Kitaristilegenda Eric Clapton kertoo ottaneensa koronarokotteen ja saaneensa siitä ”painajaismaisia” sivuoireita. Clapton sanoo pelänneensä, ettei hän enää koskaan voi soittaa, koska hänen raajansa ”jähmettyivät” toisen rokoteannoksen jälkeen.
Hän kirjoittaa asiasta kirjeessä, joka on osoitettu koronarajoituksia vastustavalle italialaiselle arkkitehdille Robin Monotti Graziadeille.
”Käteni ja jalkani olivat joko jähmettyneet, tunnottomat tai niitä poltteli, enkä voinut juurikaan käyttää niitä kahteen viikkoon. Pelkäsin, etten enää koskaan pysty soittamaan. (Kärsin neuropaattisesta kivusta eikä minun olisi koskaan pitänyt mennä lähellekään piikkiä.) Mutta propagandan mukaan rokote on turvallinen kaikille”, kirjeessä lukee.
Clapton on myös tehnyt koronarajoituksia kritisoivan kappaleen Partisaaninkin otsikoissa olleen Van Morrisonin kanssa. Kappaleessa verrataan koronarajoituksia orjuuteen.
1970-luvulla Clapton antoi tukensa maahanmuuttokriittiselle poliitikolle Enoch Powellille. Tästä vastineeksi syntyi Rock Against Racism ‑liike, jolle taas vastineeksi syntyi Rock Against Communism ‑liike.
Lähde: Helsingin Sanomat
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Julkisuuteen on tullut lukuisia videoita, joissa ihmiset kertovat avoimesti pahoista oireista rokotuksen jälkeen, nyt voi todeta, että kyllä ihminen on idiootti, jos vielä kaiken tämän jälkeen menee rokotettavaksi mitään kyseenalaistamatta.
Aikamoinen ristiriita, että tekee kappaleen, jossa kritisoidaan koronarajoituksia ja sitten itse menee orjana ottamaan sen piikin. Kuinka typerä voi ihminen olla?