Henki, maa & veri – osa 2

Partisaani julkaisee osissa artikkelisarjan kansallisradikaalin valtio-opin, henkisyyden ja rotuajattelun yhteydestä. Artikkelisarjan nimi on viittaus Freiburgin yliopiston rehtoriksi 1933 nousseen kansallissosialistifilosofi Martin Heideggerin virkaanastujaispuheeseen. Sarjan toinen osa käsittelee rotu- ja valtiokäsityksiä Heideggerin sekä muiden keskeisten kansallisradikaalien filosofien ajattelussa.

Kansallisradikaalin idealistin on helppo todeta, että artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa siteeratun Sarastus-julkaisun tekstin virheellinen väite 1 (”Kansallissosialismin termi Volk eli kansa/rotu on ’yksioikoisen biologistinen’ ”) on joko virheellinen tai vähintäänkin niin heikosti määritelty, ettei sillä ole ylipäätään painoarvoa. (Sanan biologia kreikkalainen juuri on bio, joka merkitsee yksinkertaisesti elämää – ottamatta lainkaan kantaa siihen, onko elämä pohjiltaan henkeä vai ainetta.)

Mikäli Sarastuksen artikkelin kirjoittaja viittaa käsitteellä biologia kuitenkin materialistiseen ajatteluun, hän sortuu itse dualistiseen ajatusvirheeseen. Idealistinen kansallisradikaali ei pidä rodun termiä materialistisena. Henkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan toisistaan merkitsevästi eroavat ihmisrodut ovat pysyviä, mitattavia, tilastoitavia ja helposti havaittavia ilmiöitä. 

Materiaalisessa maailmassa ilmenevät rodut ovat idealistin mukaan universaalin mielen luomisprosessin tuotoksia. Toisistaan eroavat ihmispopulaatiot synnyttäneen luomisprosessin taustalla vaikuttavat universaalin mielen aineettomat lainalaisuudet, joita voidaan tässä yhteydessä kutsua henkisiksi roduiksi. Metafyysisesti ”henkinen Volk” on perustavampi kuin ”fyysinen Volk”, mutta lopulta ne ovat saman kolikon kaksi puolta.

Jungilaisittain fyysisiä rotuja voidaan kutsua erilaisten rodullisten arkkityyppien ilmaisuksi. Sveitsissä 1875 syntynyt psykologi ja muinaisten traditioiden innokas tutkija Carl Gustav Jung näki, että fyysisesti ilmenevän maailman taustalla vaikuttaa ajasta ja paikasta riippumattomia kaavoja, arkkityyppejä, joita mukaillen materiaalinen kokemus maailmasta syntyy. Jungin filosofia oli hyvin lähellä kreikkalaisen Platonin ajattelua, ja jungilaiset arkkityypit on perusteltua rinnastaa platonisiin ideoihin.

Terve valtio kohottaa kansan kohti rodullista arkkityyppiään

Jungin arkkityypeissä ja Platonin ideoissa ei ole kyse ”jumalallisista olennoista tuolla jossain”, vaan puhtaista ikuisista periaatteista, joiden karkeita ilmentymiä materiaaliset olennot ovat. Muinaiset traditiot ovat kannustaneet ihmisiä ja heimoja tavoittelemaan aina olemassaoloa sen puhtaimmissa muodoissa. Rodullisella tasolla tämä voi merkitä esimerkiksi sitä, että valkoinen kansa tavoittelee omaa arkkityyppistä olemustaan elämällä todeksi myyttisten kertomusten arvoja, pitämällä yhteyttä esi-isiin ja luontoon sekä välttämällä sekoittumista ja rappiollisia elämäntapoja.

Hyvä valtio kohottaa kansan kohti arkkityyppistä olemustaan (eli henkisen rodun puhtaita piirteitä), korruptoitunut valtio sen sijaan syöksee kansan alaspäin kohti karkeutta ja rodullista sekoittumista.

Platon kirjoitti ideaopistaan aikana, jolloin oli yleistä ajatella, että ihmisillä, paikoilla ja heimoilla oli oma henki, jonka ääntä kuuntelemalla oli mahdollista toteuttaa omaa kohtaloaan ja elää näin harmoniassa kosmoksen kanssa. Kreikkalaiset kutsuivat henkeä daimoniksi, kun taas esimerkiksi suomalaiset puhuivat haltijasta. Antiikin Roomassa samaa ideaa kuvattiin puolestaan termillä genius, mikä on varsin mielenkiintoista. Etymologisesti genius on yhtä rotua ja geenejä tarkoittavan genus-sanan sekä sen sukulaissanojen kanssa. Kielihistoriallinen linkki kansallista arkkityyppiä (henkinen rotu) kuvaavan geniuksen ja verenperimää (materiaalinen rotu) kuvaavan genuksen välillä on kiistaton.

Muinaiset kansat eivät tunteneet keinotekoista vastakkainasettelua henkisen ja fyysisen rodun välillä. Hyökkäykset rotuajattelua sekä yleisesti hierarkkista yhteiskunta- ja ihmiskuvaa vastaan alkoivat nykymuodossaan Ranskan vallankumouksessa 1789 kristallisoituneiden liberaalien rappioarvojen saatua Euroopassa jalansijaa. 1900-luvulla liberalismin uskottavimmiksi vastavoimiksi nousivat mantereellamme kansallissosialismi ja fasismi.

Henkinen ja fyysinen rotu ovat yhtä

Sarastuksen artikkelissa kritisoidussa kansallissosialistisessa Saksassa useat hallinnolle myötämieliset poliittiset aktiivit ja filosofit tiedostivat Volk-käsitteen molemmat puolet eli rodun henkisen ja fyysisen merkityksen. Heille kansallissosialismi edustikin paluuta filosofisesti rehellisempään maailmaan, jossa esimerkiksi tasa-arvodogmin vastaista ajattelua (kuten rotuerojen tunnustamista) ei vielä oltu kielletty vetoamalla ”universaaleihin ihmisoikeuksiin”, ”tasa-arvoon”, ”yksilönvapauteen”, ”kansojen väliseen veljeyteen” tai muihin elämälle vieraisiin abstraktioihin.

Artikkelisarjamme ensimmäisessä osassa jo mainittu kansallissosialistifilosofi Martin Heidegger työskenteli erityisen omistautuneesti Volk-käsitteen parissa. Hänen ajattelunsa onkin jatkanut kansallisradikaalien aktivistien inspirointia myös sotien jälkeisinä vuosikymmeninä niin syvällisyytensä kuin myös palavan radikalisminsa ansiosta.

Pääteoksessaan Oleminen ja aika Heidegger nostaa arkkidualisti René Descartesin sekä tämän filosofiset perilliset pääasiallisiksi vihollisikseen, joiden edustama ajattelumalli on ”tuhottava”, jotta eurooppalaiset voisivat jälleen paneutua pohjimmaisiin kysymyksiin, ennen kaikkea siihen, mitä oleminen eli kaiken elämän ja kokemuksen lähtökohta itsessään on.

Heideggerin mukaan olemisen kysymys oli Euroopan muinaisten traditioiden pyhin teema, mutta eurooppalainen filosofia oli unohtanut olemisen peruskysymyksen sivilisaation rappion ja autenttisen elämäntavan perikadon vuoksi. Vaikka Heideggerin pääteos julkaistiin 1927 eli vuosia ennen hänen liittymistään Hitlerin puolueeseen, kansallisradikaalin ajattelun siemenet olivat jo alkaneet itää hänen filosofiassaan.

Filosofian ja politiikan liitto

Hyökätessään dualisti-Descartesia ja universalistisia arvoja kannattanutta filosofi Immanuel Kantia vastaan Heidegger linjasi, ettei mitään ”objektiivista”, historiasta irrallista ajattelua ole olemassakaan. Ihminen ei ole tyhjä taulu, vaan maaperämme ja kansamme historiallinen kertomus on jo määritellyt sen, miten olemassaolo avautuu meille. Hän viittasi tähän inhimilliseen perustilaan usein termillä Verfallen, sillä olemme syntyessään jo ”langenneet” olemassaoloamme määrittelevään rooliin.

Heidegger hylkäsi siis ajatuksen universaalista yhteismitallisesta ihmisyydestä ja asetti paikallisesti juurtuneen olemassaolon ajattelunsa keskiöön. On yksinkertaisesti mahdotonta ajatella olemista, jolla ei ole esimerkiksi kulttuurillista tai rodullista kontekstia. Kulttuurien ja kansojen väliset dramaattiset erot ovat heijastus siitä, että olemassaolo itsessään näyttäytyy täysin eri tavoin eri roduille. Erot kansojen välillä eivät ole rajoja, jotka tulisi pyrkiä ylittämään vaan ne ovat tärkeimpiä aarteitamme, joiden ainutlaatuisuuden vaaliminen on nationalistisen ajattelun keskiössä.

Heidegger käytti saksankielistä termiä Mitdasein viitaten merkitykselliseen yhdessäoloon – tilaan, jossa esimerkiksi kansakunta hylkää pinnalliset, liberaalit ja kosmopoliittiset arvot käyden riskejä kaihtamatta täyttämään yhteistä kohtaloaan (Schicksal). Heideggerille juuri kansallissosialistinen vallankumous merkitsi saksalaisille mahdollisuutta hylätä epäautenttinen, porvarillinen ja mukavuudenhaluinen elämä, tulla tietoiseksi historiastaan sekä käydä tarvittaessa sankarillisesti jopa sotaan, mikäli kansan etu sitä vaatii.

Erityisesti 1930- ja 1940-lukujen tuotannossaan Heidegger rakentaa poikkeuksellisen tarkkanäköistä ajattelujärjestelmää olemassaolofilosofiasta, soturieetoksesta ja ihmisen roolista osana hierarkkista poliittista yhteisöä. Heidegger inhosi reaalimaailmasta vieraantuneita ja pölyisiä ammattifilosofeja, joiden metafyysisillä spekulaatioilla ei ollut yhtymäkohtia yhteiskunnalliseen elämään ja kansalaisten arkeen. Heidegger nosti autenttisesta elämästä kumpuavan kokemuksellisen tiedon jalustalle kritisoiden akateemisessa maailmassa ylivalta-asemaan noussutta käsitteellisen tiedon ihannetta.

Kohti kansankokonaisuutta

Noustuaan Freiburgin yliopiston rehtoriksi 1933 Heidegger alkoi työskennellä uutterasti uudistaakseen opiskelijoiden ymmärryksen filosofiasta ja iskostaakseen näihin kansallissosialistisia ihanteita uhraamisesta, velvollisuudesta, kansanyhtenäisyydestä, työstä ja asepalveluksesta. 22.1.1934 pitäessään puheessa kansallissosialistisesta opetustoimesta Heidegger viittasi toistuvasti Volk-termiin ja muistutti akateemista maailmaa tavoitteistaan:

”Päämäärämme on saavuttaa vahva ja täysipainoinen olemassaolo kansankokonaisuutena (Volksgenosse) saksalaisessa kansanyhteisössä (Volksgemeinschaft). Tämä edellyttää seuraavia asioita: Jokaisen on ymmärrettävä…

• mikä hänen roolinsa osana kansaa/rotua (Volk) on;
• kuinka kansa on järjestäytynyt ja kuinka se uudistuu järjestäytyneenä yhteisönä;
• mitä saksalaiselle kansalle on tapahtumaisillaan kansallissosialistisessa valtiossa;
• kuinka raivokkaan taistelun kautta nykyinen yhteiskuntajärjestelmä voitettiin ja luotiin;
• mitä kansanruumiin (Volkskorper) elvyttäminen tulevaisuudessa merkitsee ja mitä se vaatii meistä jokaiselta;
• miten kaupungistuminen on vaikuttanut saksalaisiin ja kuinka saksalaiset voisivat palata maaperän pariin kääntämällä muuttoliike maaseudulta kaupunkiin päinvastaiseksi;
• mitä käytännössä tarkoittaa, että 18 miljoonaa saksalaista kuuluu kansaamme, mutta koska he elävät valtakunnan rajojen ulkopuolella, he eivät ole vielä osa valtakuntaamme.

Jokaisen työtätekevän kansamme jäsenen on ymmärrettävä, mitä varten hän on nykyisessä asemassaan. Vain kuvaamani elämäntavan ja tiedontavoittelun myötä hänen ajattelunsa tulee juurtumaan hänen kansaansa täydellisesti. Tällöin hänen kohtalonsa on yhtä hänen kansansa kohtalon kanssa. Tämän tiedon tarjoaminen kansalaisille on välttämätön osa työtämme. On oikeutemme mutta samalla myös velvollisuutemme vaatia tätä tietoisuutta ja tavoitella sitä jatkuvasti.”

1933 pitämässään virkaanastujaispuheessa tuore rehtori Heidegger puolestaan painotti hengen (Geist), maaperän (Erde) sekä veren (Blut) perimmäistä yhteyttä ja erottamattomuutta. Tuolloin hän totesi:

”Kansan/rodun (Volk) henkinen maailma ei ole pohjimmiltaan sen kulttuurillinen ilmentymä tai varasto täynnä informaatiota ja arvoja; sen sijaan kansan/rodun henki on voima, joka väkevimmin turvaa kansan/rodun maaperään ja verenperimään juurtuneet vahvuudet – kansan/rodun henki on voima, joka nousee syvyyksistä ja ravisuttaa koko olemassaolomme perusteita. 

Vain henkinen maailma voi taata kansakunnan suuruuden. Henkinen maailmamme pakottaa meidät tekemään valinnan yhtäältä suuruutta tavoittelevan tahdon ja toisaalta rappioon johtavan tappiomielialan välillä. Tämä valinta määrittää polun, jota pitkin kansamme etenee historiallisella marssilla kohti tulevaisuuttaan.”

Edellisissä sitaateissa Heidegger nostaa hengen, maaperän ja veren rinnalle kaksi erityisen tärkeää ilmiötä: valtion ja historian. Modernissa maailmassa rotu organisoituu puolustamaan etuaan ja toteuttamaan kohtaloaan valtion raameissa. Ajatus pienistä metsästäjä-keräilijäheimoista voi vedota romanttisiin taipumuksiimme, mutta se ei ole realistinen tapa organisoida kansaa modernina aikana, sillä suuret vihollisvaltiot murskaavat paikalliset pienyhteisöt hetkessä. Historia puolestaan toimii rodun tiekarttana: Esi-isiemme uhraukset ja uroteot tarjoavat olemassaolollemme oikeutuksen sekä velvoittavat meitä tavoittelemaan suuruutta tulevaisuudessa.

Heideggerille ja kansallisradikaaleille historia on siis yhtä kuin kohtalo ja valtio on puolestaan keino elää kohtalo todeksi. Historialla oli myös voimakas henkis-rodullinen ulottuvuus Heideggerin mukaan. Teoksessaan Logik als die Frage nach dem Wesen der Sprache hän muun muassa totesi, että mustat ovat historiaton rotu, mikä tarkoitti hänen ajattelussaan, etteivät mustat ylipäätään kykene muodostamaan samanlaista merkityksellistä yhteyttä kohtaloon ja olemassaoloon kuin Euroopan valkoiset.

Juutalaisella rodulla oli Heideggerin ajattelussa puolestaan merkittävä rooli Euroopan historiallisen alennustilan aikakautena valkoisen kansan metafyysisenä vastavoimana. Heideggeria on kutsuttu näkemystensä vuoksi ”henkiseksi rasistiksi” samoin kuin italialaista Julius Evolaa, jonka pääteoksena pidetyn Rivolta contro il mondo moderno ‑kirjan Heidegger luki jo vuonna 1935 saksalaisena käännöksenä.

Rotu ja historia

Heidegger sai historia-ajatteluunsa mahdollisesti inspiraatiota saksalaisrunoilija Johann Wolfgang von Goethelta, joka piti suureen kertomukseen perustuvaa myyttistä historiaa kansan kannalta oleellisempana kuin mitättömiin yksityiskohtiin takertuvaa akateemista historiantutkimusta. Filosofi Friedrich Nietzsche jalosti ihailemansa Goethen historiakäsitystä kutsuen suurten tarinoiden historiaa monumentaaliseksi historiaksi, jonka vaihtoehtoja olivat yhtäältä yksityiskohdista sairaalloisen kiinnostunut antikvaarinen historia ja toisaalta esimerkiksi nykyajan kulttuurimarxistien suosima kriittinen historia.

Heideggerin aikalainen ja häntä suuresti inspiroinut konservatiivivallankumouksellinen Oswald Spengler kehitti monumentaalisen historiankirjoituksen huippuunsa teoksessaan Länsimaiden perikato, joka julkaistiin vuosina 1918 ja 1922. Spengler, Heidegger ja Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen aktivistit näkivät, että Eurooppa oli ajautunut materialismin, tasa-arvouskonnon ja kosmopoliittisten arvojen esiinmarssin myötä perikatoon, jolta voitiin pelastautua vain kansallisen uudelleensyntymän (Palingenesis) kautta.

Tässä historianfilosofiassa sivilisaatiot ovat organismeja, jotka kokevat elämän kiertokulun, joka alkaa nuoruuden sotaisasta ja luovasta kulta-ajasta rappeutuen hiljalleen mukavuudenhaluisen sekä järkeilyä myyttien sijaan korostavan porvarillisuuden kautta aina täydelliseen rappioon ja tuhoon. 1900-luvun alun kansallisradikaalien mukaan Eurooppa oli jo peruuttamattomassa rappion tilassa, minkä vuoksi kellon kääntäminen taaksepäin muutamia kymmeniä tai satoja vuosia ei toimisi, vaan uusi kulta-aika tulisi syntymään taistelun kautta ja murskatun vanhan järjestelmän tuhkista.

Sir John Glubb kuvasi rappioon johtavaa historiallista sykliä vaikutusvaltaisessa artikkelissaan “Fate of Empires and Search for Survival”, jossa hän tiivisti ”vaurauden vaientavan velvollisuuden äänen” kansalaisten sydämissä. Liian pitkään jatkunut vauraus ja yltäkylläisyys pehmentävät kansan peruuttamattomasti, mitä seuraa Glubbin mukaan sivilisaation romahdukseen johtava dekadenssi. Dekadenssin käsite yhdistää monia Euroopan johtavia antiliberaaleja ajattelijoita. Esimerkiksi Nietzsche kuvasi juutalaisia ”dekadenttien liikkeiden eturintamaksi”, joille isäntäkulttuurin rappion edistäminen toimi eräänlaisena rodullisena kilpailustrategiana.

Teknologinen maailmankuva

Nietzschen tavoin Heidegger piti juutalaisten asemaa Euroopan dekadenssin ja koko olemassaolon ydinkysymyksen unohtamisen kannalta niin merkittävänä, ettei juutalaiskysymystä yksinkertaisesti voinut hänen mukaansa lakaista maton alle. Heidegger kirjoitti niin sanottuihin mustiin muistioihinsa (Schwarze Hefte):

”Kansainvälisen juutalaisuuden rooli on – - metafyysinen kysymys; juureton kansa [juutalaiset] kokee maailmanhistorialliseksi tehtäväkseen repiä myös muut olennot juuriltaan, irrottaen nämä yhteydestään olemassaoloon.”

Erityisen vaarallisena Heidegger piti sitä, että juutalaiset pyrkivät poliittista, taloudellista ja kulttuurillista valtaa käyttäen myös aktiivisesti estämään esimerkiksi eurooppalaisia muodostamasta uudelleen yhteyttä juuriinsa, historiaansa ja olemassaolon ydinkysymykseen. Heideggerin mukaan juutalaiset toteuttivat tehtäväänsä erityisesti kahden materialismia eri tavoin edustaneen korruptoituneen suurvallan, finanssikapitalistisen Yhdysvaltojen ja marxistisen Neuvostoliiton, kautta.

Heidegger piti juutalaisten ajamia materialistisia ideologioita teknologisen maailmankatsomuksen huipentumana. Teknologialla hän ei viitannut niinkään teknisiin laitteisiin ja moderneihin tieteellisiin keksintöihin, vaan maailmankuvaan, jossa esimerkiksi ympäristö ja ihmiset nähdään ennen kaikkea resursseina – potentiaalisen hyväksikäytön kohteina ja kasvottomien tuotantokoneistojen hammasrattaina. Kun ihminen tutkii esimerkiksi metsää teknologisen maailmankatsomuksen linssien läpi, näkee hän kaupattavan puutavaran reservin eikä kansallismaisemaa, josta ikuisia arvoja kiteyttävät tarinat ovat kummunneet ja jonka mullassa hänen esi-isänsä nukkuvat. Teknologinen maailmankatsomus tappaa pyhyyden, katkaisee ihmisen henkiset juuret ja alistaa koko luomakunnan prostituoidun asemaan. Se on pohjimmiltaan, Heideggerin sanoin, ”juonittelua” sekä ”tyhjää rationalismia ja laskelmointia”.

Heideggerin teknologiakritiikki muistuttaa vahvasti samaan aikaan Ranskassa vaikuttaneen traditionalisti René Guénonin ajattelua. Teoksessaan Le Règne de la Quantité et les Signes des Temps Guénon totesi, että länsimaiden henkisen perikadon tunnusomaisin piirre oli ajattelu, jonka mukaan maailmankaikkeus on pohjimmiltaan määrällistä eikä laadullista. Metafyysisellä tasolla olemassaolon määrällistäminen johtaa siihen, että maailmankaikkeuden perustana pidetään ainetta eikä henkeä. Yhteiskunnallisella tasolla määrällistäminen alistaa ihmiset ja luonnon numeroiksi, joita prosessoimalla koko elämä latistetaan sarjaksi taloudellisia ja hallinnollisia prosesseja.

Kansallissosialismi – ratkaisu modernismin ongelmaan

Toisin kuin lukemattomat filosofikollegansa, Heidegger ei tyytynyt ainoastaan kritisoimaan nykymaailman korruptiota tutkijankammiostaan käsin, vaan hän otti tietoisen riskin, liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen ja alkoi taistella materialistista rappiota vastaan poliittisesti. Koska Eurooppaa riivaava henkinen kriisi kattoi (ja kattaa edelleen) kaikki yhteiskunnan eri osa-alueet filosofiasta kulttuuriin, politiikkaan, elinkeinoelämään ja perhearvoihin, totesi Heidegger, että myös ratkaisun tulisi olla kaiken kattava – vain vahvan johtajan alaisuudessa toimiva kurinalainen valtio kykenisi haastamaan kansanviholliset.

Teoksessaan Einführung in die Metaphysik Heidegger toteaakin, että ”kansallissosialismin sisäinen totuus ja suuruus” kasvaa siitä, että kyseessä on ainut liike, joka voi kyetä ratkaisemaan modernin ihmisen ja teknologisen aikakauden välisen jännitteen rakentavalla tavalla.

Kansallissosialismi ei ollut teknologia- tai tiedevihamielinen liike, mutta se tarjosi koko kansalle elämäntavan, jossa teknologia pysyisi rengin asemassa eikä koskaan nousisi isännäksi. (2020-luvulla älypuhelinriippuvuuden tuhotessa yhä useampien valkoisten nuorten mielenterveyden teknologiakysymys on nyt vieläpä huomattavasti ajankohtaisempi kuin Heideggerin aikana.) Samalla kansallissosialismi haastoi kapitalismin yhdistämällä taloudelliset luokat ja rakentamalla järjestelmän, joka oli yrittäjäystävällinen mutta samalla suurpääoman vastainen.

Nostamalla hengen, maaperän ja veren arvot rahan, tyhjän rationalismin ja laskelmoinnin yläpuolelle kansallissosialismi toimi modernismin vastavoimana samalla, kun se oli tieteellisen kehityksen lippulaiva. Ikuiset arvot ja myytit onnistuttiin saattamaan harmoniaan vauraan ja sotilaallisesti voimakkaan yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Edistysaskeleet kvanttifysiikassa ja muissa kovissa luonnontieteissä otettiin samalla, kun kansa kokoontui muinaisten symbolien ja verilipun äärelle kunnioittamaan sankareita ja kun SS:n Ahnenerbe suoritti tutkimusmatkojaan selvittääkseen eurooppalaisten viisausperinteiden unohdettuja juuria. Heidegger ryhtyi kansallissosialistiksi, sillä hän ihaili liikkeen kykyä muodostaa rotutietoinen ja henkinen synteesi ajattoman maailman sekä nyky-yhteiskunnan välille.

Yksilöllinen vai yhteisöllinen ihmiskäsitys?

Kun Sarastus-lehti antaa virheellisesti artikkelissaan ymmärtää, että kansallissosialismin ”johtajakultti” ja ”totalitaarinen valtioperiaate” eivät sovi traditionalistiseen kansallismielisyyteen, lehti käytännössä asemoituu liberaalien leiriin pitkäaikaisessa kiistassa siitä, mikä valtion roolin tulisi olla kansalaisten elämässä.

Liberalismi edustaa erityisesti Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen ajamia modernistisia sekä yksilökeskeisiä arvoja (joihin kuuluu nykyään myös vapaa maahanmuutto ja homolobbaus). Heidegger, kansallissosialistit, konservatiiviset vallankumoukselliset ja muut mannereurooppalaiset traditionalistit ovat sen sijaan perinteisesti kannattaneet tiivistä yhteisöllisyyttä sekä vahvaa valtiota, jolla on kyky murskata rappiolliset liikkeet esimerkiksi kulttuurin ja talouden aloilla.

On mahdotonta kuvitella esimerkiksi koko Suomen kattava rodullinen ja henkinen uudelleensyntymä ilman, että koko valtio, sen taloudelliset resurssit, kulttuurilliset instituutiot, lainsäädäntö sekä väkivaltakoneisto valjastettaisiin yhdeksi antiikin Spartaa muistuttavaksi organismiksi ajamaan yksinoikeudella heimomme etua ja toteuttamaan kansallishenkemme itseilmaisua. Yhtä lailla on mahdotonta kuvitella, että valtio voisi olla vahva, ellei sillä ole myös vahva johtaja, joka on esimerkiksi vaalirahajärjestelmän, suurten mediatalojen luomien narratiivien ja muiden ”demokratian” erottamattomiksi elementeiksi miellettyjen manipulaatiomenetelmien yläpuolella.

Sarastuksen hyökkäys ”totalitaarista valtioperiaatetta” vastaan voidaan tulkita myös arvokannanotoksi, jossa politiikkaa pidetään lähtökohtaisesti karkeampana ja alhaisempana ilmiönä kuin taidetta ja kulttuuria. Myös tämä heijastelee modernia angloamerikkalaista liberalismin perinnettä. Sen sijaan mannereurooppalaisen traditionalismin ytimessä on jo varhaisimmista antiikin teoksista lähtien ollut näkemys siitä, että henkiset arvot, tiede, kulttuuri ja politiikka ovat toisistaan erottamattomia: Valtion tulee olla ”totaalinen”, koska ihmiselämä on ”totaalinen” kokonaisuus. Tämän vuoksi Euroopan faustisen hengen kirjalliseen muotoon saattanut Goethe nostaa keskusteluissaan Johann Peter Eckermannin kanssa soturihallitsija Fredrik Suuren, tieteellisen pioneerin Wilhelm von Humboldtin ja taiteellisen neron Pierre-Jean de Bérangerin yhdenvertaisiksi esimerkeiksi positiivisesta luovasta voimasta, vaikka he toimivatkin yhteisöissään täysin erilaisilla aloilla.

Rappio yhdellä ihmiselämän osa-alueella tartuttaa nopeasti myös muut osa-alueet. Vain ”totaalinen” valtio voi suojella kansaa henkisen, kulttuurillisen, rodullisen ja poliittisen perikadon totaaliselta uhalta. Vahva kansa on yhtä kuin vahva valtio, jolla on vahva johtaja.

Liberaalista hajaannuksesta kohti kansankokonaisuutta

Amerikkalaistuneeseen ”länsimaiseen kulttuuriin”, liberalismiin ja materialismiin samaistuvat 2000-luvun ”maahanmuuttokriitikot” ja heidän ideologiset hyökkäyksensä vahvan valtion ihannetta, johtajaperiaatetta sekä rotuajattelua vastaan voidaan tulkita heijastukseksi henkisestä taudista, jota Nietzsche kuvasi omasta näkökulmastaan dekadenssiksi, Spengler länsimaiden perikadoksi ja Heidegger puolestaan teknologiseksi maailmankatsomukseksi.

Euroopan henkinen dekadenssi merkitsee kokonaisuuden hajoamista keinotekoisiin vastakkainasetteluihin: Yksilö vastaan valtio, rotu vastaan henkiset arvot, työväki vastaan yrittäjät, kulttuuri vastaan politiikka ja niin edelleen. Kansallissosialistit ja traditionalistit sen sijaan puhuvat ykseyden ja kokonaisuuden kieltä: Kansankokonaisuus luokkasodan sijaan, monismi dualismin sijaan, ikuiset arvot relativismin sijaan ja kansallinen kohtalo individualismin sijaan.

Kansallismielinen eurooppalainen hylkää modernin materialismin ja liberalismin tarjoaman sirpaleisen maailmankuvan, jossa yksilön alhaisimpien mielihalujen tyydyttäminen kohotetaan arvoista tärkeimmäksi. Kansallismielinen yhdistää ajattelussaan hengen, maan ja veren, sillä ne ovat yhden ja saman rodullisen arkkityypin eli platonisen idean ilmaisuja olemassaolon eri tasoilla. Lisäksi kansallismielinen yhdistää ajattelussaan yksittäiset ihmiset kansanyhteisöksi, jonka kohtalon eli kansallishengen ilmaisun tiekartta on kansan historia ja jonka ilmaisukeino on hierarkkinen sekä orgaaninen soturivaltio.

Artikkelisarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa tulemme paneutumaan syvällisemmin muinaisten indoarjalaisten filosofisten tekstien valtiokäsityksiin. Tulemme huomaamaan, että ”totalitaarinen valtioperiaate” ja valtiojärjestyksen peilaaminen henkisiin arvoihin ovat traditionalistisen ajattelun peruskiviä.

Lue myös: Henki, maa & veri, osa 1