9. Oppilasten valikointi oppi- ja ammattikouluihin.
Mutta noudatettaessa lahjakkaitten yksilöjen opintojen avustamisessa sosiaalista oikeutta — eikä laupeutta, kuten nimenomaan korostetaan — sovelletaan tätä periaatetta lahjattomiin nähden siten, että heidät hyvissä ajoin estetään jatkamasta opintojaan oppikouluissa ja yliopistossa ja sen sijaan ohjataan taipumustensa mukaisesti käytännöllisiin keski- ja ammattikouluihin. Samoin koetetaan eri ammattialoilla estää liikanaisia vaatimuksia opillisen sivistyksen suhteen ja siten samalla estää tarpeetonta ajan ja voimien tuhlausta, sillä kuten Staemler huomauttaa ei pidä vaatia kreikkaa ja latinaa esim. vastaiselta sillien myyjältä. Siten vain kulutetaan välttämättömään ammattiopetukseen käytettävät parhaat ikävuodet hyödyttömien asioiden oppimiseen ja estetään nuoria yksilöitä pääsemästä hyvissä ajoin vakinaisiin ansiotoimiin ja samalla avioliittoon.
Myöskin oppiaineksen liian suuri määrä varsinkin kansakouluissa joutui tarkan harkinnan ja siitä johtuvan supistuksen alaiseksi. Opiskelun keskenjääminen kansakoulussa oli näet saattanut oppilaat lamauttavan alemmuuskompleksin valtaan, samalla kun heidän oli ollut vaikea saada oppi- ja työpaikkaa teollisuudessa ja muillakin käytännöllisillä aloilla. Periaatteeksi näin ollen tuli: Oppiainesta on vähennettävä, mutta se on perusteellisemmin opittava.
Oppilaiden valikoinnissa oppikouluihin on ruumiin ja luonteen kuntoisuuden ohessa kyvykkyydellä ja lahjakkuudella suuri merkitys. Hitler näet korostaa, että ankarassa kohtalonkamppailussa sortuu harvoin se, joka tietää vähimmän, vaan aina se, joka ei kykene järkevästi seulomaan tietoainesta, vaan tekee tiedoistaan heikoimmat johtopäätökset ja kehnoimmin soveltaa ne käytäntöön. Valikoinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin näkökohtiin:
I. Fyysinen valikointi.
- Periytyvät taudit ja parantumaton ruumiinvamma, joka aiheuttaa elinvoiman suurta vähenemistä, ovat oppikouluun pääsyn esteenä lääkärintodistuksen nojalla.
- Ruumiinhoidon kammoaminen voi myös olla esteenä, samoin myös vastenmielisyys voimisteluun, sikäli kuin se johtuu tahdon ja harrastuksen puutteesta ruumiin kunnostamiseen ja karkaisuun nähden,
II. Luonnetta koskeva valikointi.
- Oppilas, joka käyttäytyy karkean sopimattomasti ja epäsiveellisesti, erotetaan koulusta.
- Samoin tapahtuu, jos oppilas jatkuvasti laiminlyö oikean toveruuden vaatimukset eikä ota ohjeista ojentuakseen.
- Samoin johtavat koulusta erottamiseen toistuvat ja mukautumiskyvyn puutetta osoittavat rikkomukset kuria, järjestystä ja rehellisyyttä vastaan.
III. Lahjakkuuden perusteella tapahtuva valikointi koskee
- Oppilasten ajattelukykyä, henkistä kypsyyttä ja oppiaineissa vaadittuja tietoja, jolloin kuitenkin ratkaisevana tekijänä on henkinen kypsyys eikä tietojen määrä.
- Oppimäärien mukaisten hyväksyttyjen tietojen ohessa pidetään arvokkaana tekijänä muutamilla erikoisaloilla saavutettuja parempia tuloksia, jotka voivat korvata alempia arvosanoja toisilla aloilla, sikäli kuin viimeksi mainitut eivät johdu ajattelukyvyn ja henkisen kypsyyden puutteesta.
IV. Kansallinen valikointi.
- Arjalaisia oppilaita ei saa syrjäyttää ei-arjalaisten eduksi eikä jälkimmäisille antaa avustuksia edellisten kustannuksella.
- Oppilaat, jotka käytöksellään koulussa ja sen ulkopuolella jatkuvasti vahingoittavat kansanyhteisyyttä tai valtiota, poistetaan koulusta.
10. Yleisiä kasvatus- ja opetusopillisia näkökohtia.
Hitler korostaa, että nuoria aivoja ei pidä rasittaa opetusmäärän ylenpalttisella runsaudella, josta 95 % käsittää heille tarpeettomia tietoja, jotka sen vuoksi unohtuvat. Sen sijaan tulee opetuksen tarkoituksena olla, että myöhäisemmän elämän varaksi annetaan se tietovarasto, joka on yksilölle tarpeen ja joka sitten vuorostaan hänen välittämänään koituu yhteisön hyväksi. Tässä tarkoituksessa kansallisen valtion on saatettava tieteellinen opetus lyhennettyyn, kaiken tärkeimmän olennaisimman käsittävään muotoon. Tämän kaikille pakollisen yleisen, suurin piirtein suunnitellun tietomäärän perustalle on sitten pohjauduttava mitä perusteellisimman ammatti- ja erikoisopetuksen kunkin yksilön vastaista omaa ammattia varten, johon jokainen on opastettava luontaisten taipumustensa ja kykyjensä mukaan.
Mutta nykyajan aineellistuneen hengen ja sen mukaisesti tähdennettyjen reaaliaineiden ohessa on yleissivistyksessä korostettava ihanteellisuutta ja sen mukaisesti humanistisia aineita. Siten antiikin Rooman historia on parasta opetusainesta, ja samoin helleenien kulttuuri-ihanne täytyy säilyttää esikuvallisessa kauneudessaan. Niiden välityksellä tulee ymmärrettäväksi myös nykyään raivoava taistelu korkeine päämäärineen, siinä kun kulttuuri taistelee olemassaolostaan, kulttuuri, joka sulkee piiriinsä vuosituhansia ja joka yhdessä käsittää kreikkalaiset niin kuin germaanitkin. Tämä yleissivistyksen ihanteellisuus on sitä enemmän tarpeen, koska sitä seuraava ammattisivistys uhkaa yhä suuremmassa määrin vajota pelkän mammonan palvelukseen.
Mutta teollisuus ja tekniikka, kauppa ja elinkeinot voivat kukoistaa ainoastaan niin kauan, kun ihanteellisesti ajatteleva kansanyhteisö tarjoaa niille välttämättömät edellytykset. Mutta Hitler korostaa, että sellaista ei tarjoa itsekkyys, vaan ilomielin itsensä alttiiksi antava uhrimieli. Siinä uusiutuu Pestalozzin, »ihmisrakkauden neron», lausuma ja omakohtaisesti toteuttama aate, vain sikäli kirkastettuna, että uhrautuvan rakkauden toteuttamisen perustana on nyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tunne eikä hyväntekeväisyyden ja armeliaisuuden harjoittaminen.
Koska opetusministeri Bernhard Rustin mielestä pintapuolisuus, puolinaisuus ja opintojen liika jouduttaminen ovat todellisen sivistyksen vaarallisimmat ehkäisijät, on hänen mielestään parempi, että lapset lukevat perusteellisesti pienempiä oppimääriä kuin pintapuolisesti suurempia, niin että he sulattavat kaiken opitun henkiseksi omaisuudekseen ja saavat siitä syvällistyneen käsityksen. Lasten tulee saada kehittää kykyään itsenäiseen työhön, ja koulutehtävien tulee saattaa heidät omintakeiseen harkintaan ja johtopäätösten tekoon. Suomalla mahdollisimman paljon vapautta oppilasten luontaisille taipumuksille ja opetusmenetelmiä vaihtamalla pyritään säilyttämään ja kehittämään oppilasten luontaista tiedonjanoa ja harrastusta.
Rustin mielestä tulee opetuksen olla niin paljon kuin mahdollista kosketuksessa ulkomaailman kanssa. Koulu ei saa olla mikään eristetty maailma, vaan sillä tulee olla runsaasti liittymäkohtia kodin arkielämään ja myös erilaatuisiin ammattitöihin. Työkoulun menetelmää on sovellettava mahdollisimman paljon. Kotiseudun historia, maan tiede, elinkeinoelämä, sosiaaliset olosuhteet ja kulttuurielämä antavat ainesta työyhdyskunnalliseen opiskelemiseen, kotiseudun arvossa pitämiseen ja rakastamiseen. Runsaat yhteiset elämykset ja luja yhteenkuuluvaisuuden tunne tulevat aste asteelta käsittämään koko kansan.
Oppilaitoksissa ja kansakouluissa on koulun ja kodin yhdyssiteenä kouluyhdyskunta, joka käsittää koulun opettajat ja lasten vanhemmat. Vanhempien keskuudesta voi rehtori valita muutamia ns. neuvottelijoita, joiden kanssa hän voi olla yhteistyöskentelyssä kaikkien sellaisten kysymysten suhteen, jotka koskevat koulua ja lasten kasvatusta. Kouluyhdyskunnalla on kokouksia kasvatuskysymysten käsittelyä varten, ja se järjestelee myös erilaatuisia juhlatilaisuuksia. Tämä kaikki tapahtuu läheisemmän kosketuksen aikaansaamiseksi opettajien ja lasten vanhempien välille.
Työ- ja elämänyhteisöllistä kasvatusta toteuttaessaan antaa kansallissosialistinen koulujärjestelmä suuren pedagogisen ja sosiaalisen merkityksen maalaiskoulukodeille. Kaupunkien kansa ja oppikoulujen luokat matkustavat maaseudulle ja asuvat siellä parisen viikkoa yhdessä opettajansa johdolla. Päivän ohjelma käsittää tarkoin suunnitellun työ‑, urheilu‑, retkeily- ja leikkiohjelmiston. Jokainen lapsi kuuluu jäsenenä ryhmään tai pieneen yhteisöön, jossa kukin vuorostaan on vastuussa tehtävistään. Siten saa yksi ryhmä huolehtia puutarhatöistä, toinen pitää talon pihan ja puutarhankäytävät puhtaina, kolmas olla apuna keittiöpuuhissa. Kaikki ryhmän lapset ovat yhteisesti vastuussa puhtaudesta ja järjestyksestä kotikunnassaan.
Ryhmän johtaja valvoo hyvän toveruuden noudattamista, ja käytännössä toteutetaan periaatetta, että yhteisön jäsenillä on samat oikeudet ja velvollisuudet toisiaan kohtaan. Eräät lapsista saavat erikoisia, tavallista suurempaa vastuun alaisuutta vaativia tehtäviä, kuten esim. hoitaa kirjastoa, postia jne.
Tämän sosiaalisen kasvatuksen ohessa annetaan aamupäivisin kouluopetusta, joka kuitenkin useimmiten tapahtuu ulkosalla käytännöllisen työskentelyn yhteydessä. Ulkona luonnossa voi opetuksen saada eläväksi ja kiintoisaksi. Lapset saavat itse tehdä löytöjä puutarhatyöskentelyn ohessa sekä retkeilyillä metsissä ja tehdä muistiinpanoja näkemästään ja kuulemastaan. Seudun kasvi- ja eläinmaailma kotieläimineen antaa runsaasti kiintoisaa opetusainesta, samoin osanotto maataloustöihin. Ja maalaisväestön kanssa joudutaan kosketuksiin paitsi arkisissa töissä myös koulukodissa pidetyissä juhlatilaisuuksissa. Kaupunkilaislapset kotiutuvat siten maaseudulla ja tulevat hyviksi ystäviksi sen väestön kanssa, mistä on hyötyä sekä heille itselleen että yhteiskunnalle. Siten edistetään maa- ja kaupunkilaisväestön keskinäistä ymmärtämystä sekä osanottoa toistensa harrastuksiin ja elämän tehtäviin.
Siten nuoriin sydämiin istutetaan paitsi teoreettista opetusta käyttäen myöskin käytännöllistä uhrautuvaisuutta toteuttavan työkasvatuksen avulla tosielämässä kansallisen ajattelutavan ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden tunteen läheinen, kiinteä keskinäinen yhteys. Hitler korostaa, että silloin kehittyy semmoinen valtionkansalaisten kansa, jotka liittää toisiinsa ja uuttaa yhteen yhteinen rakkaus ja yhteinen ylpeys, jotka pysyvät ainiaan järkkymättöminä ja voittamattomina kaikissa ankarimmissakin koettelemuksissa.
11. Hitler-nuorison kasvatus.
Adolf Hitler- ja kansallissosialistiset koulut — jotka johtavat kuten oppikoulutkin ylioppilastutkintoon — ovat sisäoppilaitoksia pojille englantilaiseen tapaan iltapäiväurheiluineen. Erikoisuutena mainittakoon, että niiden pojat joutuvat jonkin aikaa asustamaan täysin ylöspidoin maaseudulla maalaisperheessä tai teollisuusseudulla työläisperheessä, oppiakseen tuntemaan ruumiillista työtä tekevän väestön elintapoja.
Oppilasten tulee tällöin ottaa osaa arkisiin töihin, oppiakseen siten pitämään arvossa ruumiillista työtä ja sen harjoittajia. Oppilasten kasvatus päättyy omassa maassa ja ulkomailla tehtyyn matkaan. Nuorella ylioppilaalla on siten tilaisuutta muodostaa ennakkoluuloton käsityksensä sekä oman maan että vieraitten maitten sosiaalisista ja kulttuurillisista olosuhteista. Oppilaitten valinnassa näihin kouluihin otetaan huomioon vain poikien lahjakkuus ja luonne, joten köyhimmätkin pojat voivat päästä mukaan, jolloin valtio suorittaa heidän puolestaan kaikki kustannukset.
Hitler-nuorisojärjestöihin — jotka vastaavat englantilaisia partiopoika ja ‑tyttöjärjestöjä — kuuluvat lainsäännösten mukaan kaikki 14–18-vuotiaat pojat ja tytöt, mutta 10–14-vuotiaita poikia ja tyttöjä varten on erikoisjärjestönsä »Deutsches Jungvolk» ja »Jungmädel». Jokaisen viikon kahtena arki-iltapäivänä ja kuukauden kahtena sunnuntaina täytyy poikien ja tyttöjen osallistua järjestöjensä toimintaan.
Kesällä nuorisojärjestön jäsenet viettävät leirielämää 2–3 viikon aikana jossakin maaseudulla. Siellä poika- ja tyttöryhmät myös harjoittavat sosiaalista työskentelyä; siten esim. Hitler-tytöt auttavat lastentarhoissa sadonkorjuuaikoina. Mutta maalaispalvelu, joka on vapaaehtoista, on muodostettu maalaisväestön auttamiseksi pääasiallisesti juuri sadonkorjuuaikana. Tästä työstä maksetaan palkka voimassaolevan taksan mukaan. Monet maalaisoleskeluun osaa ottaneet nuoret mieltyvät uuteen työhönsä siinä määrin, että he jäävät maaseudulle työhön.
Hitler-nuorisojärjestö on julkinen kasvatustekijä kodin ja koulun rinnalla, mutta sillä ei ole oikeutta puuttua näiden tehtäviin, ja sopusointuisesta yhteistyöskentelystä näiden kolmen kasvatustekijän välillä huolehtii opettajisto ja vanhemmista valittu luottamusedustajisto.
Hitler-nuorisojärjestöjen avulla pyritään saavuttamaan »miehen korkeampien hyveiden omaksumista», joihin kuuluu mm. 1) sellaisten luonteenominaisuuksien kuin ruumiin ja sielun karkaiseminen ja hallitseminen, fyysinen ja siveellinen rohkeus, kunniantunto, hyvä kuri, keskinäinen toverillinen luottamus, uskollisuus ja uhrautuvaisuus, 2) ruumiin kuntoisuuden kehittäminen urheilullisten harjoitusten, retkeilyjen ja marssien avulla erikoisine vaatimuksineen marssimerkkien saamiseksi, 3) sotilaallinen ennakkovalmennus, johon kuuluu mm. maastoretkeily kartan ja kompassin mukaan, näön- ja kuulonvarainen luonnon tarkkailu ja havaintojen tekeminen, välimatkojen arvioiminen jne. Mutta varsinainen asepalvelus puuttuu, sillä se katsotaan armeijapalvelun tehtäväksi.
Tyttöjen työmuotoina ovat niin ikään urheilu ja retkeily. Sen lisäksi mainittakoon koti-illat, joissa huolehditaan henkisestä kasvatuksesta.
Tietenkin ruumiinkulttuurin ja luonteenkehityksen ohessa ylläpidetään myös nuorison henkisiä harrastuksia erilaisten toimintamuotojen ja terveitten huvitusten avulla, jotta nuoret välttyisivät joutumasta joutilaan ikävystykseen ja siveellisiin vaaroihin. Siten tavataan Hitler-nuorison piirissä osasto, joka tarkoittaa nuorten luovan toiminnan elvyttämistä taiteellisen työskentelyn tai erilaisten tieteellisten harrastusten ja tutkimusten aloilla.
Näiden nuorten kulttuurityöntekijäin joukosta voidaan sittemmin helposti löytää todelliset vastaiset kyvyt heidän auttamisekseen harrastamansa taiteen tai tieteen alalla eteenpäin. Myös kansanlaulut ja musiikki, kansantanssit, kansallispuvut jne. ovat kotiseudun kansanomaisten harrastusten kohteina elvyttämässä kotiseudun rakkautta ja kansallista mielialaa. Kaikkien Hitler-järjestön yllä mainitunlaisten harrastusten keskityspaikkoina ovat lukuisat Hitler-kodit kaupungeissa ja maaseudulla.
Jokainen järjestöön liittyvä on ensin puoli vuotta alokkaana, jona aikana hänen on pyrittävä suorittamaan määrätyt vaatimukset saadakseen oikeuden kantaa järjestön merkkiä, puukkoa ja olkanauhaa. Vaatimukset ovat: 60 m:n juoksu 12 sek:ssa, pituushyppyä 2,75 m., pallonheittoa 25 m., selkärepun käyttäminen oikein, osallistuminen puolentoista päivän retkeen sekä järjestön lupauksen ja Saksan kansallislaulun osaaminen. Päästyään jäseneksi on nuori yksilö tilaisuudessa osallistumaan monipuoliseen urheilu‑, retkeily- ja kerhotoimintaan. Sen lisäksi hän voi saada erikoiskoulutusta meri‑, moottori‑, lento‑, tiedotus‑, ratsu- ja ilmasuojelupalvelukseen.
Ruumiin voiman ja kestävyyden kehittämistä varten suositellaan Hitler-nuorisolle marssiharjoituksia määrätynpainoisine pakkauksineen. Siten pidetään harjoituksissa sopivana 15-vuotiaille pojille 4 kg:n pakkausta, 16-vuotiaille 5 kg. ja 17–18-vuotiaille 6 kg. pakkausta. Mutta varsinaiset marssimerkkivaatimukset ovat tietenkin vähän suuremmat:
- 15-vuotiaille: 10 km. ei alle 2 tuntia eikä yli 2 ½ tuntia 5 kg:n pakkauksineen.
- 16-vuotiaille: 15 km. ei alle 3 tuntia eikä yli 3 ¾ tuntia 5 kg:n pakkauksineen.
- 17-vuotiaille ja sitä vanhemmille: 20 km. ei alle 4 tuntia eikä yli 5 tuntia 7,5 kg:n pakkauksineen.
Tietenkin lääkärintarkastuksen avulla huolehditaan siitä, ettei liikarasittumista ilmene.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
God 666
You are gonna know true pain followed by death. Your apathy and nonchalance delights the Zionists ; makes it so easy to wipe Amalek off the face of the Earth. Just think ; if they vanquish every last Christian from planet Earth, there will never be a soul left who can remind them that they killed the Son Of Man on Earth. Since we all know Jews hate fessing up to their crimes against humanity, this then makes perfect sense to them as a solution to a very ancient problem.
But understand that they will delight in watching you die, watching you suffer and cry like a baby while they suck away everything of importance in your world, for what good are all your possessions and money if you are DEAD ? They will gladly inherit your belongings, and if your wife is good looking, they will hold onto her for savage raping and anal adventures, then flay and burn her alive, or maybe BURY her alive.
The Jews will giggle and dance on your burnt bones, but more than anything, they will celebrate how they conquered all of your minds so that you felt powerless to stop them, when the truth is, you have everything it takes to kill these flaming brazen misanthropes, but alas, too much porno, too many tug jobs and orgasms, and your willpower has been OBLITERATED.
While you slept, ate, pissed and shat, pounded your girlfriend’s ass, and buried yourself in your phone, computer, and TV, the Jews were busy engineering the single most massive genocide in the history of time. And by God, where there is a will, there is a way !!!!!!
Nimetön
You mean the global DEW/neuroweapon/surveillance system which is run through satellites and 5G network by CIA, NSA, Mossad, MI6 etc? Military technology which is being illegally used against civilians to torture and kill them in their own homes as we speak. You plan to kill all Goyim with it? Who is growing your food then?
https://crazzfiles.com/satellite-mind-control-remote-neural-monitoring/
https://singularityhub.com/2023/03/16/mind-control-for-good-the-future-of-brain-computer-interfaces/
general
Hyvä fyysinen kunto on myös avain mielen terveyteen ja siihen ei Suomen koululaitos ole kiinnittänyt mitään huomiota peruskouluun siirryttäessä. On täysin järjetöntä kouluttaa tuhansia henkilöitä tohtoreiksi velkarahalla ja samalla siirtää heidät työttöminä kortistoon!
EU on täydellinen vastakohta Kolmannen Valtakunnan terveille tavoitteille ja siksi suomalaiset tämän viikon lopulla äänestävät presidentiksi joko Stubbin, federalistin joka Nykypäivä-lehdessä tunnusti olevansa bi-seksuaali, eli myös pojat käyvät kumppaniksi tai avoimesti homon Haaviston. Kumpikaan ei täyttäisi Kolmannen Valtakunnan valtionjohdolle asetettuja vaatimuksia. Stubb on lisäksi juutalaisen Swabin ja Haririn oppilas!
TT
Somaa tekstiä. Juutalaisen vaikutuksen torjunta olisi se yksinkertainen kaava, jolla kasvatuslaitokset saataisiin asialliseen järjestykseen. Ei tarvita mitään Hitlereitä kertomaan kuinka asiat pitää järjestää. Suomalainen kasvatus- ja koulujärjestelmä noudatteli tekstinmukaista järjestystä varsin pitkään ennen kuin alkoi nykymuotoinen ”kansainvälistäminen”. Ennen ei kuitenkaan eletty pullossa, vaan opiskeltiin klassisia kieliä kuten latinaa ja kreikkaa, jotka sitovat meidät eurooppalaiseen kulttuuriperimään. Nykyään tarjolla on pelkkää anglo-amerikanismia, joka on juutalaisuutta valekaavussa.