Ruotsin energiavirasto ohjeistaa kansalaisiaan pakkasten aikana tapahtuvien sähkökatkojen varalle. Mikäli lämpö alkaa uhkaavasti loppumaan asunnoista katkon aikana, suosittelee virasto pystyttämään teltan asunnon sisälle ja nukkumaan siellä makuupussissa.
Koko kotia ei kannata yrittää pitää lämpimänä. Ruotsin energiavirasto kehottaa tiivistämään ja tarvittaessa tilkitsemään teipillä yhden huoneen ikkunat, ovet ja tuuletusaukot.
Ikkunoiden eteen kannattaa ripustaa peitot suojaamaan vedolta ja estämään lämmön karkaaminen ikkunan läpi. Auringon paistaessa ne kannattaa kuitenkin ottaa pois ja hyödyntää auringon lämpö.
Vaikka varautuminen kriiseihin ylipäätään on niin yksilö- kuin yhteiskunnallisella tasolla järkevää, on tilanne absurdi. ”Johtajien” eli korruptoituneiden päättäjien huonoista päätöksistä johtuvat seuraukset ovat tulevana talvena käsin kosketeltavissa kansalaisille. ”Johtajat” eivät edes yritä korjata tilannetta, vaan ainoastaan paikata massiivista vuotoa Aku Ankka-laastarilla.
Lähde: Ilta-Sanomat
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Maalla on mukavaa
On varauduttu tähän yli kaksi vuotta. Kaasulämmitin sekä kaasukeitin, kaasua, ruokaa, vettä, lääkkeitä, vitamiineja, kynttilöitä, paristolamppuja, lapsille vaatteita pari seuraavaa isompaa kokoa sekä kenkiä ym tarpeellista. Tuleva talvi ei ole varmaankaan niin paha kuin se seuraava. Eliitille tulee halvemmaksi tappaa eurooppalaisia näin kuin pommein. Ekana kuolee lienee k piikitetyt ja ne ketkä ovat eläneet vain hetkessä, varautumatta mitenkään.
Puolueeton
Suomenkin kannattaa kiduttaa omia kansalaisia kylmässä. Eurooppa tarvitsee sähköä, kun kaasua on vähän, joten sitä kannattaa myydä ja maksaa Fotumille aiheutetut tappiot. Poliitikot voivat julistaa, että EU sopimuksen mukaan maassa tuotetusta sähköstä on 70% oltava myytävissä – ja sopimusta tulee noudattaa kriisitilanteessa.
guselle giirus
Heh,.noiden katkojen aikana siis annetaan suomelle sahkoa vai niinkuin hallitus lupasi hurrien auttavan