Vuonna 2023 on tähän mennessä rekisteröity 496 ”ammuskelua ja räjäytystä”, jotka usein kuvataan maahanmuuttajajengien terrorina, mikä on siis enemmän kuin yksi väkivallanteko päivässä. Kyseessä on korkein luku sitten vuoden 2018, jolloin poliisi alkoi pitää tämäntyyppistä tilastoa.
Jale Poljarevius, poliisin alueellinen tiedustelupäällikkö, vertaa poliisin työtä sodankaltaiseen tilanteeseen.
— Kun olemme olleet näiden tapahtumien keskipisteissä, on tilanne muistuttanut matalan intensiteetin sotaa, hän sanoo Ruotsin Radion Ekot-ohjelmalle.
Jopa pohjoisruotsalainen Skellefteå on alkanut kohdata ongelmia jengirikollisuuden kanssa. Skellefteån paikallispoliisialueen päällikkö Lars Westermark ennustaa, että ongelma kasvaa ensi vuonna.
— Kyse on rekrytoinnin vähentämisestä näihin ympäristöihin, sanoo Westermark Ekotille.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
J.K.
Tätä on pohdittu myös PT-mediassa.
Kyseessä on todellakin ollut matalan intensiteetin kaupunki-sodankäyntiä, mistä voi syyttää isojen öljyvaltioiden rahoittamia salafisteja ketkä olevat sosiaalisessa hierarkiassa yllättävän korkealla.
Se miksi sitä ei kutsuta suoraan oikealla nimellään, on hämärän peitossa. Ruotsin valtamedia on luonnollisesti suoraan syyllinen ihmisten aivopesuun, mikä harmittaa monestakin syystä, kuten ettei sitä tilannetta kutsuta katastrofaaliseksi. Poliittinen korrektius on jo katkaissut kamelin selän, mutta kontrollin pitää ymmärtää se ja määrätä kehitystä.
Auttaisiko ehkä useamman maan matkustusvaroitukset, voisi vihdoin herättää heikäläisiäkin kukkahattuja todellisuuteen tilanteen hallitsemisen kannalta…
Teemu
Maahanmuuttajille pitää antaa omakotitalot ja hienot autot. Bensat ja puhelimet pitää myös maksaa. Ei saa eriarvoistaa. Itä-Helsinki, Jakomäki ja Kannelmäki ovat hyviä esimerkkejä siitä mitä käy, kun eriarvoistetaan! Menee koulut mönkään ja ei saada töitä—ja kaikki vain rasismin takia. Nyt annetaan kaikille hyvät eväät elämään 2024 ja maahanmuuttajia omakotialueille asumaan!
JT
Räjäytykset ja ammuskelut – poliisityö
https://polisen.se/om-polisen/polisens-arbete/sprangningar-och-skjutningar/
Siellä klikkaa linkkiä: 2023, Bekräftade skjutningar per region och månad till och med 31 december (pdf, 38 kB)