Suomen valtioneuvoston käsitys suomalaisuuden päivän viettämisestä on oudoksuttanut suomalaisia, sillä valtioneuvosto päätti päivän kunniaksi toivottaa kansalaisille hyvää ramadania. Ramadan on ollut käynnissä jo useamman viikon, joten päivän valitseminen vaikuttaa senkin vuoksi kummalliselta.
Kaiken lisäksi liberaalin hallituksen pyörittämä valtioneuvosto käytti videollaan imaami Abbas Bahmanpouria, joka vuonna 2013 kertoi Ylellä rangaistuksen homoudesta olevan kuolemantuomio. Liberaalin hallituksen käsitys homoudesta on hyvin erilainen kuin videolla esiintyvän imaamin.
Monien kommentoijien mukaan valtioneuvoston ratkaisu julkaista ramadania juhlistava video juuri suomalaisuuden päivänä on käytännössä räkäisy suomalaisten kasvoille. Hallituksen käsitys suomalaisesta kulttuurista on tullut aikaisemmin selvästi esille esimerkiksi siten, että se eväsi kaikki tuet Suomalaisuuden Liitolta, vaikka kyseessä on yli sata vuotta vanha järjestö, joka on aikaisempina vuosina saanut tukea valtiolta.
Lue lisää:
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.