Esittelemme itsenäisyyspäivälle mellakkaa suunnittelevat äärivasemmistolaiset, koska poliisi ja media eivät sitä tee

Punaisen Valpon perinnölle uskollinen Supo on päättänyt tänä vuonna kampanjoida poikkeuksellisen aggressiivisesti kansallismielisten itsenäisyyspäivää vastaan.

Poliittiset viholliset

Maolaiset ja anarkistit ottivat yhteen Helsingissä 6.12.2023.

Itsenäisyyspäivän ympärillä on tänä vuonna voimakkaampaa poliittista kuohuntaa kuin vuosiin. Taustalla on useita selittäviä tekijöitä. Kuten Partisaani on uutisoinut, tänä vuonna itsenäisyyspäivänä järjestetään ennätysmäärä erilaisia kansallismielisiä tapahtumia. Perussuomalaisten riveissä syntynyt sisällissota sekä valtamedian, poliittisen poliisin ja korruptoituneiden puolueiden hyökkäykset Helsingissä järjestettäviä kulkueita vastaan ovat niin ikään lisänneet kansan mielenkiintoa tilaisuuksia kohtaan.

2024 on symbolisesti merkittävä vuosi itsenäisyyspäivää juhlistaville kansallismielisille. Suomessa on nyt tasan 10 vuoden ajan järjestetty avoimesti kansallismielisiä kulkueita itsenäisyyden kunniaksi.* Radikaalit marssit ovat paras tapa kunnioittaa Suomen syntymäpäivää, sillä 1900-luvun alussa itsenäisyytemme lunastaminen ja sen turvaaminen olivat, valtamedian sanastoa ironisesti mukaillen, äärinationalististen ryhmien ansiota: Jääkärit, Verikoirat, Suojeluskunnat, erilaiset maanalaiset aktivistijärjestöt ja myöhemmin esimerkiksi aseenkätkijät olivat valmiita rikkomaan lakia sekä tarttumaan aseisiin kansallisradikaalin aatteensa puolesta.

Itsenäisyytemme lunastaneet ryhmät eivät olleet poliittisesti sukua 2000-luvun Kokoomukselle tai SDP:lle. 100 vuotta sitten he taistelivat Venäjän hirmuvaltaa vastaan, tänä päivänä heidän luontaisia vihollisiaan olisivat väestönvaihtoa ajavat globalistipoliitikot. Itänaapurille uskolliset santarmit ja myöhemmin Neuvostoliiton toimeksiannosta perustettu Punainen Valpo vainosivat alkuperäisiä itsenäisyystaistelijoita aivan samalla tavalla kuin paikallispoliisi, Keskusrikospoliisi ja Suojelupoliisi vainoavat 2020-luvulla toimivia kansallismielisiä.

Punaisen Valpon perinnölle uskollinen Supo on päättänyt tänä vuonna kampanjoida poikkeuksellisen aggressiivisesti kansallismielisten itsenäisyyspäivää vastaan, vaikka ainoastaan äärivasemmisto on viestinyt (tapansa mukaisesti) pyrkivänsä avoimeen konfliktiin paitsi 612:n myös viranomaisten kanssa.

Suomalaisia houkutellaan mellakoimaan ”fasismia vastaan”

Kuten media ja poliisi ovat tiedottaneet, äärivasemmistolaisten Varisverkoston, A‑ryhmän ja Aurora Helsingin yhdessä järjestämä ”Helsinki ilman natseja” (HIN) ‑tapahtuma pyrkii täysin tietoisesti aiheuttamaan mellakan Töölöntorilla, jossa 612-soihtukulkue kokoontuu.

HIN:n viralliset vastuuhenkilöt ovat perinteisesti pysytelleet poissa julkisuuden valokeilasta. Poliisi on yksiselitteisesti kieltänyt HIN-väkeä kokoontumasta Töölöntorille yhtä aikaa 612:n kanssa, mutta äärivasemmisto on katkaissut keskusteluyhteyden virkavallan kanssa osoittaen näin vakaata aikomusta lietsoa väkivaltaa.

HIN:n julkisuutta välttelevät taustahenkilöt pysyttelevät kulissien takana ja yrittävät yllyttää hyväuskoisia liberaaleja osallistujia vastustamaan poliisin määräyksiä, mikä tulee aiheuttamaan näille väistämättömän putkareissun sekä suuria mainehaittoja, kun heidän nimensä tulevat julki poliittisten rikosten yhteydessä. Kansalainen-media onkin kirjoittanut, että HIN:n todellisten järjestäjien identiteettejä häivytetään juridisista syistä, jotta syytteet mellakoinnista kohdistetaan aikanaan tuomioistuimessa riviosallistujiin (1, 2).

Oman lusikkansa kaoottiseksi äityvään soppaan tuovat myös vanhoillista kommunismia edustavat kuokkavieraat, jotka ovat perinteisesti ajautuneet käsirysyyn HIN:n autonomivasemmistolaisten ja anarkististen järjestäjien kanssa. Esimerkiksi 2023 väkivaltaisin välikohtaus itsenäisyyspäivänä syttyi HIN:n sisällä, kun maolaiset ottivat nyrkein mittaa anarkisteista. Maolaiset julistautuivat myöhemmin tappelun voittajiksi. Aiemmin autonomivasemmistolaiset ovat puolestaan uhanneet tappaa anarkisteja, koska nämä eivät ole tukeneet Li Anderssonin poliittista uraa äänestämällä tätä (1, 2).

Helsinki ilman natseja ‑mielenosoitus 2019.

Äärivasemmiston uhosta huolimatta oikeistopuolueet kipuilevat 612:n vuoksi

Vaikka äärivasemmisto on tehnyt selväksi olevansa itsenäisyyspäivänä ainut levottomuuksia lietsova taho, globalismin ja kulttuurimarxismin mädättämät oikeistopuolueet ovat ajautuneet kummalliseen kriisiin siksi, että yksi perussuomalainen kansanedustaja on ilmoittanut pitävänsä puheen isänmaallisessa 612-soihtukulkueessa. Vaikka Kokoomuksella ja Perussuomalaisilla olisi joka itsenäisyyspäivä tuhannen taalan paikka paljastaa vasemmistolaisen vastapuolen yhteyksiä ääriliikkeisiin, on ”sivistysporvarille” tärkeämpää tuomita nationalistit.

Sateenkaarilippua heiluttava presidentti Alexander Stubb, väestönvaihtoa juhliva pääministeri Petteri Orpo ja perussuomalainen ryhmänjohtaja Jani Mäkelä ovat kaikki laittaneet poliittisen arvovaltansa peliin mustamaalatakseen isänmaallisia kulkueita, jotka eivät ole yhtenäkään vuonna aiheuttaneet vaaraa esimerkiksi sivullisille (1, 2, 3).

Orpo on turhaan yrittänyt määrätä Teemu Keskisarjaa perumaan osallistumisensa 612-kulkueeseen. Stubb osoitti julkisesti halveksuntansa Keskisarjaa kohtaan tällä viikolla Jyväskylässä pitämässään puheessa. Mäkelä puolestaan väittää ottavansa ”vakavasti” Supon ”tiedon” siitä, että kansallismielisissä kulkueissa on mukana myös ”äärioikeistolaisia ja avoimesti rasistisia ryhmiä”, minkä vuoksi hän puukotti Keskisarjaa selkään mediaa mielistelläkseen.

Suojelupoliisin valikoiva tiedottaminen

Vaikka Supo väittää pitävänsä etäisyyttä demokraattisesti valittujen poliitikkojen toimintaan, on organisaation tiedottamisen valikoivuus paljonpuhuvaa. Supo on toistuvasti kampanjoinut julkisuudessa 612-kulkuetta, muita itsenäisyyspäivämarsseja ja niiden taustatahoja vastaan.

Tänä vuonna Supo otti yhteyttä Suomen hallitukseen estääkseen kansanedustajia tarjoamasta uudenlaista arvovaltaa ja julkisuutta itsenäisyyspäivän isänmaallisille tapahtumille. Kummallista kyllä, Supo ei ole koskaan ottanut kantaa siihen, että edellisessä hallituksessa istunut Vasemmistoliitto on ollut nuorisojärjestönsä kautta järjestämässä aiempina vuosina rikollisiksi kärjistyneitä HIN-tapahtumia. Supon hiljaisuus Vasemmistoliiton ja ”antifasististen” ääriliikkeiden suhteista on osoitus siitä, että Punaisen Valpon perintö elää ja voi hyvin.

Vaikka Vasemmistoliitto ei ole tänä vuonna virallisesti mukana konfliktia tavoittelevan kokouksen järjestäjäkollektiivissa, puolueen kaupunginvaltuutettu Elina Kauppila on kertonut tehneensä ilmoituksen HIN:n kokoontumisesta poliisille. Media ja poliisi eivät ole kuitenkaan nähneet tarpeelliseksi vaatia vasemmistoa vastuuseen HIN:n toiminnasta. Mikäli Töölöntorin tapahtumista nostetaan myöhemmin esitutkinta mellakoinnista, tuleeko poliisi edes kuulustelemaan Kauppilaa?

Elina Kauppila.
Varisverkoston tukeman Hammerbanden rikoksia on käsitelty Unkarin oikeusistuimissa viime vuosina.

”Mikä on äärivasemmistoa?” – Media, poliisi ja agendatutkijat esittävät typerää

Verorahoitteinen valemedia Yleisradio julkaisi tällä viikolla disinformaatioartikkelin, jossa pyrittiin valkopesemään HIN:n järjestäjätahoja siteeraamalla Supoa ja ääriliberaaleja humanistisia ”tieteilijöitä”. Ylen viesti oli, ettei Suomessa ole varsinaisia äärivasemmistolaisia järjestöjä, minkä vuoksi (jonkin kieroutuneen logiikan mukaan) rauhanomainen 612 on vaarallisempi kuin avoimesti lakia rikkova HIN.

Ylen haastattelema kulttuurimarxistinen uskontotieteilijä Niko Pyrhönen väitti, että esimerkiksi HIN:n taustalla vaikuttava Varisverkosto ei olisi itsessään äärivasemmistolainen järjestö. Väite on naurettava, sillä Varisverkosto on osoittanut julkisesti tukea Euroopan väkivaltaisimmille äärivasemmistolaisille terroristiryhmille Hammerbandelle (Saksa) ja Revolutionära Frontenille (Ruotsi) sekä kerännyt niiden vangituille jäsenille muun muassa rahallista tukea. (Terrorismin rahoittaminen on Suomessa rikos, mutta Supo ja Keskusrikospoliisi eivät ole nähneet aiheelliseksi puuttua ”antifasistisiin solidaarisuuskeräyksiin”.)

Koska poliisi ja valtamedia eivät ole tahtoneet puuttua äärivasemmiston rikoksiin, Partisaani ja muut kansallismieliset vaihtoehtomediat ovat olleet Suomessa ainoita tahoja, jotka ovat pitäneet silmällä Varisverkoston jäseniä sekä rikoksia. Helsinki ilman natseja ‑järjestäjätaho on aiemmin julkaissut muun muassa kansallismielisten ihmisten kotiosoitteita, maalittaneet aktivistien alaikäisiä lapsia, iloinneet poliittisista tuhopoltoista ja kertoneet organisoivansa ”fyysisiä yhteenottoja” eli poliittista väkivaltaa toisinajattelijoita vastaan. Järjestön perustajiin lukeutuu Suomen edellisessä hallituksessa Supon hiljaisella hyväksynnällä toiminut Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, joka on jäänyt kiinni salaisista viesteistä, joissa hän usutti aatetovereitaan ”brutaaliin väkivaltaan” kansallismielisiä vastaan (1, 2).

Viime aikoina Varisverkosto on kampanjoinut erityisesti ultraväkivaltaisen saksalaisen terroristijärjestö Hammerbanden eli ”Vasarajengin” vankeuteen tuomittujen jäsenten, kuten Lina Engelin, Simeon Ravi T:n eli “Majan” ja Rexhino Abazaj’n eli ”Ginon” puolesta. ”Jengi” sai nimensä poliittisissa mielenosoituksissa suoritetuista raukkamaisista väkivaltaisista hyökkäyksistään kansallismielisiä aktivisteja vastaan. ”Jengi” valitsi kadulta esimerkiksi armeijatyylisiin vaatteisiin pukeutuneita kansalaisia ja hakkasi näitä ylivoimalla vasaroilla, veitsillä sekä muilla hengenvaarallisilla astaloilla (1, 2, 3).

Vaikka Vasarajengin rikoksista on langetettu jo useita tuomioita, Suomen valtapuolueet, media ja poliisi eivät ole kommentoineet sitä, että Vasemmistoliittoon ja HIN-tapahtumiin tiiviisti liittyvä toimija kerää jatkuvasti tuomituille lisää resursseja. Terrorismin tukeminen on Suomessa ainakin toistaiseksi sallittua, jos terrorismi on suoritettu globalismin ja ”antirasismin” nimissä (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7).

Varainkeruu poliittisen rikollisuuden puolesta tulee jatkumaan Varisverkoston mukaan 6.12. äärivasemmiston uudessa kokoontumistilassa, Alimuksessa (Pengerkatu 11 A 5 00530 Helsinki). Alimuksen taustalla on Me Tehdään Juttui Oy (Y‑tunnus: 3416813–5), joka aloitti toimintansa alkuvuodesta 2024. Alimuksen hallituksessa istuvat Talentia Helsinki ry:n puheenjohtaja Tami Viima-Tuomi Välske (s. 25.02.1994), showpainijanakin taiteilijanimellä ”Alfa” tunnettu Alfred Jussi Ohimai Eboreime (s. 02.11.1994) ja Olli Oskari Välske (ent. Reunanen) (s. 16.02.1993).

Välskeet ja Eboreime tarjoavat osakeyhtiönsä Varisverkoston ja A‑ryhmän varainkeruun välikappaleeksi täysin tietoisina järjestöjen väkivaltaisista tavoitteista. A‑ryhmän näkyvin julkinen edustaja Antti Rautiainen on ollut esitutkinnassa, syytettynä ja käräjillä lukuisista poliittisista rikoksista, muun muassa 2018 suorittamastaan pahoinpitelystä mielenosoituksessa (Asianumero 17.04.2019 R 1810384).

Poliisi ylläpitää väestönvaihtopolitiikkaa

On epätodennäköistä, että itsenäisyyspäivälle suunnitellut rikokset tulevat aiheuttamaan viranomaistoimia HIN:n vastuuhenkilöä Elina Kauppilaa, toimintaa rahoittavia Välskeitä ja Eboreimea tai A‑ryhmän sekä Varisverkoston jäseniä vastaan.

Poliisi on antanut esimerkiksi A‑ryhmän kantaa mielenosoituksissaan ministereiden päiden irti leikkaamista vaativia lakanoita, kun taas kansallisradikaalien hakaristiliput on riistetty väkivalloin. Samoin poliisi antaa Suomen Kommunistipuolueen jatkaa toimintaansa huolimatta siitä, että sen edustajat kertovat Suomen suurimmassa sanomalehdessä kannattavansa vallankumouksellista väkivaltaa. Pohjoismainen Vastarintaliike sen sijaan kiellettiin Poliisihallituksen aloitteesta vain siksi, että järjestö puolusti itseään äärivasemmiston katuhyökkäyksiä vastaan eikä kääntänyt näille toista poskeaan.

Mikäli Partisaanin lukijoiden joukossa on edelleen instituutioihin uskovia konservatiiveja, joiden mielestä poliisi on ystävä, kaikki edellä kuvattu voi kuulostaa hämmentävältä. Ajaako poliisi todellakin poliittista agendaa sen sijaan, että se keskittyisi vain lain ja järjestyksen suojeluun?

Supo on tehnyt kantansa erittäin selväksi. Se on jo useiden vuosien ajan rinnastanut väestönvaihdosta puhumisen ”terrorismiin”, vaikka väestönvaihto on tilastotieteellisesti todennettava ilmiö, jota esimerkiksi Helsingin Sanomat juhlistaa usein pääkirjoituksissaan. Supon mukaan suomalaiset syyllistyvät kuitenkin ajatusrikoksiin, mikäli nämä kritisoivat julkisuudessa maahanmuuttopolitiikkaa, joka on johtanut jo nyt siihen, että maamme väestönkasvu johtuu ainoastaan ulkomaalaisten lisääntymisestä.

Tätä taustaa vasten onkin lähinnä surkuhupaisaa, että esimerkiksi perussuomalainen Mäkelä kertoo suhtautuvansa ”vakavasti” Supon disinformaatioon 612:n luonteesta. Mäkelän oman puolueen kannatus perustuu puhtaasti siihen, että kasvava joukko äänestäjiä tahtoo pysäyttää väestönvaihdon!

Kuinka vastustaa median, poliisin ja poliitikkojen valheita?

Tehokkain tapa vastustaa kansanvihollisten propagandaa on osallistua itsenäisyyspäivän kansallismielisiin tilaisuuksiin, joista yksikään ei pyri aiheuttamaan rikollisia välikohtauksia. Vuosi toisensa jälkeen kuvat särmästi marssivista kansallismielisistä ja toisaalta kaoottisesti riehuvista kommunisteista ovat toimineet herättäjinä suurelle joukolle suomalaisia, jotka eivät ole aiemmin olleet varmoja siitä, kuinka luotettava esimerkiksi valtamedian narratiivi todella on.

Itsenäisyysviikonlopun ohjelmaan lukeutuvat seuraavat tilaisuudet – nähdään silloin!

Perjantai 6.12.:

  • Sinimustan Liikkeen julkinen kokoontuminen Helsingin Kansalaistorilla klo 12.00.
  • Sinimusta lukupiiri Helsingin keskuskirjasto Oodissa klo 12.30. Tapahtumassa käydään läpi Kansallismielisen liikkeen strategia ‑pamflettia, jonka Kielletyt Kirjat julkaisi syksyllä.
  • Kansallisradikaali Suomi Herää ‑kulkue alkaa Rautatientorilta klo 16.00. Active Club on ilmoittanut järjestävänsä marssille niin sanotun mustan blokin.
  • Isänmaallinen 612-soihtukulkue alkaa klo 18.30 Töölöntorilta.
  • Kulkueiden jälkeen Hammer Housella esiintyy ruotsalainen Bull’neck. Ovet aukeavat klo 20.00, musiikki alkaa klo 23.00. Liput 5 euroa.

Lauantai 7.12.:

  • Itsenäisyyspäivän keskustelutilaisuus Hammer Housella: Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru ja kirjailija Werner Toivonen puhuvat valkoisesta separatismista. Liput 5 euroa.
  • Pirkanmaan konsertti, järjestäjänä Blood & Honour: Kotimaiset Mistreat ja White Minority sekä Ruotsista saapuva Bärsärkarna.

* Toisin kuin Suomen Sisun nimissä esiintyvä kokoomusliberaali Kristian Viding väittää, kulkueperinteen takana todellakin olivat Partisaanin tietojen mukaan myös radikaalit kansallissosialistit, joiden organisointi‑, mainostus‑, verkkosivu- ja turvapalveluita ilman vuoden 2014 soihtukulkuetta ei olisi edes voitu järjestää. Vidingin valheellinen 612-artikkeli Suomen Sisun sivuilla johtunee siitä, että hänen pitkäaikainen poliittinen liittolaisensa, väestönvaihtoa ajava juutalainen Ben Zyskowicz on ollut yksi soihtukulkuetta vastaan tänä vuonna hyökänneistä kokoomuslaisista. Viding on aiemmin ollut osa juutalaisen kampanjatiimiä, mikä kertoo kaiken oleellisen.

Lue myös:

Itsenäisyyspäivä Helsingissä: Puhujia julkistettu, lisää ohjelmaa, yllätysilmoitus kansanedustajalta!

Itsenäisyyspäivänä tänä vuonna ennätysmäärä kansallismielistä ohjelmaa – lue lista!

612 A-ryhmä Äärivasemmisto Äärivasemmistolainen väkivalta Aktivismi Alimus Antifa Antti Rautiainen Dan Koivulaakso Hammerbande Helsinki ilman natseja Itsenäisyys Itsenäisyyspäivä Kommunismi Kommunistit Kotimaa Li Andersson Me Tehdään Juttui Oy Poliisin korruptio Poliittinen poliisi Poliittinen rikollisuus Poliittinen vaino Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Politiikka PolPo Revolutionära Fronten Rikos Rotu Suomi Herää Suomi Herää! Supo Terrorismin rahoittaminen Tuhopoltto Väestönvaihto Valeoppositio Varisverkosto Vasemmisto Vasemmistoliitto Vasemmistonuoret Yhteiskunta

Keskustelu

Ei kommentteja

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

Vastaa

Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi