Rahaeliitin lobbausjärjestö Kokoomuksen on entistä hankalampi väittää hyväuskoisimmillekaan äänestäjilleen, että kyseessä on ”maltillisten konservatiivien” luontevin poliittinen koti. Puolue on viime vuosina omaksunut rappeutuneimmat kulttuurimarxistien arvot eikä se eroa enää vihervasemmistosta muissa kuin veropoliittisissa kysymyksissä.
Kuun vaihteessa Kokoomus varmisti, että kulttuurimarxistien lobbaama uusi transulaki saatiin vietyä läpi, vaikka hallituspuolue keskustan sisällä lakialoite oli erittäin epäsuosittu. Kokoomus varmisti oppositiosta käsin, että Vihreiden, Sdp:n ja Vasemmiston ajama laki hyväksyttäisiin eduskunnassa.
Kokoomuksen kansanedustajista 26 äänesti transulain puolesta ja vain 10 sitä vastaan. Samaan aikaan Vasemmiston ja Sdp:n arabitaustaiset kansanedustajat pysyttelivät salin ulkopuolella, jottei heidän tarvinnut antaa tukea sodomiittien lakialoitteelle eikä toisaalta äänestää puoluejohdon tahdon vastaisesti.
Ihmiskeho on vain kapitalistien kauppatavaraa
Transulain mentyä läpi kokoomuslainen juristi Otto Meri käänsi katseensa jo seuraavaan rappiohankkeeseen. Meri on alkanut lobata sosiaalisessa mediassa lakiuudistuksia, jotka tekisivät ”seksityöstä” eli huoraamisesta entistä hyväksytympää Suomessa.
”Syöminen, nukkuminen ja seksuaalinen kanssakäyminen ovat ihmisen perustarpeita. Kaksi ensimmäistä on kaupallistettu. Sen sijaan seksuaalipalveluiden tarjoamista pidetään edelleen hyvän tavan vastaisena. Lakia pitää muuttaa. Seksityöntekijöiden perusoikeuksia ei saa enää polkea,” Meri kirjoitti ja jatkoi:
”Mitä pahaa on siinä, jos jonkun lapsi haluaa hankkia elantonsa seksityöllä? Juuri tällaiset asenteet ovat suurin syy sille, minkä takia seksityötä ei vieläkään tunnisteta täysin laillisena ja hyväksyttävänä elinkeinona.”
Kokoomukselle ihmiskeho on kauppatavaraa siinä missä mikä tahansa muukin hyödyke globaaleilla kapitalistisilla markkinoilla. Koska puolueella ei ole muita arvoja kuin raha, on johtavien kokoomuslaisten ollut helppoa hankkiutua eroon konservatiivisista kulisseista, joiden avulla he ovat tähän asti kalastelleet ääniä.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Koba
Eikös kuitenkin seksin ostaminen ole Suomessa vielä kiellettyä? Kuitenkin YLE ja muut mediat hehkuttavat huoraamisen autuutta ja kuinka hyvin siinä tienaa.
Ilmari
Ei ole kiellettyä ellei kyse ole parituksesta tai ihmiskaupasta Aikuiset ihmiset saavat harrastaa keskenään maksullista tai maksutonta seksiä
Teme
Milloin laki muuttui? Mennyt minulta ohi, kun ei kosketa millään tavalla. Muistan kun ennen ostamisesta ja myymisestä vain toinen oli rankaistava teko Suomen laissa. En muista kumpi.
Bella
Irtolaislaki poistui Suomessa vuonna 1986. Sen jälkeen 1990- luvulla seksi kaupallistui kulttuurin muutosten myötä.
PH
En muista itsekään milloin laki on muuttunut. Nuorena teininä muistan, kun radiossakin ihmeteltiin 90-luvulla sitä, että maassa saa myydä seksiä, muttei ostaa sitä. Vai oliko toisin päin. Joka tapauksessa absurdi tilanne. Oliko Ruotsissa sitten toisin päin; että sai ostaa muttei myydä? Vai olikohan se vitsi? Olin nuori poika vasta tuolloin. Seurasin toki uutisia ja luin lehtiä, mutten muista sen tarkemmin tuota. Sen muistan että asiaa vatvottiin. Ja sen muistan että NATO:a kiersivät presidentit aina kuin kissat kuumaa puuroa 2000-luvullakin. Siis koko aiheesta puhumista. Tai jos siitä puhuttiin, niin siitä ei puhuttu, vaan puhuminen oli sitä, että yritettiin olla sanomasta yhtään mitään. Nyt on onneksi Sanna, joka tykittää. Jee.
Mr.AG
Olisii varmaan aika lähteä Afriikkaan jossa on vähän ”sivistyneitä” ihmisia ei mitään hintteja ja transuja
pöh
Oli maa mikä tahansa niin globalistit ajaa samaa perinteisten arvojen alasajoa, siinä ovat löytäneet yhteisen sävelen vihervasemmiston kanssa.
Motiivit niillä on täysin eri, mutta sitä ei hyödylliset idiootit vasemmalla ymmärrä.
Kokoomus ajaa sitä samaa wef suurta nollausta, jossa kaikki omaisuus ja valta on kasvottomilla suuryrityksillä.
Hallitus on jo monta kertaa pyyhkinyt peppua perustuslailla, nyt poliittisella päätöksellä kumotaan jopa luonnonlait.
Ja vielä hetki sitten samat hörhöt hoki sitä ”tieteeseen ja tutkimukseen luottamista”
Mutta niinhän nuo jo aikaisemmin päättivät että poliitikot on parempia päättämään ”rokotuksista” kuin lääketieteen ammattilaiset.
Kyllä tää maa on sairaaksi mennyt.
Teme
Olen viimeksi käynyt vaaleissa äänestämässä Marco de Witiä ja SKE:tä. Tästä onkin jo pitkä aika—ja hukkaanhan sekin ääni kai meni. Sellaista demokraattisessa Suomessa äänestäminen on. Pitäisikö nyt sitten mennä äänestämään PS:ää? Onhan siellä muitakin—kuten esim. Sinimusta liike—ja kannattajakortit olen aina näille uusille tulokkaille täyttänyt vuosien saatossa. Mutta tie poliittiseen muutokseen on niin kovin hidas: jos nyt vaikka Sinimustat pääsisivät läpi, niin se olisi se yksi paikka. Sitten neljän vuoden päästä voisi olla jopa muutama edustaja. PS on muuttunut mummojen ja papparaisten hyväksymäksi kosher-porukaksi, joka ei vastusta maahanmuuttoa, ei vastusta homotusta, ei vastusta USA:n & Israelin marionetiksi joutumista, ei vastusta euroa, ei vastusta EU:ta… Eli lyhyesti sanottuna sitä ei erota Kokoomuksesta mitenkään. Ehkä lupaavat mummoille muutaman euron enemmän bingorahaa (maahanmuuttajilta?). En tiedä, eikä kiinnosta. Ylen mukaan on tosi, tosi tiukkaa ja jännää taas, ja siellä ollaan kolmen kärjessä ihan 1–3 pisteen päässä kannatuslukemissa, ”jos vaalit järjestettäisiin nyt”. HUISIA! Politiikka on vain uhrausten tekemistä ja niitä uhrauksia ei tehdä Suomen hyväksi.
Timo
Ääni ei mene koskaan hukkaan. Se on pois vihreiltä, vaikkei oma ehdokkaasi pääsisikään eduskuntaan.
PH
Ylen uutisissa radiossa kuulin tänään, että ”maahanmuuttajanaiset” (eli irakilaiset, afgaanit, somalit ja muut maahantunkeutuneet parasiitit) ovat erittäin kauhean ongelman edessä Suomessa: he ovat kannustinloukussa! Maassa on niin hyvä porsia ja olla kotiäitinä täyshoidolla, että työntekoon ei viitsitä ryhtyä. Ihan sama miten muuttavat lasten kotihoidosta maksettavia tukia tai lisäävät resursseja hoitopaikkoihin, näitä ”kotiäitejä” tulee riittämään ja niiden määrä vain kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Täyden potin nämä ja al-Holista charter-lennoilla lennätetyt ISIS-mammat tulevat tulevat Suomessa aina saamaan riipumatta siitä otettaisiinko heiltä kotihoidon tuki pois. Suomalainen maksaa aina.
Nimetön
Parempi se ”hukkaan menevä” protestiäänikin on kuin ei ääntä lainkaan. Kun tarpeeksi moni osoittaa tyytymättömyytensä niin kyllä se pakostakin pakottaa ”oma perse ensin”-urapoliitikot jotenkin reagoimaan jossain vaiheessa.
TT
Kuvituskuvien suhteen pitäisi olla varoitukset herkemmille. Ihme kyllä neekerit ei pelota, mutta nyt näytetyt kaksi psykopaattia kauhistuttaa ja järkyttää. Noissa naamoissa ja ilmiasuissa kuvastuu Suomen niin kutsutun oikeiston koko rappio. Vain raha ja liberalismin vääristymät innostavat noita sosiopaattisia ihmisraunioita.
Timo
Vuosia sitten erittäin velkainen Kokoomus keikkui konkurssin partaalla. Sitten velat salaperäisesti katosivat. Samalla pakkoruotsista puhuminen kiellettiin puolueessa, joten ei ole vaikea arvata mistä suunnasta auttava käsi tuli. Stefan Wallin oli kuulemma huutanut Kataiselle puhelimessa; ”etkö muista kuka maksoi Kokoomuksen velat!”.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11452
ValhallaX
Kokoomus on ”oikeiston” ikioma sionistien huorapuolue. Helsingin ”Pormestari” on malliesimerkki tästä: narsistinen, kliinisesti mielisairas pelle eli toisin sanoen nykypäivän parasta poliitikkomateriaalia. Juutalaista ylivaltaa arjessa: Surkein aines nostetaan, paras tallotaan.
Anonymous
En ole ikinä ymmärtänyt, että kuinka vitun tyhmä pitää olla että kannattaa jotain kapitalistiroskapuoluetta kuten kokoomus.
Nimetön
Kaikki puolueet pettävät. Ne, jotka ovat liian hölmöjä tämän tajutakseen äänestävät juuri näitä eduskuntapuolueita. Sinimustat ja munasiistit, ihan sama homma.
Nimetön
Kokoomus on Brysselin puudeli, kuka jaksaa vielä leikkiä yllättynyttä? Intersektionaalinen woke-ideologia jyrää jopa Brittien oikeistossa, puhumattakaan EU:n vallan ytimestä, sen saman EU:n, jonka sylikoira Kokoomus ennen kaikkea on.
GLGL
Vihreät on Kokoomuksen puisto-osasto. Kokoomus voi halutessaan painaa vihreät marginaaliin viikossa. Nyt ne ovat hallituksessa Kokoomuksen edunvalvojana, hyödyllisenä idioottina, ottaen syyt hintelille harteilleen huonosta, vain Kokoomusta hyödyttävästä, päätöksentekokulttuurista.
Jos parahin lukija olet vihreiden äänestäjä, laita äänesi näissä vaaleissa sitoutumattomalle ehdokkaalle tai vaikka SML:lle. Ääni vihreille on ääni kokoomukselle.
Nimetön
Vartiainen on niin ämmämäinen tyyppi, että olen aina ajatellut, että se on oikeasti homo.
Vaalivilppiä Suomessa
Kokoomuslainen Eero Lehti omistaa Kantar Oy joka myy palveluitaan Ylelle, MTV3 ja lehdistölle laskemiaan vaaligalluppeja. Vittu ilmankos totuus ei näy yhtään missään kansalle petoksena. Kansaton Sekoomus ja Petturi-Orpo päästivät Lesta-Sipilän siunauksella koko hiekka lähi-idän tyypit Suomeen. PS haluu sinne hallitukseen tehdä kylmät meille.
Nationalisti
Ylikansallinen Kokoomus ajaa transujen ja hinttareiden, rotumuukalaisten ja pankkiirien asiaa, tavalliset suomalaiset eivät tuota entistä ”koti, uskonto ja isänmaa”-puoluetta kiinnosta vähääkään.
Täytyy oikeasti ihmetellä ihmisiä, jotka sanovat antavansa äänensä konservatiivisille arvoille äänestäessään Kokoomusta.
Oikein hirvittää, jos Kokoomuksesta tulee pääministeripuolue.
Anonymous
Niinpä. Nämä kokoomuksen elitistimadot puhuvat ihan tosissaan väestönvaihdosta, kuinka Suomi tarvitsee miljoonia rotumuukalaisia ”töihin” koska suomalaiset ”eivät vaan pärjää itsekseen” ja kokoomuksen yksi päätehtävistä onkin suomalaisten olojen kurjistaminen eli haluavat leikata köyhiltä ne viimeisetkin tuet pois. Toivon hidasta ja tuskallista kuolemaa näille röyhkeille kapitalistipaskiaisille. Nämä kusipäät ovat oikeasti pahinta laatua!
Nimetön
mutta eikö tämä ole parasta eugeniikkaa. pari sukupolvea ja ei ole yhtään hinttiä eikä transua. vapautta, muuta ei tarvita. se on luonnon laki
Anonyymi
Nämä kusipäät jos päättäisivät niin kaikilla olisi niin vitun kurja olla paitsi rikkailla ja eliitillä. Saatanan elitistimadot! Kokoomuksen Kapitalistisiat ja maanpetturit
jeppe
Ylikansallinen Sekoomus on ylivoimaisesti Suomen vaarallisin ja petollisin puolue. Ainakin vihervasemmistolaiset puoleet pelaavat avoimin kortein, mutta kokoomus yrittää harhauttaa äänestäjiä pitämällä muutamaa tolkullisen oloista kaveria maskottina. Politiikka on kuitenkin äärimmäisen haitallista Suomen ja suomalaisten kannalta.
Suttung
Vaalit ovat tulossa. Lupauksien aika on siis taas koittanut. Pelin avasi Kokoomus: lopetamme velkaantumisen 2031 mennessä! Eli Suomi siis pysähtyy? Tuskin kuitenkaan tarkoittavat eroa eurosta ja EU:sta, sillä sitä ei aja edes Perussuomalaiset. Tuo velkaantumisen lopettaminen tarkoittaa oikeasti velkaantumisen noususuhdanteen taittamista. Eli otamme nyt 11 000 000 000 euroa velkaa, seuraavana vuonna 11 200 000 000 euroa, sitten 11 300 000 000 ja lopulta 2031 vain 10 900 000 000 euroa. Tällöin ”velkaantuminen on lopetettu” kun vertaamme vuosia 2023 ja 2031. No, eihän se oikeasti ole ja tuohon pitää ottaa mukaan vielä saakelinmoiset inflaatiot ja alati raksuttavat & nousevat, huikeat korkomenot, mutta jos nyt kaikki vain leikkisitte mukana. Orpo oli mielissään 2014 alkaneesta ”pakolaisvyörystä” ja puolusteli sitä sanomalla: ”Minä ja vaimoni pidämme etnisestä ruoasta.” Helsingissä on taatusti monia mahtavia somalialaisia ravintoloita. Uskon Orpon sanaan tässä, enkä koe tarpeelliseksi tulla todentamaan asiaa paikan päälle.
Orpo sanoi myös nyt vaalien alla, että Kokoomuksen ainoa tavoite on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen. Hienoa! Rahan syytäminen Afrikkaan siis lopetetaan? Huumoria hieman tähän väliin. Harmi vain että niin iso osa Afrikkaa on jo Helsingissä ja loppua ei näy. Suomalainen yhteiskunta onkin erittäin laaja ja tummanpuhuva käsite vuonna 2023. Suomalaisen hyvinvoinnin ja suomalaisten lopun pystyn näkemään helpostikin.