Julius Evolan harvinainen vuoden 1938 artikkeli SS:n ideologiasta nyt suomeksi!

Partisaani julkaisee tiettävästi ensimmäisen suomalaisen käännöksen italialaisen kansallisradikaalin filosofin Julius Evolan tärkeästä SS-joukkojen ideologiaa ja toimintaperiaatteita käsittelevästä artikkelista ”SS, hakaristivallankumouksen vartijat ja ritarikunta” (Le SS., guardia e ”ordine” della rivoluzione crociuncinata, Rooma, 15.8.1938). Voit ostaa Evolan pääteoksiin lukeutuvan Tiikerillä ratsastaminen ‑teoksen suomeksi Kielletyt kirjat ‑kaupasta TÄÄLTÄ.

Yksi Saksan kansallissosialistisen vallankumouksen mielenkiintoisimmista, merkityksellisimmistä ja ehkä vähiten tunnetuista luomuksista ovat niin sanotut SS-joukot. SS on Schutzstaffel-termin lyhennelmä, joka tarkoittaa Kolmannen valtakunnan suojelemiseksi perustettua ”mustaa armeijakuntaa” (Schwarze Korps). Kuten armeija – Reichswehr – on valtion ulkoisen puolustuksen elin, on SS sisäisen puolustuksen elin. Tässä erikoislaatuisessa organisaatiossa yhdistyvät muinaisten järjestelmien piirteet synteesissä poliittisen, biologisen ja sankarillisen eliitin kanssa, Führerin henkivartijajoukkona, korkeamman tason ”salaisena valtionpoliisina” ja ryhmänä, jonka tehtävänä on toteuttaa ja puolustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen perusajatuksia suoraviivaisesti. Se koostuu kahdestasadastatuhannesta miehestä, jotka ovat yhdistyneet rikkomattoman uskollisuuden ja kunnian valan kautta, ja jotka Reichsführer Heinrich Himmlerin johtamana tuntevat itsensä kansallissosialismin taisteluosastoksi.

Heidän pyrkimyksensä ovat perustavanlaatuisia: He haluavat muodostaa yhteisön, jossa jälleen luotu yhteys alkukansan voimien ja suurten pohjoisten myyttien välillä muuttuu uuden taipumattoman elämäntavan periaatteeksi. Tässä veren uusi merkitys liittyy mystisellä tavalla esivanhempiin ja menneisiin polviin, antaen yksilölle kyvyn ylittää individualistinen tunteensa ja liittyä sukunsa jatkuvuuteen ja elämän virtaan, joka avautuu uusille tulevaisuuden teille. Germaanisen esikristillisen muinaisuuden pyhät merkit herätetään jälleen eloon: ”riimut” toimivat usein erityisten osastojen merkkinä ”mustassa armeijakunnassa”. Saksassa yleinen tapa lyhentää eri osastojen nimityksiä niiden alkukirjaimilla (KdF, HJ, BdH, SA jne.) on johtanut siihen, että Schutzstaffelin SS-lyhenne on saanut erityisen merkityksen: Kahden kirjaimen samankaltaisuus niin sanottujen ”voitonriimujen” – Siegrunen – kanssa on johtanut siihen, että nämä kirjaimet on vaihdettu riimujen merkkeihin. Näin ollen nämä pohjoisen muinaisuuden voitonriimut, salamamerkit, esiintyvät nyt kaikkialla, SS-univormuissa ja muissa virallisissa yhteyksissä.

SS:n toiminta on esimerkki ilmiöstä, jossa moderni ihminen kutsuu esiin alkukantaisia asioita, joiden merkitystä hän ymmärtää vain hämärästi. Kyse ei ole enää ”käsityksistä”, ”teorioista” tai ”periaatteista”, vaan voimista, energioista ja alkulähteistä. Nämä salamamerkit, voitonriimut, joita nyt käytetään kaikissa SS-univormuissa, ovat samoja merkkejä, joita esitettiin muinaisessa egyptiläisessä symboliikassa valtikan muodossa. Ne edustavat pelottavaa auringon voimaa, joka pyhittää, jumaloi ja tekee kuninkaista voittamattomia. Ne ilmaisevat myös tuhoavaa voimaa, joka näkyy taivaallisen vallan symboliikassa ja jota erityisesti arjalaisen rodun olympolaiset jumalat käyttivät taistelussaan pimeitä titaanisia ja maallisia voimia vastaan. Symbolien merkitys palaa alkukantaisiin, nykyään hämärästi ymmärrettyihin käsityksiin: esimerkiksi Himmler näkee taistelun bolševismia vastaan vain yhtenä episodina jatkuvassa, lähes metafyysisessä kamppailussa, jossa arjalaisen ihmiskunnan voimat kohtaavat alhaisemman ihmisyyden voimat. SS, ”voitonriimujen” kantajana, saa näin myös antibolševistisen taisteluorganisaation merkityksen. Se on tietoinen siitä, että sen tehtävät kohdistuvat paitsi näkyvään, myös piilossa olevaan viholliseen, kuten SS-ryhmäjohtaja R. Heydrich, yksi ”mustan armeijakunnan” johtajista, on todennut.

Jos haluamme lyhyesti käsitellä SS:n kehitystä, voimme sanoa, että sen varhaiset juuret ovat niin sanotussa esikuntavartiostossa, joka perustettiin 1923 Hitlerin henkivartiojoukoksi (”Stosstrupp Hitler”) ja joka kehittyi vasta myöhemmin nykyiseen muotoonsa. Hitlerin varhainen iskujoukko koostui valituista ja sotilaallisesti koulutetuista miehistä, jotka olivat vain Führerin henkilökohtaisessa käytössä. Kun puolueen puolisotilaalliset järjestöt kiellettiin ennen vallankumousta ja armeijakunta ei enää voinut väliaikaisesti toimia avoimesti, Julius Schreck, Hitlerin luotettu, perusti SS:n. Samalla käyttöön otettiin nykyinen musta univormu, johon kuului hopeinen pääkallo hatussa. Kun Heinrich Himmler otti SS:n komentoonsa 6. tammikuuta 1929, joukko koostui 270 miehestä, mutta jo tuolloin se kehitti tehokasta toimintakykyä paitsi ulkoisesti, myös sisäisesti, torjuen kapinoivia tai epäilyttäviä elementtejä puolueessa.

Vallanvaihdon aikaan ”musta armeijakunta” käsitti jo satatuhatta miestä. Sen valta, auktoriteetti ja etuoikeudet kasvoivat jatkuvasti ja saivat lopullisen vahvistuksensa vuonna 1934. SS oli organisaatio, jota Hitler käytti keskeisesti 30. kesäkuuta 1934 toteutettujen toimenpiteiden ja Ernst Röhmin sekä von Schleicherin aiheuttamien kapinoiden torjunnassa. SS osoitti näissä tilanteissa uskollisuutensa ja ansionsa, ja vaikka se oli aiemmin ollut alisteinen SA:lle, johon Röhm kuului yhtenä johtajista, SS sai tapahtuman jälkeen itsenäisen aseman ja sille annettiin myös täydellinen valtuutus hoitaa salaisen valtionpoliisin eli Gestapon (Geheime Staatspolizei) tehtäviä. Himmlerillä oli nyt virallinen titteli ”SS-valtakunnanjohtaja ja Saksan poliisin päällikkö”. Näin SS:tä tuli puolueen voimakkain organisaatio, jolla oli suora yhteys Hitleriin. Sitä voidaan pitää koko liikkeen selkärankana, elimenä, joka valvoo sen kaikkia osia ja vastaa sen turvallisuudesta.

Mitä Saksaan yleisesti tulee, sen toinen suuri tukipilari on armeija, Reichswehr, joka tunnetusti ei ole vain yksinkertainen sotilaallinen elementti, vaan jolla on myös oma perinne, omat ihanteensa ja suora yhteys aateliin, erityisesti preussilaiseen aateliin. Ei ole liian rohkeaa väittää, että se, miten suhteet SS:n ja Reichswehrin välillä kehittyvät, on ratkaiseva tekijä Saksan tulevaisuuden kannalta. Mitä muihin kansallissosialistisiin organisaatioihin, kuten Työrintamaan tai SA:han, tulee, niin vaikka niiden poliittiset tehtävät ja merkitys uuden Saksan poliittisten voimien dynamiikassa ovatkin huomattavat, ne tulevat aina olemaan toissijaisessa asemassa SS:n rinnalla.

Himmler on vastuussa SS:n henkisestä muotoutumisesta, sen tehtävien tarkentamisesta sekä sille asetettujen periaatteiden ja sääntöjen laatimisesta. Perusajatuksena on uuden ”eliitin”, uuden aateliston luominen. Pohdittuaan, olisiko vanhoissa valtiollisissa järjestelmissä joku ollut valmis uhraamaan kaikkensa puolustaakseen ruhtinastaan, Himmler huomasi pian, että tällainen tehtävä oli aina aateliston rooli. Toisin sanoen rooli kuului eliitille, jonka ruhtinas ja hänen perinteensä tunnustivat ”aateliseksi”. Tämä aateli, joka toimi hallinnollisen jatkuvuuden takuuna, alkoi rappeutua sotienjälkeisinä kriittisinä vuosina, kun kapitalismi ja 1800-luvulla noussut liberalismi kuohitsivat sen.

Armeijaan jääneet terveimmät elementit olivat vailla poliittista vaikutusvaltaa, koska armeijan tehtävänä oli valtion ulkoisen puolustuksen varmistaminen, mikä oli merkityksellistä, mutta poliittisesta järjestelmästä riippumatonta. Oli siis tarpeen luoda kokonaan uusi eliitti, joka olisi läheisesti sidoksissa uuden valtion erityiseen poliittiseen ideaan; tarvittiin siis eliitti, jolla olisi sekä poliittinen että sotilaallinen arvo ja joka toimisi uuden kansallisen vallankumouksellisen järjestyksen pysyvyyden ja merkityksen takaajana. Tässä piilee SS:n idealistinen rooli Kolmannen valtakunnan vallankumouksellisena eliittinä.

SS:n muodostumiseen ja järjestäytymiseen ovat vaikuttaneet biologiset, rotuopilliset, eettiset ja henkiset näkökohdat. Ensimmäiseksi mainittuun liittyen Himmler lähti siitä olettamuksesta, että hänen kansansa pystyy korkeampaan kulttuuriin ja voittamattomaan puolustukseen vihollisiaan vastaan vain, jos sen suonissa virtaa riittävä määrä pohjoismaista verta. Jos tällainen veri ehtyy, kansakunta rappeutuu. Uuden valtion ja sen eliitin rakentamisessa pohjoismaisten elementtien valinnalla ja laadulla on siis keskeinen rooli.

SS:n myrskyjoukoissa tapahtuva valinta perustuu kahteen pääkriteeriin. Ensimmäinen valintaperuste on pääosin biologinen. SS:ään otetaan vain ne henkilöt, joiden arjalainen alkuperä on varmuudella todistettu ja joiden fyysiset ominaisuudet – kehon mittasuhteet ja kasvonpiirteet – lähenevät puhdasta pohjoismaista tyyppiä. On luonnollisesti ymmärretty, että eri kansojen sekoittuminen voi johtaa siihen, että toisen rodun ominaisuudet tai kognitiiviset piirteet voivat esiintyä fyysisesti pohjoismaisessa tyypissä. On kuitenkin havaittu, että on todennäköisempää löytää pohjoismaisia ominaisuuksia juuri fyysisesti pohjoismaisesta tyypistä kuin muualta. Lisävalinta tapahtuu tarkistusten perusteella. On tärkeää huomata, että SS:n rotuopilliset kriteerit eivät rajoitu yksilöön, vaan ne laajenevat hänen perheeseensä ja sukuunsa. SS-miehellä ei ole lupa avioitua kenen kanssa tahansa. Himmlerin vuonna 1931 säätämän lain mukaan erikoisvalvontaviranomaisen on selvitettävä, että hänen valitsemansa nainen tarjoaa riittävät takeet siitä, että hän on tyypiltään ja rodultaan sopivaa alkuperää.

Tältä pohjalta SS pitää itseään ”sukukuntajärjestönä”, joka kehittyy anti-individualistisella pohjalla ja jonka perusta on veri. SS:n jäsenten on jo avioliittoon liittyvissä kysymyksissä osoitettava, että he kykenevät alistamaan henkilökohtaiset tunteensa ja intohimonsa yksilön ylittävän järjestyksen vaatimuksille. Tämä edustaa ensimmäistä todistusta korkeammasta järjestyksestä.

Toinen valintakriteeri perustuu soveltuvuuteen Hitlerin sanojen mukaisesti: ”Kun vaadin sankarillista tekoa, sankarillinen henki vastaa siihen. Kun taas lupaan monia etuja, kaupallinen henki vastaa kutsuun.” Kun vaaditaan moraalisia ominaisuuksia, joita pääasiassa liitetään pohjoismaiseen rotuun, toivotaan samalla, että valikoituminen tapahtuu luonnostaan kurinalaisuuden kautta, mikä muodostaa toisen asteen valinnan. Kuten kokelaat testataan niiden sitkeyden perusteella, SS:ään pyrkivä joutuu tilanteisiin, joissa hänen rodulliset ominaisuutensa tulevat ilmi.

Kun tarkastelemme SS:n eettistä olemusta, Himmlerin mukaan esille nousee tiettyjä keskeisiä ominaisuuksia. Ensimmäinen ja perustavin kaikista on uskollisuus. ”Kaikki”, sanoo Himmler, ”voidaan antaa anteeksi, mutta ei petosta.” Hitler antoi itse SS:n tunnuslauseen kesäkuun 30. päivän 1934 tapahtumien yhteydessä: ”SS-mies, kunniasi on uskollisuudessa”, viitaten vanhaan saksalaiseen oikeuden sääntöön: ”Jokaisen kunnia kumpuaa uskollisuudesta.” Tämä tarkoittaa kaikkien muotojen uskollisuutta: uskollisuutta ennen kaikkea Führerille ja rodulle, uskollisuutta tovereille sekä kunniallisuutta ja ritarillisuutta.

Himmler lisää vielä: ”Ei ole rikos ainoastaan loukata omaa tai toisen kunniaa, vaan myös pilkata asioita, joita muut pitävät pyhinä, tai olla asettumatta miehekkäästi puolustamaan poissaolevia, heikkoja ja suojattomia.” Himmler sääti marraskuun 9. päivänä 1935 lain, jonka mukaan SS:ssä ei ole ainoastaan oikeus vaan velvollisuus kaksintaisteluun, jos olosuhteet sitä vaativat.

Uskollisuuden ja kunnian jälkeen tulee ehdoton kuuliaisuus. Se ei tunne rajoja. Kuten sanotaan, kun preussilainen upseeri on vannonut valansa, hänellä ei enää ole mitään, mikä olisi hänen omaansa. Tämä perinne on otettu SS:n osaksi. Führerin ja maailmankatsomuksen nimissä on oltava valmis kaikkeen, jopa uhraamaan oma ylpeytensä ja kaikki henkilökohtaisesti arvokas.

On osattava pysyä poissa tilanteesta, vaikka kaikki sisällämme kehottaisi meitä puuttumaan siihen, ja toisaalta on osattava toimia välittömästi yhdestä ainoasta merkistä, vaikka tehtävä vaikuttaisi meille epämieluisalta ja käsittämättömältä. Himmler pitää tätä ehdotonta kuuliaisuutta perustavanlaatuisena ei vain yksilön itsensä vuoksi, vaan myös tasapainottaakseen saksalaisen, erityisesti pohjoisgermaanisen ihmisen vahvaa yksilöllisyyden tunnetta ja vapauden kaipuuta, ominaisuuksia, jotka ovat usein olleet syynä moniin onnettomuuksiin tälle kansalle.

Muita SS-miehiltä vaadittavia ominaisuuksia ovat totuudenrakkaus, kyky pitäytyä tiukasti päätetyssä asiassa ja ehdoton rehellisyys. Näiden perustana on tietenkin taisteluhenki. Himmler totesi 12. kesäkuuta 1937 pitämässään puheessa Saksan aateliston kokoontumisen yhteydessä, että näille hyveille vastaavat monet koettelemukset, joiden läpi SS joutuu kulkemaan, ja jotka täydentävät sen valintaprosessin. SS:n täysjäseneksi pääsee 18 kuukauden koeaikajakson jälkeen, kun hakija on vannonut uskollisuutensa Führerille sekä suorittanut sotilas- ja työpalvelunsa moitteettomasti. Hänelle annetaan silloin SS-kunniatikari.

On kiinnostavaa huomata, että marraskuun 9. päivänä 1936 säädetyn lain mukaan jokaisen SS-ryhmän johtajan on vannottava kahden ehdon täyttyminen: 1) ettei hakijaa oteta joukkoihin, ellei hän täytä kaikkia vaatimuksia, vaikka kyseessä olisi johtajan oma poika tai sukulainen, ja 2) että vuosittain vähintään neljännes uusista jäsenistä ei saa tulla SS-perheistä tai ‑piireistä. Tämä estää SS:ää muuttumasta perinnölliseksi kastiksi, jossa muut kuin pätevyyden perusteet saattaisivat alkaa hallita. Lisäksi tällä varmistetaan, että parhaat elementit johdetaan SS:ään riippumatta heidän taustastaan. Näin estetään uusien ryhmien muodostuminen, jotka voisivat eriytyä SS-keskuseliitistä, kuten Himmler arveli tapahtuneen antiikin Roomassa, jossa vereltään parhaat joutuivat lopulta senaatin ulkopuolelle.

Kun tarkastellaan SS-miehen luonteenpiirteitä, on selvää, että tarkoituksena on ylittää tavallisen poliittisen joukon rajat ja tavoitella jotakin, mikä muistuttaa antiikin käsitystä veljeskunnasta tai ritarikunnasta. On täysin selvää, että ilman henkisyyden edellyttämää perinnettä ja puhdasta henkistä näkökulmaa uskollisuuden, kunnian, totuuden ja muiden mainittujen arvojen kaltaiset käsitteet olisivat tyhjiä muotoja, ja järjestö, joka on sidottu valaan, olisi mahdoton. Tässä on SS:n kolmas periaate, puhtaasti henkinen näkökulma.

Lehtisessä, jonka nimi on ”Viisikymmentä kysymystä ja vastausta SS-miehelle”, käsitellään juhlavala- ja kuuliaisuusmuotojen jälkeen kysymystä: ”Uskotko siis Jumalaan?” Vastaus kuuluu: ”Kyllä, uskon korkeampaan Jumalaan ja pidän ylimielisenä, typeränä ja meille sopimattomana henkilöä, joka ei usko.” Tämä yleisluonteinen tunnustus Jumalan olemassaolosta on kuitenkin vähemmän kiinnostava kuin pyrkimys elvyttää tarkkaan määritelty henkisyyden muoto, joka liittyy pohjoismaiseen perinteeseen, mutta myös laajempaan indoeurooppalaiseen traditioon. Näin SS:stä pyritään tekemään myös ”maailmankatsomuksellinen iskujoukko”, kuten Heydrich on todennut.

SS:n toiminnan keskeinen periaate on ”paluu alkulähteille”, mikä näkyy konkreettisesti niin sanotussa Ahnenerbe-instituutissa, mikä tarkoittaa vapaasti käännettynä ”esi-isien perintöä”. Tämä on SS:n erityinen kulttuuriorganisaatio. Ahnenerben ensisijainen tehtävä on luoda yhteys muinaisten perinteiden ja uuden Saksan tietoisemman eliitin välille. Lähtökohtana on ajatus siitä, että tiedostamattomista vaistoista kumpuava voima jää alttiiksi vaaroille eikä saavuta todellista täyttymystä, ellei sitä tueta tietoisella henkisellä voimalla ja selkeällä ymmärryksellä (Walther Wüst). [1] Tästä syystä on suositeltavaa tutkia pohjoismaisen indoeurooppalaisen perinteen henkeä ja tekoja sekä muuttaa näiden tutkimusten tulokset eläväksi osaksi Saksan kansallista kulttuuria.

Tässä yhteydessä rationalismin ja ”kovan tieteen” menetelmät tuomitaan ohjelmallisesti, ja antiikin traditioiden ”naturalistinen” tulkinta hylätään. Myyttiä ja symbolia pidetään ”kovan tieteen” sijaan objektiivisina keinoina tunnistaa sekä käsitellä tuhoavia ja lamauttavia voimia (Heydrich). Tämä on SS:lle tyypillistä ja erittäin mielenkiintoista. SS:n johtohenkilöt, jotka hoitavat vaikeimpia ja merkittävimpiä poliittisia tehtäviä, valvovat Saksan salaisen valtionpoliisin toimintaa ja toimivat Führerin sekä kansallissosialismin henkivartijoina, ovat samalla ihmisiä, jotka osoittavat vilpitöntä kiinnostusta symbolien ja alkumyyttien maailmaan. Heidän kanssaan voi keskustella luonnontieteille usein tuntemattomista metafyysisistä ilmiöistä ja alkuperäisistä henkisistä perinteistä.

Olemme henkilökohtaisesti havainneet ja toistuvasti kokeneet tämän todellisuuden, joka ei aina ole ollut erityisen rohkaiseva, kun mietimme monien italialaisten piirien tasoa ja sitä tiettyä kulttuuria, johon Benito Mussolinin mustapaitojen vallankumous ei ole juurikaan vaikuttanut. Tämä kulttuuri, joka liittyy meidän italialaisten pyhimpiin perinteisiin, kuten antiikin Rooman maailmaan, pysyy itsepintaisesti samoissa positivistisissa ja tietämättömissä näkemyksissä, ja se on verhottu akateemiseen ylimielisyyteen, joka kuuluu valistuksen ja 1800-luvun rationalismin maailmaan.

Jos haluamme välttää kaiken puolueellisuuden, on kuitenkin myönnettävä, että vaikka SS:n henkisessä asenteessa on ilmeistä kiinnostusta ja oikeanlaista herkkyyttä, sen ideat eivät aina täytä sellaisia korkeita periaatteita, joita tämän niminen järjestö ansaitsisi. Liian usein vanhan perinteisen maailman uudelleenrakentamisessa on omaksuttu vääriä ajattelutapoja, jotka ovat vääristäneet monien ajatusten merkitystä ja rajoittaneet niiden syvällisyyttä. Tämä on tapahtunut erityisesti silloin, kun tietty eliitti on pyrkinyt hyötymään poliittisesti, ja myös silloin, kun on omaksuttu suppeita näkökulmia, jotka perustuvat rodulliseen tai kansalliseen asenteeseen.

Nämä havainnot pätevät myös Saksan pyrkimyksiin täydentää kansallissosialistista maailmankatsomusta sen perinteisillä ja symbolisilla korkeampiin ideoihin kuuluvilla sisällöillä. Meidän ei kuitenkaan tule kiirehtiä tuomitsemaan näitä pyrkimyksiä, sillä on vaikeaa ohjata suuntaa tällaisten prosessien keskellä ja tuhota nopeasti haitalliset vaikutukset, joita länsimainen ihminen on vuosisatojen ajan omaksunut virheellisen ajattelutavan ja vääränlaisen kulttuurin seurauksena. Jos SS onnistuu (henkisenä joukkona ja armeijakuntana, joka on jo järjestäytynyt ja joka jo valvoo yhtä Euroopan voimakkaimmista uudelleensyntymän liikkeistä) luomaan eliitin, joka kykenee tietoisesti palaamaan traditioiden alkulähteille, sen saavutus on huomattava.

Tällaisen kehityksen ensimmäisellä tasolla kohtaisimme henkisyyden ja sivilisaation muotoja, jotka muistuttavat keskiajan ritarikuntia, joissa yhdistyivät pohjoisgermaaniset ja roomalaiset elementit. Toinen taso veisi meidät kohti yleistä indogermaanista henkisyyttä ja sen aurinkoperinteitä, jotka edustavat kaiken alkuperää, mikä voi meille merkitä korkeampaa sivilisaatiota – kokonaan uutta historiallista aikakautta.

Tästä käy helposti ilmi, että eliitti, joka todella pystyisi toteuttamaan tämänkaltaisen henkisen uudistuksen, olisi merkittävä ei vain omalle kansalleen, vaan kaikille muillekin arjalaisille kansoille, jotka taistelevat yhteistä vihollista vastaan. He ymmärtäisivät, ettei tämä taistelu voi ratketa ennen kuin se on täydentynyt idean, symbolien ja valan kautta, jotka itsessään ovat jo metafyysisiä. Vaikka juutalais-kommunistinen lehdistö pyrkii esittämään SS:n GPU:n kaltaisena organisaationa, me näemme ”mustassa armeijakunnassa” hakaristivallankumouksen kaartin, ”voitonriimujen”, ”salamasymbolien” ja pääkallon tuntijoissa järjestön, jonka valaan on sisällytetty kuolemaan asti ulottuva uskollisuus. Tämä vala symboloi perinnettä korkeammassa merkityksessä, henkistä solidaarisuutta, joka voi muuttua ylikansalliseksi voimaksi.

Me ajattelemme järjestöä, joka voisi käsittää karaistuja ja yhtenäisiä ryhmiä eri kansakunnista – ryhmiä, jotka elvyttäisivät arjalaisen ja pohjoismaisen henkisyyden suuret sankarilliset ja metafyysiset näkemykset. Näin muodostuisi meille välttämätön rintama, kun tulevaisuudessa, aivan kuten nytkin, uhka on suuri: Kun taistelu syttyy pimeiden voimien tulvaa vastaan – niitä voimia, jotka sitoutuvat globalismin moninaisiin symboleihin.

Julius Evola

[1] Ahnenerben puheenjohtaja on SS-Sturmbannführer, professori Walther Wüst. Organisaatio julkaisee erilaisia teoksia, ja sen virallinen julkaisu on kuukausilehti Germania, jota johtaa tohtori J.O. Plassmann.