Esittelyssä Sinimusta Liike – Tuukka Kurun haastattelu

Ensimmäisenä haastatteluvuorossa on liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru.

Hei! Menitte sitten perustamaan puolueen. Mikä sai sinut lähtemään näin valtavaan projektiin?

Puolueen perustamiseen liittyvät syyt ovat moninaiset. Suora tarve EU-vastaiselle, avoimen suomenmieliselle ja omavaraisuutta edistävälle poliittiselle puolueelle on perustamiseen liittyvistä syistä helpoimmin avattavissa, sillä Suomen puoluekentältä ei tällä hetkellä löydy liikettä, joka kykenisi kamppailemaan niillä areenoilla, joilla muovataan suomalaisen yhteiskunnan asenneilmapiiriä ja siten yleistä diskurssia. Identiteettipolitiikka, eli käytännössä kilpailu siitä, mikä ihmisryhmä tulisi olla poliittisen toiminnan keskiössä ja kenen ehdoilla yhteiskuntaa tulisi kehittää, on monelle oikeistokonservatiiville tuntematonta aluetta.

Samaan aikaan kun liberaalit ja vasemmistolaiset keskustelevat avoimesti valkonormatiivisuuden murtamisesta, monikulttuurisuudesta ja intersektionaalisesta feminismistä, konservatiivit tyytyvät ainoastaan kritisoimaan näiden väestörakennetta, kulttuuriamme ja siten koko yhteiskuntaamme muovaavien megatrendien aiheuttamia taloudellisia kustannuksia. Nämä taloudelliset argumentit eivät kuitenkaan ole riittäviä kansallisen olemassaolomme varmistamiseksi.

Sinimusta Liike lähestyy näitä vaikeita ja moniulotteisia aiheita omasta kansallismielisestä tulokulmastaan, joka ei tunnusta talouskasvua tai ns. ”ihmisoikeuksia” ylimmäksi auktoriteetikseen. Meidän päämääränämme on varmistaa suomalaisten kansallisen olemassaolon ja elämäntapamme jatkuvuus, sekä turvata kotimaamme itsenäisyys ja elinkelpoisuus meitä seuraaville suomalaisille sukupolville. Me emme tunnusta liberaalidemokraattista ajatusta historian lopusta, johon kaikki yhteiskunnat mukamas lopulta ajautuvat. Vaikka koko muu sivistynyt maailma olisi hyväksynyt oman kuolemansa, meidän täytyy liikkeenä varmistaa se, etteivät suomalaiset seuraa tätä samaa turmiollista tietä muiden perässä. Mikäli se vaatii eristäytymistä muusta maailmasta, me olemme valmiita tekemään sen.

Sinimustan Liikkeen mahdollisesti tärkein tehtävä on kuitenkin valaa taistelutahtoa kansallismielisiin ihmisiin osoittamalla, että jopa avoimen kansallismielisellä puolueohjelmalla voidaan perustaa laillinen parlamentaarinen puolue. Projektin menestyksekäs alku osoittaa myös sen, miten poliittista toimintaa voidaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti toteuttaa myös rajallisin resurssein ja täysin tavanomaisten ihmisten toimesta. Vaikka liikkeemme roolia voidaan ilkikurisesti pitää osittain messiaanisena, meillä ei ole harhaa omasta erehtymättömyydestämme. Koemme, että liikkeen päämäärät ovat ajattomia, ja riippumatta siitä, kuka liikettämme tulevaisuudessa johtaa, sen ajamalle politiikalle tulee olemaan aina tarvetta.

Mikäli pelkkä olemassaolomme rohkaisee toimintaamme tyytymättömiä ihmisiä kansallismieliseen toimintaan, sitä parempi se on laajemmalle kansallismieliselle yhteisölle. Reaktioista päätellen toimintamme onkin herättänyt runsaasti keskustelua niin puolesta kuin vastaan lukuisilla keskustelualustoilla pitkin kansallismielistä mediaympäristöä. Nämä keskustelut auttavat yhteisömme arvioimaan tarkemmin niitä päämääriä, joihin laajemman kansallismielisen liikkeen tulisi pyrkiä. Tällä puolueprojektillamme olemme antaneet oman panoksemme keskusteluun.

Leikitellään ajatuksella, että Sinimusta Liike saisi 51 prosenttia äänistä. Minkälainen olisi sinimusta Suomi?

Kysymys on sen verran laaja, että se toimisi paremmin erillisenä julkaistavana artikkelisarjana, jossa hyödynnettäisiin puolueohjelmaamme, sekä ajankohtaisia poliittisia aiheita. Jos puolueemme saisi maagisen 51% kannatuksen vaaleissa, se kykenisi ajamaan lähestulkoon kaikkia puolueohjelmassamme mainittuja päämääriä Suomen nykyisen hallintokoneiston sanelemissa rajoissa.

Puolueemme ohjelma voidaan jakaa toimenpiteiden osalta kahteen osaan, joista yksi käsittelee Suomen suhdetta muihin maihin ja toinen suhtautumista Suomen sisäisiin kysymyksiin. Suomen jatkuvuuden kannalta oleellisimmat lyhyen aikavälin muutokset tapahtuvat tällä hetkellä EU-tasolla, siinä missä Suomen sisällä toteutettu politiikka on usein värikkäästä uutisoinnista huolimatta suhteellisen konsensushenkistä ja maltillista, joka näkyy esimerkiksi hyvinvointivaltion puoluerajat ylittävässä kannatuksessa.

Merkittävä osa nykyisestä homo ‑ja monikulttuuripropagandasta, kuin myös konkreettisesta maahanmuuttopaineesta tulee tällä hetkellä Euroopan unionista, johon Suomi suhtautuu tällä hetkellä hieman samalla tavalla kuin hakattu koira isäntäänsä. Sinimustan Liike pyrkisi aivan ensimmäiseksi irtautumaan EU:sta, valuuttaliitosta sekä vapaan liikkuvuuden alueesta. Muutos tulisi toteuttaa siten, että valuuttaliitosta eroamisen jälkeen Suomen talouselämää ja pankkisektoria hallinnoisi kotimainen valuutta, jonka liikkeelle laskemista ohjaisi julkinen ja kotimainen keskuspankki. Suomen viranomaisille tulisi taata tarvittavat resurssit henkilöliikenteen, työlupien ja tavararahdin valvontaan, sekä tarkastaa pikimmiten maassa asuvien vierasmaalaisten oleskeluoikeudet.

Sinimusta Suomi irtautuisi myös YK:n pakolaissopimuksesta sekä muuttaisi radikaalisti Suomen ulkopuolelle menevän kehitysavun myöntöperusteita. Kyseiset myöntöperusteet olisivat alisteisia liikkeemme väestöpoliittiselle ohjelmalle, jonka perusteella kehitysmaiden hallinnoille maksettaisiin rahaa vain sillä ehdolla, että ne suostuisivat myöntämään kansalaisuuksia omien maidensa edustajille, sekä vastaanottamaan ne pakkopalautettavat henkilöt, joiden oleskelulle maassamme ei nähdä järkevää syytä. Sen lisäksi, että liikkeemme edistäisi vierasmaalaisten kotiuttamista, se tiukentaisi tuntuvasti tarveharkintaa ja pyrkisi tyrehdyttämään työperäisen maahanmuuton saapumisen. Liikkeemme myös asettaisi kaikille yksityisille yrityksille tiukat suomen kielen osaamisvaatimukset, jotka ensinnäkin vahvistaisivat virallisen kielemme asemaa, kuin myös vaikeuttaisivat vierasmaalaisen kilpailun saapumista kotimarkkinoillemme. Kaikissa julkisissa hankinnoissa tulisi seurata yritysten ja niiden työvoiman kotimaisuusastetta. Liikkeemme korottaisi myös veroja niiden tuotteiden osalta, joita ei ole tuotettu Suomessa.

Suomen sisäisessä arvopolitiikassa liikkeemme ajaisi kansallismielistä ja perheystävällistä ohjelmaa, jossa julkisia varoja ja tiloja kohdennettaisiin kansakuntamme kannalta oleellisten instituutioiden vahvistamiseen. Liikkeemme siivoisi sateenkaaripropagandan pois julkisista tiloista pornografiakieltoon vedoten, sekä lopettaisi niiden rahoittamisen julkisista varoista. Nykyisiltä maahanmuuttoa ja monikulttuuria propagoivilta järjestöiltä, kuten lukuisilta somalijärjestöiltä, poistettaisiin julkinen rahoitus, ja tuettavien kolmannen sektorin järjestöjen tukiperusteiksi asetettaisiin kansallisen yhtenäisyyden edistäminen. Liikkeemme pyrkisi siten tukahduttamaan haitalliseksi katsomiaan alakulttuureita riistämältä niiltä rahoituksen, oikeuden käyttää julkista tilaa sekä mahdollisuuden vaikuttaa esimerkiksi koulujemme opetussuunnitelmiin. Valtion ylläpitämässä seksuaalivalistuksessa huomioitaisiin avoimesti transsukupuolisuuden ja homokulttuurin synnyttävät terveysriskit nykyisen sateenkaaripropagandan sijaan.

Liikkeemme tunnustaa yleisradion merkityksen asenneilmapiirin muovaamisessa, ja muuttaisi yleisradion nykyisen protokollan kansallismielisiä päämääriä edistäväksi. Liikkeemme muuttaisi myös nykyistä lainsäädäntöä kansanryhmää vastaan kiihottamisen sekä uskonrauhan rikkomisen osalta siten, että kansanryhmää vastaan kiihottamisen sijasta ihmisiä voitaisiin rangaista suomalaisvastaisesta kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomista voitaisiin tulkita enemmänkin siitä näkökulmasta, pyritäänkö toiminnalla rienaamaan suomalaisten pyhiksi kokemia asioita. Kansallismielisellä yleisradiolla olisi merkittävä rooli myös suomen kielen puolustamisessa, joka olisikin tässä vaiheessa maamme ainoa virallinen kieli.

Jos haluaisin nopeasti tiivistää vastaukseni, toteaisin että Sinimusta Liike eroaisi ensin haitalliseksi katsomistaan ylikansallisista sopimuksista, ja keskittyisi sen jälkeen kotimaan asioihin. Kysymys on sen verran laaja, että voisin vastata siihen koko puolueohjelmamme verran!

Mitkä tulevat olemaan Sinimustan Liikkeen lähitulevaisuuden suunnitelmat liittyen sekä itse nimien keräämiseen että muuhun puolueen toimintaan?

Vaikka liikkeemme toiminta edistyykin yksi askel kerrallaan, olemme jo projektin alusta lähtien asettaneet joukon tavoitteita, joiden avulla mittaamme projektimme onnistumista. Ensimmäinen tavoite on tietenkin tarvittavien kannattajakorttien kerääminen, joka toimii samalla ensimmäisenä ponnahduslautana kansallisradikaaliin parlamentaariseen toimintaan. Se on myös osoitus epäilijöille, että avoimin kortein pelaava liike voi saada toiminnalleen ministeriön hyväksynnän, sekä tuoda omia näkökulmiaan julkiseen keskusteluun, jossa on aiemmin totuttu puhumaan varovaisin kiertoilmauksin niistä asioista, joista me tahdomme puhua suoraan.

Puolueemme ensimmäinen varsinainen testi tulee olemaan seuraavat eduskuntavaalit, joihin liikkeemme osallistuu tilanteessa, jossa voimakkaasti mielipiteitä jakanut feministinen vasemmistohallitus päättää kautensa. Tällä hetkellä kriittinen kannatuspotentiaali on vahvasti porvariopposition takana, vaikka nykyistä feministihallitusta edeltänyt porvarihallitus olikin yksi Suomen historian traagisimpia räpellyksiä. Meidän tuleekin liikkeenä kyetä muistuttamaan suomalaisia äänestäjiä siitä, että sukupuolten moninaisuudet, pakolaistulvat ja vihapuhepoliisit olivat kaikki edellisen porvarihallituksen käsialaa, eikä nykyisen feministihallituksen. Yksikään porvarihallituksen edustajista ei myöskään aja Suomen irtautumista Euroopan unionista. Ihmisten poliittinen muisti on näissä asioissa harmillisen lyhyt.

Vaikka liikkeemme kannatus jäisikin alle prosenttiin ensimmäisissä vaaleissamme, tarjoaisivat kyseiset vaalit silti valtavan määrän näkyvyyttä liikkeellemme, jonka edustajat voisivat osallistua vaalipaneeleihin ympäri Suomea ja kerryttää kokemusta kampanjatyöstä ja mainonnasta. Potentiaalisten ehdokkaiden määrä onkin asia, johon kiinnitän puheenjohtajan roolissa eniten huomiota.

Alle 70 ehdokkaalla kykenisimme tarjoamaan ihmisille ainoastaan vajaita ehdokaslistoja, joka heikentäisi uskottavuuttamme äänestäjien silmissä. Jos taasen saisimme selvästi yli 150 rohkeaa ehdokasta joukkoomme, kykenisimme osallistumaan melkein jokaiseen vaalipiiriin täydellä listalla. Jokainen ehdokas kasvattaa puolueen kokonaisäänimäärää, ja läpipääsyn kannalta tarvittavan vertailuluvun (~10 000–12 000) saaminen onkin huomattavasti helpompaa suurella joukolla kuin muutaman henkilön listalla. Täydet listat vähentäisivät myös sitä usein kuultua ”varman päälle pelaamista”, jossa potentiaalinen äänestäjä äänestää varmempaa, joskaan ei aatteellisesti lähempää, vaihtoehtoa todennäköisemmän läpipääsyn vuoksi.

Liikkeemme pyrkii rohkaisemaan toiminnastamme kiinnostuneita ihmisiä alusta lähtien myös ehdokkaana toimimiseen, sillä ainoastaan kattavien ehdokaslistojen avulla voimme välittää kaikille muillekin ihmisille sen kuvan, ettei suomalaisessa Suomessa ole mitään hävettävää. Ne ihmiset, joiden mukaan liikkeen kasvoina toimiminen vaarantaisi heidän sosiaalisia suhteitaan, ainoastaan pönkittävät nykyistä suomalaisvihamielistä ilmapiiriä.

Siksi haluankin todeta teille kaikille, että olkaa rohkeita. Kansallismielisyys normalisoituu vain silloin, jos sitä edustavat normaalit ihmiset omilla kasvoillaan.

Teitä on arvosteltu siitä, että tulette ainoastaan viemään ääniä Perussuomalaisilta saamatta niitä kuitenkaan riittävästi, minkä vuoksi puolue ainoastaan heikentää kansallismielistä kenttää. Mikä on oma näkemyksesi – heikentääkö vai vahvistaako tämä puolue kansallismielisyyden asemaa Suomessa?

Tämä on mielenkiintoinen kysymys, ja olen siihen vastannut muutamankin kerran nettiradiomme lähetyksissä. Sinimustan Liikkeen kannalta ei ole erityisen ongelmallista, vaikka perussuomalaiset olisivatkin maamme suurin puolue, kunhan se ei ole ainoa kansallismieliseksi itseään kutsuva puolue. Sinimustalla Liikkeellä voi olla kiihdyttävä rooli siinä kehityksessä, jossa keskusta ja kokoomus menettävät kiihtyvällä tahdilla konservatiivien äänet perussuomalaisille. Samaan aikaan, kun konservatiivit löytävät uuden kodin perussuomalaisista, sinimustat voisivat tarjota uuden kodin niille radikaaleille, jotka eivät enää mahdu uuteen perussuomalaiseen puolueeseen, joka on alkanut omaksumaan entistä selvemmin konservatiivisen yleispuolueen piirteitä. Tämän kehityksen avulla perussuomalaiset pääsisivät eroon omista inhokeistaan, samalla kun puoluekentältä kuihtuisi pois kaksi perussuomalaisiakin haitallisempaa porvaripuoluetta. Vasemmistoradikaalien ruokkima yhteiskunnan polarisaatio nopeuttaa entisestään maltillisen oikeiston näivettymistä.

Puhtaasti teoreettisessa tilanteessa Sinimusta Liike voisi siten toimia eräänlaisena vasemmistoliiton vastikkeena konservatiiviselle kentälle, joka pitäisi ankkurin lailla huolta siitä, etteivät sitä suuremmat puolueet löysentäisi omia linjojansa kansakuntamme kannalta kriittisissä kysymyksissä. Haluaisin myös huomauttaa, ettei kansallismielisyys tunnusta oikeisto-vasemmisto-jakoa samalla tavoin kuin perinteiset puolueet, ja siksi sinimustienkin ohjelma on tietyiltä osin hyvin vasemmistolainen, samalla kun se kuitenkin tunnustaa luonnollisten hierarkioiden välttämättömyyden. Niille äänestäjille, joiden mielestä porvaripuolueiden ajama politiikka ei hyödytä suomalaisia vähäosaisia, Sinimustat tarjoavat nykyisiä vasemmistopuolueita terveemmän vaihtoehdon. Moni suomalainen on myös huolissaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, jonka suojeluun Sinimusta Liike on vahvasti sitoutunut.

Liikettämme kiinnostaa myös erityisesti nukkuvat äänestäjät, joista ainakin osa saattaa hyvinkin kiinnostua valtavirrasta poikkeavasta ajattelusta.

Samat arvostelijat haluaisivat pitää kaikki munat yhdessä korissa ja panostaa kaiken Perussuomalaisiin. Kertoisitko näkemyksesi siitä, onko se strategiana kaikista viisain yhteiskunnalliset olosuhteet huomioiden ja kerrotko vielä, miksi et ole Perussuomalaisten jäsen?

Kuten moni tietää, minua ei koskaan hyväksytty perussuomalaisen puolueen jäseneksi, ja nuorisojärjestössäkin taipaleeni päättyi reippaan vuoden jälkeen. Pari vuotta erottamiseni jälkeen tilanne oli jo niin paha, että perussuomalainen emopuolue itse katkaisi yhteytensä liian radikaalista nuorisojärjestöstään, ja perusti aiempien henkilövaalien häviäjistä uuden ja vaarattoman nuorisosiiven. Nämä dramaattiset tapahtumat rakentuvat käytännössä yhden ideologisen erimielisyyden ympärille: kuka voi olla suomalainen?

Ne ihmiset, joiden mielestä kansallisuus on syntyperäinen piirre, savustettiin ulos perussuomalaisista nuorista ja samanlaista kohtelua on sovellettu myös emopuolueen sisällä. Tätä toimintaa on perusteltu puolueen toimesta sillä, että liika rehellisyys pilaa potentiaalisen kannatuksen, minkä vuoksi puolueen edustajien tulisikin olla todella varovaisia ja juonikkaita julkisissa esiintymisissään ja ajaa kansallismielisiä päämääriänsä ikään kuin piilossa. Puolueeseen liittyvät uudet jäsenet eivät kuitenkaan näe muuta kuin sen, mikä on julkista, ja hakeutuvat liikkeisiin ensivaikutelman perusteella. Jos puolue ei julkisesti ota kantaa suomalaisuuden poissulkevaan luonteeseen, sen jäseniksi hakeutuu lopulta myös maahanmuuttajia tai maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuvia ihmisiä. Kasvavien liberaalien joukko tulee myös äänestämään liberaaleja edustajia puolueen päättäviin elimiin, ja lopulta ollaankin tilanteessa, jossa kansallismielisten päämäärien ajaminen muuttuu mahdottomaksi niin julkisesti kuin piilossakin, taantuen käytännössä saunassa käytyihin pikkutuhmiin keskusteluihin.

Edellä mainittu liberalisoituminen on väistämätöntä myös siksi, koska nykyinen poliittinen ympäristö suhtautuu kansallismielisiin päämääriin avoimen vihamielisesti ja liberaaleihin ihmisoikeuksiin kannustavasti. Puolueen sisäisissä ristiriidoissa liberaalimpaa linjaa kannattavat jäsenet tulevat siten aina saamaan vetoapua puolueen ulkopuolelta, siinä missä kansallismieliset ihmiset joutuvat kohtaamaan ympäröivän yhteiskunnan painostuksen lisäksi myös puoluetovereidensa tikariniskut.

Sinimusta Liike ei ole populistinen liike, eikä se pyri houkuttelemaan muita kuin aidosti kansallismielisiä ihmisiä riveihinsä. Liikkeen puolueohjelma, sen soveltama suomalaisuuden määritelmä sekä yleisesti nihkeä suhtautuminen liberaaliin demokratiaan erottavat sen niin voimakkaasti muista puolueista, ettei orastavalle liberalismille löydy kasvualustaa sen riveistä. Tietoinen julistautuminen liberalismin vastavoimaksi edistää myös äänestäjien kuluttajasuojaa, sillä jokainen heistä tietää, minkälaista politiikkaa he tulevat antamallaan äänellä mahdollisesti edistämään.

Kun puolueohjelma viime talvena julkistettiin, vaikutti anonyymeille kommentaattoreille suurin ongelma olevan pornoon liittyvät kysymykset. Oliko kyse lillukan varsiin tarttumisesta, kun ei muuta keksitty, vai onko pornoasia sinimustan Suomen suurin vihollinen? Entä kuinka monen arvostelijan oletat lukeneen ohjelmaa tai edes pornoa käsittelevää kohtaa?

Maininta pornografiasta syntyi ohjelmatyön myöhäisemmässä vaiheessa, ja se on erityisesti Lauri Hokkasen käsialaa. Kyseinen kielto on kuitenkin meidän kaikkien mielestä hyvin relevantti nosto, ottaen huomioon kuinka paljon seksityöläisyyttä pyritään nykyään normalisoimaan sanomalehtien ja some-vaikuttajien toimesta. Näemme seksuaalisuuden kauniina ja välttämättömänä, mutta pahimmillaan myös tuhoavana ilmiönä, mikäli yhteisö ei pysty kanavoimaan sen ilmaisua yksilöä ja yhteisöä hyödyttävällä tavalla. Pornoteollisuus on moraalisesti äärimmäisen haitallinen teollisuudenala, joka ylläpitää ihmiskauppaa ja tukahduttaa ihmisten luonnollista pariutumista, jonka lisäksi se aiheuttaa mielenterveydellisiä haittoja niin palvelun tuottajille kuin sen asiakkaillekin. Olemme myös tietoisia pornografian poliittisesta luonteesta, emmekä halua vähimmissäkään määrin tukea sen palvomaa hedonistista ja nihilististä maailmankuvaa.

Pornografian arveluttavasta luonteesta kertoo jotain sekin, ettei Iikka Kiveä lukuun ottamatta kukaan halua tunnustautua sen suurkuluttajaksi. Kaikki ovat myös varmaankin samaa mieltä siitä, että kyseiseen teollisuuteen sisältyy myös sen kaltaista tarjontaa, jonka nauttiminen ei ole hyväksi yhdellekään ihmiselle, vaikka ihminen ei itse pornon kieltämistä kannattaisikaan.

Joitakin häiritsee se, että ainakin sinä ja osa puoluetovereistasi olette kristittyjä. Voivatko ei-kristityt liittyä puolueeseen, vaikka heitä henkilökohtaisesti kristinusko häiritsisikin?

Voivat toki, ja tämä tulee mielestäni hyvin ilmi uskontopoliittisessa ohjelmassamme. Vaikka olenkin itse uskoa tunnustavan seurakunnan jäsen, kirjoitin kyseisen ohjelmaosion niin, että ateistikin voi olla sen sisältämistä huomiosta samaa mieltä. Kristinusko on Suomen kontekstissa hyvin voimakkaasti aikojen saatossa suomalaistunut instituutio, jonka edustajat ovat koostuneet vuosisatojen ajan suomalaisista ja jonka toimitukset on toteutettu kansamme kielellä, samaan aikaan kun yhteiskuntamme yläluokka kommunikoi käytännössä pelkästään ruotsiksi tai saksaksi.

Luterilaisen kirkon ylläpitämät riitit alkavat olla viimeisiä kollektiivisia riittejä, joita yhteiskunnassamme on enää olemassa. Ajatus naimakelpoisuudesta on itsessään antiteesi modernille vapaalle seksuaalisuudelle, ja siten myös terve muistutus siitä, minkälaisia ehtoja pariutumiselle on vuosisatojen aikana asetettu. Kirkolliset toimitukset ovat myös voimakkaasti läsnä ihmisen syntymästä kuolemaan asti, sisällyttäen mahdollisuuden kasvaa saman yhteisön sisällä sekä omaksua useita erilaisia rooleja elämän eri kehitysasteilla. Lapsesta tulee nuori, nuoresta tulee aikuinen, aikuisesta tulee perheen perustaja ja myöhemmällä iällä myös isovanhempi osana samaa hengellistä yhteisöä.

Mikäli tämä monilta osin kaunis ja pitkä traditio haluttaisiin poistaa, sen jättämä aukko tulisi korvata jollain yhtä orgaanisella, kauniilla ja puhuttelevalla kokonaisuudella, joka kuitenkin sisältäisi kaikki uskonnollisen yhteisöllisyyden sisältämät hyveet ilman sen heikkouksia. Kristillisen traditiomme kritisoinnin sijasta epäilijöiden kannattaisikin miettiä sitä, millä tämä kyseinen traditio korvattaisiin. Minkälaisia aikuistumisriittejä tähän korvaavaan oppiin sisältyisi? Kuinka arvioitaisiin nuorten ihmisten naimakelpoisuutta? Kuinka tätä uutta uskontoa harjoitettaisiin? Mihin myytteihin se perustettaisiin? Missä sen pyhät paikat sijaitsevat? Ja mikä tärkeintä – kuinka saada ihmiset omaksumaan se yhteisöllisenä kokemuksena?

Olet nyt syntymäisillään olevan puolueen puheenjohtaja, mikä varmasti tulee syömään jatkossa merkittävän osan vapaa-ajastasi. Olet kuitenkin ottanut osaa myös ulkoparlamentaariseen toimintaan. Jääkö tämä nyt osaltasi kokonaan pois, vai jatkatko edelleen myös ulkoparlamentaarisen toiminnan saralla?

Puolue on lähtökohtaisesti työkalu, jota kautta hyödynnetään ulkoparlamentaarisen työn aikaansaamaa muutosta. Ihmiset eivät äänestä yhtäkään liikettä, minkä päämääriä he eivät pidä oikeudenmukaisena, ja siksi meidän tuleekin pystyä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin usealla eri rintamalla. Ihmiset pitää saada ensin ymmärtämään esimerkiksi kansakuntamme tärkeys, ennen kun he voivat antaa äänensä puolueelle, joka on sitoutunut puolustamaan sitä. Kuten Ensio Uoti aikoinaan vapaasti siteeraten totesi: et voi kunnioittaa sitä, mitä et tunne.

Tulen jatkossakin osallistumaan keikoille, puhetilaisuuksiin ja mielenosoituksiin, eivätkä viikoittaiset radiolähetyksetkään tai Awakening ‑konferenssit ole vaarassa kadota minnekään. Monilta osin kansallismielinen puoluetoiminta ja ulkoparlamentaarinen toiminta kulkevat niin kitkattomasti käsi kädessä, ettei niitä kannata tietoisesti pyrkiä erottamaan toisistaan. Sinimusta Liike on saanut alusta lähtien tuntuvasti vetoapua kansallismieliseltä alakulttuurilta, jonka keskuudesta tulevat todennäköisesti nousemaan myös liikkeemme tulevaisuuden aktiivitkin.

Omasta mielestäni jako ulkoparlamentaarisen ja parlamentaarisen kansallismielisyyden välillä on monilta osin keinotekoinen, joka tulee hyvin ilmi virolaisten aktiivien toiminnassa. Ekre-puolueen nuorisojärjestö Sinine Äratus järjestää joka vuosi Etnofutur-nimisen etnonationalistisen konferenssin, johon emopuolueen kansanedustajat osallistuvat rinta rinnan valkonationalistien kanssa. Haluamme tuoda saman kehityksen tänne Suomeen!

Esitelmöit viime kesänä Pirkanmaalla järjestetyssä Taistelumme-seminaarissa kansallismielisen rinnakkaisyhteiskunnan rakentamisesta. Miten koet, että sellaisen rakennusurakka onnistuisi ja minkälaisia elementtejä se pitäisi sisällään?

Rinnakkaisyhteiskunta tarkoittaa käytännössä autonomista talousympäristöä, jonka avulla kansallismieliset toimijat voisivat kasvattaa omaa riippumattomuuttaan toiminnalle vihamielisestä ympäristöstä ja irrottautua sen antamista rajoituksista. Yksi kansallismieliseen toimintaan liitetyistä uhista on sosiaalisten sanktioiden pelko, joka voi tarkoittaa esimerkiksi työpaikan menettämistä tai kaverisuhteiden katkeamista. Rinnakkaisyhteiskunnan tarkoituksena olisi jakaa toiminnasta syntyviä kustannuksia siten, ettei kuormitus käy yksittäiselle toimijalle liian suureksi. Mikäli jokin rakennusalan yritys palkkaa esimerkiksi kovan linjan kansallismielisiä riveihinsä, muiden kansallismielisten kannattaisi tukea kyseistä yritystä oman taloremontin aikana, sillä se edesauttaa epäsuorasti myös aatetovereiden elantoa. Jos taasen yrittäjä itse on kansallismielinen, hän voi palkata alaisikseen muita kansallismielisiä toimijoita.

Kansallismielisten olisi myös hyvä osoittaa julkisesti tukensa kohuun silmään joutuneille yritykselle, joilta saatetaan vaatia esimerkiksi poliittisesti aktiivisen työntekijän irtisanomista, sekä osallistua yhtenä joukkona kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomitun aatetoverin sakkojen maksamiseen. Kansallismielisten olisi myös hyvä osallistua fyysisesti erilaisiin tapahtumiin verkostoitumisen ja taloudellisen tukemisen vuoksi, sekä ostaa säännöllisesti kirjoja, musiikkia ja vaatteita kansallismielisiltä toimijoilta. Yhdeltäkään kansallismieliseltä ei voida odottaa valtavaa henkistä ja taloudellista uhrautumista aatteen eteen, jos hän tietää jäävänsä kriisitilanteessa yksin.

Rinnakkaisyhteiskunnan tai pienemmässä mittakaavassa rinnakkaisyhteisöjen toimintamalli on loppujen lopuksi hyvin selkeä. Rahaa ja muita resursseja pyritään kohdentamaan ulkomaailmasta omaan sisäpiiriin ilman, että sitä valuu kyseisen yhteisön ulkopuolelle. Kasautuvan pääoman avulla kansallismieliset kykenisivät kunnostamaan käyttöönsä omia kiinteistöjään ja tavarantoimittajiaan, jolloin ulkopuolisen painostuksen teho heikkenisi tuntuvasti. Julkiset tilat, jotka kelpaavat suurten joukkotapahtumien järjestämiseen, ovat ihmisten verkostoitumisen kannalta tärkeitä investointikohteita.

Parlamentaarinen ulottuvuus voi helpottaa suurestikin tilojen vuokraamista ja tapahtumien järjestämistä, sillä rekisteröityneen puolueen legitimiteetti on aina suurempi mitä yksittäisen yhdistyksen. Mikäli puolue menestyy vaaleissa, se kykenee myös paremmin kohdentamaan saamaansa julkista rahaa toimintaan, joka edistää kansallismielisen sanoman levittämistä.

Jotkut ovat yrittäneet mustamaalata sinua vanhojen kirjoitustesi vuoksi, joissa esittämäsi näkemykset eivät vastaa sitä, mitä edustat tänä päivänä. Olet kuitenkin kertonut avoimesti omasta aatteellisesta kehityskaarestasi. Mitä itse ajattelet vanhoista kirjoituksistasi?

En ole itse huomannut vastaavaa mustamaalaamista, johtuen varmaankin siitä, että olen kuitenkin suhteellisen monta vuotta pyörinyt toiminnassa mukana. On täysin totta, että olen ollut poliittisesti aktiivinen jo ennen kansallismielistä heräämistäni, ja että aiempi viiteryhmäni poikkeaa hyvin paljon nykyisestä. Kuten todettua, olin nuorempana libertaari, jonka poliittisen maailmankatsomuksen keskiössä olivat sananvapaus, minimivaltio, ehdoton individualismi ja vapaa markkinatalous. Vastustin toki silloinkin feminismiä, islamia ja marxilaista sosialismia, mutta täysin eri syistä kuin nykyisin.

Maailmankatsomukseni ei ollut näihin aikoihin kovinkaan eheä, ja jouduin välillä käymään pitkiäkin pohdintoja siitä, kykeneekö sen hetkinen aatteeni takaamaan niitä päämääriä, joita oikeasti pidin tärkeinä. Viimeisinä vuosina luimme kyseistä aatetta ystävieni kanssa jo melkein kokonaan siitä näkökulmasta, minkälaisen aatteellisen porsaanreiän löytäisimme jatkuvasti kypsyvän maailmankatsomuksemme perustelemiseksi. Monista libertaarihenkisistä ystävistäni tulikin myöhemmin etnonationalismin kiihkeimpiä tienraivaajia perussuomalaisissa nuorissa.

Olenkin monilta osin elävä esimerkki ”Alt-Right pipeline” ‑nimisestä ilmiöstä, jossa Ron Paul-henkiset nuoret miehet siirtyivät vuoden 2015 jälkeen tukemaan liikkeitä, jotka kannattivat heteronormatiivisuutta, etnistä separatismia sekä kotimaidensa rajojen sulkemista maahanmuutolta. Olen dokumentoinut tätä kehitystä vuosien ajan omassa blogissani, joka toimii nykyään mielenkiintoisena kurkistusikkunana nuoren ja vielä omaa ryhmäänsä etsivän miehen mieleen.

Haluan myös itse toimia esimerkkinä siitä, miten ihminen voi uuden tiedon ja uusien kokemuksien kautta muuttaa mielipidettään, vaikkei olisi aiemmin edes tiedostunut olemassaolomme kannalta kriittisten kysymysten olemassaoloa. Jos emme anna mahdollisuutta yksilölliselle heräämiselle, silloinhan kaikki mielipidevaikuttaminen on täysin turhaa. Mikäli kansallismielinen muutos on mahdollista saavuttaa ainoastaan niiden toimesta, jotka ovat olleet pienestä pitäen kirjaviisaita kansallisradikaaleja, kehottaisin heitä toimimaan nopeasti, sillä tällä hetkellä me etenemme yhteiskuntana äärimmäisen huolestuttavaan suuntaan.

Poliittiset aktivistit saattavat toisinaan tarttua isossa kuvassa turhalta kuulostaviin yksityiskohtiin ja asettaa siten jonkun potentiaalisen yhteistyökumppanin täyteen boikottiin. Tämä koskee myös kansallismielistä liikettä. Miten itse suhtaudut yhteistyöhön yli pienten mielipide-erojen sekä järjestörajojen?

Kaikkien kansallismielisten yhdistyminen on päämäärä, johon on usein vedottu lukuisissa juhlapuheissa, mutta johon ei olla koskaan käytännön tasolla vielä päästy. Yhteistyö onkin asia, jonka hyödyllisyyttä voidaan mitata ainoastaan sen mahdollistamien lopputulosten kautta. Mikäli yhteistyön edellytyksenä on esimerkiksi kansallismielisistä päämääristä tinkiminen, silloin lisääntynyt kannatus tapahtuu varsinaisen päämäärän kustannuksella. Samaan aikaan tiedostan kuitenkin sen, että kansallismieliset riitelevät usein sen kaltaisista asioista, jotka eivät todellisuudessa perustu perustavanlaatuisiin aatteellisiin erimielisyyksiin, ainoastaan painotuseroihin.

Kaikkien kansallismielisten ei tarvitse tykätä toisistaan, saati nauttia toistensa seurasta. Ideaalitilanteessa näiden ihmisten tulisi kuitenkin ymmärtää se, että ärsyttävinkin aatetoveri voi kovan paikan tullen olla osaava ja oma-aloitteinen kanssasoturi, jonka työpanos voi olla monia luonteeltaan helpompia ihmisiä merkittävämpi. Se, että hyvin erilaiset ihmiset voivat toimia saman liikehdinnän alaisuudessa vaatii yhteisiä, ääneen lausuttuja päämääriä, jotka ovat tarpeeksi selkeitä väärinymmärrysten välttämiseksi, mutta samaan aikaan niin ihmisläheisiä, että jokainen suomalainen vauvasta vaariin voisi tarvittaessa sitoutua niihin. Voidaankin puhua siis eräänlaisesta ”uskontunnustuksesta”, joka sitoo toisistaan poikkeavat ihmiset ja järjestöt osaksi samaa ajatonta päämäärää.

Moinen tunnustus voisi olla vaikkapa seuraava:

”Koetko, että suomalaiset ovat ainutlaatuinen eurooppalainen kansa, jolla on oikeus omaan kansalliseen kotiinsa, sekä velvollisuus suojella omaa kulttuuriaan, kieltään ja verenperintöään ulkopuolisia kansoja ja kulttuurivaikutteita vastaan?”

Uskoisin, että lähes kaikki kansallismieliset voivat allekirjoittaa kyseisen väittämän, kuvailisivatpa he sitten itseään kansalliskonservatiiveiksi, fasisteiksi, kansallissosialisteiksi, identitaareiksi, traditionalisteiksi tai jonkun muun ideologisen ryhmän edustajaksi. Samaan aikaan kyseinen linjaus jättäisi Sebastian Tynkkysen kaltaiset liberaalit liikkeen ulkopuolelle.

Mitä sanottavaa sinulla on ihmiselle, joka miettii puolueeseen liittymistä, mutta ei ole vielä ottanut viimeistä askelta?

Haluaisin todeta tälle ihmiselle, että kukaan muu ei ota ensimmäistä askelta kohti yhteiskunnallista muutosta kuin kyseinen ihminen itse. Oikeassa oleminen ei riitä, mikäli se ei kanavoidu käytännön toimintaan, kuten kansallismielisen toiminnan rahoittamiseen, talkoohenkiseen vapaaehtoistyöhön ja suoraselkäiseen julkiseen toimintaan poliittisen muutoksen mahdollistamiseksi. Jokainen meistä osaa leikkiä tietokoneen ääressä kaikkitietävää tuomaria, mutta huomattavan paljon harvempi on valmis laittamaan itsensä likoon haluamansa muutoksen saavuttamiseksi. Mikäli koet tarvetta toimia kansallismielisessä puolueessa, haluamme tarjota sinulle tämän mahdollisuuden. Mikäli parlamentaarinen toiminta ei nauti luottamustasi, mutta haluat muulla tavoin edistää kansallismielistä toimintaa, sinun kannattaa toimia niin. Kunhan vain toimit.