaatuminen johtaisi eurooppalaisen nationalismin nousuun. Tämä puolestaan pysäyttäisi väestönvaihtopolitiikan, jota muun muassa Suomen järjestäytynyt juutalaisyhteisö pyrkii edistämään.
Jopa muut liberaalit pitivät Gurbanovin hyökkäystä hysteerisenä ja yrittivät puhua hänelle järkeä. ”Dmitry, ei globalisti ole sama kuin juutalainen. Semmonen pikku korjaus vaan”, eräs keskustelija kommentoi. Tähän juutalainen vastasi loukkaantuneena: ”On se. Ihan perinteinen ’dog whistle’.”
”Ei ole. Globalismi tarkoittaa plutokratiaa yli valtioiden. Se ei sido mihinkään uskontoon, vaan koskee valtapiirejä yleisesti, esim. kun myydään Digita, Caruna, Destia, Kemira jne., usein myyjänä ihan tavallisia demareita(!), joita juutalainen voi vastustaakin meillä Suomessa”, totesi toinen keskustelija. Tähän juutalainen ei suostunut enää vastaamaan, joten keskustelu kuoli pystyyn.
Miten se on mallittamista?https://t.co/hUmHcaRWs6
— Dmitry Gurbanov (@Dimmu141) November 15, 2020
Lähteenä äärijuutalainen radikaalijärjestö
Ennen keskustelun kuolemista Gurbanov perusteli kantansa viitaten Anti-Defamation League (ADL) ‑nimisen militantin sionistijärjestön julkilausumaan, jonka mukaan sana ”globalisti” todellakin tarkoittaa ”juutalaista” – joko avoimesti tai salaisesti. Vaikka ADL kampanjoi ”rasismia” vastaan länsimaissa, kannattaa se aseellista väkivaltaa ja etnisiin puhdistuksiin tähtäävää siirtokuntapolitiikkaa ei-juutalaisia vastaan miehitetyssä Palestiinassa.
ADL on radikaalin oikeistolaisuutensa vuoksi punainen vaate lähes kaikille marxilaisille, mutta äärijuutalainen Gurbanov ei epäröi tukeutua järjestön arvovaltaan. ADL on jäänyt kiinni jopa länsimaissa asuviin anarkisteihin kohdistuneesta vakoilusta, mikäli anarkistit ovat kritisoineet Israelin sotarikoksia. Vaikka Gurbanov itse on luonnehtinut itseään aiemmin anarkistiksi, määrittelee juutalainen rotu-uskollisuus hänen toimintaansa voimakkaammin kuin yksikään poliittinen aate.
Kuinka Malinen voi vastaisuudessa suojautua antisemitismileimoilta? Se tulee olemaan hankalaa, sillä jopa juutalainen konfliktinratkaisun professori Richard Rubenstein on todennut, että nykyään sana ”antisemitisti” tarkoittaa ”ihmistä, josta juutalaiset eivät pidä”. Hyökkäyksille ei näy loppua, ellei kohde alistu juutalaisten kriitikoidensa tahtoon.
Lähteet: Dmitry Gurbanov (arkistoitu), Electronic Intifada, Forward, Unrest Magazine
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Tuomas Malista kohtaan arvostukseni on viime aikoina noussut todella paljon. Hänellä on painavaa asiaa liittyen liittovaltiokehitykseen ja Suomen velkaantumiseen, kannattaa lukea ja kuunnella mitä hänellä on sanottavaa.
Dimmusta sen verran, että hän on kyllä huvittava ja surkea tapaus yhtä aikaa.
nk
Vasemmiston trolleilla ei riitä panokset muuhun kuin salaliittoteorioihin, vihaamiseen ja uhriutumiseen.
Lord Mystery
Globalistit, kansainvälinen finanssieliitti, pankkiirit, sotilasteollinen kompleksi, mitä nimeä käytetäänkin niin aina vastassa on juutalainen.
Kiertoilmaisu 73.0
Juu, eihän globalismi tai edes globalisti ole kiertoilmaisuja tai synonyymejä sanalle juutalainen. Globalisti voi olla kuka tahansa pöljä.
Tietyt vaikuttavat juutalaistoiminnat ovat kylläkin varsin kongeneeristä globalismille, ja sen siis myöntää jopa Gurbanovkin.
Näitä asioita on ymmärrettävästi erittäin vaikeaa erotella ja hahmottaa jos ajattelun taso on sama kuin iltapäivälehdissä.
juha.
Tämä ”kurppananovi” voisi pakata koko ”taivaallisen omaisuutensa” ja lähteä kotikonnuilleen ampumaan palestiinalaisia pikku-poikia. Siitä maksetaan peräti RAHAA!!! Toki perusteltuna haittapuolena on se, että se maksetaan tehdystä T‑Y-Ö-S-T‑Ä EI koronkiskonnosta saavilla tuloilla! Mutta ei goyimeille ainakaan ole koskaan luvattu TAIVASTA maan päällä!!!
Kun olen kuunnellut Malista niin olen tullut sellaiseen lopputulemaan, että siinä on vasta viisas mies. Ja NYT hän vasta viisas mies onkin!!!
Ensa no Kuka
Kertoiko esimerkkiä piilojuutalaisvihasta? Vai onko se niin piilossa, ettei sitä voi mitenkään havaita.
Lienee sukua rakenteelliselle rasismille, jota ei voi havaita, mutta on silti olemassa.
Remo
Kun kyvyt ja älykkyys ei riitä, on parempi nostaa natsikortti ja uhriutua
Jones
Onko tuo edes juutalainen? Taitaa vain leikkiä juutalaista. Liian valkolaiselta näyttää. Juutalaisten uskonnon mukaan kukaan sekarotuinen ei voi olla juutalainen.
Viides Mooseksen kirja:
23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
Timi
Äiti venäläinen, isä juutalainen Gurbanovin itsensä mukaan. Kirjoitti aikanaan eräälle juutalaiselle nettifoorumille kuinka pelkää juutalaista rasismia itseään kohtaan, kun on kuraverinen.
Dick Solomone
Vuonna 2007 tuo Gurbanov kyseli kovasti eräällä laudalla, että miten pääsisi Israeliin ”tekemään” itsestään juutalaisen rabbien koulutuksessa.
Ei tainnut ikinä käydä.
Jesus was not a jew
Jones valehtelee. Muinaiset heprealaiset eivät olleet ”juutalaisia” vaan arjalaisia. Juutalaisuus syntyi Babylonian askenazien ja kanaanilais-edomilaisten käännynnäisten toimesta. Kuningas Hyrcanos liitti Idumean eli Edomin Juudeaan joskus 130ekr joka oli merkittävin ponsi juutalaisuuden eli farisealas-saddukealaisen oppisuunnan syntymiselle ja vahvistumiselle jossa käärmeen siemen pesi ja pesii edelleen erityisen vahvasti.
http://esau.today/100-reasons-israelites-are-white/
http://esau.today/who-is-esau/
https://christiansfortruth.com/dna-study-finds-early-inhabitants-of-israel-were-blue-eyed-and-fair-skinned/
Jones
Arjalaiset ovat lähi-itäläisiä. Tiedän että juutalaiset ovat Iranin-arjalaisia ja juutalaisten uskonto on Iranin alkuperäinen zarathustralaisuus uskonto. Uskovaiset vain haluavat uskoa, että on olemassa jokin juutalainen rotu, vaikka todellisuudessa näin ei ole.
Iran on arjalaisten maa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iran
‑Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”
paluu todellisuuteen
Kiitos nimimerkille Jesus was not a jew, osuit naulan kantaan.
Jones tapansa mukaan levittää mielisairauttansa täällä, kuten aikoinaan Magneettimedian puolella. Sama harhainen sonnanlevitys jatkuu. Potkikaa nyt tuo pelle ulos täältä sotkemasta asioita. Arjalaiset eivät ole juutalaisia! Ja olet oikeassa kyllä siinä, että juutalaiset eivät ole rotu sinänsä, vaan sekoitus, mutta samalla kuitenkin väität juutalaisten paheksuvan sekarotuisia. Juutalaiset vihaavat valkoisia, eli myös niitä arjalaisia ja pyrkivät nämä tuhoamaan mm. Kolmansien maiden massainvaasion ja rodunsekoituspropagandan keinoin.
Jones
Katso wikipedian artikkeli Iranista. Siinä aivanselvästi sanotaan: ”Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”.
Iranilaiset eivät ole valkolaisia, ja sen kyllä heistä huomaa.
paluu todellisuuteen
Jonesille: Kyllä,
Iran on ollut entisajan arjalaisten valtakunta. Arjalaiset olivat ja siis ovat valkoisia. Kun puhutaan kaukaasialaisista, proto-/indo-eurooppalaisista, voidaan puhua myös arjalaisista, koska lähtökohtaisesti ovat samaa porukkaa. Arya takoittaa jaloa, vakaata. Ovatko juutalaiset jaloa porukkaa? Onko järjetäytynyt rikollisuus Jonesin mielestä jaloa? Juutalaisten ja arjalaisten ajatuksenjuoksu, arvot ja moraali eriävät toisistaan hyvinkin paljon. Jos hakaristi olisi juutalaisille tärkeä ja rakas symboli, miksi se on kielletty oikeastaan kaikkialla vankeuden uhalla? Jones kai ymmärtää, että arjalaisilla ei ole käsissään raha, media ja politiikka? Jos olisi, niin hakaristi liehuisi kaikkialla.
https://m.youtube.com/watch?v=39cwic5XlHw