Kansallisia asianajajia Suomessa on paljon, mutta siitä huolimatta kansallinen asia ei ota edistyäkseen. Tämä ei johdu vain tunnetuista poliittisista seikoista – nykyisestä epäkansallisesta järjestelmästä, joka miltei diktatuurin tavoin pitää yhteiskuntamme kahleissa – vaan siitä loppumattomasta hapuilusta ja hämäryydestä, mikä kansallisiksi itseään nimittävissä piireissä on vallalla jo kysymyksen ollessa eräistä kansallisen aatemaailman peruskäsitteistä. Koetamme tässä lyhyesti hahmotella oman käsityksemme siitä, mitä esimerkiksi kansallisella vallankumouksella on tarkoitettava.
Kansallisvaltion luominen sanan varsinaisessa merkityksessä ei voi tapahtua muuta kuin valistuksen ja vakaumuksen tietä. Ellei niin olisi merkitsisi sana ”vallankumous” jotakin vallan muuta kuin mitä me tuohon sanaan sisällytämme. Se merkitsisi pyrkimystä valtaan diktatuuriin hävittämällä, lyömällä rikki kaikki se mikä on esteenä päämäärän saavuttamiseksi. Epäilemättä saattaa elimellinen kansallisvaltio, johon me pyrimme, ulkonaisesti katsoen muistuttaa sitä diktatuuria, mikä esim. Venäjällä on vallalla. Sisäisesti juutalaismarxilaisella diktatuurilla ja elimelliskansallisella ”diktatuurilla” ei ole kuitenkaan mitään yhteistä. Ne ovat toistensa jyrkkiä vastakohtia.
Punaisessa diktatuurissa kansanvapaus hävitetään olemattomiin. Kansa pakoitetaan orjana palvelemaan marxilaisjuutalaista järjestelmää eli niinkuin Roomaan hiljan paennut neuvostovenäläinen diplomaatti todistaa: ”Bolshevismi on Venäjän maaseudulle tuonut pahimman orjuuden, mitä historia tuntee. Kolhooseissa vallitsee ruoskan terrori ja pakkotyö, ja valtio vie maan kaiken tuoton, jättäen ihmiset puutteeseen. Vanhan kapitalismin tilalle on noussut uusi ”porvaristo” ja tämä on sataprosenttisesti juutalainen. Kaikki suuret yritykset, tehtaat, työmaat, sotateollisuus, rautatiet, suuret ja pienet liikkeet ovat juutalaisten vallassa. Työläisten elämä on kurjaa, ravinto ja vaatteet ylivoimaisen kalliit. Bolshevikit uskottelevat, että Neuvostola on demokratian maailma, vaikkei mitään vapautta ole, ei politiikan, ei tieteen eikä tekniikan alalla.” Sattuvammin ei punaista diktatuuria voisi kuvailla.
Aivan toinen on asian laita kansallisvaltioon nähden, jossa kansa ”pakoitetaan” palvelemaan — itseään! Kansan vapautta rajoitetaan vain mikäli se yksilöiden ja kokonaisuuden menestyksen kannalta on välttämätöntä. Kuta kypsyneempi kansa, sitä vähemmän se kaipaa sellaista ”vapautta”, mikä on viimeisten päivien ”demokraattiselle” järjestelmälle ominainen: yksilöt ja yksilöryhmät (puolueet ja ”sisärenkaat”) pyrkivät tallaamaan toisensa maahan tehostaessaan omia itsekkäitä etujaan, mistä myöskin kokonaisuuden etu, koko kansan menestys ja hyvinvointi kärsii. Jos tällaista menoa saa liian kauan kestää joudutaankin itse asiassa punaisen diktatuurin kynnykselle.
Kun puoluejärjestelmän kannattajat säikähtävät puhetta kansallisesta vallankumouksesta ja siitä johtuvasta ”diktatuurista” johtuu se tavallisimmin oman aseman ja ”korkeiden ihanteiden” menettämisen pelosta. Se on inhimillistä. Mutta kun Suomen työläiset, talonpojat ja laaja keskisääty säpsähtää nimitystä ”diktatuuri” täytyy sanoa, että kysymyksessä on kohtalokas väärinkäsitys, joka ajan mittaan voi käydä koko kansallemme tuhoisaksi. Sen väärinkäsityksen avulla ja sitä yhä uudestaan ja uudestaan tehostamalla (tämähän on nykyisen puoluelehdistön päätehtäviä) voidaan kansamme vielä pitkiksi ajoiksi kytkeä paholaisen talutusnuoraan — itsenäisenä, mutta ei kuitenkaan itsenäisenä kansana — ja lopulta virittää sellainen hirttonuora, johon kansamme läkähtyy.
Vallankumous, joka tähtää suomalaisen kansallisvaltion luomiseen, lähtee siitä edellytyksestä, että vallankumouksen toimeenpaneminen ja toteuttaminen on mahdottomuus, ellei uusi yhteiskunta, kansallisvaltioaate jo ole tullut kansan henkiseksi omaisuudeksi. Kansan on henkisesti omaksuttava uusi ajatusmaailma, ennenkuin siirtyminen vanhasta uuteen voi tapahtua. Kansan on siirryttävä itsekkäästä liberalistisesta ja materialistisesta ajattelusta elimelliseen kansalliseen ajatteluun.
Puhuessamme kansasta, emme oleta, että jokainen Suomen mies ja nainen olisi perillä tulevan yhteiskunta- ja valtiorakennelman yksityiskohdista, että jokainen kykenisi arvostelemaan minkälaiseksi esimerkiksi pankkien ja osuusliikkeiden asema muodostuisi uudessa yhteiskunnassa. Se olisi mahdottomuus jo siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kukaan yksilö voi sitä etukäteen yksityiskohdin arvostella. Se henkinen asenne tai aatteellinen näkemys, mitä nimitämme elimelliseksi maailmankatsomukseksi, luo tarpeelliset toimintamuodot. Pääasia, että aatteet, periaatteet ovat selviä, jotta kansakunnan kaikista piireistä kokoonpantu laaja kannattajajoukko saataisiin niitä tukemaan. Vasta siten voidaan ajatella uuden rakennelman syntyvän.
Ratkaisevaa ei ole tällöin ainoastaan se, että aatteet ovat oikeita ja että niihin uskotaan. Luottamus johtoon, niihin miehiin, jotka ottavat kantaakseen vastuun kansallisesta uudistusliikkeestä ja uuden elimellisen yhteiskunnan luomisesta, on yhtä olennainen asia. Sellainen luottamussuhde ei voi syntyä kuin pitkäaikaisen kosketuksen nojalla. Meidän ei tässäkään suhteessa tarvitse ajatella ulkomaisia esikuvia. Kansallisen vallankumouksen perusolemukseen kuuluu, että se tapahtuu kansallisella pohjalla, siis tässä tapauksessa suomalaisen ajattelun ja suomalaisten esikuvien pohjalla.
Uuden yhteiskunnan luomista voidaan verrata taideteoksen luomiseen. Taiteilija hahmoittelee mielessään taideteoksensa, ennenkuin hän ryhtyy sitä varsinaisesti luomaan. Luomishetkellä hän ei ehkä vielä itsekään tajua muuta kuin taideteoksen ääriviivat. Yksityiskohdat seuraavat sitten ikäänkuin itsestään. Mutta herää sitten vielä kysymys, tuleeko tuosta taideteoksesta kansan omaisuus, omaksuuko kansa sen henkisesti, pääseekö se elävöittämään ja rikastuttamaan kansan elämää. Sama on uuden yhteiskunnan luomisen laita, vain sillä eroituksella, että uuden yhteiskunnan luominen vaatii niin äärettömän paljon enemmän. Sen hahmoittelijan ja toteuttajan vastuu on mittaamaton. Tehtävän valtavuuteen nähden ei ole välttämätöntä, että hahmoittelija aluksi näkee muuta kuin uuden rakennelman ääriviivat. Ammattimiesten tehtävä on täydentää sitä ”detaljipiirustuksilla”. Kun uuden yhteiskunnan ”pohjapiirustus” on saatu valmiiksi, herää vielä kysymys, tuleeko kansa tunnustamaan sen omakseen. Vasta kun se on muuttunut kansakunnan henkiseksi omaisuudeksi, sen lihaksi ja vereksi, on kansallisvaltio konkreettinen tosiasia.
Näiden asioiden yhteydessä on usein viitattu siihen, ettei kansallinen vallankumous voi tapahtuu ilman henkistä virikettä, ilman aatteellista sysäystä. Epäilemättä niin onkin. Pelkällä saarnaamisella ei kansallista uudistusliikettä synny, yhtä vähän kuin ulkonaisella pakollakaan. Sillä suurin vallankumous on se, mikä syntyy ihmisten sydämissä. Kaikki puhe kansallisesta vallankumouksesta tai kansallisesta uudistusliikkeestä, mikä loppujen lopuksi on yksi ja sama asia, on tuomittu haihtumaan ilmaan niin kauan kuin siihen ei yhdisty se syvä henkisten ja siveellisten voimien kirvoitus, mikä on vallan muuta kuin se isänmaallisien korulauseiden sanahelinä ja ”valkoisen mielialan” purkaus, mitä olemme viime vuosina saaneet niin runsaasti kuulla ja kokea.
Meidän aikamme suurin tehtävä — tahtoisin nimittää sitä Messias-tehtäväksi — on kansallisuusaatteen yhdistäminen sosialismiin. Tämän tehtävän onnistuminen tai epäonnistuminen — se merkitsee eurooppalaisen kulttuurin säilymistä tai sen häviämistä historian näyttämöltä. Myöskin meidän on kohdaltamme ratkaistava, lasketaanko elämän arvo tästä lähin vain punnissa ja dollareissa, vai onko se aika koittanut, jolloin uudestisyntynyt kansallisuusaate yhdistyneenä elimelliseen sosialismiin synnyttää sen sisällisen vallankumouksen, joka on uuden yhteiskunnan syntymisen ehto.
Lähde: Siniristi 2/1938
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Tekoja, tekoja
Ihan aluksi… Onko tuon kuvituskuvan tarkoitus esittää jotain? Toivottavasti se ei ole tulevan yhteiskunnan perusta, pohjapiirustus.
Mutta asiaan… Kirjoituksessa on monta hyvää pointtia. Mutta jälleen kerran yksi sana saa suomalaiset pakittamaan hyvästäkin asiasta pois: Vallankumous !!
Vallankumoukset ovat olleet kerta toisensa jälkeen verisiä enkä usko että tulevaisuudessa ne ovat yhtään rauhanomaisempia kuin ennenkään. Jo tämä asia takaa sen että vallankumousta ajavat tahot eivät voi saada kansaa puolelleen. Pitää keksiä toinen sana.
Mitä tulee tuohon neuvostovenäläiseen diplomaattiin niin ei kai se ihan viimeaikoina ole voinut loikata jos puhuu yhä edelleen neuvostoliitosta ja sen kolhooseista. Siitä on jo hetki kun niitä oli.
Ja sitten lopuksi sananen mahdollisesti tuleville johtajillemme: Suomen kansa ei ymmärrä hienoja sanoja tai abstraktisia käsitteitä paremmasta tulevaisuudesta. Se ymmärtää konkretiaa. Pitää esittää askel askeleelta muutoksen eri vaiheeet. Tai sitten pitää esittää jotain konkreettista, niinkuin ”vappusatanen”. Muutoin ei saa kansaa taakseen.
Se onko kansan parempi olla itäisten- tai läntisten juutalaisten talutusnuorassa, sillä ei ole kansalle suurtakaan merkitystä. Pitää kuitenkin muistaa että Bolcevikit tulivat lännestä itään ja syrjäyttivät Venäjän alkuoeräiskansan johdosta. Ollessaan itse pääsääntöisesti kasaareja.
Miten siis löytää itsenäisen maan oma johtajisto ja politiikka maailmaa hallitsevan rodun jaloissa… Siinäpä kysymys. Mutta Masslowin tarvehierarkian Vappusatanen toimi. Ja tuo tarvehierarkia toimii aina uudelleen ja uudelleen. Pitää siis löytää ne porkkanat joita tarjota kansalle jotta saa sen kuuntelemaan. …eikä esim. lakkoilemaan täysin typeristä syistä. Joka ei edes liity millään tavalla työläisiin.