Partisaani uutisoi viime elokuussa Suomen ainoana mediana silloisen sisäministeri Maria Ohisalon puolison Miika Johanssonin tuulivoimakorruptiosta. Uutinen alkoi levitä nopeasti sosiaalisessa mediassa ja siitä tuli pian sivumme luetuin artikkeli. Valtamedian toimittajat kuitenkin ilmoittivat, etteivät he tahdo koskea aiheeseen, koska lähteenä toimi ”natsisaitti” Partisaani.
Nyt, puoli vuotta myöhemmin, uutinen alkoi viimeinkin maistua myös valtamedialle. Ilta-Sanomien toimittaja Olli Waris nosti teeman esiin artikkelissaan ”IS-selvitys: Yksi tuulivoimayhtiö on saanut tukia 283 miljoonaa euroa – tuulivoimaa tuettu yhteensä lähes 1,5 miljardilla”.
Waris ”unohti” kuitenkin syystä tai toisesta mainita, että hänen ”IS-selvityksensä” pohjautui Partisaanin artikkeliin.
Veronmaksajat ostivat arvottoman bisneksen
Partisaani selvitti viime kesänä, että suomalaiset veronmaksajat olivat tietämättään ostaneet Exilion Tuuli ‑nimisen yhtiön kautta kautta 73,2 miljoonalla eurolla useina vuosina tappiota tehneen tuulivoimabisneksen Tuulivoltti-yhtiöltä. (Valtiovarainministeriön ohjaama Valtion Eläkerahasto on yksi Exilionin omistajista.) Myyjäosapuolena toimi Tuulivoltin emoyhtiö St1, jossa ”vihreää siirtymää” ajavan Ohisalon puoliso Johansson työskentelee johtotehtävissä. Johansson istui myös Tuulivoltin hallituksessa.
Tuulivoltti perustettiin sitä edeltäneen TuuliWatti Oy:n pohjalle. TuuliWatti on Suomen eniten tuulivoimatukia saanut yhtiö. Veronmaksajat ovat tukeneet Tuuliwattia yhteensä 283 miljoonalla eurolla, mistä huolimatta yhtiön tulos on useina vuosina ollut negatiivinen. Toisin sanoen kyseessä oli niin sanottu zombiyhtiö, joka pysyi hengissä ainoastaan valtiollisten tukien avulla.
Suomalaiset veronmaksajat ostivat Exilion-yhtiön kautta Ohisalon miehen edustamalta yhtiöltä bisneksen, joka ei selviäisi markkinoilla päivääkään omin avuin. Veronmaksajat lahjoittivat poliitikkoja voidelleille tuulivoimapohatoille kymmeniä miljoonia liiketoiminnasta, jonka todellinen arvo on 0 euroa. St1:n tilinpäätöksestä selvisi, että koko 73,2 miljoonaa euroa päätettiin jakaa osinkona Ohisalon puolison sisäpiirille.
Valtamedia pyrki lakaisemaan uutisen maton alle
Aihetta käsitellyt uutisemme raivostutti jostain syystä erityisen paljon Iltalehden Jarno Liskiä, joka on tunnettu ahkerana virkamiesten lentopisteiden ja taksikuittien syynääjänä. Liski on kirjoittanut Twitteriin valtavan määrän viestejä, joissa hän ohjeistaa kansalaisia olemaan lukematta uutistamme, koska Partisaani on ”natsisaitti”.
Lisäksi Liski väitti, ettei valtamedia tule kirjoittamaan aiheesta, koska hänen mukaansa ei ole mitään viitteitä siitä, että 73,2 miljoonaa kannattamattomasta tuulivoimabisneksestä olisi ”ylihinta”.
Ilta-Sanomien ”selvitys” kuitenkin vahvistaa, että tapauksella todellakin on uutisarvoa myös valtamedian silmissä. Toimittaja Olli Waris kirjoittaa ”selvittäneensä” muun muassa seuraavaa: ”Suurimman tukirohmun Tuuliwatin pohjalta syntyi Tuulivoltti, joka myi välittömästi tuulipuistonsa. Energiayhtiö St1 sai kaupasta yli 73 miljoonan euron voiton.” Waris ”selvitti” myös, että ”Tuulivoltin hallituksessa istuu myös Miika Johansson, joka tunnetaan vihreiden puheenjohtajan ja tulevan ympäristö- ja ilmastoministerin Maria Ohisalon puolisona”.
”Vastuullinen sijoitus”
Ilta-Sanomat yritti saada Johanssonilta haastattelun, mutta tämä ei suostu kommentoimaan liiketoimintakauppoja edes valtamedialle. St1:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie sen sijaan pyrki vakuuttelemaan lehdelle, ettei kyse ollut veronmaksajien tukirahojen pumppaamisesta osinkoina. Talvitie ei kuitenkaan kyennyt kertomaan, mistä järjestelyssä siinä tapauksessa oli tarkalleen ottaen kyse.
Veronmaksajien rahat Tuulivoltin toimintaan haaskanneen Exilionin toimitusjohtaja Ari Talja puolestaan perusteli tuottamattoman yrityksen ostamista seuraavasti: ”Tuulivoimasijoitukset ovat vastuullisia ja edesauttavat osaltaan hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa ja ovat siten linjassa eläkesijoittajien tavoitteiden kanssa.”
Ennen kuin Waris julkaisi ”selvityksensä”, uutisemme oli saanut kevättalven aikana suuren lukijapiikin, joten Ilta-Sanomien uutisointi oli jokseenkin ennustettavissa. Ilta-Sanomat omistaa Sanoma-konserni, jonka taustalla on juutalainen Erkkojen suku. Erkkojen ohella Herlinien kulttuurimarxistisuku lukeutuu konsernin suuromistajiin.
Lähde: Ilta-Sanomat
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Vihreä siirtymä
Onko se vihreä siirtymä sitä, että dollarit siirretään tietyille tahoille? Nehän ovat vihreitä.
Nationalisti
Partisaani teki hienon selvitystyön, valtamediaa selkeästi harmitti ja ehkäpä myös ideologisista syistä aluksi haluttiin vaieta.
Partisaani on kyllä ykkösmedia, kun jopa valtamedia varastaa artikkelit täältä.
Jatkakaa kovaa duunia!
TT
Täällä on myös parhaat kommentaattorit.
Jussiboy
Veren veijareiden nuotiopiirissä aikaansaatu valhemedia tämä partisaani. Sen jutuissa ei ole edes siteeksi totuutta, yksittäisiä sirpaleita sieltä täältä ja jotka on sitten yhdistetty toisiinsa vaikka ne eivät alunperin eivät ole liittyneet millään tavalla toisiinsa. Ja whiteboy ‑veijarit uskovat kaiken.
Nationalisti
Missä niitä ”valheita” näkyy?
Kun tulet turpaasi tuolla tavalla rääpimään, niin ole hyvä, estradi on sinun.
Taitaa nyt olla kyse lähinnä vain siitä, että sinua harmittaa, kun kansallismieliset osaavat pyörittää taidokkaasti hyvää vaihtoehtomediaa.
Janne Lant
En tiedä mitä ”whiteboy-veijarit” ovat mutta jos tahdot kuitenkin siten kirjoittaa, niin kirjoita se kuten edellä: ei välilyöntiä ennen yhdysviivaa. Ilmainen suomen kielen pikakurssi arvon ”herralle”.
Rautaturisti
Jussiboy tykkää kuitenkin käydä jutut lukemassa ja hiukan koittaa josko kommenteilla saisi härnättyä. No, ei saa. Minusta se on vain viihdyttävää kun vastapuolen uljas edustaja käy täällä hauskuuttamassa meitä.
Kesätuuli
Muistan taannoin uutisen, jonka mukaan peritty n s ”ilmastovero” jäljitettiin miljardöörin veroparatiisitilille. Tämä kai oli juuri se ”vihreä siirtymä”.
Kirjapaino Kursiivin tsuppari
Nimi Tuuliwatti viittaa siihen että firma tuottaisi sähkötehoa, Tuulivoltti lupailee enää jännitettä. Seuraava firma varmaan lupaa enää loistehoa, joten nimeksi sopisi Tuuliloinen. Ei edistä vihreää siirtymää muuten kuin kannatuksen laskussa.
Ukrainan sodan yhteydessä kolumnistit kirjoittelevat että se antaa lisäpotkua vihreälle siirtymällä. No, Suomessa on ruvettu itkemään turpeen perään, Saksa panostaa kivihiileen joka nyt edustaakin vihreää siirtymää. Ovat sentään lopulta heränneet että ei niitä ydinvoimaloita ehkä kannatakaan ajaa alas, ja jo suljettuja voisi käynnistää uudelleen.
Edelleenkään uusiutuvan energian suurimittaiseen varastointiin ei ole muuta teknologiaa kuin pumppuvoimalat. Ehkä joskus lipsutaan ideologiasta ja ruvetaan tekemään uusiutuvalla energialla hiilivetyjä joiden varastointia, kuljetusta ja käyttöä varten on jo olemassa hyvin tunnettua teknologiaa ja vetyhommat voidaan jättää seuraavan sukupolven terästehtaille.
Energiawende
Tämä energiawende on hämärä juttu. Tilastokeskuksen mukaan 2020 Suomen sähköntuotannosta vajaa 12% tuotettiin tuulivoimalla ja aurinkosähköllä niin vähän, että sitä ei kannata edes mainita. Tämä ns. puhdas tuotanto tarvitsee koko ajan rinnalleen säätövoimaa. Talvella pakkasilla sähköntarve on korkeimmillaan ja silloin ns. puhdas tuotanto on pienimmillään. Puuttuvaa sähköä tuodaan Venäjältä ja näin rahoitetaan Ukrainalaisten tappamista monella miljoonalla eurolla päivässä. Sitten ajettiin vielä turvetuotantoa alas millä olisi myös voitu tuottaa sähköä lämmön tuotannon lisäksi ja paremmalla hyötysuhteella kuin hakkeella ja samalla romutettiin omaa huoltovarmuutta. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolittiikka käy kalliiksi.
rellinen
Ja oma turvetuotanto ja hake korvattiinkin venäjän turpeella ja hakkeella. Hyvin on ryssällä pullat uunissa kun on vihervasemmiston ja kgb-kepun hallitus. Rahat puten taskuun ja seuraavana päivänä näytelläänkin nato-kiimaista. Teatteri pyörii.
rellinen
Maailman kunnianhimoimoisimmalle ilmastopolitiikalle löytyy toinenkin nimi. Suomen valtion talouden, vahvuuden, hyvinvoinnin ja kansan vastaisen sodan operaatio. Kremlistä johdettu. Tarkoituksena on heikentää suomen asemaa kaikin tavoin verrattuna venäjään.
Partisaanin kaverina
Hyvä Partisaani !!! Just tätä lisää. Aivan upea juttu.
mauno
Valtamedialla oli ensin kova mainoskampanja koronarokotteiden puolesta ja nyt valtamedia kampanjoi Nato jäsenyyden puolesta. Ukrainan sotaan liittyen valtamedia on jo jäänyt kiinni monesta valheesta, joten ei ole iso yllätys että valtamedia yrittää vaihtoehtomediaa haukkua kun oma pesä ei ole puhdas.
Väinö Virtanen
Totuus esiin!
ValhallaX
Tästä olen paljon puhunut ihmisten kanssa. Olen kuvaillut ihmisiä, joita kutsutaan maanpettureiksi. On nimistäkin ollut puhetta. Useille kuulijoille silmiin on välähtänyt ymmärryksen kimallus ja siitä on parhaimmillaan lähtenyt terve viha.
No, sitten on muutettu aihetta ja kuvailtu esimerkiksi talvinen ehtoohämärä ja hämärän vaiheilla lankeava rauhallinen, idyllinen hiljaisuus sen jälkeen kun on käyty saunan takana.
Siitä ymmärryksestä ja siitä teon jälkeisestä rauhasta syntyy uusi, parempi kotimaa. Suomi. Sitä mieltä ovat todella monet olleet. Niin minäkin.
On tätä jo katsottu. Ihmiset vajoavat kurjuuteen ja toivottomuuteen samalla kun säihkysilmät esiintyvät hyvinä ihmisinä, nuo maanpetturit kirottuine tarinoineen… Ja kuitenkin, hekin, ovat vain surkeita, kelvottomia omaa etuaan ajattelevia rosvoja.
Lord Mystery
”Väärin tutkittu”
Suomen luotettavimmat mediat ovat ns. ”vaihtoehtomediat.”
Valtamedia saa rahoituksen vallanpitäjiltä ja on vallan sylikoira.
Salomon
Itsestäni tämä touhu ei näytä enää miltään muulta kuin siltä, että rahaa lapioidaan kiireellä pankkiirien ja poliitikkojen taskuihin, kansalaisten kustannuksella. Ja eihän tämä ole edes mikään yllätys ole, sama touhuhan on jatkunut teollistumisesta asti, jos aika haarukka edes riittää,tuskin, nyt kaasu on vaan painettu pohjaan. Hinnat nousee jotta voidaan sotia. Tätä on mielisairasta katsoa vierestä ja kohta istutaan nato pöydässä! Onnea Suomi ja tervemenoa!
rellinen
Natoon asia ei liity millään tavalla vaan kyseessä on marxilaisen rikollisjärjestön harjoittamaa liike-elämän ja teollisuuden korruptointia. Näin liike-elämästä on tehty punaista ja suvaitsevaa. Mikä näkyy voimakkaasti esim. yritysten harjoittaman mainonnan monikulttuuristumisena.
Samoin tavoittein toimittiin esim. Koronasulkujen yrityksille aiheuttamien tappioiden korvaamisessa. Ensin punainen hallinto lyö lekalla päähän ja sitten tarjoilee laastaria, tavoitteenaan ohjata yrittäjät täydelliseen riippuvuussuhteeseen valtionhallintoon pesiytyneiden kommareiden liekaan.
rellinen
Ei natosta kyse ole vaan marxilaisen rikollisjärjestön harjoittamasta liike-elämän ja teollisuuden korruptoinnista. Näin pääomasta ja teollisuudesta on tehty punainen, mikä näkyy esim mainosten muuttumisena mokutuksen työkaluiksi. Eli paskan hieromisena kansallismielisten kanttisten naamaan myöskin sitä kautta.
Samanlainen korruptointioperaatio suoritettiin koronatukiaisiin liittyen. Punahallinto lyö ensin lekalla päähän sulkujen kautta ja sitten tunkee rahaa taskuun tavoitteenaan tehdä yksityisestä yrittelijäisyydestä hallintoon pesiytyneiden kommareiden hyväntahtoisuudesta ja mielihaluista riippuvaisia sylikoiria. Toki näin avautuu myös mahdollisuus palkita omia punayrittäjiä eli harjoittaa lahjontaa, rahoittaa marxilaista myyräntyötä ja kerätä pääomaa punamafian taskuun. Suoraan sanottuna ryöstää valtion varoja marxilaisen turvallisuuspoliisin rakentaman hämähäkinverkon kautta.
Tuulivahinko
Tuulivoima – pelastus vai tuho? || Osa 1: Uhka ihmisille
https://www.youtube.com/watch?v=oNh6svLzXpU
Tuulivoima – pelastus vai tuho? || Osa 2: Tuulivoima & ympäristö
https://www.youtube.com/watch?v=7lI7hnF6zbU
Tuulivoima – pelastus vai tuho? || Osa 3: Tuulivoima & kestävyys
https://www.youtube.com/watch?v=fa6hdmQIaHs
JoodeJoode
Pohjoiseen keski-suomeen valmistui hiljattain tuulipuisto. Tämä ilosjoen tuulipuiston omistus siirtyi bulvaaniyhtio ABO windiltä samantien tietenkin pääomasijoittaja luxcaran omistukseen, jonka ei tarvitse osoittaa voittoa sähköntekemisestä Suomessa.Tuulivoima saa ns. Mankala-periaatteen mukaisesti ostaa sähköä omakustannushintaan omistamaltaan tuulivoimayhtiöltä. Näin mm. tuulivoimayhtiön ei tarvitse osoittaa voittoa eikä maksaa yhteisöveroa. Olen keski-suomessa käydessä tuosta ohi mennyt ja on hirvittävät monumentit pystyssä siinä, Yhtiön edustaja kertoi, että näitten rakentaminen viedään valituksista huolimatta aina väkisin maaliin.
Mulderi täällä
Verratkaapa kasvokuvia Maria Ohisalosta Norjan tuksuprinsessa Mette-Maritin vastaaviin kuviin, ottakaa aviomiehet mukaan vertailuun. Maskeeraustekniikka mielessä.Tämä St1 mies ja öljyvaltio Norja jne. Voisi katsella Maria Ohisalon CV:tä, ja verrata sitä Mette-Maritin vastaavaan. Kummallisen samoja elementtejä!
Sitten voisi katsoa toisen yllätysministerin, Sanna Marinin kasvokuvaa, miehineen, ja sitten Ruotsin tuksuprinsessa Sofian kasvokuvaa miehineen. Sofialla oli rako etuylähampaiden välissä, ja Marinilla oikaistu vastaava. Tämä tuksuhan antoi ilmaiseksi 6 miljardia suomalaisten rahaa Von der Leyenille, joka on vuorostaan ihan Belgian Astridin näköinen.
Ei mitään yhteyttä tietenkään, mutta erittäin hassuja sattumiahan nämä ovat. Katso itse netistä!
rellinen
Harjoitatko höperyyden istutustalkoita poliisihallituksesta vaiko suposta käsin? Tavoitteena lyödä hullun leima valtaa pitävien suurrikollisten rosvoretkeilyjä vastustavien otsaan.
ValhallaX
Petturit elävät keskellämme unelmaansa. Heidän kasvonsa eivät unohdu.
Meidänkin maatamme ajetaan juuri nyt, tänään, ja 24⁄7, kurjuuteen ja tuhoon. Vuosisatojen työ hävitetään, kun vallassa olevat narsistit ja psykopaatit vievät sionistiglobalistien perskärpäsinä kaiken, ja kaikilta.
Suokoon karma näille pettureille sellaisen lopun, mikä pettureille ja oman maan huoraajille kuuluu. Hyytyköön hymy heidän kasvoiltaan ja puhaltakoon tuuli heidän ylleen niin kuin heitä ei olisi koskaan ollut. Swidunamen.
Niin
Eikä mainitse vieläkään. Miksi ei Partisaani vaatinut sitä Iltasanomilta? Hehän myönsivät UNOHDUKSEN.
Metsäkulman Murre
”…koko 73,2 miljoonaa euroa päätettiin jakaa osinkona Ohisalon puolison sisäpiirille…”
Ehkä tuosta rahamäärästä meni osa myös Ohisalon perheen talouteen.
Seppo Saario
Tuuliwatin, Tuulivoltin ja Exilionin taustalta löytyy Ari Talja ‑niminen toimitusjohtaja.
Nimetön
”Sarjayrittäjä” ja ”kummisetä” Ari Mika Antero Talja on syvällä tuulihankkeiden kuppauksen ytimessä ja muissakin ”Turun tautiin” sairastuneiden yhtiöiden ytimissä:
2980412–5 Exilion Tuuli GP Oy prokuristi 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
20087772 Exilion Capital Oy prokuristi 050 570 0796
Omien kiinteistöjen kauppa (68100)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163490–3 Simo Halmekankaan liittymisjohto Oy
Sähkö- ja tietoliikenneverkkojen rakentaminen (42220)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2733301–6 Exilion Management Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163461–2 Exilion Tuulivoima GP Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163457–5 Exilion Tuulipuistot GP Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163456–7 Exilion Tuulihankkeet GP Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2942825–4 Kiinteistö Oy Päärautatieaseman hotelli
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2697945–6 Kiinteistö Oy Pasilan Asemahotelli 02 043 3111
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163460–4 Exilion Tuulipuistot Ky 050 570 0796
Sähkön tuotanto vesi- ja tuulivoimalla (35111)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163458–3 Exilion Tuulihankkeet Ky 050 570 0796
Sähkön tuotanto vesi- ja tuulivoimalla (35111)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2133332–2 Exilion Real Estate I Ky 050 570 0796
Omien kiinteistöjen kauppa (68100)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2704259–3 Exilion Asemahotellit Ky 050 570 0796
Omien kiinteistöjen kauppa (68100)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2074887–6 Exilion Tuuli Ky 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2332860–7 Kiinteistö Oy Itämerentori 050 570 0796 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2213294–4 Kiinteistö Oy Kluuvikatu 8 050 570 0796 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
1105257–8 Kiinteistö Oy Kluuvin Pysäköinti 010 228 4007
1725049–5 Kiinteistö Oy Elielin liikerakennus 050 570 0796
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
1624508–8 Kauppakeskus Hansa GP Oy 040 571 6779
Rahoitusalan holdingyhtiöiden toiminta (64200)
Kauppakeskus Hansa Ky
Eerikinkatu 15
20100 TURKU
1916142–9 Turun Hansakortteli Oy 0400–668 862
Suhdetoiminta ja viestintä (70210)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
2732077–6 Kiinteistö Oy Thalia puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
0659234–2 Fastighets Ab Åbo Antintalo puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
1778179–8 Fastighets Ab Universitetsgatan 20 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
2427210–7 Fastighets Ab Guldhuset 020 786 1410 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
0220476–0 Kiinteistö Oy St. Erik 040 042 3039 puheenjohtaja
Asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta (68202)
Aboa Pro Oy
Kaskilankuja 18
20540 TURKU
3184555–9 Elielinaukion kehitys Oy varsinainen jäsen
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Realidea Oy
Vuorikatu 20 A
00100 HELSINKI
1105257–8 Kiinteistö Oy Kluuvin Pysäköinti varajäsen
Maksullinen pysäköinti (52213)
Retta Isännöinti
Viikinkaari 6
00790 HELSINKI
2597418–6 Vartinojan Liittymisjohto Oy varsinainen jäsen
Sähkö- ja tietoliikenneverkkojen rakentaminen (42220)
Taaleri Energia Funds Manageme
Kasarmikatu 21 B
00130 HELSINKI
Seppo Saario
Ari Mika Antero Talja:
y‑tunnus Nimi, toimiala, yhteystieto
2980412–5 Exilion Tuuli GP Oy prokuristi 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
20087772 Exilion Capital Oy prokuristi 050 570 0796
Omien kiinteistöjen kauppa (68100)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163490–3 Simo Halmekankaan liittymisjohto Oy
Sähkö- ja tietoliikenneverkkojen rakentaminen (42220)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
Puheenjohtaja Talja Ari Mika Antero 10 / 2020
Varsinainen jäsen Riski Tommi Antero 05 / 2022
Varsinainen jäsen Valasjärvi Pasi Tapio 10 / 2020
Varsinainen jäsen Ådahl Lars Jockum 10 / 2020
2733301–6 Exilion Management Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163461–2 Exilion Tuulivoima GP Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163457–5 Exilion Tuulipuistot GP Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163456–7 Exilion Tuulihankkeet GP Oy 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2942825–4 Kiinteistö Oy Päärautatieaseman hotelli
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2697945–6 Kiinteistö Oy Pasilan Asemahotelli 02 043 3111
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163460–4 Exilion Tuulipuistot Ky 050 570 0796
Sähkön tuotanto vesi- ja tuulivoimalla (35111)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
3163458–3 Exilion Tuulihankkeet Ky 050 570 0796
Sähkön tuotanto vesi- ja tuulivoimalla (35111)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2133332–2 Exilion Real Estate I Ky 050 570 0796
Omien kiinteistöjen kauppa (68100)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2704259–3 Exilion Asemahotellit Ky 050 570 0796
Omien kiinteistöjen kauppa (68100)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2074887–6 Exilion Tuuli Ky 050 570 0796
Muualla luokittelemattomat rahoituspalv. (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) (64990)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2332860–7 Kiinteistö Oy Itämerentori 050 570 0796 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
2213294–4 Kiinteistö Oy Kluuvikatu 8 050 570 0796 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
1105257–8 Kiinteistö Oy Kluuvin Pysäköinti 010 228 4007
1725049–5 Kiinteistö Oy Elielin liikerakennus 050 570 0796
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Exilion Management Oy
Aleksanterinkatu 46 C
00100 HELSINKI
1624508–8 Kauppakeskus Hansa GP Oy 040 571 6779
Rahoitusalan holdingyhtiöiden toiminta (64200)
Kauppakeskus Hansa Ky
Eerikinkatu 15
20100 TURKU
1916142–9 Turun Hansakortteli Oy 0400–668 862
Suhdetoiminta ja viestintä (70210)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
2732077–6 Kiinteistö Oy Thalia puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
0659234–2 Fastighets Ab Åbo Antintalo puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
1778179–8 Fastighets Ab Universitetsgatan 20 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
2427210–7 Fastighets Ab Guldhuset 020 786 1410 puheenjohtaja
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Kauppakeskus Hansa Ky
Kristiinankatu 9
20100 TURKU
0220476–0 Kiinteistö Oy St. Erik 040 042 3039 puheenjohtaja
Asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta (68202)
Aboa Pro Oy
Kaskilankuja 18
20540 TURKU
3184555–9 Elielinaukion kehitys Oy varsinainen jäsen
Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta (68209)
Realidea Oy
Vuorikatu 20 A
00100 HELSINKI
1105257–8 Kiinteistö Oy Kluuvin Pysäköinti varajäsen
Maksullinen pysäköinti (52213)
Retta Isännöinti
Viikinkaari 6
00790 HELSINKI
2597418–6 Vartinojan Liittymisjohto Oy varsinainen jäsen
Sähkö- ja tietoliikenneverkkojen rakentaminen (42220)
Taaleri Energia Funds Manageme
Kasarmikatu 21 B
00130 HELSINKI
HAISEEKO JO?
Seppo Saario
Talja on onnistunut kuppaamaan veronmaksajien piikkiin tuulivoimatukia satoja miljoonia euroja. Tämä kuppaus on onnistunut mm. Vihreiden päättäjien myötävaikutuksella.
Näitä heikosti sähköä tuottavia myllyjä on rakennettu, koska niiden tuottamalle sähkölle maksetaan tukea enemmän, kuin on sähkön myyntihinta.
Tukien avulla myllyt on saatu ”voitollisiksi”. Voitot on jaettu ja jaetaan osinkoina.
Kyseessä on suora rahansiirto veronmaksajilta tuulivoimahuijareille!
Seppo Saario
Sarjayrittäjä ja nuorisorikollisen huoltaja kuppaa veronmaksajien rahoja miljoonatolkulla.