Kuten Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten vaiheita seuranneet tietävät, Turkin hallitus on asettunut poikkiteloin jäsenyysprosessin kanssa, koska Pohjoismaat suojelevat kurditerroristeja ja ‑rikollisia. Naton jäsenmaana Turkki voi estää Suomen liittymisen sionistiseen hyökkäysliittoon, mikäli hallituksemme päättää jatkaa kurditerroristien suojelemista.
Turkin media on julkaissut nyt listan kurdeista, jotka Suomen ja Ruotsin täytyy luovuttaa Turkkiin tuomiolle, mikäli Nato-prosessia tahdotaan jatkaa. Nimilistan ohella media julkaisi kurditerroristien valokuvia.
Turkki vaatii Suomea ja Ruotsia luovuttamaan yhteensä 45 kurdia. 12 luovutusvaatimusta kohdistuu Suomeen ja loput 33 Ruotsiin. Toistaiseksi Pohjoismaat eivät ole suostuneet vaatimukseen, vaikka kurditerroristien ja ‑rikollisten suojelu ei millään tavalla edistä esimerkiksi Suomen kansallisia intressejä.
Nimilista julki
Turkki on erityisen kiinnostunut FETO- ja PKK-terroristijärjestöjen jäsenistä, jotka ovat saaneet Pohjolasta turvapaikan. Lisäksi listalla on muihin rikoksiin syyllistyneet Cevdet Vurunbigi ja Sefer Kebabcı. Yhden rikollisen nimi ei selviä uutisesta.
Turkki vaatii Suomea luovuttamaan seuraavat PKK:n terroristit: Sultan Aktepe, Sezgin Çırık, Burcu Ser, Osman Yağmur ja Tekin Wishli.
Turkki vaatii Suomea luovuttamaan seuraavat FETO:n terroristit: Mehmet Demir, Adil Erol, Abdulkadir Yılmaz ja Zeynel Abidin Karadiş.
Pohjoismaissa oleskelevat kurditerroristit ovat verkostoituneet paikallisen äärivasemmiston kanssa. Pyydämmekin lukijoita lähettämään Partisaanille vinkkejä kurdimilitanttien nykyisistä olinpaikoista ja järjestösidonnaisuuksista, jotta ääriaines ei voi jatkaa toimintaansa julkisuudelta piilossa: partisaani_toimitus@protonmail.com
Lähde: Ensonhaber
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Schlageter
Voisimme tehdä Turkin kanssa diilin:
1. Turkki vastustaa Suomen NATO-jäsenyyttä ikuisesti.
2. Suomi luovuttaa Turkille kaikki Suomessa olevat kurdit JA turkkilaiset perheineen.
3. Matkailu maasta toiseen ja kaupankäynti lopetetaan, samoin diplomaattiset suhteet.
Tämä voisi aika hyvin vastata Suomen(kin) etuja.
Tarkan
Pistin jo yhdelle turkkilaiselle e‑mailia että käskee Erdoganin pitävän pintansa sillä 57% kansasta on EI-linjalla ja vain 36% KYLLä linjalla. katsotaan meneekö viesti perille asti.
Julli
Olet ilmeisesti löytänyt keinon siirtyä johonkin toiseen todellisuuteen, kun tällaisia kirjoittelet.
Siirryitkö rinnakkaistodellisuuteen liittymällä vihervasemmistoon, muuttamalla lääkitystäsi vai miten?
Olisitko niin kiltti ja jakaisit salaisuutesi myös muille?
Kyynikko
Minä en tule koskaan sotimaan Turkin puolesta. Emme voisi olla enempää erimieltä liittoutumiskysymyksessä.
Julli
Kannattaisiko tarkistaa ensimmäisenä sdp:n, vassareiden ja virheiden kunnallisvaaliehdokkaat?
Nationalisti
Suomen kansanpetturipoliitikot oikein hehkuttivat, kuinka ”Nato-prosessi etenee tunneissa”.
Hakemuksen jättämisen jälkeen onkin ollut sitten ihan toinen ääni kellossa, on ollut hienoa katsella niiden venkoilua asian tiimoilta.
Olisihan se toki hienoa, jos Turkki vastustaisi hakemusta ikuisesti.
Nimetön
Saadaanko lisäpisteitä jos laitetaan samaan kuirmaan nykyiset eduskuntapuolueet?
Jokainen meistä kun oletettavasti huomioinut, kuinka nämä nyt viroissaan olevat kansanedustajat, omahyväisesti tekevät lehmänkauppoja muiden, vaan ei suomalaisten edun mukaisesti.
Metsäkulman Murre
Samaan kuormaan myös kaikki muutkin rikastajat.
Transpedo-Tapposelle rasvattu köysi
Zyskowitchhan noiden kanssa mielenosoitti, ja Haavisto sekä Samsonite-Pennanen, heillä ainakin lienee tiedossa oli paikat/yhteystiedot…
Nimetön
”Samsonite-Pennanen”
Kuka tämä on?
Naton-jäsenyyden vetkuttelu vuodella antaisi toki mahdollisuuden äänestäjille ottaa oikeasti kantaa jäsenyyteen ensi ek-vaaleissa – jollei sitten vaaleja siirrettäisi vaikkapa ensi vuoden syksyyn.
Paul.M.Wikström
Turkkilainen mattokauppias vedättää” Demokrattisia Scandinaaveja ” ! Helpoinata olisi erottaa Turkki NATOSTA ja tuomita kunkin maan Terroristit ja Rikolliset maiden omien lakien mukaan !🇺🇦
Nimetön
Juuri näin! Kurditerroristit pitäisi ehdottomasti tuomita Turkissa heidän lakipykälien mukaan ja myös tuomio toteuttaa siellä. Aivan järjetöntä täällä käyttää veronmaksajien rahoja ulkomaisten terroristien oikeudenkäynteihin ja asianajajiin. Täällä ovat todennäköisesti saaneet ehdonalaista tai lomat mukaan lukien alle kaksi vuotta vankeutta, ja näköjään vielä kansalaisuuden palkinnoksi.
Nimetön
Ei voi kuulemma palauttaa PKK terroristeja Turkkiin koska ”kansainväliset sopimukset”. VMP.
Nimetön
Onko jo selvillä Suomen,Ruotsin ja Turkin lakien mukaan kuka on terroristi ja rikollinen ? Onko määritlmät yhteneviä ?
Piikivi
On se kummallista, että suojellaan rikollisia. Mikä tässä on motiivina. Eivät nämä ole turvapaikkaa ansainneet, päinvastoin. Kenen etua se palvelee, että rikolliset saa olla vapaasti. Ei ainakaan rahvaan etua. Myös näitä suojaavat tahot tekevät rikoksen … Eräässä pizzeriassa kävin muutaman kerran. Omistajat kurdeja, eivät tykänneet, kun kysyin mistä ovat kotoisin. En ole enää moneen vuoteen halunnut mennä ulkomaalaisten ruokapaikkoihin monestakaan syystä. En halua tukea mahdollista rikollista toimintaa. Jne.
juha II
Isäänsä paljon tyhmempi poika Matti Vanhanen kuvasi näitä ”viattomiksi ihmisiksi”!
Eipä nyt juosta nurkasta nurkkaan ”mainehaitan” vuoksi. Hermoja löytyy kun ovat rikolliset kysymyksessä. Aika ihmeellisiä ovat hallituksen ja eduskunnan ystäväpiiri. Pitäisiköhän ne liituraidat vaihtaa niihin ”toisenlaisiin”!
Nimetön
Voisko Turkki tehä vähä lisää vaatimuksia noiden ihmisten määrän kanssa? Miksi tyytyä likaiseen tusinaan? Nollia perään kunnes meiltä loppuvat Kurdit, perään Turkkilaiset, perään kirjaimellisesti kaikki elintasopakolaiset, ja niin edelleen. Turkki saa porukan jonka haluaa, Suomi pääsee niistä eroon. Win-win. Tää on pisnestä peipi!
Hyvä idea!
Kaupan päälle vielä kammottavat riivinrautasuvakkiämmät,sun muut feministit Turkkilaispoikamiehille kaupan päälle.Saatte ilmaiseksi.Viekää äkkiä pois!!
Jaff
Miksi listalta uupuu lastenraiskaaja Milan Jaff.
GLGL
Tämä nollaa jälleen yhden vihervasemmiston jankuttaman perusteen: ”Ihmisiä ei voi palauttaa maahan, jossa heitä voi uhata kuolema”. Nyt näköjään voi. Tästä lähtien vihervasemmistolla ei ole oikeutta estää palautuksia vetoamalla yo. höttöön.
Tämä kannattaa laittaa muistiin.
Erdogan tekee palveluksen Suomelle, olipa lopputulos mikä tahansa.
Leif
Millä perusteella nato on hyökkäysliitto?
Pankit pakotti
Nyt kun (ikävä kyllä) NATO-kiimaiset saivat Turkilta tukensa puuhastelu joukolleen niin terroristit varmaan kelkkoo Norjaan tai Tanskaan.
Turkki sai taas mitä halusi. Oletteko nähneet miten Liira heikkeni ihan muutaman päivän aikana? Hyvä exportille mutta huono sisäänostoille. Vaara inflaation laukkaamisesta on merkittävä.
Nimetön
Hyysääkö Tanska terroristeja?
Turo
Suomi ei milloinkaan lopeta hyysäämistä ja yhtäkään rikollista/maassa laittomasti olevaa ei tulla koskaan palauttamaan yhtään mihinkään — ei edes Ruotsiin. Poliisi löytäisi nuo henkilöt minuuteissa jos tahtoisi: jokaisella on puhelin ja pankkitili. Noilla henkilö paikannetaan aivan pienessä hetkessä. Jokainen käytää nettiä ja poliisi saa oikeudelta pikana samassa hujauksessa luvan, jonka jälkeen tiedot ko. henkilön kaikesta internetliikenteestä saadaan operaattorilta ja henkilö paikannetaan saman tien.
Kyse on siitä halutaanko asialle tehdä mitään. Yleensä oikeita rikollisia ei Suomessa vaanita lähekään samalla intensiteetillä kuin ajatusrikollisia tai vitsinä internetiin asioita kirjoittavia. Esim. fiktiota tai mielipiteitä nettiin kirjoittava on paljon helpompi löytää kotoaan ilman vastarintaa, kuin oikea rikollinen, joka pakoilee ja saattaa jopa ampua poliisia tai käyttää muuta voimaa vastustaessaan kiinniottoa.
Nimetön
Tämä on totta. Ei sosialisti-Suomen järjestelmä vaan taivu sellaiseen.
Kun Turkki on esittänyt, että se vaatii konkreettisia toimia/näyttöä hyysäämisen lopettamiseksi, niin missä ajassa tämä tulee tapahtumaan, ennen kuin Turkki voi antaa lopullisen sinettinsä Suomen ja Ruotsin jäsenyydelle? Ei kai riitä, että sanotaan vain tekevämme jotain ja mahdollisesti muuttavamme lakejammekin, vaikka lopulta mitään ei tehtäisikään?
”Erdogan tekee palveluksen Suomelle, olipa lopputulos mikä tahansa.”
Jos loppuviimein Suomi – tai Ruotsi, jota ilman Suomenkaan jäsenyys ei mahdollinen – ei tule Natoon menemään, mitään, edes nykyisten lakien tulkinnan muutosta ei tarvitse tehdä. Mikään ei siis muutu.
murre iisakki riepunen
Suomi jää tässä jupakassa lähtökuoppiin, Turkin näennäinen taipuminen jättää meidät ikuiseen kiitollisuuden velkaan, jokainen kyllä tietää mitä siitä seuraa, veloista kaikista pahin.
JoodeJoode
”Mehän tienataan näillä”, totesi muistaakseni Käteisen Jykä vai oliko se Urpilainenkin
aikoinaan.
Ilmari
Mistä tämä ketju nyt äkkiä muodostui? Suomi on jo käsitellyt listalla olevien ihmisten asiat Eikö ketään ole päätetty luovuttaa.
J.K.
Nyt on opportunismin paikka, joten nämä rikolliset voidaan täten palauttaa.
Milan Jaffin kirkuvana fanina, surettaa to-del-la paljon mitä teki ja sai osoitettua joillekin tämän erilaisen (oikean) kuvan kurdien alamaailmasta, niin Pohjolassa, kuin ympäri Eurooppaa.
SsSaGermania
Britit ovat maksaneet Ruandalle miljardeja, jotta voisi lähettää epäkelvollisen rotumuukalais aineksen takaisin viidakkoon.
Suomessa pidetään rikollisista hiekkaneekereistä kynsin hampain kiinni niinkuin kysymys olisi Suomen kansalaisten luovuttamisesta. Eikö tätä voitaisi nähdä mahdollisuutena päästä Suomeen saapuneesta ongelma jätteestä eroon ja lähetetään Muhammed isä Erdoganin hellään huomaan?
Nimetön
Muistakaa ihmisoikeudet.