Saksa: Syyrialainen sarjavandaali kulkee edelleen vapaana tehtyään vahinkoja jo yli miljoonan euron edestä

Tuomarin tulkinnan mukaan jatkuvaa vandalismia harjoittavaa arabia ei voi vangita odottamaan oikeudenkäyntiä.

Väestönvaihto

Partisaani uutisoi lokakuun alussa syyrialaisesta sarjavandaalista Saksan Hampurissa, jota ei tuomarin määräyksen takia voitu vangita. Nyt Saksasta kantautuvien uutisten mukaan tekijä on jatkanut vandalismiaan ja on edelleen vapaana.

Firas A -nimellä uutisoidulta arabimieheltä oli poliisin toimesta kesällä takavarikoitu hänen autonsa avaimet miehen jäätyä kaksi kertaa kiinni kortitta ajamisesta. Hän oli tästä suivaantuneena aloittanut lapselliset kostotoimenpiteet hajottamalla satunnaisten autojen tuulilaseja. Vaikka mies oli jäänyt 12 kertaa kiinni vandalismistaan ja myös ryöstänyt vanhuksen pankkiautomaatilla, ilmeisen ”suvaitsevaisen” maailmankatsomuksen omannut tuomari ei suostunut määräämään häntä vangittavaksi.

Syyrialainen jatkaa edelleen vandalismin kierrettään ja on sittemmin myös sytyttänyt bussin tuleen. Vaikka hän on tehnyt jo yli miljoonan euron edestä vahinkoja, poliittinen poliisi ei uskalla tehdä hänelle muuta kuin ottaa hänet hetkeksi kiinni jos he saavat tämän itse teosta kiinni.

Lähde: Remix

Monikulttuurinen rikollisuus Rikos Rotu Saksa Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pää määrää

    Vastaa

    Tämä rikollinen opetettaa rikollisia toimimman tavalla, joka vähentää rikollisten rankaisuja, ja poliisi lakimisten kanssa on mukana opetuksessa. Eli jos pidätetään pienestä rikoksesta, sen seurauksena tulee suuret vahingot.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi