Valistuksen ajan perintönä nykymaailmassa on valloillaan tabula rasa- tai tyhjä taulu ‑ajattelu, jossa kaikki ovat syntyessään kuin valkoisia kankaita, joihin piirtämällä kenestä tahansa voi tulla mitä vain. Minkä tahansa ammatin tai aseman annetaan ymmärtää olevan periaatteessa kenelle tahansa mahdollinen, kunhan työtä tekee tarpeeksi uutterasti unelmansa eteen. Tämä ajattelutapa on väärä ja haitallinen, koska osa ihmisistä on luonnostaan älykkäämpiä kuin toiset. He ymmärtävät abstrakteja ongelmia ja omaksuvat käsitteitä muita tehokkaammin. Jos yhteiskuntamme huippuja verrataan keskivertoihmiseen, ja keskivertoihmiselle annetaan ymmärtää eron olevan jotenkin henkilökohtaisista ansioista kiinni, tuloksena on häpeää ja turhautumista. Terveessä yhteiskunnassa sen sijaan ymmärretään se, ettei kaikista voi tulla kaikkea ja hyväksytään ihmisten väliset luonnolliset erot.
Korkeakoulututkintojen alat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä ovat töihin valmistavat ja erikoistavat alat, kuten lääketieteet, oikeustieteet, opettajat sekä jotkin insinöörit ja diplomi-insinöörit. Näillä aloilla koulutuksen pääpaino on opettaa sellaisia taitoja ja menetelmiä, jotka ovat kriittisiä alan töihin siirryttäessä. Usein työpaikat vaativat nimenomaan alan koulutusta, ja tutkinto-ohjelmat toimivat pullonkauloina. Toinen ryhmä taas ovat niin sanotut generalistialat, joissa kehitetään enimmäkseen tietopohjaa ja opiskellaan omaan alaan liittyviä käsitteitä, mutta työelämässä tarvittavia käytännöntaitoja ei opeteta juuri lainkaan. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kauppatieteilijät, yhteiskuntatieteilijät ja monet humanistiset alat. ”Alan töitä” ei välttämättä tutkimuksen ulkopuolella varsinaisesti ole, vaan samoista konsultin, esimiehen, virkamiehen tai asiantuntijan tehtävistä voivat kilpailla useiden alojen edustajat. Mainittakoon, että jako ei ole mustavalkoinen, vaan moni tutkinto asettuu johonkin näiden kahden ryhmän välille.
Koska generalistialoilla tutkinto ei ole tae mistään tietystä osaamistasosta, on tutkinnon vaikutus yksilön työllistymiseen kiinni sen eksklusiivisuudesta. Tutkinto viestii sen suorittajan olevan kykenevä pitkäjänteiseen uuden tiedon omaksumiseen ja soveltamiseen. Osa näistä taidoista toki opitaan opiskellessa, ja ahkeruudella sekä motivaatiolla on vaikutusta, mutta merkittävä tekijä opintomenestyksessä on ihmisen luontaisella älyllä ja lahjakkuudella. Hallintotieteiden maisteri voi työllistyä helposti kunnan rivivirkamieheksi, ei siksi etteikö virkamiehen työkuvaa voisi oppia kuka tahansa luku- ja kirjoitustaitoinen parissa viikossa, vaan siksi että todistus todistaa maisterin todennäköisesti fiksummaksi kuin kouluttamattomat hakijat.
Marinin hallituksen tavoitteena oli nostaa vuoteen 2030 mennessä korkeakoulutettujen nuorten aikuisten määrä 50 %:iin, ja myös nykyisen opetus- ja kulttuuriministeriön ulostuloissa toistuu korkeakoulutettujen määrän nostaminen kasvun työkaluna. Argumenttina on usein se, että Suomi uhkaa jäädä muista länsimaista jälkeen korkeakoulutettujen määrässä, mutta harvoin perustellaan miksi korkeakoulutettujen absoluuttisen määrän lisääminen olisi itseisarvo. Yleensä korkeakoulutusta kohdellaan melkeinpä taikauskoisesti: korkeakoulutetut tienaavat enemmän, joten jos korkeakoulutettujen määrä nousee yhteiskunnassa, silloin nousee myös hyvin tienaavien määrä.
Kun korkeakoulutettujen määrä nousee, generalistialoille käy huonosti. Ensinnäkin tutkintojen haastavuus laskee. Korkeakoulujen rahoitus pohjautuu osittain valmistuneiden määrään, joten opiskelija-aineksen kirjavoituessa koulujen on laskettava kurssien vaatimustasoja, jotta kaikki yhä valmistuisivat. Lisäksi yhteiskunnassa on vain tietyn verran kysyntää puhtaasti yleissivistyneille ja ”pehmeää” ajatustyötä tekeville. Teoreettisen filosofian opiskelupaikkoja lisättäessä ei synny tyhjästä uusia teoreettisen filosofian osaamista vaativia töitä. Tarjonnan kasvaessa ja kysynnän pysyessä vakiona on lopputuloksena tutkintoinflaatio. Tutkinnot menettävät niukkuudestaan saamansa arvon, eivätkä ne enää kieli omistajansa poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Sama toki voi päteä myös töihin valmistavilla aloilla, mutta näillä on usein realistisempi käsitys siitä, kuinka suurta määrää on järkevää kouluttaa.
Alati kasvavalla korkeakoulutettujen määrällä on kauaskantoisia kielteisiä vaikutuksia. Korkeakoulutetuille on vaikeampaa löytää koulutustaan vastaavaa työtä, ja välillä on vaikea löytää töitä ollenkaan, jos työnantajat katsovat hakijan ”ylikoulutetuksi”. Työurat perustuvat enenevissä määrin toissijaisiin tekijöihin, kuten ”itsensä markkinointiin”, suhteisiin ja puhtaaseen tuuriin. Valtio menettää valtavia määriä rahaa kustantaessaan vuosien koulunpenkillä istumisen, joka ei välttämättä maksa itseään takaisin millään tavalla. Työmarkkinat täyttyvät työttömistä maistereista, mikä huonontaa myös matalammin koulutettujen asemaa. Lisäksi on yksilöllisiä tragedioita: opiskelija, jolle tarjottiin nuorena turhaa uskoa koulutuksen auvosta, joutuu myöntämään tuhlanneensa aikaansa ja joko nöyrtymään työnhaussa tai jäämään työttömäksi.
Kansan yleissivistyksen ylläpitämiseksi tehokkain menetelmä ei ole tarjota kaikille korkeakoulutusta, vaan pohja hankitaan jo peruskoulussa ja toisella asteella. Varsinkin peruskoulut ja ammattikoulut ovat kärsineet viime vuosien resurssipulasta. Kansanopistot taas mahdollistavat myös aikuisille matalalla kynnyksellä kouluttautumisen ja sivistymisen. Esimerkiksi pianonsoittoa tai kuorolaulua opetellakseen ei tarvitse tutkinto-ohjelmaa, vaan kansanopiston viikonloppukursseilta voi saada riittävät eväät omatoimiseen harrastuksen aloittamiseen.
Koulutuksesta puhuttaessa on tarpeen asennemuutos. On lopetettava tabula rasa ‑ajattelu, jossa kenestä tahansa voi korkealla koulutuksella tulla hyväpalkkainen asiantuntija, ja ymmärrettävä laittaa panokset sinne, missä niillä on eniten vaikutuksia. Yliopistoista ja ammattikorkeakouluista on syytä vähentää koulutuspaikkoja alakohtaisesti, jotta korkeakoulutusohjelmista tulee jälleen kilpailtuja ja haluttuja, ja opetus voidaan pitää kovatasoisena. Yliopistoissa maisteripaikkojen vähentäminen suhteessa kandidaatintutkintoon voisi tuoda työmarkkinoille mahdollisuuden pärjätä myös kandidaattina, vähentäen ylimääräisiä koulunpenkillä vietettyjä vuosia sellaisilla aloilla, joilla niitä ei jokainen välttämättä tarvitse. Peruskoulujen ja ammattikoulujen alennustilan korjaaminen vaatii panostuksia työvälineisiin, henkilöstön määrään ja palkkoihin, mikä voidaan saavuttaa vain ohjaamalla niihin rahoitusta. Työnantajan on voitava luottaa siihen, että niin ammattikoulusta kuin yliopistosta valmistunut osaa ne asiat, joita hän tutkinnollaan markkinoi.
Sinimusta Liike katsoo koulutuspolitiikkaa kuten muitakin asioita: luonnollisten hierarkioiden kautta. Korkeakoulutuksen tarkoitus on koota yhteiskunnan fiksuimmat ihmiset yhteen, ja tarjota heille mahdollisuus opiskella tehokkaasti alansa huipuilta oppien, jotta työmarkkinoilla olisi varanto osaavia ihmisiä, joista ammentaa tärkeimpiin asiantuntija- ja johtotehtäviin. Kaikkia ei ole mielekästä korkeakouluttaa, koska kaikki työt eivät vaadi erityistä asiantuntemusta tai älykkyyttä, ja koska koulujen käyminen ei ole tehokasta sellaisen ihmisen kohdalla, jolla ei ole tarvittavia eväitä opiskeluun. Korkeakoulutuksen määrää rajaamalla myös ne ihmiset, joilla ei ole ilmeisiä akateemisia taipumuksia, löytävät nopeammin paikkansa yhteiskunnassa, eivätkä jää hakkaamaan päätään yliopiston seinään.
Lähde: Sinimusta Liike
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Neula ja laakeri
Mitenhän paljon tästäkin maasta löytyy humanististen alojen filosofian tohtoreita, joista suurin osa on työttömänä tai vaihtoehtoisesti korruptoituneen yhteiskuntamme järjestämässä kovapalkkaisessa TYHJÄNTOIMITTAJAN VIRASSA!!!
Minä
Virkamieskunnasta puolet ovat turhia, siis tyhjäntoimittajia, koska eivät anna mitään tarpeellista yhteiskunnalle. Tekevät varmaan aika oikein työnsä, mutta itse työ on turha.
Kimmo Leino
Tämä on johtanut myös suurempaan ongelmaan juurikin Suomessa. Näille ”koulutetuille” on pyritty väkisin luomaan ”työpaikkoja” politiikan ja virkamieshallinnon alalta; Suomessa sopiva virkakunnan määrä 30 miljoonan asukkaan maalle.
Kun näille maksetaan enemmän palkkaa, kuin palkan lisäarvona tekeville tahoille jossakin vaiheessa homma romahtaa kasaan; veikkaan se hetki ei ole kaukana.
Suomessa kokonais-veroprosenttia ei enää ole mahdollista yhteiskuntarauha säilyen korottaa.
Siksi käyttöön on otettu valtion toimesta eläkerahastoista kavallus ”julkisen talouden” pyörittämiseen.
Ensimmäinen kaappaus oli jo 2013 : Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. ”Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata” . ( ”laki” 444⁄2012).
Syksyllä 2022 vietiin YEL-rahasto… ”YEL-lakia muutetaan niin, että nykyiset yrittäjät suoraan maksavat eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeet ”… rahasto siis ”katosi” syksyllä 2022.
Kolutusinflaatio ja sen peittely on siis ajanut Suomen ahdinkoon, josta nouseminen vaatii tällaisen rikollisuuden tunnustamista ja lopettamista sekä varastetun omaisuuden palauttamista . Hallitseva luokka ei vappaaehtoisesti tähän näytä suostuvan; eli lopetaaan vasta, kun kaikki eläkerahastot on käytetty ”eliitin” palkkoihin ja eläkkeisiin .
Edes poliisilla ei ole oikeutta suorittaa tämän tason rikollisuuden tutkintaa: EOA päätös 876÷2÷05 … Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.
Asiasta on riksoilmoituksen muodossa Kansalaistorilla 25.5. 2021 ”varoitettu”; turha siis sanoa, että ”tuli puun takaa” !
Kimmo Leino
Tiesittekö muuten, että Suomen nyt varastettavan eläkejärjestelmän ”hallintokulut” ovat 2 miljardia vuodessa; ja että alle vuosikymmenessä ne ovat siihen nouseet 700 miljoonasta; taitaa paljon ”ylikoulutettuja” on ”ylipalkalla” töissä yhteensä 2 miljardin ”palkoilla” !
Tutkintaa tämän kohtuullisuudesta kukaan ei suotu tekemään; Suvi-Anne Siimes vaan haluaa ”sopeuttaa” eläkkeitä 1 miljardilla kavereiden palkkojen turvaamiseksi ?
Luokatonta
Suomalainen koululaitos on lähtenyt kieroutuman jo peruskoulusta. Sielä ei enää opeteta kaunokirjoitusta. Käden koordinaatio on yhteydessä matemattiseen taitoon.
No, ylä-asteilta poistettiin tasoryhmät, mikä oli suurin aivopieru sen jälkeen kun kaksi oppituntia yhdistettiin yhdeksi. Yleisessä tiedossahan on ettäjoka 10 minuutti pitäisi kertoa vitsi että porukka pysyy aktivisena. Ja jos aikuinenkaan ei jaksa puolentoista tunnin ppitunteja niin miten sitten lapset ja nuoret? Puhumattakaan siitä että neljä tuntia on maksimi aika jonka aivot rekisteröivät uutta tietoa. Miksi siis koulujärjestelmässä on pidempiä päiviä? Kun ei aikuinenkaan siitä selviä.
Siitä päästäänkin sitten Lukioon, tuohon suurelle osalle täysin turhaan opinahjoon. Suurelle osalle siksi, että noin 30% ei saa lukion jälkeen opiskelu- tai työpaikkaa. Silloin voitaisiin helpottaa yhteiskunna taakkaa sekä talouden- että henkilöresurssien puolelta kun jokaisen lukion oppilasmäärää pienennettäisiin tuo 30%. Raakaako? Ehkä, mutta ohjaisi opiskelemaan ne joita asiat kiinnostavat ja joilla on siihen aivokapasiteettia. Sivusta olen seurannut näitä ”vuoden yliaikaan” kirjoittajia jotka eivät meinaa päästä millään läpi ja jotka sitten ovat ylläytys yllätys: teiniäitejä ennenkuin koulut on suoritettu.
Ja siitä sitten yliopistomaailmaan… Kuten sanottua, yliopisto ei tuota kuin tutkijoita. Sielä teologian läpikäynyt ei ole pappi vaan tutkija, joka voi halutessaan suuntautua papiksi. Samalla tavalla opettajaksi ei valmistuta, vaan ensin ollaan tutkijoita jonka jälkeen käydään läpi pedagogiset opinnot, ja sitten muka ollaan opettajia.
Paljon on koulujärjestelmässä parantamisen varaa. Ihan yksinomaan siltä puolelta että vaadittaisiin kokeissa läpipääsyt, tunilla paikallaolovelvollisuus ja kaikki osa-alueet tulisi käydä läpi. Nykyisin monessa opinahjossa jätetään esim. ydinfysiikka, valo-oppi ja ääni-oppi pois koska ”ei ole aikaa läpikäydä niitä”. Samaan aikaan opiskelijat ovat kämpillään enemmän kuin koskaan ja viettävät kouluissa aikaa vähemmän kuin koskaan.
Ja se suurin muutos pitäisi saada heti aikaiseksi oppilaitokseen pääsykokeiden kohdalle. Kuten Saksassa, opiskelija pitää ensin olla kuusi vuotta ammattialan töissä ennenkuin pääsee hakeutumaan alan opiskeluihin. Suomen kohdalla tämä on johtanut siihen että suomalaisille insinööreille ja tekniikan tohtoreille nauretaan maailmalla. Niillä kun on paperit mutta ne eivät tiedä juuri mitään edes omalta alaltaan. Väitän että jos otetaan esim. 100 rakennusinsinööriä nii 2–3kpl pääsee Saksan mestaritutkinnosta läpi. Eihän täälä edes tiedetä miten betoni pitää valaa. Ja mihinkä tulee minkäkinlaista betonia.
Voi kumpa olisi ryhmä joka opettaisi niitä joilla on halua opsikella. Ja niitä joita asiat oikeasti kiinnostaisivat.
Minä
Nimimerkille Luokatonta – Lukioihin otettaessa ei voi ennakoida, mikä 30 prosenttia ei jatka, joten ei pidä lukioon pääsemistä nykyistä enempää rajoittaa. Eikä niiden, jotka eivät jatka eteenpäin, oppi mene hukkaan, se on käytettävissä.
Koulutuksen taso, siis vaatimukset tulisi tosiaan pitää korkealla, ilman armoa. Osaaminen ei parane sillä asenteella, että alennetaan vaatimuksia niin tuokin läpäisee.
Luokatonta
Hyvä huomio. Se mistä puhuin lukiolaisten kohdalla koskee yleensä sitä 30%:ia jolla on se heikoin keskiarvo jolla lukioon haetaan. He ovat se ryhmä jotka eivät lukion jälkeen useinkaan saa jatko-opiskelu paikkaa mutta eivät työpaikkaakaan. Tästä on useampien vuosien tilastot Tilastokeskuksen sivuilla.
Muistelen että omassa nuoruudessani lukioon piti olla vähintää keskiarvo 7.6. Nyt samaan lukioon pääsee keskiarvolla 5.6. Minkälaiset mahdollisuudet on alle kutosen keskiarvolla lukiossa? Aiemmin jäätiin luokalleen jos ei pärjätty, nykyisellään kokeita saa yrittää läpi niin monta kertaa kuin haluaa. Se on väärin.
Mutta jos lukion sisäänpääsyyn laitettaisiin keskiarvorajaksi vaikka 7.5 niin jo se karsisi kaikki pahnanpohjimmaiset pois. Lukio on kuitenkin niin kallis oppilaitos pienelle kunnalle ettei sitä monikaan ymmärrä. Lukion opettajan kun pitää olla lehtori (~5400e/kk), ja sillä palkalla saa kolme peruskoulun opettajaa. Lisäksi yioppilaskirjoitusten valvonnasta maksetaan erikseen niinkuin kirjoitusten korjauksistakin. Jokaisesta kokeesta 45e/kpl.
Mitä yhteiskunta tekee sellaisilla lukiolaisilla jotka maksavat pikukunnille hirvittävästi, koska poikkeuksetta vain huonoimmat menevät pikkukuntien lukioihin. Yhteiskunnalta hukkuu verovaroja uskomaton määrä ja mikä on tulos? Vierestä seurannut kolmea nuorta jotka eivät päässeet unelma-ammattiinsa. ja vaihtoehtona on nyt siis neljättä vuotta yhteiskunnan elättinä.
Tietysti Suomen lukioista voitaisiin poistaa se 30% joilla on alimmat keskiarvot ja kirjoitusen läpipääsyprosentti. Mutta mieluummin nostettaisiin sisäänpääsyrajaa.
Otto Korsteeni
Pääseekö muka jossain lukioon peruskoulun keskiarvolla 5.6? Aikanaan 1980-luvulla omaan lukiooni sisäänpääsyyn vaadittiin keskiarvo 8.2, mutta todellisuudessa sisäänoton raja oli lopulta 7.8, koska osa valituista ei ottanut opiskelupaikkaa vastaan, vaan meni johonkin toiseen lukioon.
Jos p‑koulun todistuksen keskiarvo on 5.6, niin eihän sellainen oppilas ole opiskellut lainkaan.
Luokatonta
Pääsee. Ja juuri tätä tarkoitus tuolla ”30%-ryhmällä”. Maassamme on erilaisia taide- ja urheilulukioita jonne todellakin otetaan että saadaan se minimimäärä oppilaita kasaan jotta lukio säilyy. Mitä se kertoo lukiosta jos kevällä lakitetaan 13 henkilöä? Mitä kaikille muille oppilaille on käynyt?
Jos keskiarvosi on 7.8 tai 8, niin ei ole mitään ongelmaa lukion jälkeen löytää jatko-opiskelupaikkaa tai työpaikkaa. Motivaation oppimiseen on kohdallaan.
Mutta meillä on se suuri joukko jota ei kiinnosta. Ja jotka aika usein tuntee hälytysajoneuvojen värisistä hiuksista.
Ja ihan tulevaisuutta ajatellen… Ennemmin sitten ammattikouluun kuin lukioon. Henkilölle opetettaisiin edes joku ammatti jotta hän voi maksaa yhteiskunnalle siihenastisen elämänsä alijäämää takaisin.
TT
Akatemiat olivat ennen vanhaan itsenäiseen ajatteluun kannustavia paikkoja. Suomen koulutusjärjestelmässä ihannoitiin sellaisia yksilöitä ja tieteen pioneereja, jotka asettuivat oman aikansa auktoriteetteja ja valtavirtaista ajattelua vastaan haastaen sellaiset näkemykset ja teoriat, joilla ei ollut aitoa totuusarvoa. Tällaisia hahmoja on kaivettu jopa antiikin ajoista lähtien kuten Sokrates tai renessanssin ajalta Giordano Bruno tai Galileo Galilei. Tieteellisen metodin kehittelijät halusivat hylätä luulottelut tai maagisen ajattelun ja kaivoivat kokeellisesti esiin faktat ja luonnonlait. Myös moraalia ja uskontoa haluttiin puhdistaa ja uskonnon saralla esiintyi kapinahahmoja kuten Jan Hus tai Martti Luther.
Nykyinen akatemia on vajonnut esitieteelliseen tilaan, jossa ihmisiä kannustetaan omaksumaan ”poliittisesti korrekti” ajattelutapa. Erilaisten ylhäältä saneltujen agendojen omaksuminen ja niiden toistaminen opiskelijan oman työn kuvassa on nyt kaikkein tärkeintä. Tähän ohjaavat ainakin tieteen rahoituksesta päättävät tahot tai monet judeo-kommunistisen ajattelutavan omaksuneet professorit sekä median suosimat tutkija-asiantuntijahahmot.
Sanalla sanoa nykyinen akatemia on “sontaa” pl. luonnontieteet. Tosin lääketiedekin on onnistuttu nykyisin pilaamaan. Suosimalla massa-ajattelua eli kansoittamalla yliopistot ja korkeakoulut kananaivoisilla naisilla tai henkisesti veltoilla miehillä luodaan oivallinen ”turvallinen tila”, jossa koulunpenkillä tai mediasta omaksuttuja ennakkokäsityksiä ei tarvitse koskaan haastaa.
pää määrää
Juttu sisältää ”uusmodernia tiedettä”. Määritelmän mukaan tiede on: Ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden järjestelmällinen ja kriittinen tutkiminen ja sen avulla saatu tietojen jäsentynyt kokonaisuus.
Puhutaan valtiotieteestä, taloustieteestä, yhteiskuntatieteestä,..
Lapsuudessani nämä olivat oppeja, valtio-oppi, talous-oppi, yhteiskuntaoppi,…
Ja sitähän ne ovat vieläkin. Niissä opitaan jotakin ja toimitaan sen mukaan ja se jokin muuttuu aikojen kuluessa. Korruptoitunut politiikka on tasa-arvoisuudessaan ryhtynyt niitä sanomaan tieteiksi, mitä ne eivät missään vaiheessa ole, vaikka niissä vähän matematiikkaa käytetäänkin apuna. Onneksi insinöörit ja filosofit ovat pysyneet entisinä, vaikka kyllä joskus näkeen mainittavan insinööritiede, vaikka sanan käyttö olisi järjetöntä edistystä. Aalto-yliopistossa on insinööriteteiden osasto. Jo määritelmä: ”Insinööritieteiden korkeakoulussa etsitään ratkaisuja kestävän yhteiskunnan tarpeisiin konetekniikan, rakennetun ympäristön ja rakennustekniikan aloilla.” osoittaa, insinööritieteen poliittisiin päämääriin tähtääväksi pseudotieteeksi.
rautaa
’…kunhan työtä tekee tarpeeksi uutterasti unelmansa eteen…”
Asiantuntijatiedon saavuttaminen ei mene niin, että henkilö menee parille luennolle istumaan ja sitten heurekat vaan tippuvat päähän ja tieteen historiaan. Edelleen, asiantuntijatiedon saavuttaminen vaatii työtä ja taas työtä, ja mitä isommasta keksinnöstä on kyse, sitä enemmän myös aikaa. Esimerkiksi maallikoille tuttu Einstein kehitti yleistä suhteellisuusteoriaansa kymmenen vuotta. Siis kymmenen vuotta. Lopettakaa siten tieteen popularisointi. Maallikko ei tiedä tieteen tekemisestä mitään. Keskittykää politiikkaan kannanotoissanne. Politiikka on maallikoiden alaa.
Setä samuli
Se että miksi valtio kouluttaa paljon kaiken maailman tyhjän toimittajia johtuu siitä että jotta markkinatalous pyörii, tarvitaan korkeakoulutettu kuluttava luokka. He kuluttavat sen mitä markkinat tuottavat, osa saattaa jopa antaa jonkun työ panoksenkin mutta se ei ole tässä mekanismissa oleellista. Markkinat koostuvat kapitalisteista ja työtä tekevästä proletaarista, tämä on näiden kahden luokan mittelö, loppu osa väestöstä kuluttaa tuotetun ”tavaran”. Fleksaava neekeri ja keskiluokkainen maisteri, he ovat yhtä ja samaa kuluttavaa luokkaa, heillä ei ole mitään muuta virkaa. Näin toimivat markkinat
Ville Villenpoika Ville
Olisi puhuttava myös ylikouluttamisesta.
Jos vaikkapa kaupan siivoojan työtä hakee lukutaitoinen ja lukutaidoton henkilö, useimmiten valitaan lukutaitoinen vaikka lukutaidolla ei ole mitään lisäarvoa siivoojan työstä selviytymiseen. Sitten sanotaan, että «koulutus kannattaa aina».
Mutta tuo lukutaitoisen palkkaaminen on kansantalouden kannalta vahingollista: se resurssi, joka käytettiin lukutaidon opettamiseen toimeen valitulle henkilölle tuli heitetyksi hukkaan, hän ei sitä tarvitse työssään.
Sosialistisen mallin mukaisesti siivoojalle kuuluu siivoojan palkka, joka on määrätty laissa: työehtosopimus julkaistaan asetuskokoelmassa. Piste. — Mitään joustoa ei tunneta. — Otetaan töihin se, jonka voi tilata töihin tekstarilla!
Koulutuksen ulkopuoliset eturyhmät ovat ovat luukulla kuittaamassa duunarin ansioita itselleen. Erityisen vahingollisia ovat opetusalan järjestöt «ikuisen koulutuksen» vaatimuksineen.
Minimipalkka muuten keksittiin Amerikassa, kun neekerit alkoivat rynnimään työpaikoille ja olivat valmiit tekemään valkoisen miehen työt halvemmalla hinnalla. Ammattiliitot keksivät minimipalkan ja neekerit saatiin pidettyä työelämän ulkopuolella. — Roskasakkina, josta ei ole mihinkään työhön.
Korkeammin koulutetuilla aloilla on tiukka kisällijärjestelmä; näin ne mallit otetaan historiasta, mitään uutta ei keksitä byrokratian kautta.
Yliopistosta valmistunut henkilö joutuu projektitöiden kierteeseen. Pienellä apurahalla joutuu tekemään professoreiden, näiden nykyajan suutarimestareiden, työt, jotta saisi kartutettua «kisällin pisteitä». Rahat ja virkanimitykset menevät professoreille ja varsinaisen työn tekijä joutuu aina vain hakemaan uuden suutarimestarin itselleen, jotta säilyttäisi edes jonkinmoisen toiveen «mestarin virasta» ja kisällinpisteiden kartuttaminen jatkuu vuodesta toiseen.
Tämäkin on kansantalouden resurssien tuhlaamista.
Neljäs tulevaisuuden haaste on keinoäly ja transhumanismi. Siinä kaikki vähäistä koulutusta vaativat ammatit korvataan roboteilla, jopa huoratkin siirtyvät virtuaaliseen maailmaan.
Vähäisen koulutuksen henkilöistä tulee kiviriippa korkealle eliitille: miksi heidän pitäisi maksaa roboteista, jotka kantavat ruuan tuolle hyödyttömälle enemmistölle. Ilmaston pelastamisen nimissä heidät pitää eliminoida kuluttamasta maapallon resursseja.
Tai siis oikeastaan he itse tuhoavat itsensä, ja vieläpä tekevät sen mielellään ja kuolevat ilmastosankareina vain saadakseen nimensä virtuaalisankareiden muistitikulle, joka lähetetään avaruuteen kohti ihmiskunnan uusia asuinsijoja. Maan päälle ei jää mitään merkintää heistä eikä heidän esi-isistään ja jos jääkin «uusi historiankirjoitus» tuhoaa jäljet.
Kuitenkin keinoäly on suurin uhka korkeasti koulutetuille ammateille, lääkärit, lakimiehet, jne. Jo nyt on havaittavissa muutos koulutuksessa.
Lakimiehiä ei enää kouluteta lain tuntemuksessa (koska lakia ei enää ole) vaan siinä kuinka diktatorisen korporaatio-demokratian ja lahjontakulttuurin rattaissa on mahdollista saada itselle mahdollisimman suuri hyöty toisia ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia sortamalla.
Lakimiehiä ei enää kouluteta lain tuntemuksessa (koska lakia ei enää ole) vaan siinä kuinka diktatorisen korporaatio-demokratian ja lahjontakulttuurin rattaissa on mahdollista saada itselle mahdollisimman suuri hyöty toisia ihmisiä ja kokonaisia kansakuntia sortamalla.
Keinoälyn kehittäjät tarvitsevat paljon älyä; huippuäly on kuitenkin vain yhdellä miljoonasta ja se on perinnöllinen. (Seitsemän miljardin populaatiossa tällaisia yksilöitä on 7’000.)
Tähänkö tarvitaan satojen miljoonien ihmisten pakolaisvirtoja, joista lapset vaan jostakin «käsittämättömästä» syystä «häviävät jonnekin». Bisnes on kannattavaa, koska älyllisesti epäkelvot lapset voidaan vielä myydä toisille ihmiskauppiaille hyvään hintaan. Suojelun näille rikollisille tarjoaa edellä mainittu korporaatio-demokratia.
Älyn keräämiseen ja sen hallinnan luovuttamiseen «tulevaisuuden toimijoille» tarvitaan myös kehitysmaiden koulutusjärjestelmään asetetuille houkuttimille, jotka kertovat kuinka menestys on hyvä ja kuinka se voi olla vielä parempi, jos sitä «kehittää» ulkomaisessa yliopistossa ja lopulta toteuttaa suurten korporaatioiden rakenteiden sisällä.
Suomessakin pidetään itsestään selvänä, että huippumenestyjän pitää muuttaa ulkomaille «toteuttamaan lahjakkuuttaan». Mutta perinnöllistä laatua oleva äly ei siitä lisäänny eikä vähene sen mukaan kuinka paljon siitä maksetaan rahaa. Kyse on vain älyn hallinnan luovuttamisesta sellaisiin käsiin, joilla itsellään ei ole riittävää älyä hallita toisen älyä.
Korkean älyn hallinnan avaimet ovat vain kyseisellä henkilöllä itsellään. Tämä asia pitäisi opettaa kasvavalle nuorisolle, joista uudet «äly-ihmiset» nousevat sosiaaliseen yhteisöön.
Mikko W
Tuo ”kenestä tahansa voi tulla mitä vain” ‑ajattelu on ollut varmaan koko 2000-luvun voimissaan.
Sitä nähnyt myös työelämässä.
Itselle jäänyt mieleen eräs myyntikoulutus n. 15 vuotta sitten jossa kuvattiin hyvän myyjän vaiheita portaikkomallilla. Siinä paras taso oli ”ihmeidentekijä”.
No minusta ei tullut ihmeidentekijää mutta siihen suuntaan ollaan menty että kaikista halutaan tehdä hyvin samanlaisia työntekijöitä, samoilla tavoitteilla jotta toiminta olisi tehokasta ym.
Tulevaisuudessa ja jo nyt se tulee olemaan todella vaikeaa kun kiuastakaan ei osata käyttää oikein ja muutenkin osatyökykyisiä pitäisi saada töihin enemmän.