Monikulttuurinen mellakka Brysselissä – poliisiasema poltettu

Poliiseja myös kivitettiin.

Väestönvaihto

Brysselissä koettiin keskiviikkona jännittävää ja kiehtovaa monikulttuurista värinää, kun afrikkalaiset rikolliset panivat tuulemaan ja polttivat samalla poliisiaseman.

Noin 500 hengen mellakka sai alkunsa ulkomaalaisrikollisen kuolemasta. Ulkomaalaismies otettiin lauantaina kiinni kaupungissa, mutta hän kuoli pian samana iltana.

Ennen tätä rikollinen oli menettänyt tajuntansa poliisiasemalla. Joidenkin väitteiden mukaan hän oli syönyt hallussaan olleet huumeet paetessaan poliisia.

Maahantunkeutujanuoriso reagoi asiaan jo arkiseksi käyneellä tavalla eli mellakoimalla poliisia vastaan ja polttamalla samalla paikallisen poliisiaseman. Maahanmuuttajien mellakat pitkin Eurooppaa ovat olleet hyvin tunnettu ilmiö koko 2000-luvun ajan.

Lähde: UMV

Afrikkalaiset Arabit Maahanmuutto Mellakka Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Mustat viharyhmät Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • OnneaVaan

    Vastaa

    Rikkautta! Ei sen ihmeellisempää. Onhan se koronahiljaisuuden aikaan ihan kiva, että edes Afrikan papu-ukot järjestävät toimintaa. Muuten on niin pirskatin hiljaista.

    Lisää vaan monikulttuurisuutta, varsinkin siitä puhuvien asuinympäristöihin!

  • Latukone

    Vastaa

    No mut ku kato Blam Bläm ja parempi Anderssonilainen väkivalta.

    Jos rikastaja tai kommarinarkki kuolee omiin huimausaineisiin on se aina, siis aina ja poikkeuksetta valkoisen heteromiehen vika.

  • Miten Polpo tähän reagoi?

    Vastaa

    Siten että nuolevat matujen perseitä kuten ennenkin, tai entistä innokkaammin. ”Belgialaiset huutelivat ensin, rasistien syytä kaikki”.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Monesko jo? Tulisiko jo ryhtyä kampanjoimaan neekereille jotta ”Älä niele fentanyylejäsi kun sinua pidätetään!”

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi