Ruotsin Värmlandin läänin poliisi on kehottanut asukkaita välttämään merkkivaatteiden tai kalliiden korujen käyttämistä kulkiessaan läänin suurimmassa kaupungissa Karlstadissa ryöstöjen ja maahanmuuttajajengien väkivaltaisuuksien lisääntymisen vuoksi.
Kuten Samnytt-uutistoimisto uutisoi, kansalaisia kehotetaan pukeutumaan huonosti, jotta heitä ei ryöstettäisi, ja paikalliset viranomaiset ovat nimenneet useita alueita kantakaupungissa ja lähiöissä, joita tulisi välttää.
”On huono idea käyttää kalliita asusteita, kuten merkkiliivejä, kultaketjuja tai lippalakkeja”, sanoo Karlstadin piirikunnan poliisin rikoksentorjuntakoordinaattori Tia Jylhä.
”Olemme nähneet sellaisia trendejä, että nuoret ryöstävät muita ja myyvät tavarat”, hän lisäsi.
Nuoret, joihin viitataan, ovat ensisijaisesti rekrytoituja maahanmuuttajajengeihin, joiden tunnettuus on kasvanut Ruotsissa viime vuosina, kuten useat korkea-arvoiset lainvalvontaviranomaiset ja Magdalena Andersson totesivat hänen toimiessaan Ruotsin pääministerinä viime vuonna.
Karlstadissa poliisi on ilmoittanut, että aseiden myynti on lisääntynyt räjähdysmäisesti kaupungin nuorten keskuudessa.
”Kyse on rikollisista markkinoista, joihin on vaikea puuttua ja joissa lainsäädäntö on jäljessä”, Jylhä selitti.
Kaupungin maahanmuuttajaväestö on kasvanut viime vuosina. Viime vuonna julkaistujen väestötilastojen mukaan 15 prosenttia kaupungin asukkaista on syntynyt Ruotsin ulkopuolella, ja hieman yli 9 prosenttia on saapunut Ruotsiin Euroopan ulkopuolelta.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Schlageter
Merkkivaatteiden ja ‑korujen ostaminen onkin dorkaa.
Maailma on muuttunut
Niin se vain on. Kun mutiaiset saavuttavat 15% osuuden väestöstä, ne radikalisoituvat. Ei ole valkoisella miehellä enää tulevaisuutta tuossakaan kunnassa.
Ja sama tapahtui jo kymmenen vuotta sitte Götebogissa. Sielä se teollisuusalueen slummi muuttui valkoisille no-go alueeksi. Se oli kuin veteen piirretty viiva. Sinne ei mene poliisi, ei palokunta, ei ambulanssit eikä posti. Ja sama homma oli aiemmin Stutgartissakin. Sielä oli jo silloin kokonainen kaupunginosa minne ei valkoisella miehellä ollut asiaa edes päivällä. Mutta Sturgarthan tunnetaan Turkin toiseksi suurimpana kaupunkina.
Suomikin on muuttunut ja lainaan nyt Fingerporin Homeliusta ”Rakkaat vantaalaiset, kära vandaler”
TT
Hannu hanhet pukeutuvat nyt ryysyihin. Vanhat kirppareita ja halpahalleista ostetut nukkavierut vaatteet voikin lähettää Ruotsiin. Samoin myös marketeista ja toreilta hankitut rihkama-korut tai viiden euron akuankka-kellot. Autetaan naapuria, kun tarve on suurin.
Luciferian Enlightenment
Kuka järjissään oleva edes haluaisikaan pukeutua joihinkin modernin muodin tuottamiin merkkivaatteisiin tai koruihin, jotka on suunnitellut joku amerikkalainen juutalainen tai neekeri, jossa merkki maksaa n. 80 %, ja joka on vielä kaiken lisäksi todennäköisesti teetetty jossain kaukomaassa lapsi- tai orjatyövoimalla?
Itse olen hyvin tarkka sen suhteen, että vaatteissa ei ole mitään merkkejä tai logoja, bändipaidatkin on lentäneet roskiin. Yksinkertainen, koruton vaatetus on paras; reisitaskuhousut ja yksivärinen paita, maiharitakki. En halua olla jonkun globaalin suuryrityksen mannekiini.
Toki tämän uutisoinnin ja ohjeistuksen viesti on selvä: kanta-asukkaat, alistukaa muukalaisten edessä.
Häh?
Mitä sillä nyt on väliä, jos jotain bändipaitoja pitää? Aika eri asia, kuin jotkut isot globalistibrändit.
Luciferian Enlightenment
Puhun vain omasta puolestani, jos kohta voisin viedä näkemystäni vieläkin pidemmälle: myös kaikenlaiset tatuoinnit ja lävistykset tulisi unohtaa.
”Mun vaatteet on mun aatteet” voisi hyvin kääntää muotoon ”Mun aatteet on mun vaatteet”.
Tosiasia on se, että tatuointi- ja lävistystrendi sai alkunsa 60-luvulla Amerikasta Church of Satanin lanseeraamana ”maagisena” projektina, ja kuten bändipaitojenkin kohdalla, kyse on usein pelkästä rahvaanomaisesta uuspakanuudesta.
murre iisakki riepunen
Meillä kansalaiset ovat ottaneet tämän huomioon jo hyvissä ajoin, nukkavieruja kantaväkeen kuuluvia vielä kuljeksii, joskin hengenvaara on suuri, naisilla yksin liikkuminen on sangen riskaapeli hommaa, olipa sitten nuori tai vanha, myös vammaiset suuressa vaarassa.
Arvoesineet olemme pantanneet, 15-kivinen zitiseeni ei kelpaa murjaanille, lippis vaihtuu pipoon, näillä opeilla voidaan vielä huominen nähdä, ellei harhaluotiin kellahdeta.
CV
J.K Paasikivi: tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.
Väestönvaihto on tosiasia ja tilanne pahenee nopeasti Suomessa, Ruotsissa, Länsieuroopassa.
Vain todella radikaali muutos voi enää kääntää suunnan tuhon tieltä. Sellainen muutos vaatisi niin rajuja toimia että se on käytännössä mahdottomuus. Rotupettureita on niin paljon ja aivopestyjä typeryksiä.
Ne jotka oikeasti haluavat muutosta eivät jää odottamaan vaaleja tai tyhjänpäiväisiä korulauseita tai höttöpuheita.
Tyrannimaiset koronarajoitukset osoittivat minkälaisia pelkureita suomalaiset ovat.
Vain pienissä, suoraan toimintaan kykenevissä ryhmissä on pientä toivon pilkahdusta. Mutta se edellyttää kokonaan uudenlaista asennoitumista kansalta. Kansan on osoitettava tukea näille toimintaan kykeneville ryhmille
Hallitukset ja globaalit mahtiärjestöt ovat sodassa meitä vastaan. Tämä tosiasia ei näytä menevän jakeluun.
Noin
On huono idea käyttää vaatteita, sillä muslimit varastavat ne.
Jorma Koivu
Tämä ei ole normaalin 30–60 vuotiaan miehen ongelma. Nuorilla, 13–18 vuotiailla ilmeisesti alkaa raju kiusaaminen jos vaatetukseen ei kuulu merkkivaatteita. Koita siinä pukeutua ryysyihin kun sinua kiusataan vaatteistasi. Ryhmäpaine on nuorilla kova, ja se saa pukeutumaan noihin himottuihin brändeihin vaikka se lisääkin riskiä ryöstön uhriksi joutumisesta. Surullista tämä nykyaika.
Fatwantarkistaja
Meillä jo ala-asteella epäiltiin hyvin äkkiä kommariksi, jos lipsautti väärän mielipiteen, pientä punaista kirjaa alettiin kyselemään. Muutenkin keskityttiin olennaiseen. Yläasteella oli siistiä, jos joku oli jesarilla korjannut rikkinäisen kenkänsä (okei se oli merkkikenkä). Nykyään sitten pitäisi olla joku Victoria’s Secretin hinttipoika, ne on syytäkin ryöstää. Tämä ei ole kehotus, ainoastaan mielipide.
Otto Korsteeni
Sama hulluus vallitsee Suomessa, täälläkin poliisi ohjeisti luopumaan kaikesta omaisuudesta katujengien edessä. Ei puhettakaan että jotain tehtäisiin itse ongelmalle.
Bullshitson
Vaatimaton pukeutuminen kannattaa. Muistelen lukeneeni että jo 70-luvulla monet New Yorkin varakkaat pukeutuivat lähes kuin pummit ettei kukaan tajuaisi niitä rikkaiksi.