Rotumuukalaisten, kulttuurimarxistien ja Goldman Sachs ‑sionistien johtama Britannian ”konservatiivinen” hallitus puukottaa jälleen äänestäjiään selkään. Uusien tilastojen mukaan laittomien tunkeutujien pakkopalautusten määrä on romahtanut 51 prosenttiin koronaa edeltäneestä ajasta.
Vuonna 2022 laittomasti maassa oleskelevien siirtolaisten pakkopalautukset putosivat vain 3 531 tapaukseen. Laittomasti maahan tulvivien määrä lasketaan kuitenkin kymmenissä tuhansissa.
Britanniaa merkittävästi pienempi Kypros palautti samassa ajassa kaksi kertaa yhtä suuren määrän tunkeutujia, vaikka maan rajavalvontaresurssit ovat minimaaliset Britannian vastaaviin verrattuna.
Kosher-konservatiivien hallitus myönsi julkilausumassaan, että ”pakkopalautusten määrä on pudonnut vuoden 2012 huipusta”, eikä tiukennuksia ole luvassa. Goldman Sachs ‑hallitus toteuttaakin tietoista väestönvaihtopolitiikkaa.
Hallitus ei ole halunnut palauttaa edes uusiin rikoksiin Britanniassa luvattomasti oleskellessaan syyllistyneitä tunkeutujia. Karkotettujen rikollisten määrä romahti 2022 vain vajaaseen kolmeen tuhanteen koko maassa, vaikka pelkästään Lontoossa poliisi pidätti vuoden aikana lähes 40 000 ulkomaalaista rikollista.
Lue myös:
Konservatiiviäänestäjät vaativat kansallista sosialismia, puolue tarjoaa liberaalia kapitalismia Britanniassa
Britannian uusi pääministeri: Värillinen Goldman Sachs ‑sionisti
Britannian Yleisradion johtoon nimitettyä juutalaispankkiiria epäillään korruptiosta
Britannia: Mustan valtiovarainministerin pankkiiriystäville jättivoitot valuuttakeinottelulla – viitteitä sisäpiirikaupasta
Lähde: Breitbart
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Valkoisia brittejä ei edusta enää kukaan eikä näillä ole sanansijaa omiin asioihinsa missään. Pikkukyliäkin on alettu paskoa matuilla. Brexit-hyödyt valuivat hukkaan ja maan teknokraattihallinto suunnittelee uudelleen lähentymistä EU-kommunismiin. Maan hallitus ja eliitti on poikkeuksellisen korruptoitunutta suhteessa maan kantaväestön etuihin. Venäjää tietty vihataan ja se esitetään syypäänä lähes koko maapallon ongelmiin. Kai ajatuksena on lähettää viimeiset valkoiset britit tykinruuaksi Itärintamalle sitten, kun ukrainalaiset loppuvat. Britannia on ollut tärkeässä osassa peesaamassa USA:ta ja aiheuttamassa viimeaikaisen Euroopan epävakautumisen, mikä meillä aina laitetaan Venäjän syyksi.
2. maailmansodassa Aatu teki munauksen, kun ei malttanut neutraloida Englantia ennen lähtöään itään. Maa toimi sittemmin liittoutuneiden tukikohtana Saksan vastaisille valtaville pommituskampanjoille, jotka viimeistään mursivat maan. Tämä sinetöi englantilaisen valkoisen väestön kohtalon, kuten nyt nähdään.
Sammy
Ehkä oli sovittu homma, ettei Saksa hoidellut Lontoota. Mutta Venäjää voi todellakin syyttää kaikesta. Venäjä on uusi Hitler. On tämä melkoinen pelleshow. Miksei pankkiireja lähetetä jo kiertoradalle. Siellä voisivat vaihdella Monopoly-rahoja keskenään niin kauan, kuin happea riittäisi.
Raimo
Aika hauska vitsi tuo Brittein konservatiivinen linja. Vaikea kuvitella homman olevan millään lailla hanskassa, kun on katsonut videoita saaren isoista kaupungeista: ne ovat niin mustia ja ruskeita, että on vaikea uskoa näkemäänsä.