Partisaani julkaisi kuvan Putinista ja juutalaisjohtajista – Turun Sanomat tulkitsi ”Venäjä-mielisyydeksi”

Partisaanin ohella esimerkiksi vaihtoehtomediat Kansalainen ja Monokulttuuri ovat olleet konfliktin alusta lähtien erittäin kriittisiä Putinin hallintoa kohtaan.

Kotimaa

Volodymyr Zelenskyi, Vladimir Putin ja juutalaisen Chabad-Lubavitchin johtohahmoja.

Turun Sanomat (TS) julkaisi perjantaina kummallisen artikkelin, jossa väitettiin, että suomalaiset vaihtoehtomediat olisivat asettuneet yksimieliseen rintamaan Venäjän puolelle Ukrainan konfliktissa. Näin media ruokkii valheellista narratiivia, jossa kaikki globalisminvastaiset liikkeet olisivat ”Kremlin rahoittamia” Vladimir Putinin pelinappuloita.

TS:n otsikko oli ”Suomalaisten vastamedioiden otsikoissa näkyy nyt tuki Venäjälle – korona ja maahanmuutto säilyvät mukana vakioaiheissa”. Artikkelin päähuomio kohdistuu MV-lehteen, mutta myös Partisaani on päässyt mukaan kyseenalaisessa valossa.

Artikkelin alussa on kuvakaappaus Partisaanin vieraspalstan artikkelista ”Ukrainan juutalainen sota”. Kuvakaappauksessa on kollaasimme Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä ja Venäjän presidentti Putinista mielistelemässä juutalaisen Chabad-Lubavitch-äärijärjestön johtajia.

Valehtelua ja ontuvaa logiikkaa

Julkaisemassamme artikkelissa kirjoitetaan muun muassa seuraavasti:

”Kannattaa laittaa merkille, että Venäjä ja Ukraina molemmat syyttävät toisiaan ’natseiksi’ ja kuitenkin molemmilla osapuolilla on juutalaisten tuki sekä molemmat ovat juutalaisten ystäviä. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on juutalainen, ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin oligarkkilähipiiriin kuuluu maailman vaikutusvaltaisimpia juutalaisia.

Ukrainan sotaa ei käydä Venäjän ja Ukrainan välillä, vaan se on juutalaisten valtapiirien sotaa valkoisia kristittyjä vastaan. Jälleen kerran valkoiset kansat taistelevat toisiaan vastaan ja voitot keräävät juutalaiset.”

Epäselväksi jää, millä logiikalla Turun Sanomat onnistui tulkitsemaan kirjoituksen kannanotoksi Putinin puolesta. Partisaanin ohella esimerkiksi vaihtoehtomediat Kansalainen ja Monokulttuuri ovat olleet konfliktin alusta lähtien erittäin kriittisiä Putinin hallintoa kohtaan, joten TS:n artikkeli osoittautuu köykäiseksi valepropagandaksi.

Lähde: Turun Sanomat

Chabad Lubavich Juutalainen lobby Kansalainen Kotimaa Mediakritiikki Monokulttuuri FM Partisaani Propaganda Sionismi Sota Sotapropaganda Turun Sanomat Ukraina Ukrainan juutalaisyhteisö Venäjä Venäjän juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

35 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Muuan

    Vastaa

    (((Dualistinen narratiivi))), narratiivin agendasta poikkeavat vaihtoehdot saadaan näyttämään yhtenäiseltä toiminnalta. Siis: tahallista hajautusta. Yleisen hämmennyksen lisäksi dualistisella narratiivilla saadaan aikaan vastakkainasettelua. Jossakin päin maailmaa kädet hierovat yhteen, kun kansan sisällä tapellaan siitä, kumman vierasvallan puolelle kansan kuuluisi asettua.

  • Snif

    Vastaa

    Mv ulostus on kyllä oikesti niin ryssän persepunikki että sitä ei kukaan muuksi voi enää väittää, niin räikeästi punikki putkonen on käyttäytynyt kun ryssä Ukrainaan hyökkäsi.

    • Anonymous

      Vastaa

      Kyllä! Pro Venäjä lehti eli UMV-lehti on kyllä niin ryssän paskaa kuin olla ja voi! Harmittaa millaiseksi se meni kun kansanpetturi Janus Putkonen rupesi tuottamaan ripuliaan siinä. Ajatelkaa Ilja Janitskin (RIP) MV-lehti oli joskus luetuimpia suomalaisia uutissivustoja ja se oli hyvä julkaisu! Nykyään siellä on lähes pelkästään koronaöyhötystä ja pro Venäjä scheissee. Onko siis ihme, että tämän pellen takia kansallismielisiä pidetään putinisteina?

      • GLGL

        Vastaa

        Mikä siinä närästää?
        Vaihtoehtoinen näkökulma on tervetullutta.
        Janus tekee hyvää duunia ja on isänmaallisempi, kuin valtaosa IMHO.

  • Juutalaiset masinoi jokaisen sodan

    Vastaa

    Siis tämähän on ikiaikaista sotaa jossa kristittyjä vihaavat juutalaiset koittavat tappaa meidät viimeiseen mieheen.

    Kyse on Ukrainan tapauksessa siitä että jos lännen pankkiirit eivät olisi koittaneet saada Kazakstaniin maksettua kansannousua, niin se biolaboratorio ei ehkä olisi koskaan paljastunut. Nyt se paljastui ja samalla paljastui että se oli ainakin kahdennettu ja toinen replikaatio oli Kiovassa. Itse ihmettelin kovasti että miksi sinne Kiovaan piti hyökätä ja aluksi nimenomaan ohjuksella. Mutta se replikaatti viruskasvattamo piti saada tuhottua.

    Kävi tässä sodassa miten tahansa, niin myös Bill ja Melinda Gatesin säätiön rahoittamat viruskasvattamot on nyt tuhottu. Kasvattamot joiden tärkein asia tälä hetkellä oli se, miten kavattaa mustaa surmaa tappavampi virus joka nimenomaan tarttuu vain kaukasian DNA:n omaaviin henkilöihin. Siinä sivussa Putin tuli pelastaneksi meidät suomalaisetkin. Ja miten me sen palkitsemme? Liittymällä juutalaisjärjestö NATO:on.
    Esim. ruotsalaisiin ko. virus ei olisi tarttunut. Meillä on sen verran erilaiset geenit. Mutta ketkäs olisivat olleet seuraavaksi juutalaisten tappolistalla? No, muslimit tietysti. Ja sitten aasialaiset jne jne jne…

    Meidän tulisi pysyä puolueettomana maana joka toimisi välittäjänä Venäjän ja muun maailman välillä. Niin taloudellisesti kuin rakhdillisestikkin. Aivan kuten Sveitsi ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikoina. Otetaan rahdista ja rahaliikenteestä provikat ja ollaan sen jälkeen vauraita mikä mahdollistaa itsenäisyyden. Ja koska olemme yhtä tärkeitä sekä lännen teollisuudelle että Venäjän markkinoille, saamme olla rauhassa.

    Nyt pitää osata ja ymmärtää käyttää vähän pelisilmää.

    • TT

      Vastaa

      Itsenäisyys olisi nyt tärkeintä ja nyt sen rippeetkin menetetään, kun lähdetään pelkästään tunteella tai sukuhistoriasta nousevalla kaunalla ryssää vastaan ja liittymään globalistijärjestö Natoon, johon ollaan jo tosiasiallisesti liitytty kuten myös sitä ennen juutalais- ja pankkiirijärjestö EU:hun. ETA olisi riitänyt täysin Suomelle eikä meidän tarvitsisi nyt inhosta väristen kuunnella, mitä eräskin mielipuoli Ursula suustaan päästää.

      Ryssänvastaisuus on suomalaisilla geeneissä ja itse näen sen teemana, jota pitää toteuttaa pitkäaikaisesti esimerkiksi vahvan maanpuolustuspolitiikan ja ‑hengen muodossa. Itsenäisyyden totaalinen luovuttaminen länteen on kuitenkin surkea tapa toteuttaa ryssänvastaisuutta. Meillä olisi kansanperinteenä Kalevala, mutta olemme päättäneet välitä henkiseksi oppaaksemme Hölmöläis-tarinat. Hölmöläiset keksivät ongelmiinsa aina idioottimaisen näennäisratkaisun, joka vain pahentaa alkuperäistä ongelmaa.

      • Snif

        Vastaa

        Tuo pitää kuule miettiä uudestaan ja hartaasti.
        Sillä on melkoinen loukkaus väittää ryssävihaajia natomielisiksi.
        Sillä minä vihaan ryssiä joka solullani, mutta en paljoa vähempää vihaa myöskään natoa jonka itse luokittelen suoraan terrori järjestöksi.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Vallanpitäjät pitävät suomalaisia yksinkertaisena kansana eivätkä halua hämmentää ihmisten mieliä narratiivia rikkovilla mielipiteillä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Turun Sanomien toimittaja näyttää olevan todella yksinkertainen tapaus (siksi hän on päässytkin valtamediaan toimittajaksi).
    Millä ihmeen logiikalla asia kääntyy niin päin, kun vastustaa globalistista Natoa, että se tarkoittaa automaattisesti Putinin ja hänen juutalaispiirinsä kannattamista?

    Turun Sanomien Sallalle terveisiä, että olisi nyt tehnyt hieman taustatyötä, ennen kuin julkaisee tuollaista käsittämätöntä roskaa. Vai onko hän niin retardi, ettei Partisaanin tekemät monet artikkelit, jossa kritisoidaan Putinia, mene millään tavalla ymmärrykseen?
    Kun toteaa faktan, että Ukrainalla on erittäin juutalainen hallinto ja juutalaiseliitti (mm. Rothschildit) osoittaa julkisen tukensa itsenäiselle kansallisvaltiolle (Ukrainalle), hälytyskellojen tulisi soida, mutta millä tavalla se on Putinin juutalaisoligarkkien tukemista?

  • Puolueeton

    Vastaa

    Ukrainan sodan ratkaisu merkitsee paljon Suomelle, mutta tuskin meidän poliitikot sitä natokiimassaan tajuavat. Jos Venäjä onnistuu suhteellisin vähäisin menetyksin tavoitteissaan, on melko varmaa, että Suomen itärajalla alkavat isohkot sotaharjoitukset kesällä.
    Se olisi merkki, että Suomen vallanpitäjien olisi mentävä Moskovaan nöyrinä kyselemään, mitä Moskova haluaa. Suomen ehdotus puolustusliitosta olisi tarpeellinen. Suomi lupautuu puolustautumaan kaikkia maahantunkeutujia vastaan mistä suunnasta tahansa. Jos luottamusta maiden välillä syntyisi, sota voitaisiin välttää. Eihän se kokemuksesta Venäjällekään mitään miellyttävää olisi.
    Uhkailu Nato liittymisellä, johtaa varmasti sotaan. Venäjä ei voi hyväksyä syntyvää uhkaa Murmanskia, sinne kulkevaa rataa, Pietarin kulttuurikaupunkia ja Suomenlahden meriliikennettä kohtaan. Siitä Venäjällä on jo kokemustakin 1940 luvulta, kun Suomalaiset liittoutuivat Saksan kanssa Karjalan takaisin valtaukseen. Mutta on myös 50 vuoden kokemus, että Suomalaisiin voi luottaa.

    Mikä on juutalaiseliitti? Onko se likipitäen sama kuin rahaeliitti tai tarkemmin salainen rahaeliitti? Tämänkin joukon tavoitteet tulisi poliitikkojen huomioida. Vaikeaa se on, koska rahaeliitin suosikki saa mukavat miljoonat salaiselle tilille. Miten voisi muutoin viihdetaitelija tulla miljonääriksi kolmessa vuodessa.

  • Kaksi kansanpetturia samalla aaltopituudella

    Vastaa

    Tutkija Niinistön vierailusta Bidenin luona: Poikkeuksellisen näyttävä ja rohkea teko
    Satakunnan Kansa

    erikoista kun CNN Tai Fox Newsillä ei yhtään TV Netti juuttua tästä uroteosta

    mitä taas suomen valtamedia Sauli kiimoissaan
    maximoi överisti

    josta taas tajuaa kenen sätkynukke Niinistö on
    suomen valtamedian kera

    Eli liberaali vasemmistolaisen
    usan presidentin
    Naton ties mitä muuta

    olisiko Niinistö lähtenyt Amerikkaan juuri nyt
    jos trumph olisi pressana Tuskin

    KOSKA Joskus trumph kehtaisi väittää että hänellä ei ole mitään tekemistä
    venäjän vaali VaikuttamIsen asiaan
    USAN demareiden Siis myös BILDENIN noitavaino väittämiin

    mikä oli fakta

    mutta mikä ei kelpaa valtamedialle

    JA MITEN HÄN KEHTASIKIN TAVATA PUUTININ HESASSA HYI HYI

    Niinistö Bildenille
    Trumph on sotarikollinen
    Puutinin tapaamisen takia Hesassa

    Bilden jees
    sitä voimme käyttää aseena ensi pressan vaaleissa republikaaneja vastaan
    kiitos siitä Sauli Niinistö

  • Nimim: minä vaan kysyn

    Vastaa

    Venäläisillä on ihmeellinen uskomus siitä kuinka heillä on tehtävä pelastaa Eurooppa. He ovat omaksuneet roolin jonka mukaan heidän tehtävä on pelastaa Eurooppa ja yhdistää slaavilaisia kansoja.

    Kuten olemme huomanneet, Venäjän johto on tullut siihen tulokseen että parhaiten tuo Euroopan ja Slaavilaisten veljeskansojen ”pelastus” tapahtuu mielipuolisen valtioterrorismin avulla, – eli hyökkäilemällä helvetillisellä ylivoimalla siviilien, naisten, lasten ja vanhusten kimppuun heidän nukkuessaan kaikessa rauhassa kodeissaan. 

    Euroopan ja Slaavilaisten veljeskansojen ”pelastus” viimeistellään raukkamaisella siviilien terroripommituksilla ja ryöstelylyillä! 

    Kaikki tuo ”omaa slaavilaista veljeskansaa” kohtaan osoitettu veljellinen terrorismi terroripommitus on siunatattu Venäjän ortodoksisen kirkon toimesta. 

    Samaan aikaan lännessä pähkäillään miten tämän tyyppisiin valtioterroristeihin ja terroristien tukijoihin pitäiti suhtautua?

    Aika ristiriitaista vai mitä?

    Missä vaiheessa Venäjä aloittaa etniset puhdistukset? 

    Eli milloin ryhdytään puhdistamaan Ukrainataustaisia etnisiä vihollisia ja osavihollisia riveistään? Samaan tapaan kuin Natsit aikoinaan harjasivat kansasta Juutalaistaustaisia. 

    Voisi kuvitella että niitä enenmmän tai vähemmän vihollisia Ukrainalaistaustaisia henkilöitä on onnistunut soluttautumaan varsin laajalle alalle Venäjän asevoimiinkin jotka muodostavat suoranaisen uhan tuolle 100% puhdasrotuiselle Isovenäläiselle herrakansalle.

  • Zardex

    Vastaa

    Valtiojohtajista Vladimir ben Rima taitaa voittaa kilvassa kummalla on eläväisempi ja isompi puutarhatonttu.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Putin ryhtyi sotaan parlamentin painostamana. Alahuoneessa vain 16 vastusti ja ylähuoneessa ei kukaan. 8 vuotta vaan seurannut sisällissotaa. Suomi rikkoi 92 solmimansa ystävyyssopimuksen Venäjän kanssa. Jo aikaisemmin isäntämaasopimus Naton kanssa.

    • ihmettelevä

      Vastaa

      Painu sinne Janus Putkosen porukoihin takaisin. Miten joku voi uskoa vieläkin tämän Januksen juttuja? Sekasin koko mies, joka ei koskaan katso silmiin puhuessaan paskaa. Onko tälläkin monta kansalaisuutta?

  • Anonymous

    Vastaa

    Partisaanin olisi hyvä ottaa näkyvä ja selkeä pesäero UMV-lehden putinisteihin ja maanpettureihin ja ilmoittaa että ei ole mitään tekemistä sen roskasakin kanssa! Sama koskee kansallismielisiä järjestöjä. Sinimustaliike teki hienosti ilmoittamalla heti etteivät tue Diktaattori Putinin hyökkäystä Eurooppaan! Hyvä homma! Ajatelkaa, nuo putinisti kusipäät kehtaavat kutsua itseään kansallismielisiksi ja se tulee vaikuttaan ihan oikeisiin kansallismielisiin puolueprojekteihin ja järjestöjen kannattavuuteen ja koko skeneen! Ajatellaan vaikka kansallismielisen järjestön mielenosoitus, ihmiset tulisi huutaan että hävetkää ryssän saappaan nuolijat ja painukaa sinne Venäjälle ryssienne kanssa! Siksi nyt on erittäin tärkeää sulkea UMV-lehti ja muut putinistit paskiaiset ULOS!

    • Tomppa

      Vastaa

      ”Partisaanin olisi hyvä ottaa näkyvä ja selkeä pesäero UMV-lehden putinisteihin ja maanpettureihin ja ilmoittaa että ei ole mitään tekemistä sen roskasakin kanssa! Sama koskee kansallismielisiä järjestöjä.”
      Kannatettava ehdotus, mutta molempien kannattaisi myös tehdä pesäero kansallissosialismia ongelman ratkaisuna markkinoivin toimijoihin. Kummatkin kun ovat olleet vahvasti esillä Partisaanin kommenttiosiossa. Kommenttiosiota lukiessa on välillä näyttänyt siltä, että kansallismielisen liikkeen sisällä ei muita olekaan kuin keskenään riiteleviä venäjämielisiä ja kansallissosialisteja. Kansallismieliseen liikkeeseen ja mediaan ei tulisi kuulua kumpiakaan, vaan niiden olisi lähdettävä itsenäisen kansallisvaltion pohjalta. Toisin sanoen, olisi valittava se kuuluisa kolmas tie.

      • Anonymous

        Vastaa

        Kansallissosialismi on ratkaisu ongelmiin.

  • Aku

    Vastaa

    Ilmeisesti Partisaanin ja Kansalaisen uutiset ovat niin korkealaatuista journalismia, ettei TS:n artikkelin kirjoittanut ymmärtänyt lukemaansa, vaan tyytyi hänelle helppotajuiseen ja yksinkertaiseen mv-lehteen, jonka perusteella niputti kaikki vaihtoehtomediat samaan.

  • ihmettelevä

    Vastaa

    Mitä vittua me annetaan ryssien tulla Suomeen enää, oli se motiivi sitten mikä tahansa. Kaikki takaisin. Allergon käyttö kieltoon ja ryssät takaisin kotiinsa. Ne ovat kaikki samoja, vaikka ”voissa paistaisi.” Pitäisi tietää tämä ilman muistutustakin.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Tässä kriisissä vastakkain ei Venäjän kansa, saatikka ns. ”ryssä”, vaan, taas kerran, riidankylväjän ja sodanlietsojan, eli sionistin helvetilliset juonet. Sionistin Mossadin motto on ”War by Deception” eli ”Sotaa petoksella”. Voiko sen paremmin sanoa? Eli sionisti itse kertoo meille, mitä hän meille tekee: Hän luo sotia petoksella.

    On idioottimaista olla nyt ”ryssää” tai edes venäläistä vastaan siksi, että sionisti on saanut petoksella Venäjän ja Ukrainan sotimaan keskenään. Putin on tässä vain yksi kansansa petturi, samaten kuin tuo onneton ihmisen varjo, Zelensky. He ovat vain nukketeatterin välttämättömiä osasia, jotta valkoiset kansat saadaan, taas kerran, tappamaan toisiaan samalla kun sionisti imee veren meidän maistamme, tällä kertaa ”elvytysrahojen” ja ”ilmastotoimien” kautta. Mehän olemme jo niin syvällä suossa, että me itsekin, ylintä valtionjohtoa myöten, oikein polvillamme rukoilemme itsellemme ja lapsillemme kurjuutta, kuolemaa ja orjuutta.

    Tällä puhutaan ryssänvihasta, mutta Mannerheim sanoi asian selvästi, kun häneltä kysyttiin, mitä mieltä hän on venäläisistä: ”Ei minulla ole mitään venäläisiä vastaan, mutta komuunismista en pidä”. Hän olisi voinut sanoa sen selvemminkin: ”Ei minulla ole mitään Venäjää tai venäläisiä vastaan, mutta juutalaisten kommunismista en pidä”. Sillä sitä oli senaikaine ryssä ja Neuvostoliittto. Ne olivat juutalaisen bolshevismin tuote. Ja se tuote on aina verenhimoinen, aina vaatimassa valkoisen ihmisen verta, jotta sionismi vahvistuisi samalla kun valkoiset kansat vuotavat verta. Näin oli Neuvostoliitossa ja totta totisesti, Venäjön kansan veri vuosi kuin Volga, hartaasti, syvältä ja loputtomasti. Mutta sionismi voi hyvin ja voi viekä paremmin nyt, kun, taas, valkoinen veri vuotaa, niin Lännessä kuin Idässä.

    Ehei, veljet, se ei ole Putin, se ei ole ryssä, se on sionismi. Se tappaa kansojamme, taas kerran. 

    Ja kuten silloin, niin nytkin, me itse pyydämme päästä verta vuotavien joukkoon, jos emme erota valhetta totuudesta ja päästä päiviltä sitä demonia, joka verta huutaa.

  • Historiaa epäilevä

    Vastaa

    Turun Sanomat on juutalaisten ja Erkkojen omistusta. Ja siten tietty juutalaisten. Kommari-judet ovat koko maailman syöpä. Missä se kuuluisa suomalaisten yleissivistys on? Nyt olisi Halosen haastattelun aika! Putinin soutukaveri Nevalta pysynee vähän aikaa hiljaa. Samoin Lipposet ja Liikaset ym. maanpetturit. – Veijo Baltsar uhkasi vasikoida nää kaikki, kuin vappusatasen tosta vaan, jos tulee tuomio. No, ”neuvos” saanee muhkeat korvaukset syyttömän vangitsemisesta. Musu on musu. Kommari on kommari. Maanpetturi on maanpetturi jne.

  • Nimetön

    Vastaa

    Saadaanko juutalaiset ikinä vastuuseen mitä ovat tehneet ennen ja nyt valkoisille kansoille.

  • Tyrsky

    Vastaa

    ”Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on juutalainen, ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin oligarkkilähipiiriin kuuluu maailman vaikutusvaltaisimpia juutalaisia.”

    Tällaiset kommentit poistetaan Pt-mediasta, ja siellä myös syytellään heti venäjämielisyydestä ja putinismista. Liekö kyse tarkoitushakuisesta propagandasta, vai siitä ettei olla ajateltu riittävän pitkälle, mene ja tiedä.

    • Historiaa epäilevä

      Vastaa

      Mä näin joskus nk. dokkarin: Putinin äiti. Sain käsityksen, että huoran lisäksi hän oli puoliksi juutalainen. Haukkui poikaansa väittäen, ettei mokoma tiedä edes isänsä oikeaa nimeä. Etunimeä en enää muista, mutta faija oli Pavlovits. Tiedä sitten mikä on totta ja mikä ei. Oli vakuuttava dokkari kuitenkin.

  • Tyrsky

    Vastaa

    ”Epäselväksi jää, millä logiikalla Turun Sanomat onnistui tulkitsemaan kirjoituksen kannanotoksi Putinin puolesta.”

    Täysin samaa pohdiskelin Pt-median kohdalla.

  • Plääh

    Vastaa

    ”Stalinista kerron em. ketjussa seuraavaa: Stalin oli muuttanut nimensä kuten muutkin hallitsevat juutalaiset. Stalinin entinen nimi oli Dzugashvili. Etunimi Josef viittaa juutalaisuuteen. Hänen propagandaministerinsä Ilja Ehrenburg oli juutalainen. Stalin käytti juutalaista Lazar Kaganovitsia ukrainalaisten sortamiseen ja tappamiseen. Stalinin vaimo oli Kaganovitsin sisar. Stalinilla oli kolme eri vaimoa, kaikki juutalaisia (Ekaterina Svanidze, Kadja Allelujeva, Rosa Kaganovits). Stalinin perheessä puhuttiin jiddishiä. Stalinin tytär meni naimisiin yllä mainitun juutalaisen Kaganovitsin pojan kanssa. Kaganovitsit olivat (ja ovat) erittäin voimakas juutalaissuku, ja on epäselvää missä kohdin Kaganovitsien valta loppui ja missä Stalinin alkoi.

    Stalinin lapsuuden ajalta tuntenut sotilas kertoi, että Stalinin isä oli juoppo suutari, joka hakkasi Josefia. Stalinin oikea nimi Dugashvili koostuu georgialaisista sanoista “shvili” = poika, ja “dugash” = juutalainen, siis “juutalaisen poika”. Stalinin juutalaissuku oli tullut yhtä tai kahta sukupolvea aiemmin Georgiaan Portugalin Lissabonista. Vallankumouksen aikoina Stalin käytti itsestään juutalaista nimitystä “kochba”.

    Juutalaisjärjestö B’nai Brith’n Messenger kertoo 3.3.1950: “Entinen neuvostoliittolainen kenraali sanoo, että Stalinin suku on juutalaissuku.”

    Se, mikä tässä on tärkeää, on se, oliko Stalin Talmudin tutkija ja sieltä oppinsa ammentaja. Lenin-instituutin entinen johtaja Lunatsev on kertonut, että Stalin oli innokas Talmudin tutkija.”

    ”Uljanov (= Lenin) ja Dzugashvili (= Stalin). Stalin on oikealta nimeltään Dzugashvili eli “juutalaisen poika”, ja hän oli innokas Talmudin (juutalaisoppien opiskelija). Miksi esim. Uljanov, jos oli aatelinen kristitty, olisi pettänyt nimensä? Miksi hän puhui juutalaiskieltä jiddishiä?

    Lenin sääti “antisemitismilait”, ettei juutalaisten kaappauksen juutalaista luonnetta paljastettaisi. Arvovaltainen Chaim Weizmann todistaa, että Lenin oli yksi niistä juutalaisista, jotka 1800-loppuvuosina kokoontuivat Sveitsissä.”

    https://dagobertobellucci.wordpress.com/2012/03/11/kommunismi-on-juutalaisuutta/

  • Höpö

    Vastaa

    Sota on bisnestä. Se jatkuu niin kauan kuin se lehmä lypsää.

    Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous [oik. vallankaappaus] ei ollut ”venäläinen vallankumous”. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.

    —Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn

  • Juho

    Vastaa

    Turun Sanomien toimittaja on Putinin antifasistinen taistelija, mahdollinen varisverkostolainen. Tweettaukset 100% yhteneväisiä Venäjän agendan kanssa. Jokainen voi arvata mistä hän saa rahoituksen opiskeluunsa
    https://twitter.com/sallatuomola

  • Historiaa epäilevä

    Vastaa

    Muistaakseni luin joskus, että Stalinin duumassa oli 600 jäsentä ja siten 600 juutalaista.

  • ihmettelevä

    Vastaa

    Mutta turha sitä on ryssää kehua juutalaisten aikaansaannoksista. Ei tarvitse kuin ottaa selvää tämän barbaari-kansan ”harrastuksista 1700-luvun isovihasta. Ja paloittelivat ryssän kasakat suomalaisia senaatintorilla vielä 1900-luvullakin. Ihme, ettei siitä enempää puhuta/kirjoiteta.

  • Nimetön

    Vastaa

    youtube:
    Ilja Janitskin ilmoittaa presidentinvaalikampanjastaan

    3.13
    Ilja:
    ”Mä tulen taistelemaan koneistoa vastaan, en maahanmuuttoa vastaan”.

  • Tomppa

    Vastaa

    Lev Trotskin entinen yhteistyökumppani ja läheinen ystävä Christian Rakovski vahvistaa tämän käsityksen. Ennen teloittamistaan Rakovski paljasti Stalinin KGB:n kuulusteluissa, että Venäjän vallankumous oli itse asiassa globaalibolsheviikkien vallankaappaus ja että Lenin, Stalin ja Trotski olivat kaikki juutalaisia, joilla oli takanaan saksanjuutalaisten Rothschild-pankkiirisuvun tuki hankkeelle. Rakovskin kuulusteluista voi lukea Josef Landowskin kirjasta Red Symphony, joka löytyy pdf-tiedostona muun muassa täältä:

    http://www.freepdf.info/index.php?post/Landowsky-Josef-Red-Symphony

  • Simo

    Vastaa

    »Artikkelin alussa on kuvakaappaus Partisaanin vieraspalstan artikkelista ”Ukrainan juutalainen sota”. Kuvakaappauksessa on kollaasimme Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyistä ja Venäjän presidentti Putinista mielistelemässä juutalaisen Chabad-Lubavitch-äärijärjestön johtajia.»

    ”Ukrainan juutalainen sota” ‑otsikon vilkaisu on riitänyt näillä kökkömedioiden toimittelijoille. Ei sitä ole yritettykään ymmärtää tai avata sen enempää. Naurattaa vallan tuollainen. Ja vielä kuva Putinista kipapäiden ympäröimänä! No, kyllä tuonkin voi, näemmä, ymmärtää sitten väärin. Ehkä siellä on oikeasti vaikeasti älyllisesti vammaisia ihmisiä töissä, jotka eivät vain käsitä kirjoitettua tekstiä — saati yksioikoisia kuvia. Toivottavasti ymmärtävät liikennemerkkejä eivätkä jää auton alle, kun lukee STOP. Ei tuollaisten ihmisten kannata mitään media-analyysiä yrittää. Talouspolitiikkakin motiiveineen on edes hieman älyä omaavalle ihmiselle sangen helppo aihe ymmärtää pääpiirteittäin, joten ei voi kuin hämmästellä näiden toimittelijoiden tasoa. Voihan sitä tahallisestikin ymmärtää väärin?

  • KTA

    Vastaa

    Putin on paha, Partisaani on natsi, natsi on paha → Putin on natsi. Eihän tuo sen kummempaa ”logiikkaa” vaadi. Se on aivan sama mitä mieltä tämä Partisaani tai kukaan muukaan Putinista on tai hänestä kirjoittaa tai on kirjoittamatta, mutta Putin on paha ↔ Partisaani on paha.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi