Awakening 4: Haastattelussa Tomislav Sunic

Tomislav Sunic on kroatialaistaustainen kirjailija, filosofi ja aktivisti, joka tunnetaan erityisesti Against Democracy and Equality – The European New Right ja Homo Americanus – Child of the Postmodern Age-nimisistä teoksistaan. Sunicin aatteellisella työllä on ollut merkittävä vaikutus Euroopan uuden oikeiston syntyyn. Aktiivisen kirjoittamisen lisäksi Sunic on energinen esiintyjä, joka vierailee säännöllisesti kansallismielisissä konferensseissa ympäri Eurooppaa. 

Sunic on toukokuussa Etelä-Suomessa järjestettävän neljännen Awakening-konferenssin ensimmäinen paljastettu puhuja. Konferenssiin voit ilmoittautua osoitteessa awakeningfinland@protonmail.com.

Tervehdys Tom! Mitä sinulle ja perheellesi kuuluu?

Me harjoitamme psyykkisen selviytymisen taidetta näinä levottomina aikoinamme. Selvittyämme kommunismin petoksesta ei ole mitään syytä, miksemme voisi selvitä myös liberalismin harhaanjohtavuudesta.

Olet seurannut aktiivisesti Trumpin toista valtakautta ja arvioinut tarkkaavaisesti sen vaikutuksia maailmanpolitiikkaan. Oliko Trumpin uudelleenvalinta vain yksittäistapaus, vai merkki jostain suuremmasta kulttuurillisesta muutoksesta?

Trumpin kanssa tai ilman häntä, kulttuurispoliittinen muutos oli jo käynnissä kauan ennen hänen saapumistaan Valkoiseen taloon. Presidentti Trumpin panos piilee hänen tahattomassa pyrkimyksessään säilyttää liberaali järjestelmä epäliberaalilla politiikalla, joka haastaa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton vuonna 1945 luoman kansainvälisen järjestyksen. Harva on valmis myöntämään, että liberaali kapitalistinen järjestelmä on käyttänyt potentiaalinsa loppuun ja muuttunut toimimattomaksi. Trumpin protektionistiset toimet ovat linjassa sosiologien kutsuman tahattomien seurausten paradoksin kanssa, jossa toimet johtavat odottamattomiin ja usein päinvastaisiin tuloksiin.

Yhdysvaltain ja EU:n välirikko on asiantila, jota kansallismieliset eivät osanneet ennustaa. Miten näet välirikon muuttavan EU:n toimintaa lähitulevaisuudessa? Tuleeko Euroopan unionista aiempaa autoritaarisempi toimija?

Euroopan unioni ei ole, ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan, poliittinen toimija. Se suunniteltiin ainoastaan rahansiirtomekanismiksi ja tullivapaaksi alueeksi. Sen olemassaolo johtuu paljolti Yhdysvaltojen toisen maailmansodan jälkeisestä vaikutuksesta Euroopassa, jota edustivat henkilöt kuten Maurice Schumann ja Jean Monnet. EU:n alkuperäinen tarkoitus oli kaksijakoinen: toimia suojavyöhykkeenä Neuvostoliittoa vastaan ja estää Saksaa nousemasta muiden Euroopan maiden yhdistäväksi voimaksi. Tämä luo mielenkiintoisen paradoksin, josta presidentti Trump ansaitsee tunnustusta – hän näkee oikein, että tämän hauraan, keinotekoisen rakennelman tukeminen ei ole enää vaivan arvoista. Huolimatta vapaiden ajattelijoiden noitavainoista, joita innokkaat EU-komissaarit ja jäsenvaltioiden paikalliset syyttäjät joko järjestävät tai sietävät, unelma EU:n muuttamisesta autoritaariseksi poliisivaltioksi jää toteutumatta. ”Eurooppalaista kansakuntaa” ei ole olemassa, yhtä vähän kuin aitoja ”eurooppalaisia nationalisteja”. Liian monet erimielisyydet hajottavat Brysselissä toimivan oligarkian, samalla kun jakolinjat yli kolmenkymmenen nationalistisen puolueen ja liikkeen välillä eri puolilla Eurooppaa säilyvät ennallaan. EU:n osallistuminen Ukrainaan osoittaa tämän eripuran, paljastaen jakolinjat sekä Brysselin eliitin keskuudessa että yksittäisten jäsenvaltioiden nationalistien välillä.

Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon pienentyminen sekä Ukrainassa käytävä sota ovat kasvattaneet tarvetta Euroopan itsenäiselle maanpuolustukselle. Monien eurooppalaisten valtioiden uudelleenvarustautuminen on kuitenkin osoittautunut todella haasteelliseksi. Voiko tulevaisuuden Euroopasta tulla ikinä uskottavaa sotilaallista suurvaltaa?

Eurooppa ei ole koskaan ollut uskottava ja yhtenäinen sotilaallinen voima. Tämä liittyy aiempaan kysymykseesi ja vastaukseeni. Lopetetaan itsepetos yhteisen eurooppalaisen kotimaan myytistä. Yli kolmen vuosituhannen ajan eurooppalaiset ovat käyneet sisällissotia – myyttisestä Troijan sodasta kolmekymmentä vuotta kestäneeseen peloponnesolaissotaan, 1600-luvun kolmekymmentävuotiseen sotaan ja katastrofaaliseen kolmenkymmenen vuoden ajanjaksoon ensimmäisestä maailmansodasta toiseen maailmansotaan. Nimeä yksikin eurooppalainen kansallisvaltio, joka ei olisi ollut konfliktissa naapurinsa kanssa. Otetaan esimerkiksi Suomi, joka on historiallisesti ollut toistuvissa taisteluissa Venäjän kanssa, tai serbien ja kroaattien välinen raaka lähihistoriallinen konflikti. Tänään näemme Venäjän ja Ukrainan – kaksi eurooppalaista kansakuntaa – repivän toisiaan kappaleiksi. On aika lopettaa itsemme huijaaminen ”yhteisen eurooppalaisen kotimaan” käsitteellä.

Valtioiden välinen yhteistyö on ollut kansallismielisille liikkeille aina vaikea pala purtavaksi. Miten eurooppalaisten valtioiden tulisi mielestäsi järjestäytyä – keskusjohtoiseksi ”linnoitus Euroopaksi” vai toisistaan riippumattomiksi kansallisvaltioiksi, joiden keskinäinen vuorovaikutus on vähäinen?

Niin kauan, kun EU:ssa asuu yli 40 miljoonaa ei-eurooppalaista, ”linnoitus Eurooppa” kuulostaa oudolta. Myös kansallisvaltioiden aikakausi on ohi, sillä eurooppalaiset nationalistit ovat jatkuvasti osoittaneet itsetuhoisia pyrkimyksiä. Nyt tarvitaan imperiumin tai valtakunnan käsitteen elvyttämistä. Jälkikäteen tarkasteltuna Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (jota usein kutsuttiin valtakunnaksi) ja Habsburgien imperiumi näyttävät osoittaneen suurempaa kestävyyttä – ja siten legitimiteettiä – kuin nykyinen Euroopan unioni. Voisi väittää, että Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hajautettu malli, joka oli jyrkässä kontrastissa Ranskan keskitettyyn, proto-jakobiiniseen rakenteeseen tai Britannian laajaan merentakaiseen imperiumiin, olisi elvytettävissä. Nykyään britit ja ranskalaiset kamppailevat aiempien globalististen ja messiaanisten kunnianhimojensa rumien seurausten kanssa, jotka juurruttivat heidän yhteiskuntansa monirotuisuuden ja universalististen päämäärien tavoitteluun.

Olet kirjoittanut kirjan ”Homo Americanus”, jossa analysoit terävästi amerikkalaista sielunmaisemaa. Onko eurooppalainen ja amerikkalainen tapa ymmärtää maailmaa lähtökohtaisesti yhteensovittamaton? Mitkä ovat näiden maailmankatsomusten suurimmat erot?

Homo americanus syntyi amerikkalaisena peilikuvana neuvostoliittolaisesta Homo sovieticuksesta. Molemmat juontuvat samasta ideologisesta juuresta: tasa-arvosta ja edistysmielisestä tulevaisuususkosta. Kuitenkin 1980-luvun lopulla Homo sovieticus katosi juuri siksi, että sen kaksoisveli, Homo americanus, osoittautui paremmaksi toteuttamaan samoja neuvostokommunistisia periaatteita Amerikassa ja Länsi-Euroopassa. Viimeisen puolen vuosisadan aikana liberaalin utopian ihanteet, kuten monikulttuurisuus, DEI (monimuotoisuus, tasa-arvo, inkluusio) ja woke-ilmiö, sisältävät tavoitteita, joita on jo testattu entisessä kommunistisessa Itä-Euroopassa ja Venäjällä, missä ne tuottivat katastrofaalisia tuloksia. Presidentti Trump tunnistaa, että nämä Homo americanuksen ajamat tosiasiallisesti kommunistiset ihanteet uhkaavat kiihdyttää Amerikan rappiota. Tämä tietoisuus ohjaa hänen muuttuvaa linjaansa: hän hylkää nämä liberaaleimmat, lähes kommunistiset agendat, samalla yrittäen säilyttää laajemman liberaalin järjestelmän.

Ukrainan sotaa on käyty tähän mennessä yli kolme vuotta, ja sadat tuhannet miehet ovat kaatuneet molemmin puolin rintamaa. Sota, jossa kaksi hyvin matalan hedelmällisyysluvun omaavaa valtiota taistelee toisiansa vastaan, on historiallinen erikoisuus. Miten uskot näiden sotaa käyvien maiden elpyvän mahdollisen rauhan jälkeen?

Venäjän ja Ukrainan sodan alkuperää ei ole riittävästi tutkittu länsimaisessa valtamediassa. Yhdysvaltojen uuskonservatiivien rooli entisissä Obama- ja Biden-hallinnoissa ansaitsee lähempää tarkastelua, erityisesti heidän intressinsä hyödyntää Ukrainaa strategisena tukikohtana Venäjän federaation heikentämiseksi. Vaikka rauhansopimus Venäjän ja Ukrainan välille allekirjoitettaisiin huomenna, konfliktin jälkiseuraukset eivät olisi lähelläkään lopullista ratkaisua. Syvään juurtuneet katkeruudet molemmin puolin osoittautuvat vaikeiksi korjata, varmistaen pitkäkestoisen molemminpuolisen kaunan.

Tällä hetkellä yksin Nigeriassa syntyy vuodessa enemmän lapsia kuin koko Euroopassa yhteensä. Miten uskot Euroopan hedelmällisyyslukujen kehittyvän tulevaisuudessa – jääkö nykyinen hedelmättömyyden aika vain historialliseksi harha-askeleeksi, vai tuleeko siitä pysyvä olotila? Onko eurooppalaisten rodullinen sukupuutto todellinen uhkakuva?

Vuodesta 1945 lähtien Eurooppa on omaksunut monirotuisuuden politiikan, joka on usein verhottu monikulttuurisuuden eufemismiin. Yksi liberaali-kommunistinen strategia eurooppalaisten kansojen alistamiseksi ja rauhoittamiseksi oli halvan työvoiman tuonti Afrikasta ja Aasiasta. Tämä politiikka on synnyttänyt kulutusyhteiskunnan ajattelutavan, eräänlaisen ”hyvinvoinnin diktatuurin” – harhaisen uskomuksen monien eurooppalaisten keskuudessa, että historia voi päättyä ja että kieltämällä ulkoisen vihollisen olemassaolo pysyvä rauha syntyy automaattisesti. Tämä virheellinen, epäpoliittinen käsitys politiikasta tulee olemaan kohtalokas kaikille eurooppalaisille.

Nuoret miesten ja naisten maailmankatsomukset ovat eriytyneet voimakkaasti toisistaan – Suomessakin tehtyjen kyselyiden perusteella ns. ”woke” on hyvin sukupuolittunut ilmiö, jonka arvoja ei juurikaan kannateta nuorten miesten keskuudessa. Mistä sukupuolten eriytyminen mielestäsi johtuu, mistä se on saanut alkunsa, ja kuinka toisistaan erkaantuneet nuoret miehet ja naiset saataisiin takaisin yhteen?

Woke-ilmiö ja akateemisen itsesensuurin nousu ovat täysin linjassa aiempien lausuntojeni ja lukuisten kirjoitusteni kanssa, jotka käsittelevät transgenderismin, monirotuisuuden ja niiden erilaisten johdannaisten kommunistisia juuria, joita näemme nyt Euroopassa. Liberalismin ja demokratian paljon kehuttu mystiikka on katoamassa, koska se rikkoo luonnonlakeja. Nykyaikainen vapautta ja kansakuntia tukahduttaviin säädöksiin perustuva liberaali järjestelmä on lähellä romahdusta. Aivan kuten kommunistinen koe säilyäkseen muuntui liberaaliksi kaksoisolennokseen, tämä sama liberaali ”kaksoisolento” kohtaa nyt oman tuhonsa.

Tulevan konferenssimme teema on ”The Rising Tide of Color”. Edellisellä kerralla pidit mielenkiintoisen puheen liberaalin järjestelmän soveltamista pakkokeinoista. Mikä on tulevan esitelmäsi aihe?

Tuleva konferenssi on saanut nimensä Lothrop Stoddardin kirjasta. Samoin sata vuotta sitten saksalainen historioitsija Oswald Spengler ennusti ”värillisten kansojen vallankumouksen” (Die Revolution der Farbigen). Esityksessäni tarkastelen rodullisen rappion prosessia antiikin Kreikassa ja Roomassa keskittyen perinnölliseen kiroukseen, joka liittyy joihinkin myyttisiin ja historiallisiin hahmoihin. Kuten modernit käyttäytymisgenetiikan tutkijat ovat väittäneet, tulevaisuuden haasteiden käsittely vaatii yhteiskuntatieteiden yhdistämistä luonnontieteisiin.

Julkaistu: Kansalainen.fi