Iltalehden toimittaja kysyi kokoomuksen Petteri Orpolta sekä perussuomalaisten Riikka Purralta, onko olemassa eri rotuja. Purra vastasi, että kyllä, on olemassa eri rotuja. Petteri Orpon mukaan on olemassa vain yksi rotu. Asia ei tosin ole mikään mielipidekysymys.
Purran kommentti sai huomiota Twitterissä, jossa pätkä lähti leviämään. Asian esille nostaneen kulttuurimarxistin mukaan Purra ”suoltaa vaalitentissä näin avoimen rasistista ja tiedevastaista potaskaa”, ja kuinka ”on kylmäävää ajatella, että maassamme on n. 20% kannatuksen keräävä puolue, jonka puheenjohtaja näin avoimesti puoltaa täysin tieteenvastaista rotuoppia.”
Hän on myös ”täydellisen pöyristynyt siitä, että maassamme voi ylimpien vallankäyttäjien joukossa piillä näin totaalisen vääriä ja paikkansapitämättömiä mielipiteitä. Rotuajattelun tulokset voi jokainen todeta niistä 6 miljoonasta juutalaisesta, jotka tukehtuivat natsien uuneihin.”
Hän myös vaatii, että ”jok’ikinen huuhaaväite ja rasistinen lausunto on nostettava framelle ja armotta tuomittava. Sivistymättömyydelle ei Suomessa ole tilaa.”
Päivityksen alle saapuikin laaja joukko ihmisiä valistamaan kulttuurimarxistia rotujen olemassaolosta. Jopa Kokoomukseen linkittyvä Päivän Byrokraatti ‑tili saapui paikalle kertomaan biologian olemassaolosta.
Rodut ovat todellisuutta, ei ”tiedevastaista potaskaa”
Jo Iltalehden toimittajan kysymyksessä tuotiin esille, että ”Maapallon ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan.” Geneettisesti lähellä toisiaan ei tarkoita vielä samanlaisuutta, sillä pienet prosentuaaliset erot ovat kuitenkin merkittäviä, kun vertaillaan kokonaisten kansakuntien eroavaisuuksia.
Ihmiset ovat 99,9 prosenttisesti samanlaisia toistensa kanssa. Toisaalta ihminen jakaa simpanssin kanssa 98 prosenttia samaa DNA:ta. Miehet ja naiset ovat 99,998-prosenttisesti identtisiä, mutta kukaan järkevä ihminen ei väitä, että miehet ja naiset olisivat identtisiä. Numeroiden ei siis pidä antaa hämätä.
Helppoja tapoja havainnoida rotueroja on tarkastella eri rotujen rakentamia yhteiskuntia. Afrikan valtiot ovat merkittävästi erilaisia kuin Euroopan valtiot, vaikka Eurooppa syytää valtavia summia Afrikkaan koko ajan ja on tehnyt sitä vuosikymmeniä. Mikäli vaikkapa somalit muuttaisivat kaikki Suomeen ja suomalaiset Somaliaan, muuttuisi molemmat maat niitä asuttavien kansojensa näköiseksi varsin pian.
Rotuero on tietenkin myös niinkin yksinkertainen havainnoitava asia, kuin ihonväri. Ihossa oleva väri johtuu nimenomaan rotuerosta.
Rodut tunnistetaan myös lääketieteessä esimerkiksi silloin, kun pitäisi tehdä elintenluovutuksia. Verenluovutuksen suhteen esimerkiksi Punainen Risti lienee ”rasistinen ja tiedevastainen” järjestö, sillä se on erikseen kysellyt afrikkalaista verta. Punaisen Ristin mukaan:
”Eri väestöissä esiintyy kuitenkin myös harvinaisia veriryhmiä tai veriryhmäyhdistelmiä, joita ei löydy lainkaan muilta. Silloin potilaalle tarvitaan verta samaan etniseen ryhmään kuuluvalta luovuttajalta […] Esimerkiksi U‑negatiivinen veriryhmä on nimenomaan afrikkalaissyntyisillä esiintyvä harvinainen veriryhmä […] Afrikkalaista syntyperää olevilla henkilöillä esiintyy tavallista useammin sirppisoluanemiaa, mitä hoidetaan toistuvilla verensiirroilla.”
…Vaikka siis mitään rotueroja ei ole olemassakaan!
Vuonna 2006 polemiikkia herättäneen IQ and Global Inequality ‑kirjan, jonka toisena kirjoittajana toimi Matti Vanhasen isä Tatu Vanhanen, mukaan älykkyysosamäärän on havaittu ennustavan hyvin sitä, mitä on perinteisesti pidetty “elämässä menestymisenä”. Valkoisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on noin 100 pistettä. Afrikkalaisten mustien 75, pohjoisamerikkalaisten mustien 85, arabien 84 ja itäaasialaisten 105.
Älykkyysosamäärä vaikuttaa esimerkiksi rikollisuuden määrään, ja onkin tilastollinen fakta, että rikollisuudessa mustat ovat yliedustettuja kaikkialla, missä on mustia.
Toisaalta kulttuurimarxistit kyllä hyväksyvät rotujen olemassaolon tietyissä yhteyksissä: Valkoinen mies on paha kolonialisti, valkoinen rotu alistaa mustaa rotua, valkoiset ovat velkaa mustille. Mistä he tietävät, kuka on kolonisoinut ja kuka kenellekin on velkaa, jos olemme kaikki samaa rotua?
Lähde: Twitter
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Sanna Mirella
”tieteenvastaista rotuoppia”
Tämä kyllä aina naurattaa ja itkettää vuoron perään. Miten alas on tiede vajonnut, kun sitä tehdään poliittinen agenda mielessä.
Nationalisti
Jos SML saa ehdokkaita läpi ja Persut voittaisivatkin vaalit, nähdäänkö SML hallituksessa 😉
Hienoa, jos Purra olisi aidosti tätä mieltä, eikä harrastaisi Persuille tyypillistä koventunutta retoriikkaa ja populismia juuri ennen vaaleja, niin kuin tyyliin kuuluu, tällainen kampanjointi on nähty monesti ennenkin ja kun vaalit ovat ohi, niin…loput te tiedättekin.
otto suni
Hienoa huomata Purran heränneen!
Late
6 miljoonaa juutalaista 😂 uunit 😂 ei rotuja 😂 ja purrako on se joka puhuu tieteenvastaista potaskaa 🤣 hyvin noi kulttuurimarxistir vetää…nimittäin aineita
NäinOn
Aivan nappiin !! Kyllä tässä onkin ihmetelty tätä hommaa. Vielä pidemmälle menemällä voisi kieltää kutsumasta kukkaa kukaksi koska sekin olisi noiden logiikoiden mukaan rasismia. Kaikki mitä ihminen merkittävinä äänähdyksinä suustaan voi laskea ovat aina väistämättä rasismia. Gennettistä yhteyttä löydetään niin simpasseista kuin kasveistakin. Ja mitä ihmettä – Miksi puhumme koirista erirotuina, Koira on koira – ei ole erivärisiä eikä ‑mallisia koiria.
Äänestäkää SML
Vuoden 2027 vaaleissa tämä tulee satamaan Sinimustien laariin koska tuleva PersKeKo hallitus ei aijo lopetta väestönvaihtoa ja osa radikaaleista kansallismielisistä hitaasti mutta varmasti siirtyy Sinimustiin. Ei haittaa vaikka Persut olisivat suurin puolue mutta se ei saa olla ainoa kansallismielinen vaihtoehto.
SML tarvitsee väh. noin 13 000 ääntä yhdestä vaalipiiristä (ovat ehdolla neljässä) päästäkseen eduskuntaan. Ek puolueita pelottaa koska ne ovat tottuneet hallitsemaan keskustelua mutta ne eivät kykene hallitsemaan SML:ää joka uhkaa niiden valta-asemaa.
Tehdäänkehitysmaayhdessä
SML on asemoitunut jo ”pyhään sotaansa” Venäjää vastaan. Ei palvele omaa pientä kansakuntaa asettua ehdoin tahdoin suurvaltaa vastaan. Mikäli näin tehdään , voi lilliputtikansaa kohdata tuho. Pitäisi kuunnella järjen ääntä , jättää pois turha uho , muuten tulee tuho. Tämän ovat ymmärtäneet suurmiehemme esim. Mannerheim , Ryti , Paasikivi ja Kekkonen. Itse annoin äänen SML puolueen perustamiselle , joka olisi ajanut suomalaisten etua , eikä päinvastoin vienyt sitä kohti (((pankkiirien))) sotia. Valitettavasti en saa enää ääntäni peruutettua.
Äänestäkää SML
@Tehdäänkehitysmaayhdessä
SML:n puolueohjelmassa lukee, että vastustavat Natoa. Vastustavat USA:ta, brysseliä, venäjää ja puna-kiinaa yhtä paljon. SML on ainoa puolue joka vaatii eroa kaikista ylikansallisista liitoista, vaativat että valtio kansallistaa Suomen Pankin ja kieltää (((koronkiskonnan))). Muut puolueet eivät vaadi rotumuukalaisten pakkopalautuksia tai pornon/rappiokulttuurin kieltoa. Vaikutat vähemmän valkoisten asialla olevalta pragmaatikolta ja enemmän larppaajalta.
Nukuitko historiantunneilla? Vaikka kuinka paljon venäjää /neuvostoliittoa ollaan nuoltu on se hyökännyt suomeen koska olemme helpo kohde suurelle monirotuiselle impperiumille joka nyt kutsuu itseään ”(((Venäjän Federaatioksi)))”.
Suomelle ja Intermarinum-maille on eduksi että venäjä ottaa pataan, nöyrtyy ja pysyy heikkona, huonon geopoliittisen asemamme takia. Ei koskaan enää YYA-ajan nöyristelyä. Kekkonenhan oli yrittänyt kieltää IKL:n useaan otteeseen.
Tehdäänkehitysmaayhdessä
En ole nukkunut historian tunneilla. Kirjoitin lähes 50vuotta sitten Laudaturin historiasta ja uskonnosta. Se mitä tässä valtakunnassa opetetaan /opetettiin historiasta on silkkaa roskaa . Ota selville miksi juutalaisen Erkon takia juutalaisten johtama NL hyökkäsi Suomeen. Suosittelen kaltaisellesi nuorelle ottamaan elämän tosiasioista ja realiteeteistä selvää. Ettei tulisi suuria pettymyksiä. En haluaisi liikaa mollata SMLää, mutta tosiasioiden tunnustaminen on kansakunnan etu . En itse haluaisi nähdä kansakuntamme nuorten miesten joutuvan (((pankkiirien))) järjestämiin turhiin sotiin. Sitä valitettavasti SML on edistämässä Ukrainan tukemisella(kuten tekee hallitus), sodan saamiseksi maahamme.
Plääh
Sulle Venäjä on selkeästi sydämenasia ja Suomi ei niinkään
Race
Jos ei mukamas ole rotuja, ei ole myöskään ”rasismia”
Nimetön
Jos Orpon mielestä ei ole olemassa rotuja niin silloin ei voi olla rasismiakaan. Kokoomus pellen kannattaa muistaa tämä kun seuraavan kerran sössöttää rasismista esim ”turvapaikanhakijoiden” motiivien epäilijöille.
Olavi Koskela
Ihmiset on eri näköisiä. Voidaan siis jakaa ulkonäön mukaan erilaisiin rotuihin. Vain rajanveto vaikeaa. Esim. onko valkoinen vai vaalea latino. Tumma latino vai mulatti. USAssa voi ruksata itselleen minkä rodun tahansa. Huhtasaaren roduksi laitettiin sairaalassa caucasian.
Arrogance
Niin ja sitten on isonenäisten oma rotu. Jos ihan geneettisesti tarkastellaan ihmisten välisiä eroavaisuuksia, niin ryhmien sisäinen eroavaisuus on suurempaa kuin eri ryhmien välinen eroavaisuus. Nämäkin tutkimukset todistavat, että eri ihmisrotuja ei olisi olemassa.
Tehdäänkehitysmaayhdessä
Ei ole eri rotuja. Joten juutalaisten holokaustia ei tapahtunut. Vain ihmisiä kuoli. Korvaukset juutalalaisille tulee periä pois ja jakaa kaikille ihmisille. Ei ole eri rotuja ja kaikki ovat samanarvoisia.
Nimetön
Ihan kun olis vaalit tulossa, kun Riikka taas kalastelee kansallismielisten ääniä.
Nimetön
Miten Amerikassa musta työnhakija voi saada jotain lisäpisteitä työtä hakiessa, koska on musta. Jos rotuja ei kerran ole? Pitäisikö valkoisen maalata naamansa mustaksi, että saa samat lähtöpisteet? Nää on niin sekaisin! Kun geneettinen perimä kerran vaikuttaa ihmisen ihonväriin, niin pitäisikö ajatella, että ne geneettiset eroavaisuudet rajoittuisivat jotenkin mystisesti pelkkään ihoon? Vai voisiko eriväriset olla erilaisia muutoinkin kuin vain värinsä puolesta?
Politikot ei pysty
Ai, no nyt Purra koittaa itkeä menetettyjen äänten perään. Kas kun ei aiemmin ollut tuota mieltä. Mutta vissiin kansan käännettyä sille selkänsä niin piti käännellä takkia.
Mietin sitä että koskahan joku nykypolitikoista pystyisi tekemään vastaavan video. Kertomaan siinä ohimennen miten, tässä tapauksessa, google toimii suurimmalta osalta tuntemattomalla tavalla. Tai mitä yksinkertainen matematiikka tarkoittaa:
https://www.youtube.com/watch?v=2kmUytvU71k
Ei muuta kuin vastaavia odotellessa.
PS yrittää taas kansallismielisiä saada taakseen vaaliuurnille
Laura Huhtasaari sanoi jo viime vaaleissa jossain haastattelussa että kyllä natsien äänet hänelle kelpaa koska niillä on merkitystä. Ei ole vääriä äänestäjiä vaikka ei olisikaan samaa mieltä taikka aja ”natsien asiaa. Saat mitä mitä tilaat taikka et, PS.
White noise
Aika surullista että ylipäänsä biologisista tosiasioista käydään jotain mielipidekeskustelua nykyään. Sukupuolia voi siis olla enemmän kuin kaksi, mutta rotuja yksi? Aletaanko seuraavaksi keskustelemaan että onko 2+2=22?
Teemu
Tuohon jutun lopussa olevaan kuvaan liittyen: nuharokotusvastaiset ihmiset ovat Ylen mukaan ihmisiä, jotka uskovat myös rotujen eriarvoisuuteen. Mikäköhän salaliitto sekin muka on, jos uskoo eriarvoisuuteen? Kaikkihan me synnymme eriarvoisina — se on fakta, jota ei voi kiistää! Mutta pitäähän mm. Vihreät ja Vasemmistokin selvästi vaikkapa mustia, naisia, homoja, muslimeja jne. parempina kuin tavallisia suomalaisia. Eikö tuo ole kaksinaismoralismia haukkua muita ”rasisteiksi” tai jmv. ja kuitenkin samalla itse ajaa aivan täysillä kaksilla rattailla? Ja tuo eriarvoisuus… Eihän se sitä tarkoita ainakaan minun mielestä, että on sitä mieltä että ”kaikki neekerit pitäisi pommittaa”. Ei minulla ole mitään afrikkalaisia vastaan, niin kauan kuin ovat Afrikassa. Se on ihan yhtä hienoa kulttuuria kuin mikä muukin tahansa, silloin kun se ilmenee omalla luontaisella alueellaan. Mutta vihervasemmistolaisten mielestä syrjintä siis on aivan O.K., kunhan syrjinnän kohteina ovat valkoiset. Miten tuo voi olla mahdollista? No, kun valkoisia saa syrjiä. Miksi?! Sillä he ovat valkoisia!
Teemu
Lisäys: ongelma on se, että mitään ”luontaista kulttuurialuetta” tai rajoja ei ole, vaan afrikkalainen kuuluu Suomeen. Suomalainen tai Suomi ei kuitenkaan kuulu Afrikkaan. Jännästi toimii vain yhteen suuntaan aina tämä vasemmistolainen ”logiikka”.
Vapaussoturi
YK:n ihmisoikeusjulistuksessa puhutaan rotusyrjinnän kiellosta. Kuitenkin suvakkien mielestä ei ole rotuja. Eli jos ei ole rotuja niin miten voi olla rotusyrjintää.
Puoli-kreikkalainen
Rotu on monissa yhteyksissä aivan liian laimea käsite.
Se on täysin toinen eläinlaji, joka joukolla raiskaa tai pahoinpitelee yksittäisiä ihmisiä. Tai katkaisee toisen kurkun. Heittää homon katolta. Kivittää naisen.
Suomalaisella miehellä ja kehitysmaista tulleella muslimilla on yhtä paljon samaa dna:ta kuin on spanielilla ja shakaalilla.
Julli
Rikoslain 6 luvun 5. pykälässä mainitaan rangaistuksen koventamisperusteena rotu, jos rotu on ollut rikoksen vaikuttimena.
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=Rikoslaki#L6
Ilmeisesti Purra on ainoa tuosta porukasta joka ymmärtää mitä he tai edeltäjänsä ovat eduskunnassa säätäneet.
Jos rotuja ei ole, niin tuotakin pykälää voisi muokata, koska fiktiivisistä asioista säätäminen ei ainakaan lisää lainsäädännön hyväksyttävyyttä.
Vihervassareiden sumea logiikka sallii sen, että tosielämässä rotuja ei ole, mutta silti lainsäädäntöön asiasta pitää ottaa myös maininta. Surkeaa, että päättäjistä noin iso osa on ihan täysin kuutamolla ja kusetettavissa.
Nimetön
Näissähän menee syy-seuraussuhteet täysin päälaelleen. Otetaan vaikka Suomen kansalaisuus esimerkiksi. 100% suomalaisista Suomen kansalaisista on Suomen kansalaisia, mutta aiemmin olisimme olleet 100% Venäjän tai vastaavasti Ruotsin kansalaisia. Samoin käsite ”rotu” on olemassa vain historian ja vallankäytön seurauksena.
Uunissa on lämmintä
Jutikat ovat vääristäneet tieteen kuten suunnitelmassaan suoraan sanovat.
Jupi
orjakauppa mustat oppi arabeilta, valkoisen ainoa osuus oli kaupan tehostaminen ja vienti Atlantin yli, vähän kuten Intiasta vietiin mausteita muualle. ostivat olemassa olevan tuotteen, jota muualla ei ollut saatavilla.
Otto Korsteeni
Lainaus: ”31.1.2023 klo 15:20
Ihan kun olis vaalit tulossa, kun Riikka taas kalastelee kansallismielisten ääniä.”
Näinhän se meni, nyt riikka on Henrikssonin ja Orpon nöyrä aputyttö, taistelee ”rasismia” ja ”holokaustinkieltäjiä” vastaan.
Itse tajusin persujen kusetuksen jo 2015.
Haistakaapaska
Ei ole ihmisrotuja vaan eri etnisyyksiä ja kansalaisuuksia.
Ihmisrotuja on enää jäljellä Homo Sapiens jota me kaikki olemme. Ehkä Purra sekoitti siis etnisyyden ja ihmisrodun. Eivät labradorinnoutajatkaan ole eri rotua vaikka ovat ulkoasultaan erilaisia.