Sinimusta Liike: Lähihoitajan kokemuksia monikulttuurisuudesta työpaikalla

Olen lähihoitaja. Tämä on omakohtainen kokemukseni kentältä siitä, kuinka monikulttuurisuus saapui työpaikalleni ja miten se vaikuttaa vanhustenhoitoon. Koska me hoitajat olemme salassapitovelvollisia, pyrin kertomaan asiat ilman tunnistettavia nimiä tai yksityiskohtia. Koen oleelliseksi mainita, että en työskentele pääkaupunkiseudulla, missä tilanne on moninkertaisesti pahempi.

Muistan, kun monta vuotta sitten ensimmäisen kerran pidimme työpaikkamme johtajan aloitteesta keskustelun yksikköömme mahdollisesti tulevista ulkomaalaisista työntekijöistä. Oletin meidän kentällä toimivien hoitajien äänen kuuluvan kokouksessa, joten toin muutamia kritiikin kohteita esille:

1. Onko reilua olettaa muistisairaan 90-vuotiaan mummon, joka on kenties nähnyt mustan tai ruskean ihmisen muutaman kerran elämänsä aikana, nyt sallivan tämän auttavan ja tekevän hänelle mitä henkilökohtaisimpia toimia? Muistisairailla ja muilla ikääntyneillä suomalaisilla ei välttämättä ole kykyä eikä halua sopeutua maahanmuuttajien tuloon heidän välittömään lähipiiriinsä, eikä meidän tulisi heiltä tätä vaatia.
2. Suomalaisen hoitajan merkitystä ei voi vähätellä, sillä hoitaja toimii niin sanottuna järjen äänenä, asiantuntijana, turvana ja sosiaalisena kontaktina, mitä ei voi muilta asukkailta, omaisilta tai ikääntyneiltä saada.
3. Vain suomalainen voi ymmärtää toista suomalaista. Tämä kansaan sidoksissa oleva kulttuurillinen piirre on niin näkymätön asia, että sen huomaa yleensä vasta jos suomalaisen korvaa ulkomaalaisella. Jos maahanmuuttaja korvaa suomalaisen roolin ikääntyneen elämän lopun vaiheissa, minkälainen elämän ehtoopuolesta tulee vanhuksillemme?

Arvelin vielä lopuksi, kuinka maahanmuuttajien tulon vuoksi ongelmat alkaisivat kasaantumaan sekä asukkailla että työntekijöillä uusien tulokkaiden etnisyyden vuoksi. Haasteita tultaisiin kielitaidon puutteen, käyttäytymisen ja ulkonäön vuoksi huomaamaan joka työvuoron aikana.

Johtajamme sanoi ymmärtävänsä huolen, mutta hän vakuutti, että panostamalla uusien tulokkaiden perusteelliseen perehdyttämiseen ei vastaavanlaisia tilanteita syntyisi. Ongelmia ei tulisi olemaan, jos kaikki vain ottaisivat heidät avosylin vastaan. Tässä vaiheessa keskustelua paljastui, että maahanmuuttajat ovat jo tulossa tänne ja kaikki keskustelu asian ympärillä on hyödytöntä. Johtajamme kertoi myös, että pelko kielihaasteista on turha, sillä ovathan nämä ulkomaalaiset käyneet suomen kielen kurssin. Kokous päättyi.

Keskustelu muiden työntekijöiden kanssa aiheesta oli samanlaista kuin muuallakin yhteiskunnassa keskustelu maahanmuutosta. Sain kuulla klassisia väitteitä, kuten “kunhan he vain oppivat kielen ja kulttuurin niin ei ole mitään ongelmaa” tai “ulkomaalaisethan ovat monesti ahkerampia kuin suomalaiset”.

Maahanmuuttajien saavuttua karu totuus valkeni. Kielikurssin käyneet tulijat eivät puhuneet suomea. Onneksi suurin osa työyhteisöstäni osasi jonkin verran englantia, joten jonkinasteinen kommunikointi oli mahdollista. Englanti ja satunnaiset yksittäiset suomen kielen sanat olivat kuukausien ajan keino kommunikoida uusien tulokkaiden kanssa. Asukaskohtaamiset olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Muistisairas ikääntynyt, jolla älyllisten kykyjen heikentyessä alkoi esiintyä myös kuulon alenemaa, ei ymmärtänyt ollenkaan ulkomaalaisten yksittäisiä, rikkinäisiä suomen kielen sanoja. Suomalainen toimi aina asiakaskohtaamisessa tulkkina ja kertoi asukkaalle, mistä puhutaan ja mitä tehdään. Työntekijänä ei voinut koskaan olla täysin varma, mitä toinen ajatteli ja mitä tämä tekee, jos silmä välttää.

Eräs uusi sijainen sai iltavuorossa työparikseen jo vuoden talossa työskennelleen intialaisen, jolle ei kielikursseista tai muista meille vakuutetuista erinomaisuuksista huolimatta myönnetty lääkelupia. Samana iltana kyseinen sijainen ei päässyt kirjautumaan tietokoneelle, josta olisi voinut tarkistaa, paljonko eräälle asukkaalle oli annettu tarvittaessa annettavaa lisälääkettä. Tilanne oli akuutti, joten sijainen konsultoi luonnollisesti ulkomaalaista työkaveriaan lääkkeen annostuksesta. Vastaukseksi hän sai rikkinäisellä suomella: “kyllä, kyllä, tuo lääke on oikea”. Maahanmuuttajahoitajan ymmärrys lääkkeen määrästä ei lukuisista yrityksistä huolimatta selvinnyt, mutta onneksi talosta löytyi toiselta osastolta suomalainen työntekijä, jolta sai apua tilanteessa. Vastaavanlaisia epävarmoja tilanteita syntyy edelleen, vaikka joidenkin maahanmuuttajien kielitaito on parantunut. Kommunikointi on vieläkin tarpeettoman haastavaa alalla, jolla ymmärretyksi tuleminen on ensiarvoisen tärkeää.

Kolmansista maista tulleilla maahanmuuttajilla on täysin erilainen käsitys työnteosta. Yövuorossa nukutaan, asioita tehdään sinnepäin ja mieshoitajat kyselevät naisilta seksuaalissävytteisesti asioita. Näistä tilanteista on käyty useita kehityskeskusteluita. Johtoportaassa ylempänä on huomattu ulkomaalaisten tuomat haasteet, minkä vuoksi työvuorot pyritään nykyään järjestämään niin, että ulkomaalaisilla olisi aina suomalainen työkaveri, joka ottaa vastuun vuorosta.

En työskentele enää kyseisellä osastolla, koska työpäivät ulkomaalaisten kanssa olivat liian raskaita monella tapaa. Valtaosa tuntemistani hoitajista ei myöskään halua työskennellä ulkomaalaisten kanssa, mutta kukaan heistä ei ole myöntänyt ääneen olevansa kansallismielinen. Päinvastoin, suurin osa työtovereistani on niin suvaitsevaista ihmistyyppiä kuin voi olla. Suvaitsevaisuudestaan huolimatta yksikään heistä ei halua työskennellä maahanmuuttajien kanssa nyt, koska he ovat omakohtaisesti oppineet, millaista työelämä ulkomaalaisten rikastuttamana on.

Monikulttuurinen työyhteisö on tuonut työpaikallemme mukanaan lisää vastuuta suomalaiselle hoitajalle lisääntyneenä määränä lääkepoikkeamia sekä epäselvinä tilanteina kirjauksiin ja asukkaiden hoitoon liittyvissä asioissa. Lisääntynyt vastuu ja muut kuormittavat haasteet eivät näy hoitajien palkoissa. Lisäksi moni asukas on toivonut, että jatkossa heillä kävisi vain suomalainen hoitaja, mutta valitettavasti ikääntyneet eivät saa valita hoitajiaan.

Nykyisessä työpaikassani käy muutama ulkomaalainen sijaistamassa sairauspoissaolojen aikana, ja samat ongelmat tuntuvat seuraavan sinne, minne maahanmuuttajat tulevat. Jos asiasta yrittää löytää jotain positiivista, on meidän suomalaisten hoitajien keskinäinen työilmapiiri parantunut maahanmuuttajien tulon myötä. Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun omassa työvuorossa on vain suomalaisia työtovereita.

Kirjoittaja on Sinimustan Liikkeen jäsen.

Sinimusta Liike kerää kannattajakortteja päästäkseen puolueeksi. Allekirjoita kannattajakortti täällä.

Julkaistu alun perin Sinimustan Liikkeen sivuilla.