Radikaali arkisto: Pan-Europa-aatteen, antisemitismin ja kansallissosialismin merkitys ja voimasuhteet

Coudenhove-Kalergi, Pan-Europa-aatteen isä, Ludendorff, antisemitismin suuri julistaja, ja Hitler, kansallissosialismin profeetta, siinä kolme nimeä, jotka kaikki tahtovat olla tiennäyttäjinä, tulenkantajina maailman kansoille. Luulen, ettei moni kuitenkaan ole tullut kiinnittäneeksi ainakaan tarkkaa huomiota siihen, missä nämä kolme suuntaa eroavat toisistaan.

Niin hyvin Coudenhove-Kalergi kuin Ludendorffkin tahtovat pelastaa vanhan Europan sen nykyisistä vaikeuksista ja uuden sodan jaloista. Heidän suosittelemansa keinot tämän tarkoituksen saavuttamiseksi eroavat sensijaan suuresti toisistaan. 

Coudenhove-Kalergin kantaa tässä kysymyksessä valaisee hyvin hänen 1930 suomennettunakin ilmestyneen teoksensa ”Pan Eurooppa” sivulla 71 esitetty mielipide, että Amerikan maanosan satumainen kehitys saattoi toteutua vain kaikkien Europan kansojen yhteistyöllä, kun ei mitään näistä kansoista, ei juutalaisiakaan, estetty ottamasta osaa tähän yhteistyöhön. Tämän satumaisen kehityksen surkean lopputuloksen näemme muuten nyt. Kirjassaan ”Praktischer Idealismus” Coudenhove-Kalergi lausuu vielä selvemmin pitävänsä juutalaisia tulevaisuuden johtajakansana ja Europan henkisenä aatelistona. 

Ensinmainitussa teoksessaan nimittää Coudenhove-Kalergi Afrikkaa toivon herättäjäksi, joka voidaan vallata sivistykselle, jos ei mitään Europan kansaa suljeta pois tästä suuresta tehtävästä. Pan-Europan varsinainen kansa tulee Coudenhove-Kalergin mukaan olemaan euraasialais-negroidista rotua eli, niinkuin suomenkielessä on tavallisesti totuttu sanomaan, mulattirotua. Näissä merkeissä pitäisi Coudenhove-Kalergin mukaan kaikkien ’Europan kansojen yhtyä valvomaan etujaan varsinkin Venäjää vastaan.

Tämän pan-europalaisen aatteen on tähän mennessä Ranska täydellisimmin hyväksynyt. Siellä ei antisemitismillä ole mitään merkitystä. Juutalaisia on huomattavissa yhteiskunnan johtoasemissa. Heitä ei mitenkään vieroksuta. Myöskin siirtomaissaan asuville ja sieltä emämaahan muuttaneille neekereille on Ranska myöntänyt kansalaisoikeudet. Ranskalaiset eivät lainkaan tunne sellaista vastenmielisyyttä neekereitä kohtaan kuin esimerkiksi anglosaksit varsinkin Yhdysvalloissa. 

Väkiluvultaan vähenevä Ranskan kansa näyttää olevan valmis ottamaan voimanlisäystä neekereiltä. Emme voi päästä siitä, että tällainen oire valkoisen kansan keskuudessa näyttää meistä henkiseltä ja rodulliselta itsemurhalta. Ranskalainen valtiomies Briand on julkisesti tunnustautunut Pan-Europa-aatteen esitaistelijaksi. Ranska näyttää siis perustaneen laskelmansa vain siihen, että Pan ‑Europa-aate on sopiva keino ainakin ulkonaisesti ja näennäisesti turvaamaan Ranskan ylivaltaa Europassa.

Ludendorff sensijaan näkee Europan pelastuksen tulevan sodan jaloista ja kaikista vaikeuksista siinä, että Europan kansat herätetään taisteluun yhteistä vihollistaan vastaan, jonka muodostaa pieni joukko rahan herroina olevia, juonia punovia juutalaisia, jesuiittoja ja vapaamuurareita. Tämän ajatuksen esittää Ludendorff 1931 suomennetussa teoksessa ”Maailmansota uhkaa”. Ludendorff on germanisen rodun oikeuksien ylpeä esitaistelija. Tätä rotua hän pitää Europan ja koko maailman niin henkisenä kuin rodullisenakin aatelistona ja johtajakansana. 

Samaa aatetta julistaa myöskin Hitler, mutta niin sotilas ja kenraali kuin Ludendorff onkin, ei hänen julistuksessaan ole sitä vihamielisyyttä ja kärkevyyttä muita kansallisuuksia ja varsinkaan ranskalaisia vastaan, kuin on kansanjohtaja Hitlerin julistuksessa. Ludendorff nimittäin pitää juutalaisia ainoana kansallisuutena, joka jo rotuominaisuuksiensa vuoksi on kaikkien muiden kansojen vihollinen. Ludendorff väittää, että Hitler ja kansallissosialistit johdattavat Saksan sotaan Ranskaa vastaan ja siten auttavat juonittelevia juutalaisia ym. Tätä pitää Ludendorff suurena onnettomuutena isänmaalleen, kun Saksalla on itärajallaan Ranskan liittolaiset Puola ja Tshekkoslovakia, jotka sodan sattuessa myöskin hyökkäisivät heikossa puolustuskunnossa olevan Saksan kimppuun, joka täten joutuisi sotanäyttämönä tuhon omaksi.

Edelläselostetulla Ludendorffin antisemitismillä on kannattajia varsinkin Saksassa, mutta myöskin germanisissa pohjoismaissa ja Suomessa. Mikään valtio ei sensijaan ole omaksunut Ludendorffin juutalaisvastaista katsomusta. Meillä Suomessa sen enempää kuin muissa maissakaan ei ole hyväksytty varsinkaan sitä, että Ludendorff on mennyt juutalaisvihollisuudessaan niin pitkälle, että hän on hylännyt kristinuskonkin juutalaista alkuperää olevana, vaikka kristinusko todellisuudessa on kaiken juutalaisuuden täydellinen vastakohta. Muissa suhteissa sensijaan Ludendorffin ajatuksissa ja antisemitismissä yleensä on paljon varteenotettavaa.

Adolf Hitler on nimittänyt Saksassa ilmestynyttä Gottfried Federin kirjoittamaa kirjaa ”Der Deutsche Staat auf nationaler und sozialer Grtmdlage” kansallissosialismin katkismukseksi. Tässä kirjassaan lausuu Feder, että kansallissosialismi näkee, niinkuin antisemitismikin, juutalaismaterialistisessa maailmankatsomuksessa pahan alkusyyn, mutta että kansallissosialismi on myöskin selvillä siitä, että nyt kysymyksessäoleva maailmanhistorian valtavin taistelu ei saa pysähtyä pelkästään kielteisten juutalaisvastaisten vaatimusten esittämiseen. Tämän vuoksi sanoo Feder, että kansallissosialismin valtiollinen ja taloudellinen ohjelma antaa myönteisen ja uutta luovan ja rakentavan kuvan siitä, millainen kansallissosialistisen valtion tulee olla työssä ja toiminnassa. 

Näinollen pitää Feder kansallissosialismia paljon tärkeämpänä, kuin mitä senkin perustuksena tosin oleva juutalaisvastainen taistelu on. Varsinkin kansallissosialismin ns. myönteisessä talousohjelmassa, johon tulemme myöhemmin vielä palaamaan, on epäilemättä paljon sellaista, joka sopeutuu Federin kielteiseksi väittämään Ludendorffin antisemitismiin ja ansaitsee vakavaa harkintaa. Jos sensijaan kansallissosialismin myönteinen ulkopolitiikka merkitsee sellaista hyökkäävää, sotakiihkoista ulkopolitiikkaa, kuin Ludendorff väittää, niin silloin pidämme kyllä Ludendorffin kielteistä ja rauhaarakastavaa ulkopolitiikkaa parempana.

Kansallissosialismi on tällä hetkellä voimakkaimmin edustettuna Saksassa, mutta kannattajia sillä on myöskin germanisissa pohjoismaissa ja Suomessa. On tärkeätä, että saksalaisen kansallissosialismin vaikutusta meidän ulkopolitiikkaamme tarkoin valvotaan, sillä meidän ulkopolitiikkamme saa olla ainoastaan suomalaista. Myöskin suosittelemme edellämainitun Federin kirjan lukemista suomalaisille kansallissosialisteille, jotteivät he tietämättömyydestä tulisi esittäneeksi väärin omaa talousohjelmaansa, niinkuin on sattunut täällä ilmestyvissä ”kansallissosialisti” ja ”Isku” lehdissä.

Kun otetaan huomioon ne Pan-Europa-aatteen piirteet, jotka on edellä selostettu, en usko, että kukaan sielultaan ja ruumiiltaan terve suomalainen tahtoo olla pan-europalainen. Epäilemättä me nimittäin haluamme pelastua seemiläisen rodun vallasta. Ludendorffin ja Hitlerin sanoja sensijaan kannattaa kuunnella ja harkita. Me suomalaiset tunnemme nimittäin kuuluvamme samaan arjalaiseen rotuun, johon germaanitkin kuuluvat, vaikka me tämän rodun keskuudessa muodostammekin oman, itsenäisen sukukuntamme, jonka erikoisominaisuuksista me olemme ylpeitä ja tahdomme niitä puolustaa. 

Hitlerin ja Ludendorffin julistuksessa avautuu meille myöskin laajempia yleismaailmallisia näköaloja. Me näemme nimittäin siinä taistelukehoituksen valkoisen rodun elämisen oikeuksien puolesta seemiläisen ja neekerirodun kasvavaa valtaa vastaan.

Lähde: Tapparamies 3 / 1933