EU vakoilee kansalaisia entistä tiukemmin, tietosuoja-aktivistit varoittavat

EU:n poliittinen poliisi on harjoittanut viattomiin ihmisiin kohdistuvaa massavalvontaa ja kerännyt tietoja muun muassa hakkeroiduista viestipalveluista.

Teknologia

Euroopan unionin eliitti pelkää jäsenmaidensa kansalaisia enemmän kuin koskaan. Tätä kuvastaa se, että unioni pyrkii vakoilemaan kansalaisia entistä tiukemmin. Järjestelmällisellä tiedonkeruulla EU voi esimerkiksi tunnistaa liittovaltiokehitystä vastustavia poliittisia ”väärinajattelijoita”.

Talouselämä varoittaa, että Europolista eli unionin poliisivirastosta voi tulla EU:n NSA. Yhdysvaltojen NSA-tiedustelupalvelu nousi julkisuuteen, kun tietovuotaja Edward Snowden paljasti sen rikokset vajaat 10 vuotta sitten.

NSA on jäänyt kiinni muun muassa kansalaisten alastonkuvien hakkeroimisesta, tallentamisesta ja levittämisestä. Kaikki tämä on suoritettu ”kansallisen turvallisuuden” nimissä. NSA:lla ei ole lupa kohdistaa tiedustelutoimia lainkaan oman maan kansalaisiin, mutta virasto ei ole kunnioittanut lakia.

Hakkeroitujen tietojen luvatonta käyttöä

Talouselämän mukaan Euroopan tietosuojavaltuutettu EDPS on kiistoissa Europolin kanssa, koska Europol on kerännyt luvattomasti tietoja kansalaisista, joita ei edes epäillä rikoksista. Luvatonta tiedonkeruuta on harjoitettu ainakin viimeiset kuusi vuotta.

”Tietosuojavaltuutettu varoitti Europolia syyttömien kansalaisten tietojen keräämisestä jo syyskuussa 2020. EDPS:n mukaan Europol on kerännyt valtavan aineiston dataa henkilöistä, joilla ei ole minkäänlaisia yhteyksiä tutkittaviin rikoksiin. Tämä vaarantaa henkilöiden yksityisyyden,” Talouselämä kirjoittaa.

Lain mukaan Europolilla on valtuudet säilyttää tietoja ainoastaan sellaisista henkilöistä, ”joiden voidaan selkeästi osoittaa liittyvän rikoksiin”. Euroopan unionin poliittinen poliisi on kuitenkin harjoittanut viattomiin ihmisiin kohdistuvaa massavalvontaa ja kerännyt tietoja muun muassa hakkeroiduista viestipalveluista sekä EU:n jäsenvaltioiden poliisilaitosten rikosraporteista.

Lähde: Talouselämä

Euroopan unioni Europol Hakkerointi NSA Poliisi Poliisin korruptio Poliisivaltio Politiikka PolPo Rikos Signaalitiedustelu Teknologia Tiedustelu Tiedustelupalvelut Vakoilu Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha II

    Vastaa

    Erittäin tyypillistä hirmuhallinnoissa, joissa hallitsijat mittaavaat kansaa itsellään!!!
    Tällöin ”oikeusvaltioperiaate” vertautuu ”Hauki on kala” hokemaan. Kun periaatteesta tulee substantiivi, sitä ei ole enää olemassa!!!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi