Ruotsissa keksittiin ratkaisu jengisotaongelmaan: lähetetään kirjeitä johtaville jengiläisille

Maa tunnetaan pommi-iskuistaan ja rotumellakoistaan. Nyt viranomaiset ovat keksineet, miten kaikki tämä saadaan loppumaan.

Väestönvaihto

Ruotsissa on mahdollisesti löydetty viimein ratkaisu maata vaivaavaan veriseen jengisotaan. Pelkästään syyskuun aikana maassa on ammuttu hengiltä useita ihmisiä, mukaan lukien erään jengiläisen 60-vuotias äiti sekä toisessa tapauksessa 13-vuotias lapsi.

Maassa kuolee vuosittain useita kymmeniä jengiläisiä reviirikiistojen seurauksena eikä sivullisiltakaan uhreilta ole vältytty. Julkisilla paikoilla tapahtuvat murhat jäävät suurilta osin selvittämättä.

Maa tunnetaan myös pommi-iskuistaan ja rotumellakoistaan. Nyt viranomaiset ovat keksineet, miten kaikki tämä saadaan loppumaan.

Ei, kyse ei ole rajojen kiinni laittamisesta sekä rikollisten palauttamisesta kotimaihinsa. Kyseessä on kirjeiden lähettäminen johtaville jengiläisille.

”Koston ja väkivallan kierre on saanut poliisin lähestymään rikollisjengiläisiä kirjeellä.

Yhdessä Uppsalan sosiaalitoimen kanssa laaditussa kirjeessä poliisi vetoaa jengiläisiin: ’Emme halua, että kuolet’, kirje puhuttelee vastaanottajaa.

’Sinun lisäksesi perheesi ja läheisesi ovat potentiaalisesti vaarassa’, teksti jatkuu.

Uppsalassa sosiaalitoimi on kuvannut kirjeiden tavoitteen olevan informoida jengiläisiä ja osoittaa, että he voivat hakea apua.

Samaa kirjemetodia Ruotsin viranomaiset ovat käyttäneet myös Göteborgissa ja Örebrossa.

Uppsalassa kirjeitä on lähetetty seitsemälle jengiläiselle, mutta toistaiseksi kukaan ei ole vastannut, uutisoi Dagens Nyheter torstaina”, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Eli esimerkiksi vangitsemisen sijaan poliisi laittaa kirjeen, jossa kerrotaan, että tiedämme sinun olevan rikollinen, mutta voisitteko lopettaa edes murhailun. Samaan aikaan viranomaiset osoittavat, ettei heillä ole mitään hajua maahantuotujen rikollisten mentaliteetista viranomaisia tai toisten jengien jäseniä kohtaan.

Vaikka kirje on laitettu useammalle jengiläiselle, ei siihen vähemmän yllättäen ole vastattu kenenkään toimesta. Luultavasti se on vain lisännyt omien sääntöjen mukaan elävien halveksuntaa yhteiskuntaa kohtaan.

Aikaisemmin, jo vuosia sitten, rikollisuutta pyrittiin Ruotsissa estää kutsumalla rikollisia pitsalle. Strategia ei kaikesta päätellen toiminut tuolloinkaan.

Lähde: HS

Maahanmuuttajajengit Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pohjoismaat Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ruotsi Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • p granadell

    Vastaa

    ei kannata tom of finlandian olla ”kateellinen” ovat pirulaiset jo rantautuneet maahamme. vantaa/ espoo/ helsinki, pää paikat, turku,lahti.tampere,oulu tulevat hyvin edustettuina perässä. kertoo poliittisesta hölmöilystä, päättäjien tyhmyydestä.

  • Ratkeaa itsestään

    Vastaa

    Eiköhän olisi parasta että jos ei niitä saada pois maasta niin pistettäisiin ne asumaa samoihin kortteleihin. Niin että joka toinen kerrostalo olisi toisen klaanin hallussa ja joka toinen toisen klaanin. Siinä olisi lyhyt matka ammuskella toisiaan ja sivulliset säästyisivät. Samalla saisivat raiskailla suoran naapurustosta niin ei tarvisi pidemmälle mennä. 

    Kunnon ghetto vaan jonnekkin.

  • Salomon

    Vastaa

    ””Emme halua, että kuolet’, kirje puhuttelee vastaanottajaa.

    ’Sinun lisäksesi perheesi ja läheisesi ovat potentiaalisesti vaarassa’, teksti jatkuu.”
    Vai oliko tämä uhkauskirje? Jos jengiläiset olisivat valkoisia ruotsalaisia, mentäisiin koteihin karmit kaulassa. Onneksi suomessa ei sentään pirihuorat ole ministereinä, juutalaiset pankkiirit presidenttinä, pedofiilejä hyysääviä poliiseja/ puhtaasti rikollisia poliiseja, jotka istuvat johtoportaassa. Meillä ei myöskään ole virkamiehiä, jotka kavaltavat veronmaksajien rahoja yhtiöiden hallituksissa ja valtuustoissa. Hieno maa tämä suomi! Ja painakaas nyt veronmaksajat tämä kaaliinne, me emme ole ruotsin tiellä, eikä suomessa ole jengi rikollisuutta

  • TT

    Vastaa

    Monikulttuuriuskovaiset eivät koskaan taivu realiteettien edessä. Hullu uskonsa aiheuttaa ongelmia, jotka olisi helposti voinut ennakoida ja ennalta ehkäistä. Sitten kun kun ongelmat alkavat kasaantua, turvaudutaan naurettaviin näennäisratkaisuihin.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kirje rikollisille: ’Emme halua, että kuolet’. Ruotsalaisten naiiviudella ei todellakaan ole mitään rajoja. Tietysti jokainen järkevä oikea valkoinen kansalainen toivoo, että muukalaiset rikolliset tappaisivat toisensa niin pian kuin mahdollista. Se olisi ainoa toimiva ratkaisu Ruotsin tilanteeseen – ja miksei Suomenkin.

  • Martini

    Vastaa

    Pizzaa, pullaa ja jaffaa rikollisille. Kyllä se siitä.

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Pelkästään syyskuun aikana maassa on ammuttu hengiltä useita ihmisiä, mukaan lukien erään jengiläisen 60-vuotias äiti sekä toisessa tapauksessa 13-vuotias lapsi.”

    Aikoinaan, nuorena miehenä, vietin joskus aikaani anniskeluravintolassa, jonka asiakaskunta pääosin kantoi kyseenalaista mainetta. Sattuipa niinkin, että eräänä kertana varttuneempi herrasmies tiesi neuvoa nuorta miestä, että naisiin ja lapsiin ei sitten kosketa. Olisi kuulemma tullut runtua, sekä vankilassa että sen ulkopuolella. Ehkäpä vihdoin uusruotsalaisten ja ‑suomalaisten tuoman tapakulttuurin muutoksen johdosta pääsemme vihdoin eroon tästä ikävän syrjivästä ja epätasa-arvoisesta käytännöstä. Huraa!

    Uutisen aiheeseen on sanottava, että on mukavaa huomata ruotsalaisten pitävän kiinni dialogipoliisistaan ja diskuteerausperiaatteestaan. Varmasti niiden jo todennäköisyyksien valossa on tällä kertaa toimittava.

  • Nimetön

    Vastaa

    Rikolliset sitten lähettelee samanlaisia kirjeitä takaisin poliisille?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on kyllä sellainen pellemaailma, ettei mikään enää yllätä.

    Seuraavaksi viranomaiset varmaan kokeilee kukkalähetyksiä ja suklaakonvehteja, sekä elokuvailtojen järjestämistä, jotta rotumuukalaisten aiheuttamat ongelmat loppuisivat.

  • GLGL

    Vastaa

    ”Yhdessä Uppsalan sosiaalitoimen kanssa laaditussa kirjeessä poliisi vetoaa jengiläisiin: ’Emme halua, että kuolet’, ”

    Kirjeen vaikutus: Oli havaittavissa hetkellinen pieni negatiivinen notkahdus vessapaperin myyntiluvuissa.

  • GLGL

    Vastaa

    TT: ”Monikulttuuriuskovaiset eivät koskaan taivu realiteettien edessä.”
    Uskonto, uskonto. Milloinkahan päättäjät ymmärtävät sen?
    Jos TT asettuu joku päivä presidenttiehdokkaaksi, niin täältä varma ääni.
    (Suomen Douglas Murray nimitys on jo varattu Heikki Porkalle, mutta
    olisiko TT:lle Suomen Eric Weinstein nimitys oikeutettu…?:)

  • SamiK

    Vastaa

    Järkevämpää olisi lähettää voimakas kirjepommi vastaanottajalle.

  • Matias koivuniemi

    Vastaa

    Voi perhana olen melko varma että 99% riehujista ovat saastaisia neekereitä. Mielestäni kaikki tuollaiset alalajin edustajat pitäisivät polttaa elävältä

  • Humma

    Vastaa

    Nyt pitäisi vain rohkeasti laillistaa rikollisuus tai määritellä se uudestaan. Suomessa on tosin arasti jo sanottu ääneen, että poliisin pitäisi itä-Helsingissä alkaa pysäyttää ja tutkia ”nuorisoa” eli tietynlainen ”profilointi” on kai nyt hiljaisen hyväksynnän kansan syviltä riveiltäkin saanut. Eihän siinä pitkään mennytkään. Mutta mitä mieltä on virallinen huumori-”poliisi” eli Tapsukka-Jartsa?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi