Suomi tunnetaan väestönsuojelun mallimaana. Toisen maailmansodan jälkeen maahan on rakennettu yli 50 000 väestönsuojaa, joihin mahtuu laskennallisesti neljä miljoonaa ihmistä.
Lisäksi maa on täynnä tunneliverkostoja, joita hyödynnetään niin arkisemmissa huoltotoimenpiteissä kuin maanpuolustuksessa. Etenkin kaupungit ovat niin täynnä tunneleita, että sotilaallinen konflikti olisi jo pelkästään niiden vuoksi painajainen hyökkääjälle.
Suojissa on kuitenkin ilmennyt massiivisia ongelmia niiden huonon kunnon vuoksi. Useat hallitukset putkeen ovat laiminlyöneet velvollisuuttaan rakentaa ja huoltaa rakennettua verkostoa. Samaan aikaan maanpuolustushenkeä on piiskattu ja siviilipalvelusmahdollisuuksia on helpotettu ja korostettu.
Tylyimpien arvioiden mukaan meillä on tällä hetkellä enää toimiva väestönsuojapaikka noin kahdelle miljoonalle hengelle. Kallio- ja teräsbetonisuojien rakenteellisia vaatimuksia lähdettiin keventämään jo 1990-luvun lopulla. Vaatimuksia suojien rakenteiden ja niiden laitteiston paineensietokyvystä on laskettu reippaasti.
Suuret ihmisjoukot, suuret ongelmat
2000-luvulla sama peli on jatkunut. Esimerkiksi vuonna 2011 säädettiin useita kevennyksiä rakentamisen velvoitteisiin, muun muassa väestönsuojan rakentamisvelvollisuuden laukaiseva kerrosalan kynnys nostettiin 600 neliömetristä 1200 neliömetriin. Enää ei myöskään edellytetä, että väestönsuojan sisällä olisi esimerkiksi vesipiste.
Suojat antavat kyllä suojan sotilaallisia iskuja, kuten tykistöä, raketteja ja ohjuksia vastaan. Mutta mikäli niissä pitää viettää isolla ihmisjoukolla pidempiä aikoja, alkavat ongelmat kasaantumaan. Sisäministeriön mukaan lähes jokaisessa väestönsuojassa on jotain pientä tai isompaa korjattavaa.
Kun huomioi rajanaapurimme yltyvät uhkailut sekä aggressiivisen luonteen, on asialle tehtävä jotain – siis korjattava puutteet modernin maailman uhat huomioiden. Pelkkä suoja tykistöltä ei väestönsuojelussa ole riittävä ratkaisu enää 2020-luvulla. Meillä on valmiina hieno pohja, mutta se vaatii päivitystä.
Lähde: Iltalehti
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
chairman
Väestönsuojien rakentaminen ja kunnossapito ei ole kiinnostanut vihervasemmistoa lainkaan, mutta uhittelu suurelle naapurillemme on ollut lähes päivittäistä. Kokoomuksen rahoittajista suuret rakennusliikkeet ovat unohtaneet pommisuojat, vaikka vielä 80-luvulla suomalaiset rakensivat myös Irakiin eräät maailman parhaista pommisuojista.
Suomi on itse toimillaan luonut tilanteen jolloin on haluttu saada vihollinen läheltä, mutta liittolainen 8000 km:n päästä. Tarkistakaa esim. sähkön hintaa tänään ja miettikää paljonko sionistien omistamat yhtiöt saavat rahaa esim. sähkön siirrosta. Suomi ei ole edes omavarainen sähkön tuottamisen osalta, miten me selviämme sodasta?
Juha
Heh. Samat idiootit jotka uskoivat neljännen rokotteen voimaan, samat idiootit jotka uskoivat ilmaston lämpenemiseen, samat idiootit jotka uskoivat naamavaippaan, samat idiootit jotka uskoivat euroon ja unioniin samat idiootit jotka uskoivat bideniin ja natoon, samat idiootit jotka uskoivat muunsukupuolisiin, samat idiootit jotka uskoivat monikulttuurisuuteen samat läskit jotka uskoivat pekka puskaan, samat idiootit jotka uskoivat jauhojengiin ja nykyhallitukseen, samat idiootit jotka uskoivat pekka toveriin, ziolenskiin ja ukrainan voittoon..
samat idiootit taas ovat peloissaan, sillä näiden pasiahousujen elämäå hallitsee tunteet kuten PELKO.. eikä terve järki.
Vaikka voissa paistais
Ilmasto lämpenee ja kylmenee vähän väliä kuten tehny niin aina historian ajan. En silti usko ViherVasemmiston ”ilmastohätätilaan” sillä ilmasto on aina muuttunut kuten historia on opettanut. Keskiajan jälkeen oli pieni jääkausi Euroopassa. Historia myös opettaa sen että ryssä on hyökännyt Suomeen useita kertoja satojen vuosien ajan. Mutta sinunlainen ryssän puudeli uskoo jopa ”Mainilan laukauksiin” ja otat mielelläsi sputnik-rokotteita jos Putte niin kehottaa, eikö vain 😀
Edes betoninen maakellari
Hyvä, kun on huomattu vihdoin tämä asia. Kaikki on retuperällä Suomessa, vähän sinne päin, mutta kun kukaan ei tiedä mihin suuntaan. Omakotitaloissahan ei ole väestönsuojaa. Ne pitäisi laittaa pakollisiksi, jopa vanhoihin taloihin. Tärkeämpi kuin joku jätevesiasia tai energialuokitus.
TT
Suomalaisen reserviläisen suoja on itse kenttälapiolla kaivettu potero. Parhaat tunnelit ja suojat menee jenkkien käyttöön. Korvauksetta DCA-sopimuksen mukaan.