Viime päivinä etenkin äärivasemmisto on pitänyt ääntä siitä, miten venäläisille sotilaskarkureille tulisi antaa Suomesta turvapaikka. Tähän saakka Venäjä on käyttänyt sotatoimissaan sopimussotilaita ja vapaaehtoisia, mutta farssiksi muodostuneen sotamenestyksen johdosta se on määrännyt osittaisen liikekannallepanon. Tästä syystä ikuiseen humanismiin uskovat neropatit vaativat itärajaa auki ja jokaisen sotilaskarkuria esittävän päästämistä sisään.
Kansallismielisestä näkökulmasta katsottuna ongelma on tietenkin avoimien rajojen politiikka, joka tuottaa ongelmia suomalaisten hyvinvoinnille monessa suhteessa. Jos äärivasemmisto saisi päättää, tulisi tänne halpatyöreservi, joka heikentää suomalaisten mahdollisuuksia työllistyä samaan aikaan, kun turvapaikkajärjestelmä itsessään kuormittaa veronmaksajien taakkaa.
Liikekannallepano ei myöskään itsessään ole mitään sellaista vainoamista, että sen vuoksi pitäisi päästää jokainen halukas maahan. Viidennen kolonnan rakentaminen ja sen maksaminen suomalaisten pussista on täysin järjetöntä. Venäläisten suuri määrä Ukrainassa on toiminut yhtenä julkisuuteen kerrottuna perusteena Ukrainaan kohdistuneelle sotaretkelle. Haluaako äärivasemmisto sotaa Suomeen?
Mutta asia on aivan tolkuton myös avoimia rajoja vaativien pölvästien näkökulmasta katsottuna. Samat henkilöt vastustavat Putinin politiikkaa ja toimia, mutta haluavat ilmeisesti Putinia vastustavan aineksen pois maasta.
Peruste, että rajat kiinni ‑politiikka tarkoittaa enemmän sotilaita Venäjän armeijaan. Eikö olisi Putinin politiikalle haitallista, mikäli hän pakottaa huonosti motivoituneita ihmisiä armeijaansa? Huonolla moraalilla varustetut ”sotilaat” eivät luultavasti jää asemiinsa siinä kohtaa, kun luodit alkavat viuhumaan. Samalla pakotetut ihmiset voivat maan sisällä vaikuttaa maan sisäiseen politiikkaan, kun kynnys kapinaan alenee.
Vasemmisto, jonka aatehistoria on maailman verisin, esittää nyt niin humaania, etteivät he ymmärrä sotilaskarkureiden ainoastaan vahvistavan Putinin asemaa omassa maassaan, jolloin hän voi jatkaa veristä politiikkaansa tehokkaammin – ehkä myös Suomessa ennen pitkää?
Samaan aikaan, kun nationalistit taistelevat asein invaasiota vastaan (myös vapaaehtoisten joukossa on nationalisteja, kuten Partisaani on monesti uutisoinut), kannustavat kansakuntamme vätykset sotilaskarkuruuteen ja avoimiin rajoihin. Samat tahot ovat vuosikymmenten ajan kannustaneet sotilaskarkuruuteen myös Suomessa, joten miksi heitä pitäisi edes kuunnella missään sotapolitiikkaan liittyvässä?
Vasemmisto ei osaa ratkaista tätä(kään) kysymystä loogisella tavalla. Suomeen ei tule päästää sotilaskarkureita Venäjältä tai mistään muualtakaan, eikä Suomen tule kannustaa avoimien rajojen politiikkaan venäläisten tai muidenkaan äärivasemmiston rakastamien tahojen toimesta.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
juha II
Isänmaansa pettäneille valan tehneille asevelvollisille EI pidä KOSKAAN antaa turvapaikka riippimatta politiikasta, maailmankatsomuksesta, uskonnosta tai mistään muustakaan syystä olipa vastaanottava valtio siitä ”hyötyvä” tahi EI. Kyse EI ole pelkästään kunnia koodistosta vaan tällä näytetään samalla omille asevoimille se, että karkaaminen sotilaallisista velvollisuuksista etenkin MIEHILLE. On kaikken raskain rikos ja luopiomainen raukkamaisuuden osoitus niitä taistelutovereita ja omaisia kohtaan, jotka päättävät puolustaa isänmaataan hengellään ja verellään loppuun asti! Jokaisen sotilaan tulee myös muistaa se suuri häpeä, jonka hän tuottaa vanhemmilleen, vaimolleen, tyttöystävälleen, sisaruksilleen ja muille sukulaisilleen! Sodan aikana sotavangiksi joutuminen on täysin eri asia varsinkin, jos toinen osapuoli noudattaa Geneven sotavanki sopimusta sotavankien kohtelusta niin inhimillisesti kuin se on vain kulloistenkin olosuhteiden kannalta mahdollista. Sodassa pitää ja täytyy lähtökohtaisesti olla tietty koodisto, jonka rikkominen leviää samanlaisina rikoksina heti kohta myös vihollisen keskuuteen omia sotavangeiksi joutuneita kohtaan. Kaikki ed. täysin epäpoliittista.
Monia tapoja
…olisko opiskelu-viisumi sitten parempi vaihtoehto?
ValhallaX
Turha vaahdota venäläisistä pakolaisista niin kauan kuin istutaan suu supussa samaan aikaan, kun neekerit kulkevat mielin määrin Euroopan rajojen yli jos jokaiseen suuntaan. Maamme on täynnä ”sotaa pakenevia” neekereitä, arabeja, afgaaneja, you name it. Jos tätä ei vastusteta verenmaku suussa, niin mikä on motivaatio nyt vaahdota?
Kyllä venäläinen pakolainen on pieni ongelma verrattuna tähän kolmannen maailman invaasioon, joka uhkaa Suomea ja suomalaisia mennen tullen enemmän kuin tavallinen venäläinen. Ihme kiimaa venäläisiä vastaan samalla kun Helsingissä neekeri”lapset” ryöstelevät päivittäin ppuukoilla uhkaamalla ihmisiä. Onko siellä venäläisjengejä, no, onko?
Perkele, se on taas kerran USA:n juutalaisten propagandaa, tämä venäläisten demonisoiminen. Suomea vastaan ei hyökännyt 1939 Venäjä. Hyökkääjä oli juutalainen keskitysleiri nimeltään Neuvostoliitto. Siellä oli juostava kuolemaan hymy huulilla, sillä sionistinen politrukki kotirintamalla heki ilomielin perheen Stalinin kanavaa rakentamaan, jos isukki ei vapaaehtoisesti huutanut ”uraa” konekiväärituleen juostessaan.
Nyt ollaan saman saatanan sionistin kanssa juoksuttamassa ukrainalaisia kuolemaan ”uraata” huutaen. Kyllä sionistilla rahaa riittää valkoisten tapattamiseen, silloin ei ole rahan puutetta.
Tavallinen vanäläinen ei ole suomalaista pahempiu tai parempi, mutta joka helvetin kommunistin voi etsiä maailman ääristä ja pistää vastuuseen teoistaan.
Tämä venäläisvastainen kiima on käsittämätöntä, etenkin kansallismielisiltä. Haluammeko naapuriksi juutalaisen ylivallan alle kansan, joka korvataan neekereillä ja homomarsseilla? Sekö on nyt sitä aitoa kansallismuielisyyttä? Ukrainalaiset kuolemaan ja homomarssit Venälle, swidu.
Leif
Eiköhän partisaanin suhtautuminen sotaa pakeneviin kolmannen maailman miehiin ole ollut ihan yhtä kielteinen. Kyllä jokainen muistaa kun päättäjät voivottelivat, ettei rajoja vain voi sulkea, kun tummanpuhuva käsi kolkuttaa Suomen ovea, mikä on toki ristiriitaista nykytilanteeseen nähden. Muttei tuo Venäjä silti mikään ihannevaltio ole, vaikka siellä ei homoparaatit menestykään. Jatkuvasti sieltä valui porukkaa länsimaihin jo ennen sotaakin. Ja suomeen 1939 hyökkääjät olivat silti venäläisiä ja jokainen historiaa lukenut tietää, mitä venäläiset tekivät valloitetun alueen siviiliväestölle toisessa maailmansodassa. En usko, että ajat on kovin paljoa muuttuneet.
Totuuden puolesta, nainen
Todella osuva kommentti; olen täysin samaa mieltä. Luin aikoinaan Alexander Solzhenitsynin Vankileirien saaristo ‑teossarjaa ja silloin ihmettelin, miten minkään maan hallitsijat voivat niin paljon vihata omaa kansaansa, että kiduttavat ja tappavat syyttömiä ihmisiä mitä julmimmalla ja sadistisimmalla tavalla – ja ennen kaikkea tuhoavat etunenässä maan johtavan älymystön ja sivistyneistön, sen osan väestöä, joka voi viedä maan kehitystä eteenpäin. Mutta asiat valkenivat allekirjoittaneelle kokiessani ”heräämisen” vuoden 2015 ”pakolais”invaasion yhteydessä. Silloin minulle valkeni, kuka omistaa maailmassa vallan. Tämä sama taho oli myös Venäjän vallankumouksen eli Venäjän vallankaappauksen takana: bolsevikit eli juutalaiset. Ei tietenkään A. Solzhenitsyn uskaltanut paljastaa teoksissaan, että juutalaiset pitivät valtaa Neuvostoliitossa. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hän antoi siitä hienovaraisia vihjeitä muutamissa kohdin teoksissaan. Eikä Solzhenitsyn olisi koskaan saanut Nobelin kirjallisuuspalkintoa, jos hän olisi tuonut asian ilmi teoksissaan. Nyt kun Venäjällä yritetään tehdä pesäeroa perkeleelliseen juutalaisvaltaan ja ottaa ohjat omiin käsiin, niin lännessä on masinoitu vihakampanja Venäjää vastaan. Juutalaiset omistavat lännen valtamedian, kaikki keskeiset uutistoimistot, finanssi- ja pankkisektorin, joten heidän ”totuutensa” kuuluu ja ratkaisee maailmalla.
Ilmari
Tälläkin sivulla on esiintynyt paljon tulevia käpykaartilaisia, jotka eivät halua puolustaa Suomea. Hehän voivat siirtyä Venäjälle ja anoa turvapaikkaa. Hakemukseen kannattaa kirjoittaa todellinen syy eli se, ettei halua taistella Venäjää vastaan.
ValhallaX
Suomea puolustetaan parhaiten tukkimalla rajat joka suuntaan, jos rajojen sulkeminen on nyt tärkeätä. Ei yhtäkään neekeriä, arabia tai afgaania enää rajan yli.
Ilmarit ovat jo kuin Neuvostoliiton sionistien orjia. Toistetaan kuin kone sitä samaa mantraa, jonka juutalaiset ovat New York Timesissa keksineet. Ilmarit ovat juutalaisten hyödyllisiä idiootteja.
Ettekö Te, perkele, näe, mitä nyt tapahtuu? No, ette näe, ette.
Minäpä kerron, mitä juuri nyt tapahtuu.
Juutalainen ylivalta kiihottaa sotaan. Mikään ei miellytä juutalaista ylivaltaa enempää kuin nämä juuri nyt tapahtuvat asiat:
– ukrainalaiset ja venäläiset usutetaan tappamaan toisiaan, kyllä Yhdysvaltain juutalaisilla on tähän loputtomasti massia, sehän on dollari jo muutenkin lopunajan valuutta, sitä painetaan kuin paskapaperia
– koko Eurooppa vajoaa köyhyyteen ja pimeään, kun aivopestyt ilmarit uskovat, että ”putin sortuu, kun ensin ajamme oman maamme keskiaikaan”
– kukaan ei puhu rauhasta ja ydinsotakin on ihan ok, kunhan ”Putin saa turpaan”
– sananvapautta ei ole ja homot marssivat ad swidun infinitum
– kaikki uskovat entisten kommarien, nykyisten vihreiden ilmastonmuutossonnan, mutta kukaan ei huomaa, että Kiina rakensi viime vuonna 170 uutta kivihiilivoimalaa ja ilmeisesti Kiinan päästöillä ei ole mitään merkitystä, kunhan vain ”Putin saa turpaan”
Eli nyt uskotaan, että ensin pitää köyhtyä, velkaantua ja vajota kurjuuteen ja käydä sota venäjää vastaan ja sitten, kun Venäjä on samanlainen surkea velkaantunut sikolätti niin kuin USA, jossa San Fransiscossa laittomat maahanmuuttajat pitävät hovia kaduilla paskantaen tietenkin kaduille, niin sitten on hyvä. Ja tietenkin Pietarista Vladivostokiin sionisti kerää fyffet ja homomarsseja on vasemmalla ja oikealla.
Voi perkele, mikä ihanuus! Huudetaan ”uraa” ja juostaan sionistien taputtaessa konekiväärituleen! Eläköön juutalainen ylivalta!
Totuuden puolesta, nainen
ValhallaX:llä on todella osuvia kommentteja, joista olen täysin samaa mieltä. Näkee, että olet ottanut asioista selvää.