Helsingin Sanomien (HS) ja pääministeripuolue SDP:n Demokraatti-lehden toimittajat ovat leimanneet nuoren suomalaismiehen syylliseksi psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon, vaikka edes syytteitä tätä vastaan ei ole vielä nostettu. HS:n Laura Halminen ja Demokraatin Petri Korhonen alkoivat maalittaa Julius Aleksanteri Kivimäki -nimistä it-ammattilaista sen jälkeen, kun hänen nimensä tuli esiin Helsingin käräjäoikeuden asiakirjoissa.
Kivimäki on itse kiistänyt syytteet ja painottanut, ettei hän ole tehnyt verkossa rikoksia sitten teinivuosiensa. Nuoruudessaan Kivimäki ehti nousta yhdeksi Suomen tunnetuimmista hakkereista.
Median hyökkäys Kivimäkeä vastaan noudattaa tuttua kaavaa, jossa rikoksista epäillyt valkoiset suomalaiset ristiinnaulitaan julkisuudessa jo ennen syytteiden nostamista. Samalla esimerkiksi maahanmuuttajaraiskaajien henkilöllisyys pyritään usein pimittämään jopa lainvoimaisen tuomionkin jälkeen.
Toimittaja keksi ”rikoksen” omasta päästään
Media alkoi maalittaa Kivimäkeä pian sen jälkeen, kun syyttäjä linjasi, ettei maahanmuuttokriitikko Teemu Torssosta vastaan tulla vieläkään nostamaan syytteitä Pekka Katajan murhanyrityksestä. Myös Torssonen leimattiin lehdistössä syylliseksi jo hyvissä ajoin ennen oikeudenkäyntiä.
Halminen ryhtyi syyttämään Kivimäkeä verkossa jopa täysin itse keksimästään rikoksesta kirjoittaen: ”Tää jäbä [Kivimäki] joka on se joka häksää Apotin, vaihtaa ihmisten veriryhmät ja määrää kaikille vääriä lääkkeitä ihan vain koska voi. Olisiko aiheellista tunnustaa se että kaikkia ihmisiä ei vaan voi päästää verkkoon.”
Halmisen viesti hämmästytti monia Twitterissä. Toimittajalta kysyttiinkin, onko Kivimäki todella määrännyt ihmisille vääriä lääkkeitä silkkaa sadismiaan.
”Onko tällainen Apotti-juttu tapahtunut? Vai oliko kuvitteellinen esimerkki?” eräs keskusteluun osallistunut kirjoitti. ”Hihasta ravistin,” Halminen myönsi lopulta.
Tavoitteena Internet-kiellot ei-toivotuille kansalaisille
Miksi media sitten tahtoo demonisoida Kivimäkeä täydellä voimalla, vaikka on todennäköistä, ettei häntä tulla tuomitsemaan Vastaamo-murrosta?
Halminen ja Korhonen itse kirjoittavat sosiaalisessa mediassa, että Kivimäen olamassaolo on vahva peruste sille, ettei Internet olekaan ”kaikkien ihmisoikeus”. Toimittajat vaativat ei-toivotuille kansalaisille ”lähestymiskieltoa” verkkoon.
Globalistit ilmeisesti tahtovat tehdä Kivimäestä ennakkotapauksen, johon nojaten tulevaisuudessa suomalaisilta voitaisiin kieltää pääsy Internetiin. Tämä olisi tehokas keino hiljentää esimerkiksi maahanmuutto- ja globalismikriitikot lähes täysin, koska valtaosa julkisesta keskustelusta käydään nykyään verkossa.
Lue myös: SDP-puoluelehden päätoimittaja: Vuokrasopimukset poikki kansallismielisiltä asukkailta
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Miksi valehtelevia valtamedian toimittelijoita päästetään verkkoon? Jos älyverkko havaitsee, että valtamedian toimittelija yrittää tunkea kyhäelmiään verkkoon, niin se lähettää dronen tai automatisoidun poliisin, joka näppärästi eliminoi roskan lähteen. Näin verkko pitää itsensä siistinä eikä päästä valehtelevia ja manipuloivis saastepesäkkeitä itseensä. Verkkoon pääsevät vai totuutta kirjoittavat ja järkevät ihmiset kuten vaikkapa etnonationalistit sekä rotu‑, sukupuoli- tai ilmastorealistit, joita ei voi huijata satutarinoilla.
Ilmari
Kivimäki on vangittu poissa olevana ja näinollen myös etsintäkuulutettu. En tiedä, onko hän syyllinen mihinkään, mutta,miksi hän piileskelee?
GLGL
Normaalisti tämä olisi hyvä kysymys, mutta näinä toiviaisaikoina on ehkä parempi piileskellä…
Mikähän mahtaa olla tuon Kivimäen sähköpostiosoite? Näköjään osaava kaveri, jolle olisi varmasti työtehtäviä tarjolla. Hallitsekoohan Rust:ia tai Haskell:ia? Onko Suomella varaa uhrata jokainen osaaja jonkun idiootin poliittisen agendan alttarille?
Tämä on sikäli ajankohtainen kysymys, sillä sitä mukaan, kun esimerkiksi THL ja lääkärikunta alkaa uskaltamaan avautumaan viime vuosien terveydenhuollon poliittisesta ohjauksesta, alamme näkemään aivan vastaavia tapauksia, jossa narsistinen ”päättäjä” alkaa viemään asiantuntijoita ja ammattilaisia syyllisinä mestauspölkylle, peittääkseen oman syyllisyytensä.
Snif
Kun tietää että syyttömä joutuisi istumaan kivensisään niin en ihmettele jos ei kiinnosta ilmaantua oikeiden rikollisten, eli tuossa tapauksessa viranomaisten ja ilman aivoja olevien syyttäjäapinoiden luokse.
nimellinen
Juuri tämä. Ajattelen myös siten että nyt haetaan koronaplandemialle ja rokotuspainostukselle ihan muualta syyllistä kuin omasta vitun hallitukseltamme, vallassaolevilla on kusi niin korkealla päässä ettei hahmota todellisuutta.
Plääh
Halmiselta ja Korhoselta pitäisi kieltää netti tai ainakin kirjoittaminen
Hh1488
olis mielenkiintoista nöhdö miten tollssta kieltoa pystyttäisiin valvomaan,ei taids olla mahdollista vielä,eks pitää olla sirut yms.mutta onhan tuo ”median” toiminta sairasta,tiiä vaik media itse olisi tehnyt murrot.syykin olisi selvä,ajavat agendaa ja siihen kuuluu eriävien äänien vaimennus.internet on medialle paha piikki,sen rankka rajoitus on varmasti hartain toive
soppatykki
globalisti median toiminta alkaa muistuttamaan bolsevikkien tapaa järjestää näytösoikeudenkäynti kun tarvitaan syntipukki peittelemään omia toimia,globalismia ajava valtionjohto vielä hetki sitten itse nimenomaan kannusti terveystietojen vähintäänkin heikennyksiä,myös pienyrittäjien toimintaa globalistit on sabotoinut monin toimin ja verukkein,globalistibolsulle pienyrittäjät ovat kulakkien perillisiä ja työntekijäkin alkaa olemaan orjan asemassa.globalistibolsujen porukoissa kriisejä suunnitellaan ja tehtaillaan liukuhihnalta ihmisten ihmeteltäviksi ja huoltovarmuus on omittu näiden samojen sekopäiden käsiin.vallananastuksessa bolsevikkien paras liittolainen oli nälkä,jos merkit pitävät paikkaansa ei globalistibolsu ole kauas niistä esikuvistaan pudonnu.
Snif
Voihan sitä tuon tehdä, sehän selvittää että jatkossa ei itketä netissä vaan mennään suoraan toimintaan.
Vanhat tavat
Pakko tuomio niskaan, ei sitten enää pääse Jenkkeihin muun aivovuoto aallon harjalla. Meillä niin osaamaton päättäjien irvikuva, etteivät edes tajua erota. Yli kuolleisuus suurempi kuin sodan aikana, myyntiluvan puuttminen 3 ja 4.piikilta puuttuu, terveydenhuollon ei pääse kun se on tuhottu, ellei ole rahaa.. Lapsiemme elämä ja tulevaisuuden toivo on tuhottu lyhyellä aikavälillä ja peittelyn varjossa koetetaan sota sytyttää. Kansainvälistä oikeutta kun lukee, päättäjien teot ovat sotarikoksia, vaikka Venäjä..
Älä tule Suomeen!
Julius Kivimäelle: jos luet tämän kommentin älä missään tapauksessa tule Suomeen!
Sinut on jo leimattu syylliseksi ja poliisivaltio odottaa vain että voi sinetöidä asian lopullisesti ja teljetä sinut vankilaan. Mitään todisteita ei ole. On vain poliisivaltion mielivaltaa.
Pysy poissa Suomesta. Älä mene ansaan. Jos olet löytänyt hyvän piilopaikan, pysy siellä. Oman turvallisuutesi takia.
Mikäli sinulla on mahdollisuus kurittaa hakkeri taidoilla tätä mätäpaisetta niin anna palaa.
juha II
Asialle on palkattu alhaisimmat saastat ja sellaiset ovat mitä parhaimpiä käsikassaroita pääsaastoille (globalistit). Demarin Korhosta nahkaisempaa miestä saa etsiä. Sen kertovat jo pussipirumaiset silmätkin! Helsingin Sanomain kimulit tekevät mitä käsketään. Kun globalisti Suomelle *”berijaa” tarvitaan. Suositukset menevät Korhoselle”!
*Lavrentiy BeriaBeria (1899−1953) was a Georgian Bolshevik and Soviet politician, Marshal of the Soviet Union and state security administrator, chief of the Soviet security, and chief of the People’s Commissariat for Internal Affairs under Joseph Stalin during the Second World War, and promoted to deputy premier under Stalin… Wikipedia.
Salomon
Voitasko vaan jo ruveta raahaa näitä päänsä milloin minkäkin neon värillä värjäävän paskiaisten velttoja ruhoja sinne pellon reunalle.