Unelma vapaasta tilasta – näin syntyi Orania, osa 3

"Taloudellinen itsenäisyys on varmasti yksi tärkeimmistä edellytyksistä muiden itsenäisyyden muotojen turvaamiseksi."

Yhteiskunta

Orania ei ole toistaiseksi Etelä-Afrikan valtiosta virallisesti itsenäinen, mutta se toimii itsenäisenä kaupunkina valtion sisällä. Alueella on oma valuutta, sillä on käytännössä omat lait sekä selkeä tavoite kasvattaa alueen kokoa, asukkaiden määrää, riippumattomuutta valtiosta ja omavaraisuuden astetta. Mustien afrikkalaisten itsensä Etelä-Afrikan valtion rakenteisiin luoma kaaos tietenkin auttaa siinä, että pitkäjänteinen työ valkoisen yhteisön ja valtion rakentamiseksi ei ole lopulta kuin omasta uutteruudesta kiinni.

Alueella toimii ajatushautomo Oranian Liike, joka on suunnitellut ja perustanut Oranian afrikaanerien kotipaikaksi. Liikkeen strateginen kivijalka on poliittinen tiekartta, jonka tavoitteena on ollut kestävän afrikaanerien kotipaikan perustaminen vuodesta 1998 lähtien. Sen kantavana ajatuksena on afrikaanerien vapaus, joka muuttuu yhä konkreettisemmaksi, kun useampia afrikaanereita asettuu alueelle. Juuri tämän idean vuoksi liike on kehittänyt poliittisen strategian, joka on dynaaminen ja mukautuu sekä laajenee ideologian ympärillä versovan todellisuuden mukaisesti. Strategia sisältää tiettyjä perusperiaatteita:

Oma työvoima

Alueella voi työskennellä ainoastaan buurijuuret omaavat henkilöt. Ulkopuolista työvoimaa voidaan palkata ainoastaan tilanteessa, jossa kukaan muu alueella ei osaa suorittaa vaadittavaa työtehtävää. Samalla tämä politiikka tarjoaa buureille työmahdollisuuksia; Etelä-Afrikan musta hallinto on rasistinen valkoisia kohtaan ja lähtökohtaisesti työt menevät siksi Etelä-Afrikassa epäpätevämmille mustille.

Omat instituutiot

Vahvan yhteisöllisyyden turvaamiseksi Orania on omaksunut omien instituutioiden perustamisen strategiansa ytimeksi. Todellinen itsemääräysoikeus tarkoittaa, että on olemassa järjestelmiä ja rakenteita, jotka tekevät yhteisöstä riippumattoman ulkopuolisista. Omiin instituutioihin tukeutuminen takaa Oranialle kasvavan itsemääräysoikeuden ja siten yhä enemmän poliittista liikkumatilaa.

Oma alue

Etnisen ja kulttuurisen ryhmän selviytyminen, erityisesti vähemmistönä vihamielisessä valtiossa, edellyttää keskittymistä tietylle maantieteelliselle alueelle. Tämän vuoksi Oranian Liike on hankkinut maata Pohjois-Kapista afrikaanerien demografisen enemmistön asuttamiseksi. Oranian olemassaolon aikana alue on laajentunut, ja liike työskentelee jatkuvasti laajentamisen mahdollisuuksien parissa.

Identiteettipolitiikka

Oranian idea perustuu ainutlaatuiseen afrikaaneridentiteettiin, joka on syntynyt Afrikan mantereella. Tätä identiteettiä vaalitaan ylpeästi ja markkinoidaan aktiivisesti. Identiteetin välittämisen tarkoitus on vakuuttaa afrikaanerit ja tarjota heille toivoa paremmasta tulevaisuudesta alueella, jossa musta korruptio ei pilaa tulevaisuudennäkymiä.

Oma talous

Taloudellinen itsenäisyys on varmasti yksi tärkeimmistä edellytyksistä muiden itsenäisyyden muotojen turvaamiseksi. Orania on kehittymässä kylästä kaupungiksi, minkä vuoksi alueen talous tulee käsittämään entistä suuremman joukon erilaisia toimialoja.

Kaupungin hyvää kasvua kuvastaa kiinteistöjen arvojen nousu ja erittäin laadukkaat julkiset palvelut. Tämän myötä yhä useampi yksityinen yritys sijoittuu tulevaisuudessa Oraniaan.

Ora: Ei valuutta, vaan vaihtokauppaväline

Alueella on oma ”valuuttansa”, ora, joka ei kuitenkaan varsinaisesti ole valuutta johtuen juridisista syistä. Ora tunnetaan laajalti Oranian omana vaihtokauppavälineenä. Etelä-Afrikan keskuspankki kieltää minkä tahansa muun rahajärjestelmän luomisen valtion rajojen sisällä, jotta alueella ei synny kilpailua viralliselle valuutalle eli randille. Ora on siis eräänlainen kuponkijärjestelmä, jota tukevat randit pankissa – suhde on siis 1:1. R1 = ϕ1. A‑sarjan orat esitteli Oranian Kauppakamari vuonna 2004 ja ne otettiin heti käyttöön.

Oran hyödyt ovat moninaiset. Ensinnäkin järjestelmä stimuloi paikallista taloutta, koska setelit kiertävät yhteisössä (eikä siis ole rahaa, joka virtaisi pois Oraniasta, vaan se vahvistaa jatkuvasti sisäistä taloutta). Toiseksi, Oranian käyttämällä vaihtokauppavälineellä, joka on voimassa vain Oraniassa, on turvallisuusetuja – se poistaa rikollisilta mahdollisuuden käyttää varastettua rahaa, koska sen hyödyntäminen tulee paljon vaikeammaksi. Yhteistyössä Oranian Säästö- ja Luottopankin (OSK) kanssa oralla maksettavat palkat on vapautettu transaktiokuluista, mikä tarkoittaa sitä, että yrittäjillä on enemmän käytettävissä olevaa tuloa, mikä vahvistaa taloutta.

Joka kolmas vuosi käytössä olevat orat vanhentuvat. Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että luottolaki vaatii kuponkien olevan päivämäärällä varustettuja, vaan myös siksi, että järjestelmä tarjoaa etuja käyttäjille. Koska oran kurssia tuetaan randilla, on olemassa tietty korkoetu Oranian Kauppakamarille. Kun käytössä oleva sarja vanhenee, voidaan kyseinen korko laskea ja käyttää Oranian taloudelliseen kehittämiseen. Suuri määrä Oraa otetaan myös vuosittain mukaan Oraniasta muistoesineinä sekä Etelä-Afrikan että kansainvälisten turistien toimesta. Kun sarja vanhenee, voidaan laskea tarkasti, kuinka paljon Oraa on hävinnyt taloudesta, koska turistit esimerkiksi vaihtavat 10 Oraa 10:ksi randiksi. Fyysinen arvo ei poistu taloudesta, vain paperikuponki. Jokaisen vanhenemisjakson aikana on kuukauden mittainen tiedotuskampanja, joka muistuttaa käyttäjiä vaihtamaan vanhat setelit uusiin.

Lisäksi on olemassa virtuaalivaluutta D‑Ora, joka on aiheuttanut useita kohuja kansainvälisesti sen huomiota herättäneen lanseerauksen ja vaikutusten vuoksi. D‑Ora on lohkoketjupohjainen sähköinen versio orasta.

Turismi Oraniassa

Oraniassa on vahva matkailusektori, mikä tarkoittaa, että siellä on useita mahdollisuuksia yrityksille, jotka erikoistuvat matkailuun, seikkailuun ja viihteeseen. Loma-aikoina Orania on vierailijan unelma kaikkine aktiviteetteineen, jotka tapahtuvat kaupungissa ja sen ympäristössä. Joulukuun lomasesongeille on kehitetty jopa virallinen julkinen tapahtumakokonaisuus, johon sekä turistit että paikalliset voivat osallistua.

Suurimman osan vuodesta kuitenkin valtaosa Oranian aktiviteeteista tarjotaan yksityissektorin toimesta. Suomalainen pääsee Oraniaan lentämällä Etelä-Afrikkaan ja jatkamalla vuokra-autolla tai julkisilla kulkuvälineillä eteenpäin – omalla riskillä, sillä Oranian ulkopuolinen Etelä-Afrikka on rodullisista syistä kaoottinen rikollisuuden keskus.

Lue myös artikkelisarjan edelliset osat:

Unelma vapaasta tilasta – näin syntyi Orania, osa 1
Unelma vapaasta tilasta – näin syntyi Orania, osa 2

Etelä-Afrikka Itsenäisyys Musta rotu Omavaraisuus Orania Politiikka Rotu Talous Valkoinen nationalismi Valkoinen rotu Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Suomessa ei onnistu, koska lupa tämmöiseen ja vähän kaikkeen pitää kysyä juutalaisvaltio USA:lta.

  • general

    Vastaa

    On todella hienoa, että maailmassamme on vielä tälläisiä todella valkoisille tarkoitettuja alueita. Oman rahan kiertäminen valtion sisällä luo vakautta ja juutalainen ei pääse vaikuttamaan pankkiensa välityksellä Oraan.

    Suomi on menetetty valtiona ja siksi jään todella kaipaamaan aikaa itsenäisessä Suomessa jolloin roskaväki ei hallinnut vaan tiesi asemansa.

  • Keittojuures

    Vastaa

    Kunpa myös Suomessa olisi mahdollisuus perustaa valkoisille suomalaisille omia itsehallinnollisia alueita. Eräänä edellytyksenä asumis- ja työssäkäyntioikeuteen alueilla voisi olla, että kaikki isovanhemmat ovat suomalaisia.

    Suomalaisalueille tullee olemaan kysyntää tulevaisuudessa. 

    Useimmat vielä muistavat millaista oli elää suomalaisessa Suomessa. Mutta vuoden 1990 jälkeen syntyneille vierasrotuisten läsnäolo ja ihannointi on uusi normaali. Siksi nuoremmat suomalaiset tulisi saada ymmärtämään, että nykyinen rotu- ja kulttuurimuukalaisten läsnäolo maassamme on häiriötila, joka pitää korjata.

  • Oranssia orassia

    Vastaa

    Kirjoittaja lienee ymmärtänyt että ”buuri” (boer) tarkoittaa maanviljelijää. Niin että verilinja tai buurilaiset juuret ovat vähän hassu ilmaisu.

    Ja niinkuin me kaikki tiedämme, William of Orange oli kuningas aikoinaan josta oranssi väri ja ”kuninkaan päivä” saivat alkunsa. Ja siksi Orania sopii hyvin hollantilaisten itsetunnolle. Viittaahan se edesmenneeseen Williamiin.

    • Että näin

      Vastaa

      Se voi tarkoittaa myös tilallista ja e‑afrikassa suurin osa maan viljelijöistä sekä tilallisista ovat valkoisia. Vuosisatojen saatossa on tuotu selkeästi esille että vain promille mustista käsittää maanviljelyksen mekaniikan alusta loppuun, siksi ruoan tuotanto tai sen johtaminen on ollut valkoisten käsissä.
      Joten tässä on aika suora juuri kun tila on kulkenut suvussa tai tilalle on tullut uusi joka myös on valkoinen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi