Poliittinen Kolmijako – Osa 1

Tässä neliosaisessa artikkelisarjassa yritän korvata kaksijakoisen oikeisto/vasemmisto ‑mallin kolmijakoisella mallilla. Poliittisen kentän jakaminen kahtia oikeistoon ja vasemmistoon voi harhauttaa osan kansallismielisistä tukemaan vanhempia liberaaleja ihanteita. Nykyaikainen länsimainen politiikka ei ole kahden välinen taistelu, vaan kolmen välinen sota. Moderni maailma ristiriitaisuuksineen tarkentuukin yllättäen, kun sitä tarkastellaan poliittisen kolmijaon kautta.

Maaston kartoitus

Aloitan muutamalla sanalla kartoista. Todellisuus sellaisenaan on liian monimutkainen ihmismielen ymmärrettäväksi. Mieli luo käsitteellisen mallin siitä, mitä se yrittää ymmärtää. Tämä on yksinkertaistettu, vääristetty ja abstrakti versio todellisesta asiasta. Suosituin vertauskuva, jota käytämme näistä kahdesta, on kartta ja maasto. (Tämä vertauskuva, kuten kaikki muutkin vertauskuvat, on myös kartta.)

Jos tekisin olohuoneestani kartan mittakaavassa 1:1, se olisi olohuoneeni kokoinen eikä kovin hyödyllinen. Kartat voivat olla liian yksinkertaistettuja tai liian yksityiskohtaisia. Nykyisten poliittisten ryhmien, isojen tai pienten, todellinen määrä on lähes lukematon, mutta tällainen kartta olisi liian monimutkainen ja siten hyödytön. Nykyinen karttamme, vasemmisto/oikeisto ‑jako, on liian yksinkertaistettu ja aiheuttaa sekaannusta. Korvaamme sen nyt paremmalla.

Ajatus kolmipuolisesta poliittisesta mallista on keksitty monta kertaa aiemmin. Varhaisin esimerkki jo 65 vuotta sitten. Syy siihen, miksi yritän keksiä kolmion uudelleen sen sijaan, että käyttäisin olemassa olevia, on se, ettei tietääkseni yksikään olemassa olevista malleista ole kyennyt hahmottamaan politiikkaa yleismaailmallisen laatikon ulkopuolelta.

Aksiaalinen moraali

Olen Imperium Pressin Substack-kirjoitusten pitkäaikainen tilaaja ja suosittelen heidän silmiä avaavia artikkeleitaan. Ne paljastivat minulle vastustustamme alkuperän, propositionaalisen moraalin. Ennen moraalissa oli kyse siitä, mikä on sopivaa. Se on suhteellinen, kontekstista riippuvainen kysymys. Kyse oli säännöistä ja ohjeista tehdä näin tai noin ja olla tekemättä tätä ja tuota riippuen siitä, kuka, mikä, milloin ja missä olit, jumalten, esi-isien tai muun auktoriteetin käskyjen mukaisesti. Akseliajalla moraalin vanha muoto haastettiin uudella muodolla. Moraali tietona; ajatus siitä, että logiikan ja järjen avulla voidaan päätellä, mikä on Oikeasti Hyvää ja Oikeasti Pahaa, aina ja kaikkialla. Kirjoitan lisää Akseliajasta tulevissa artikkeleissa.

Kun idean, arvon tai hyveen ehdotetaan olevan ei vain useimmiten ja enimmäkseen hyvä, vaan Hyvä isolla hoolla, ehdotus saa metafyysisen laadun. Aivan kuin idealla itsellään olisi luontaisia ​​ominaisuuksia ihmismielen ulkopuolella. Aivan kuin idea, arvo tai hyve olisi olemassa. Eivät ole.

Propositiaalisen moraalin luonne tarkoittaa, että loogisiin johtopäätöksiinsä vietynä kaksi yleismaailmallista ihannetta ei voi jakaa valtaistuinta. Toisen on väistyttävä toisen tieltä. Vain yksi voi olla ensisijainen. Monet niistä, varhaisessa kehittymättömässä muodossaan, taistelivat yhdessä perinteisiä rakenteita vastaan ​​ei vihollisina vaan kilpailijoina. Yleismaailmallisesta ihanteesta tulee ajan kanssa vähemmän teoreettinen ja dogmaattisempi, kun sitä aletaan soveltaa käytännössä. Se ei enää kykene jakamaan tilaa muiden ihanteiden kanssa.

Kolme puolta

Näiden muutaman tuhannen vuoden aikana moni ihanne on tullut ehdotetuksi korkeimmaksi ihanteeksi ylitse muiden, mutta vain kaksi niistä on saavuttanut riittävän suuren suosion haastamaan uskontoja ja valtioita. Vapaus ja tasa-arvo.

Vapauden leiristä löytyy liberalismi (klassinen tai ei), uusliberalismi, libertarismi, kapitalismi, meritokratia ja individualismi. Tässä mekaanisessa maailmankuvassa nostat kätesi ilmaan, sanot laissez faire ja annat markkinoiden näkymättömän käden ottaa ohjat. Jopa vastenmieliset lopputulokset ovat oikeutettuja, koska ne ovat seurausta moraalisesti oikeista säännöistä. Jos tekoälymättö puhelimessasi on ainoa taloudellisesti kannattava kulttuurin muoto, niin olkoon. Minkäs teet?

Tasa-arvon leiristä löydät sellaisia ​​ismejä kuin kommunismi, sosialismi, feminismi, humanitaarisuus ja pahamaineinen woke. Nämä ihmiset eivät halua tasoittaa pelikenttää, vaan palkintokorokkeen. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaakakuppien on oltava tasapainossa kaikilla olemassaolon osa-alueilla, myös ajassa. Sinun, valkoisena heteromiehenä täytyy siis kärsiä tasapainottaaksesi entisaikojen valkoisten heteromiesten menestys, kun he valloittivat planeetan ja nöyryyttivät kaikki muut.

Lähestyessämme meidän kulmaamme löydämme myös joukon ismejä ja arvoja. Moni niistä on meille kovin rakas, mutta vain työkalun muodossa. Esimerkiksi uskollisuus on meille tärkeää, mutta niin se oli myös Suomen sisällissodan punakaartin sotilaille. Näemmekö siten kaikki esimerkit uskollisuudesta, aina ja kaikkialla, hyvinä? Ei. Se olisi yleismaailmallista ajattelua. Uskollisuutemme on meille hyvä asia. Vihollisemme uskollisuus on meille huono asia. Ei ole olemassa Hyvää sellaisenaan.

Emme edusta mitään abstraktia ihannetta, vaan oman etnisen ryhmämme konkreettista, todellista selviytymistä ja hyvinvointia tässä ja nyt. Tämä maailmankuva ei edellä vain toista maailmansotaa, Ranskan vallankumousta, valistuksen aikakautta tai akseliaikaa, se edeltää jopa politiikkaa ja filosofiaa kokonaisuudessaan. Se on kansallismielisyyttä. Ainoa asia, joka on muuttunut, on mittakaava. Se on ongelma, jonka kanssa ja ympäri meidän on työskenneltävä. Mutta se on ongelma. Ehkä kaikkein keskeisin ongelma.

Siinä minun karttani eroaa muista. Teroitetun kulman aivan uloimmassa kärjessä on esiaksiaalinen maailmankuva. Tai meidän tapauksessamme jälkiaksiaalinen. Suurin ironia on, että jälkiaksiaalista peliä pelataan meidän sääntöjemme mukaan, mutta sen on lahjoittanut meille omat vihollisemme. He olivat tarpeeksi älykkäitä kyetäkseen kyseenalaistamaan perinteemme, yhteisölliset sidonnaisuutemme ja paikalliset juuremme, mutta eivät tarpeeksi viisaita lopettaakseen kyseenalaistamista kyllin ajoissa. He kyseenalaistivat maton omien jalkojensa alta ja nyt on enää jäljellä vain darvinistinen moraali, joka perustuu sellaisiin haluihin kuin aineellinen hyvinvointi, sosiaalinen asema ja selviytyminen.

Se kelpaa. Se on savea, jota minä voin työstää. He eivät.

Ymmärrämme kaikki intuitiivisesti, että jokin muuttui 2010-luvun alussa. Länsimainen kulttuuri ei ole muuttunut hirveästi vuosien 2015 ja 2025 välillä, eikä niinkään vuosien 1995 ja 2005 välillä, mutta vuosien 2005 ja 2015 välillä on valtava ero. Tämä intuitiivinen tunne välittyy hyvin lauseessa ”tällaista ei voisi enää nykyään tehdä”. Olet varmasti kuullut jonkun sanovan niin. Tuolla ajanjaksolla tasa-arvo vei vapaudelta kulttuurillisen hegemonian aseman. Yksi vihollisistamme päihitti toisen.

Nämä ovat kolme joukkuettamme. Kansallismielisyys, liberalismi ja egalitarismi. Laitetaanpa vähän väriä karttaamme. Egalitaristiset liikkeet ovat perinteisesti käyttäneet punaista väriä. Liberalismi liittyy enemmän siniseen. Vaikka minä suomalaisena taistelen suomalaisten selviytymisen puolesta, ymmärrän, ettemme voi selviytyä omin voimin maailmassa, jossa kaikki muut valkoiset kansat katoavat. Olemme samassa veneessä. Taistelen siis myös valkoisen rodun selviytymisen puolesta. Käytän valkoista väriä merkitsemään kansallismielisyyttä.

Seuraavassa kolmessa artikkelissa annan yksityiskohtaisemman kuvauksen jokaisesta näistä kolmesta.

Lauri Hokkanen