Presidentti Joe Biden nimittämä Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) uusi ohjaaja on juutalainen tohtori Mandy Cohen, joka aiemmin toimi johtajana Pohjois-Carolinan Terveyspalvelujen osastossa korona-aikana.
”Tohtori Cohen on yksi maan johtavista lääkäreistä ja terveysjohtajista, jolla on kokemusta laajojen ja monimutkaisten organisaatioiden johdosta ja on todistetusti ansioitunut amerikkalaisten terveyden ja turvallisuuden suojelussa,” Biden ylisti CDC:n uutta ohjaajaa.
Amerikkalaisten terveys tulee siis olemaan edelleen juutalaisissa käsissä, sillä myös aiempi ohjaaja oli juutalainen nimeltä Rochelle Walensky. Partisaani uutisoi korona-aikana Walenskyn lupauksista myöntää maskivapaus, mutta ainoastaan täysin rokotetuille. Juutalainen oli myös aiemmin sanonut ”rasismin” olevan julkinen terveysriski, joka aiheuttaa muun muassa lihavuutta ja astmaa mustille ja latinoille.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
otto suni
Talmudin antamien ohjeiden mukaan USA:n väestön valkoiset saadaan tuhottua tehokkaasti tämä ”daamin” antamien ohjeiden ja määräysten avulla.
88numerologia14
Ikävä kyllä USA:ssa juutalaiset on valkoisia eikä ali-ihmisiä. USA:ssahan paheksutaan ”holokaustia” siksi, että siinä ”varakkaita valkoisia” kohdeltiin kuin inkkareita.
Nationalisti
Mitähän agendaan kuuluvia konsteja keksiikään tämän myötä…
Jutkuja alkaa tuolla olemaan jo todella monessa virkatehtävässä ja tuollaista valtiota sitten suomalaiset poliitikot tänä päivänä oikein palvovat.
Kaikki käytännön yhteistyö noiden imperialistien kanssa pitäisi katkaista.
TT
Plandemiaa pukkaa.
Salomon
Mua vähän nauratti jo. Astmaa ja lihavuutta. Voi hitsi noi juutalaiset on hassuja. Ne on niin hassuja, että ne varmaan nauraa kun niitä ruvetaan taas kohta grillaamaan.
Suhteellista
Vaikka se olisikin yksi ”johtavista” niin se ei välttämättä ole paljoa.
CV
Koronatyranni nro 1 oli Anthony Fauci. Kuin luikerteleva, myrkyllinen kalkkarokäärme, kaksihaarainen kieli. Jesuiitta, vapaamuurari. Tarkoitus pyhittää keinot.
Ja kuten WEF tyranni Klaus Schwab, nämä ovat vapaalla jalalla.
100 miljardin tai 1000 miljardin mies Bill Gates on päästämässä miljoonia hyönteisiä levittämään tappavia tauteja.
Poliisi on jossain ottamassa nakkivarkaita kiinni.
Metsäkulman Murre
”Partisaani uutisoi korona-aikana Walenskyn lupauksista myöntää maskivapaus, mutta ainoastaan täysin rokotetuille.”
Rokotteen ideana on tarjota immuniteetti rokotetulle, joka ei rokotteen ansiosta sairastu. Mutta vaikka rokotettu ei sairastu, niin hän voi silti levittää taudinaiheuttajaa. Koronahysterian ollessa valloillaan, tämä oli joillekin hyvin vaikea käsittää.
Verta
Tautinen maa kun lääkritkin on saastaisia.
Jupi
sairaus nimeltä rotumuukalaisuus aiheuttaa kehoon luoti- ja pistohaavoja, sekä kroonista päänsärkyä.