Haastattelussa Sinimustan Liikkeen eduskuntavaaliehdokas Miki Sileoni

Hei! Esittelisitkö itsesi lukijoillemme?

Olen 52-vuotias helsinkiläismies ja työskentelen raideliikennealalla. Lisäksi olen Sinimustan Liikkeen eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla numerolla 38. Harrastan liikuntaa aina kun siihen on aikaa, mutta pääasiassa vain omaksi ilokseni ja terveyteni edistämiseksi ilman sen suurempia tulostavoitteita. Musiikkimakuni on hyvin laaja, mutta kuuntelen pääasiassa raskaampaa rokkia. Penkkiurheilun suosikkilajejani ovat jalkapallo ja vapaaottelu, joita olen seurannut jo 1990-luvun puolivälistä alkaen.

Uskon, että osa Partisaanin lukijoista tuntee minut kansallismielisestä toiminnasta, johon olen osallistunut vuodesta 2015 lähtien. Näkyvämmin olen ollut esillä vasta Suomi Ensin ‑liikkeessä vuodesta 2016 lähtien. Näiden kahdeksan vuoden aikana olen ollut mukana monenlaisissa aktivismin muodoissa ja politiikassa. Välillä olemme onnistuneet, toisinaan emme. Olen kuitenkin pyrkinyt lähestymään asioita sillä periaatteella, että on parempi yrittää tehdä jotain asioille, vaikka epäonnistuisikin, kuin olla tekemättä mitään. Osallistun nyt toista kertaa eduskuntavaaleihin.

Mikäli sinut valitaan eduskuntaan, mitkä tulevat olemaan kärkiteemojasi, mitä ajat?

Venäjän toimet Ukrainassa sekä Putinin Suomelle ja Ruotsille kohdistamat uhkaukset ovat nostaneet maanpuolustukseen liittyvät asiat yhdeksi tärkeimmistä poliittisista agendoistani. Suomen armeijan ensisijainen tehtävä on tietysti suojella kansalaisiaan ulkoiselta sotilaalliselta hyökkäykseltä, mutta samalla meidän on kuitenkin huomioitava ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeys turvallisuutemme takaamisessa. Yksi parhaimmista keinoista estää vieraan vallan hyökkäysaikeet maatamme kohtaan on kykymme vastata hyökkäykseen riittävällä sotilaallisella voimalla, jotta siitä maksettava hinta muodostuu hyökkääjälle liian korkeaksi. Tällä hetkellä emme ole mielestäni riittävän uskottavalla tasolla kummassakaan asiassa, sillä meiltä löytyy puutteita esimerkiksi panssaritorjuntakalustossa ja pitkän kantaman aseistuksessa. Rannikkoalueiden puolustuskyky on myös heikkoa nykyisellään, ja kehittämistä löytyy myös pimeätaistelukyvyssämme. Nostaisin myös sodan ajan miesvahvuutemme vähintäänkin 400 000:een, kuten puolueohjelmassamme todetaan, ja lisäisin kertausharjoitusten määrää nykyisestä. Näiden kaikkien toteuttamiseksi tarvitsemme nykyistä suuremman puolustusbudjetin. Pidän myös itsestään selvänä, että Suomeen ei perusteta Naton tukikohtaa ja että maanpuolustusorganisaatiomme pysyy alusta loppuun asti suomalaisen komentoketjun alaisuudessa nyt ja tulevaisuudessa, itsenäisen puolustuskykymme varmistamiseksi.

Muita keskeisiä teemojani ovat luonnonsuojelu, eläinten ja ympäristön hyvinvointi, omavaraisuuteen siirtyminen, energiariippuvuudesta vapautuminen sekä perinteisiä perhearvoja kunnioittavan ja lastentekoon kannustavan yhteiskunnan edistäminen.

Kuuluit aikaisemmin Suomen Kansa Ensin ‑puolueeseen. Mikä sai päätymään Sinimustaan Liikkeeseen?

Sen verran tarkennan, että en ole koskaan ollut SKE:n jäsen. Yhteistyöni heidän kanssaan koski vain viime eduskuntavaaleja, joissa olin mukana puolueen sitoutumattomana ehdokkaana Helsingissä.

Sinimusta Liike on ensimmäinen puolue, johon olen liittynyt, ja tähän päätökseen vaikuttivat useat eri tekijät, kuten puolueohjelmassa esitetyt tavoitteet, mukana olevat jäsenet sekä selkeä kasvupotentiaali. Puolueen toiminnassa on myös mukana paljon alle 30-vuotiaita, minkä näen jatkuvuuden kannalta hyvänä asiana.

Pidän Sinimustaa Liikettä hyvin ainutlaatuisena puolueena, joka eroaa positiivisen radikaalilla tavalla kaikista muista nykyisin tarjolla olevista vaihtoehdoista jo pelkästään sillä, että puolue uskaltaa nykyajan ilmapiirissä määritellä itsensä valkoista rotuidentiteettiä tunnustavaksi.
Puolueen ohjelma tarjoaa myös aiemmin äänestämättä jättäneille täysin uuden vaihtoehdon. Jos esimerkiksi kannat huolta luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä ja haluat jättää puhtaan ja saasteettoman ympäristön jälkipolvillemme (mutta et halua samalla äänestää monikulttuurisia ja ‑etnisiä, sateenkaariagendaa edistäviä puolueita) sinulla on nyt vihdoin mahdollisuus edistää asiaasi parlamentaarisen päätöksenteon kautta.

Ehkä se viimeinen asia, jonka vuoksi päätin lähteä lopulta puolueen toimintaan mukaan, syntyi siitä, että olen pitkään nähnyt itselleni vastenmielisenä ilmiönä pienpuolue- ja aktivistikenttämme pesiytyneiden venäläismielisten esiintymistä kansallismielisinä suomalaisina.

He väittävät haluavansa itsenäisen Suomen takaisin, mutta todellisuudessa he haluavat takaisin YYA- ajan Suomen, Brysselin vallasta Kremlin vallan alle. Sinimusta Liike tarjoaa tässäkin kohtaa raikkaan vaihtoehdon umpi ummehtuneeseen, Kekkosen aikaan jumittuneeseen nöyristelypolitiikkaan, sillä vahvan ja itsenäisen valtion ei kuulu kumarrella itään eikä länteen.

Olet aikaisemmin järjestänyt useita kansallismielisiä mielenosoituksia. Koetko, että katutoiminnalla voi olla vaikutusta?

Katutoiminnalla on vaikutusta, mutta lähinnä se muodostuu siitä, että niissä luodaan yhteishenkeä, tavataan ja vaihdetaan kuulumisia, suunnitellaan seuraavia mielenosoituksia tai tapahtumia. Välillä näissä saattaa tapahtua jotain odottamatonta, joka sitten saa somessa runsaasti lisää näkyvyyttä. Sellaisilla tapahtumilla ei kuitenkaan edistetä mielenosoitukseen liittyviä asioita, sillä nämä alkavat elämään ihan omaa elämäänsä asiayhteydestä irrotettuina osina. Viimeisin mielenosoitus, jonka järjestin, oli vuonna 2018. Järjestäjän rooli on kuitenkin aika epäkiitollinen homma, sillä harvemmin kukaan tuli näihin paikalle positiivisella asenteella. Edes ilmaisten virvokkeiden tarjoaminen ei muuttanut asiaa. Yleensä paikka oli väärä, samoin kellonaika ja päivä.

Onko sinulla muuta ulkoparlamentaarista kokemusta erilaisista aktivismin muodoista?

Kun riittävän kauan on ollut mukana aktivismissa, vääjäämättä tulee myös tehtyä vähän laidasta kaikkea. Olen ollut esimerkiksi mukana keräämässä allekirjoituksia puolueen perustamiseksi (Suomi Ensin), organisoinut erilaisia tapahtumia, järjestänyt yksivuotismuistotilaisuuden Suomi-Maidan ‑leirille. Olen myös tehnyt koosteita Helsingin käräjäoikeuden seksuaalirikostuomioista, julkaissut näitä sosiaalisessa mediassa tuodakseni esille ulkomaalaisten suuren osuuden seksuaalirikostentekijöinä (58% – 68%). Kirjoittanut vaihtoehtomedioihin muutamia artikkeleita (julkaisin myös omaa vaihtoehtomediaa hetken aikaa). Tein myös lasten ja nuorten oikeuksia parantavan kansalaisaloitteen noin kolme vuotta sitten, tämä sai valitettavasti vain vaivaiset 800 allekirjoitusta. Jos aloite olisi saatu eduskuntaan käsiteltäväksi ja se oltaisiin hyväksytty, pystyisimme puuttumaan huomattavasti nopeammin netissä tapahtuvaan alaikäisiin kohdistuvaan häirintään. Somen kautta olen myös pyrkinyt vaikuttamaan asioihin, kerran ainakin olen jotain saanut tiettävästi jotain aikaiseksi julkistaessani omalla Youtube- kanavallani kauppakeskus Itiksessä ilmenevään, teini-ikäisiin tyttöihin kohdistuvan häirinnän. Väittäisin että suurimman huomion saanut järjestämäni tapahtuma liittyi Suomi Ensin ‑ryhmän toimintaan seitsemän vuotta sitten. Mediassa tapahtumaa kutsuttiin ”Uimahallipartioksi”. Se saikin hyvin näkyvyyttä ryhmällemme, joka oli yksi tavoitteistamme. Valitettavasti emme kuitenkaan saaneet median kautta tuotua esille sitä miksi järjestimme tapahtuman.

Sosiaalisessa mediassa olet profiloitunut hyvin voimakkaaksi Venäjän vastustajaksi. Mistä haluatko perustella, mikä Venäjässä on vikana?

Ehkä olen jonkun verran venäjävastaisuutta imenyt jo äidinmaidosta sillä isoisoisäni oli valkoisten joukoissa sisällissodan aikana ja isoisäni oli talvi- ja jatkosodan veteraani. Muu on tullut sitten ihan siitä että olen tutkinut Venäjän historiaa riittävän paljon ymmärtääkseni, mitä on venäläisyys ja miten venäläiset suhtautuvat naapurikansoihin. Venäjän kohdalla historia toistaa itseään kerta kerran jälkeen. Välillä on vaikea ymmärtää kuinka naiiveja suomalaiset ovat suhteessa Venäjään, sillä juuri meidän pitäisi ymmärtää omien kokemustemme kautta minkälaisen tekijän kanssa olemme tekemisissä sillä ei ole muuta kansaa joka olisi kohdistanut niin paljon pahuutta suomalaisia kohtaan jo 1200- luvulta alkaen kuin mitä venäläiset ovat tehneet. Moni ei myöskään ymmärrä sitä että Venäjä (oli se sitten tuolla nimellä tai muulla ollut olemassa) ei koskaan ole ollut pysyvässä status quo ‑tilassa vaan jatkuvassa, laajenemiseen tähtäävässä tilassa. Aina välillä se on pakotettu perääntymään josta syntynyttä traumaa, jota on paranneltu heti tilaisuuden tullen valtaamalla uusia puskurialueita. Ennen pitkää näistä haltuun otetuista alueista on muodostunut osa Venäjää, joka puolestaan taas on synnyttänyt tarpeen uudelle ja laajemmalle puskurialueelle. Näin Venäjä on aina toiminut eikä siinä suhteessa vuosi 2022 ole yhtään sen erilaisempi kuin mikään muukaan historiassa. Osa sometykittelystäni johtuu puhtaasti turhautumisesta siihen että monet eivät ymmärrä sitä mistä näkökulmasta venäläiset asioita katsovat. Se kumpuaa täysin erilaiselta pohjalta meihin suomalaisiin verrattuna joka tarkoittaa sitä, että me emme voi arvioida venäläisten toimintatapoja ja käyttäytymistä samoilla kriteereillä kuin arvioimme toisiamme. Se viimeinen osa saattaa olla sitä että haluan tehdä selkeän pesäeron niin kutsuttuihin putriootteihin. Nämähän ovat lähes kaikki tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa ja en mitenkään halua assosioitua osaksi tuota seinähullua ryhmää.

Oletko auttanut Ukrainan sotataivalta mitenkään muuten kuin ottamalla kantaa?

Olen jonkin verran lahjoittanut rahaa eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta Ukrainaan kyllä, enemmän pitäisi ehdottomasti tukea, mutta se määrä jonka annan kuukausittain, on tasan se määrä josta pystyn luopumaan tällä hetkellä. Ukraina on, kuten tiedämme, hyvin korruptoitunut valtio ja siksi on tärkeää katsoa tarkkaan kenen kautta apua lähettää. Olen määritellyt tuen tarpeen kolmeen tärkeimpään kategoriaan; humanitääriseen, sotilaalliseen ja tiedonvälitykseen. Näistä kaksi ensimmäistä ovat tietenkin sellaisia joihin Ukraina saa tällä hetkellä jo nyt paljon tukea usealta eri valtiolta. Tästä huolimatta, uskon että kaikki mahdollinen tuki maalle on tarpeen, näissä asioissa olen keskittänyt molemmat avut yhteen toimijaan, norjalaiseen Norsk Ukrainastotteriin joka on jo pitkään järjestänyt apua Ukrainaan ja jonka kautta voi tukea myös sotaan osallistuvia ulkomaalaistaistelijoita. Koska puolueettoman tiedon saaminen on myös erittäin tärkeää, olen parhaani mukaan pyrkinyt tukemaan myös eri OSINT ‑lähteitä. Näissä kuitenkin tuki on ollut satunnaisempaa perustuen aina siihen kuinka luotettavana lähteitä pidän. Tuen myös Youtubessa jäsenyyden kautta erästä ukrainalaista kanavaa joka lähes päivittäin julkaisee ajankohtaista ja luotettavaa tietoa rintamalinjan vaihteluista. Tietenkin hetken jopa spekuloin ajatuksella että lähtisin Ukrainaan jopa taistelutehtäviin, aikani kuitenkin asiaa puntaroituani ymmärsin, että en ikinä voisi olla yhtä hyödyllinen Ukrainassa kuin olen täällä. On järkevämpää jäädä tänne, jossa voin olla hyödyksi yhteiskunnalle tärkeiden toimintojen turvaamisessa sodan aikana, jos sellainen jossain vaiheessa tänne syttyy, ja kannattaahan se henki säilyttää Suomen puolesta sotimiseen jos jossain vaiheessa siihenkin tulee tarvetta. Se on kuitenkin sanottava että arvostan kaikkia heitä suuresti, jotka ovat tuonne Suomesta lähteneet, heidän kauttansa saamme varmasti myös arvokasta tietoa ja kokemusta nykyaikaisesta sodankäynnistä Venäjää vastaan. Näistä kokemuksista voi olla suurtakin hyötyä meille tulevaisuudessa.

Olet ollut Helsingin käräjäoikeuden lautamiehenä. Minkälaista tämä työ on? Näkeekö siinä mielenkiintoisia puolia yhteiskunnan kurjemmalta puolelta?

Aluksi olin hyvin kiinnostunut näkemään kuinka ammattituomarit työskentelevät ja mikä rooli lautamiehillä on tuossa kaikessa. Kiinnostus lopahti kuitenkin aika nopeasti, sillä käytäntö meni kuitenkin hyvin pitkälti juuri niin kuin sen ennakkoon arvelinkin menevän. Suurimmalla osalla meistä on varmasti sellainen käsitys että itse oikeudenkäynnillä ei ole juurikaan mitään merkitystä sillä tuomio on jo ennalta päätetty. Näin se juuri menikin. Ainakin niissä missä itse olin mukana. Kaikki oikeuskäsittelyt päätyivät siihen, että saimme tuomarilta lähes valmiiksi kirjoitetun tuomion, johon lisäsimme allekirjoituksemme. Tilaa oli jätetty perusteluille, mutta tuomion runko oli pitkälti valmiiksi tehty jo etukäteen kuten rangaistusten suuruuskin. Kysyin muuten kerran yhdeltä kokeneemmalta lautamieheltä, onko hän joskus ollut eri mieltä tuomarin kanssa, ei kuulemma koskaan. Hänen pelkonsa oli, että tällaisessa tilanteessa tuomari iskisi lakikirjan kouraan ja vaatisi lautamiestä etsimään perustelut toisenlaiselle tuomiolle. Kaiken kaikkiaan en pidä lautamiesjärjestelmää mitenkään toimivana. Se että usein oikeudessa annetaan riittämättömiä tai jopa vääriä tuomioita, ei ole ratkaistavissa sillä, että mukana on pari maallikkotuomaria. Järjestelmä pitää kuitenkin siitä huolen, että kansan äänellä tuomioistuimissa on hyvin vähäpätöinen tai mitätön vaikutus, mikä ei välttämättä ole edes huono asia, sillä tuomarit ovat pätevöityneet ammattinsa usean vuoden koulutuksella. Tosin pidän naisia useimmiten tuohon ammattiin sopimattomina. Mukaan mahtuu toki joitain ihan päteviäkin naistuomareita, mutta useimmiten miehet toimivat tuossa asemassa huomattavasti vakuuttavammin. Naisille tyypilliset ominaisuudet tulevat liian usein esille jopa oikeudenkäsittelyn aikana. Tuossa ammatissa ei pitäisi tunteita päästää esille sillä jo se itsessään vie vakuuttavuutta pois kun naistuomari menettää malttinsa kerta toisensa jälkeen kuin joku kiukutteleva pikkutyttö. Naurettavaahan tuollainen on, ja harvemmin sitä miestuomareilta vastaavaa näkee. Mutta niistä tapauksista valitettavasti ole juuri mitään ihmeellistä kerrottavissa muutuin, enhän ehtinyt olemaan toimessa kuin reilun vuoden ennen erotetuksi joutumista. Hyvin vähäpätöisiä pikkurikoksia ne kuitenkin olivat, sellaisia joista tuomittiin sakkoja tai ehdollista. Tietenkin monikulttuurinen Helsinki edusti itseään runsaslukuisena päivittäin käräjäoikeuden käsittelyissä, mutta tämähän oli täysin odotettavissa.

Sinimustaa liikettä on pyritty mustamaalaamaan jäsenten saamilla kiihottaminen kansanryhmää vastaan-tuomioista. Olet yksi näistä tuomion saaneista. Haluatko kertoa tapauksesi taustoja? Pidätkö kyseistä rikostuomiota edes varsinaisena rikoksena?

Valtamedia on nyt kieltämättä käynyt vaalien aikana kovaan hyökkäykseen puoluettamme vastaan. Kaikki mielipidevaikuttamiseen valjastetut keinot ovat täydellä voimalla käynnissä. Ei jää yhtään epäselväksi se, että Helsingin Sanomat etunenässä on ottanut tehtäväkseen puolueemme tuhoamisen keinolla millä hyvänsä. Yksi näistä keinoista mustamaalata puoluetta on tietenkin se, että puolueen ehdokkaiden saamat tuomiot esitetään keskeisenä osana Sinimustan Liikkeen toimintaa, huolimatta siitä että nämä rikokset ovat tapahtuneet ennen kuin puoluetta on edes ollut olemassa. Olen joskus tuonut esille, että suurempien medioiden toimittajien saamat rikostuomiot pitäisivät olla myös kaikkien näkyvillä, jotta lukijat voisivat päättää näiden kirjoittamien uutisten luettavuuden. Niiden tapausten perusteella mistä itse olen lukenut, en pidä yhtäkään näistä kiihottaminen kansanryhmää vastaan ‑tuomioista niin sanottuina oikeina rikoksina. Enkä perustele väitettäni edes moraaliselta pohjalta, vaikka senkin voisin toki tehdä. Rikos joka kohdistuu kansanryhmään, on terminä jo hyvin absurdi, sillä laki ei määrittele sitä mikä kansanryhmä on ja millä termein tämä määritellään. Johonkin tiettyyn kansanryhmään kuuluminen on siis ensin pystyttävä määrittelemään sekä syytetyn että teon kohteeksi joutuneiden osalta, ja tämä itsessään on jo ristiriitaista, sillä meidän oikeusjärjestelmämme lähtee aina siitä lähtökohdasta että jokainen edustaa lain edessä vain ja ainoastaan itseään. Jos katsoo tuon lain valmisteluvaihetta (jota pidetään tärkeänä lain soveltamisen kannalta) käy ilmiselväksi, että tätä lakia ei koskaan ollut tarkoitus soveltaa yksittäisiin puheisiin tai kirjoituksiin. Ainoastaan toistuvaa ja järjestelmällistä toimintaa vastaan. Kun langettavia tuomioita annetaan jatkuvasti ja vain ainoastaan valkoisille, on mahdotonta asennoitua tuomion saaneisiin minkäänlaisina rikoksentekijöinä. Laki on menettänyt uskottavuutensa.

Omassa tapauksessani kyse oli siitä, että pitämäni puheen Irakin suurlähetystön edessä katsottiin olevan suvaitsemattomuutta edistävä. Eli kyse oli siitä, että tuomarin mielestä toin liian paljon negatiivisia asioita esille irakilaisista. Mikään yksittäinen väite ei periaatteessa ollut väärin tai loukkaava, kyse oli kokonaisuudesta, jos olisin kertonut vastapainoksi positiivisia asioita irakilaisista, tuomiota ei ilmeisesti olisi tullut. Se onkin sitten mielenkiintoista, miksei tällaista vaadita toimittajilta kun nämä kirjoittavat esimerkiksi muslimiterroristeista. Huvittavin kohta tuomiossani oli se, että Norjassa oli ollut joitakin vuosia sitten tehty rikos, jossa erästä irakilaista kohtaan oli kohdistettu väkivaltaa hänen taustansa johdosta. Tämän aasinsillan kautta sitten Suomessa asuvista irakilaisista tuli tuomiossani syrjitty vähemmistöryhmä joka erityisesti nauttii lain ansaitsemaa suojaa.

Olet aikaisemmin ollut Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsen. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa poliittisen päätäntävallan suhteen?

Ei mitään. Ehdin valitettavasti olla tuossa vain vähän aikaa, muistaakseni reilut kaksi kuukautta. Päädyin toiseksi varavaltuutetuksi. Olimme tehneet kristillisdemokraattien kanssa vaaliliiton mutta vaalikampanjan aikana jouduin KD:n listoilta syrjäytetyksi lähes välittömästi. Helsingin Sanomat toimi tuossa asiassa aktiivisena ja sai KD:n poistaman kuvani ja nimeni virallisista julkaisuista. Siinä vaiheessa kun nousin varasijalle, yritin parhaani mukaan saada jotain KD:n edustajaa kiinni jos tilanne vaatisi sitä, että osallistun kaupunginvaltuuston kokoukseen. Eivät vastanneet. Niitä tosin oli enää muistaakseni neljä jäljellä eikä tarvetta näköjään ollut tuuraamaan varsinaista kaupunginvaltuutettua. Saattaa olla, että KD:n porukalle osallistumiseni olisi ollut kriisin paikka. Ainakin muutama vihervasemmiston edustaja hyperventiloi asiasta jo siinä vaiheessa kun kävi selväksi, että nousen varavaltuutetun paikalle. Sääli, ettei tämä toteutunut.