Jessikka Aro raivoissaan: KKO asettui puolustamaan oikeudenkäyntiaineiston julkisuutta!

Aro tunnetaan valtakunnallisesti siitä, että hän pääsi uransa huippupisteessä MV-Lehden uutisoinnin aiheeksi.

Poliittiset viholliset

Jessikka Aro.

Huumausainerikoksista tuomittu valtamedian ex-mielipidekirjoittelija ja nykyinen ammattiliittoelätti Jessikka Aro harmittelee LinkedIn-päivityksessään suomalaisten oikeudenkäyntien avoimuutta. Aro on kampanjoinut jo vuosien ajan informaation vapaata levittämistä ja erityisesti vaihtoehtomedioita vastaan.

Aro tunnetaan valtakunnallisesti siitä, että hän pääsi uransa huippupisteessä Ilja Janitskinin päätoimittaman MV-Lehden uutisoinnin aiheeksi. MV-Lehden tarjoaman julkisuuden siivittämänä Aro ryhtyi maailmaa kiertäväksi ”oikeinajattelun” saarnaemännäksi sponsorinaan entisen Neuvostoliiton jäsenvaltioita ryöstelemällä rikastunut juutalaisoligarkki Bill Browder.

Saarnoissaan Aro määrää kuulijoitaan uskomaan poliitikkoja, virkamiehiä ja valtamediaa sekä välttelemään valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä keinolla millä hyvänsä. Yleisradio haastatteli Aroa viime vuonna liittyen ”verkkovihatutkimukseen”, jossa myös Partisaani saa runsaasti palstatilaa. Lue lisää tutkimuksesta uutisestamme ”Valtioneuvosto ja Helsingin Sanomat Partisaanista: ’Viheliäinen öyhöttäjä vihapyramidin huipulla’”.

Ihanteena rajusti rajoitettu sananvapaus

Vaikka Aro on palkittu useaan otteeseen poliittisesti ”oikeaoppisista” mielipiteistään, paistaa hänen julkisista ulostuloistaan aina krooninen masennus. Tilanne ei vaikuta parantuneen lainkaan viime vuosina. Hiljattain Aro harmitteli LinkedIn-päivityksessään korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, joka ei vastannut hänen ihanteitaan kovalla kädellä rajoitetusta sananvapaudesta.

”Kuten moni tietää, minulle on kostettu monin tavoin ja monta vuotta se, että olen vuonna 2016 ja sen jälkeen tehnyt poliisille useita tutkintapyyntöjä. Syynä tutkintapyyntöihin ovat olleet törkeät kunnianloukkaukset, vainoaminen jne rikokset, joita minuun on kohdistettu v. 2014 alkaen, alkaen heti siitä kun aloin journalistisesti tutkia Venäjän somepropagandaa,” Aro aloittaa päivityksensä. Hän jättää kuitenkin mainitsematta, että väitetyt ”rikokset” olivat vaihtoehtomedioiden uutisia, jotka koskivat hänen omia lainvoimaisia huumausainerikostuomioitaan.

”Kostoksi minulla samoja rikoksia on jatkettu ja niiden tekeminen on joukkoistettu laajalle ihmismassalle. Ja mikä ehkä pahinta, minua on vainottu ja häiritty myös pitkin oikeusprosessia, oikeudenkäynneissä ja niiden jälkeen. Osana tätä tapahtumasarjaa tietyt henkilöt ovat julkaisseet YouTubessa ja muualla somessa tallenteita oikeudenkäynneistä. Nauhoja, jotka käräjä- ja hovioikeudet automaattisesti tekevät ja joita voi tilata oikeuksista. Ne on tarkoitettu esim. perinteisen median käyttöön,” päivitys jatkuu.

Aro on toisin sanoen näreissään julkisuusperiaatteesta, jonka mukaan oikeudenkäyntien yhteydessä tehdyt äänitallenteet ovat kenen tahansa tilattavissa. Tämä pätee jokaiseen kansalaiseen, olipa tuomioistuimessa vastaajana sitten kajahtanut kulttuurimarxisti tai kivenkova kansallissosialisti. Arolle avoimuus on lähtökohtaisesti punainen vaate.

Juridinen voitto julkisuusperiaatteelle

”Niitä [äänitallenteita] ei ole tarkoitettu julkaistavaksi somessa sellaisenaan, tai osana vihapuhestriimiä, jossa esimerkiksi haukutaan minua huumeidenkäyttäjäksi – – Siten niitä on kuitenkin käytetty. Oikeudenkäyntien tallenteita on käytetty kostona minulle, tavoitteena vahingoittaa minua ja häiritä lisää, saada minut pelkäämään oikeudessa todistamista,” Aro valittelee.

”En ole edes laskenut, montako oikeudenkäyntinauhaani on asiattomissa yhteyksissä somessa julkaistu. Yritimme salata niistä yhden, vuoden 2020 vainoamisoikeudenkäynnin minun eli asianomistajan kuulemisen. Käräjäoikeus salasi nauhan tuoreeltaan, hovioikeus puolestaan julkaisisi sen. Korkein oikeus on nyt päättänyt, että nauha on julkinen. Sen saa nyt siis vapaasti laittaa nettiin ja someen sadistien ja muiden naurettavaksi ja halvennettavaksi.” juutalaismedian palkitsema toimittaja kertaa KKO:n tuoretta linjausta.

”Koetimme parhaamme, tavoitteena suojella kaikkia rikosuhreja. Tämä ennakkopäätös kuitenkin valitettavasti takaa, että kaikkien oikeudenkäyntien kaikki tallenteet altistuvat jatkossakin tällaiselle somehyväksikäytölle. Uskallatteko tämän jälkeen todistaa oikeudessa? Uskallatteko tehdä tutkintapyyntöä? Minusta tuntuu että itse en enää jaksa,” Aro päättää synkän päivityksensä.

KKO:n päätös on voitto suomalaiselle sananvapaudelle. Partisaani kannustaa lukijoita tilaamaan ääninauhat kaikista oikeudenkäynneistä, joissa vastaajina on esimerkiksi rikollisia maahanmuuttajia, väkivaltaisia kommunisteja, valehtelevia toimittajia, petollisia finanssimiehiä tai muita kansamme vihollisia. Koska valtamedia käyttää julkisuusperiaatetta aseenaan kansallismielisiä vastaan, tulee meidän hyödyntää samaa asetta myös omia vihollisiamme vastaan.

Lue myös:

Jessikka Aron lähestymiskieltovaatimus ei menestynyt hovissakaan

Jessikka Aro: Vaihtoehtomedioiden toimittajien talous- ja verotiedot sekä ystävät rekisteröitävä

Lähde: Jessikka Aro / LinkedIn

Bill Browder Huumausaineen käyttörikos Huumausainerikos Huumeet Ilja Janitskin Jessikka Aro Julkisuuslaki Juutalainen mafia Juutalaisomisteiset pankit Korkein oikeus Kotimaa MV-Lehti Oikeudenkäynti Oligarkia Poliittiset viholliset Rikos Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Iljan kuolemaa itki siksi, että jäi palkkarahat saamatta. Kovasti oli kuitenkin tehnyt duunia rikastuakseen.

  • Joonas

    Vastaa

    Täysin Turha ihminen.

  • Koba

    Vastaa

    Viimeisimpänä Päivi Räsäsen näytösoikeudenkäynti jossa syyttäjä Mantila kielsi striimauksen.Ilmeisesti olikin sellainen ettei ole eduksi hänelle.jssiitä on olemassa nauhoite niin ne olisi hyvä saada truoreeltaan jukistettua.

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Ei taida onnistua: Porin käräjäoikeus: ”Ääninauhan tallentaminen ei onnistunut, joten se ei ole vastaajan käytössä.”

    Tällä perusteella, koska hovioikeus ei ilman nauhaa voi saada oikeaa kuvaa tilanteesta vaadin pääkäsittelyä hovioikeudessa viitaten oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteeseen vedoten. Valituslupaa ei myönnetty; eikä myöskään ”korkein oikeus” 2006 antanut asialle pontta.

    Lopullinen niitti oli EOA ”päätös” 876÷2÷05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa. ( tapauksessa asianosaisilta puuttui haateoikeuksia Suomen ”lain” mukaisesti; joka myöhemmin salassa korjatiin presidentin asetuksella ! ( asia puuttuu Suomen historiankirjoituksesta kokonaan ).

    Nyt olemme aivan uudella levelillä: 2011 maanpetoksella muutettu ”perustuslaki” sanoo seuraavaa: 118 § 3 momentti: Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Arot ja muut salaavat julkista lainsäädäntötyötä oikein urakalla; nyt tämä p…ka osui omaan tuulettimeen !

  • otto suni

    Vastaa

    Oikeudenkäyntien julkisuus on ainoa keino saada todellista tietoa hyvävelijärjestelmän koko laajuudesta ja siksi nämä ”matamit” vastustavat sitä jyrkästi! Poliisin ja oikeuslaitoksen sisäinen korruptio on huomattava ongelma Suomessa, oikeutta ei saa ellei sitä itse hanki.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Perustuuko Aron oikeudenkäyntiprosessien julkisuus henkilökohtaiseen ongelmaan, vai onko Aron tahdolla jokin muu perusta?
    Se että henkilö kokeilee huumausaineita, voi olla monen kohdalle sattuvaa ja merkityksetöntä, mutta jos niiden käytöstä joutuu tuomituksi, merkitsee jo paljon henkilön pätevyydestä julkiseen toimintaan. Merkitsee varmasti paljon enemmän kuin vitsailu kavereille maahanmuuttajista johtuvista asioista, joista vuotaa tietoa yhteiskunnalle. Suomen julkisuudessa taitaa olla nykyään henkisyydeltään melko järjettömiä narsisteja korkeilla palleilla.

  • TT

    Vastaa

    Jotenkin luulisi, että tuokin nato-pissis eläisi onnen huuman huippuaikaa nyt, kun Suomi on läpeensä natotettu ja turvautuu kaikessa Setä Samuliin ja sen banksteri-jooseppien velkarahaan, sen sotakalustoon ja henkiseen tukeen. Näin elämässä usein käy. Kun himoittu tavoite saavutetaan, tulee mukana tyhjyyden tunne.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Miksi Aroa pitäisi kunnioittaa? Kuvitteleeko Aro olevansa jonkinlainen sankaritar/roolimalli? Suomi olisi parempi paikka jos kyseinen henkilö häipyisi pysyvästi ulkomaille.

    Aro tunnetaan myös siitä, että hän yhdessä Jari Taposen kanssa avusti hyvin pahamaineista Allahin papitarta tekemään rikosilmoituksen, kun Allahin papittarelle oli tullut paha mieli hänelle osoitetusta kritiikistä.

    Tietenkään ei pidä unohtaa Aron raivoisaa tanssimista Mantan patsaalla jenkkilippu kädessä, kun Bidenistä tuli jenkkien presidentti. Koomista asiassa oli se, että Aro oli siellä yksin juhlimassa. Eikö Arolla ole kavereita?

    • Spherical Sapphire

      Vastaa

      Ei tuota oudosti ailahtelevaa ihmispoloista taideta huolia edes Ameriikkaan, joten taitaapi jäädä tänne vaivoiksemme? Noh, onneksi ko. ammattiliiton jäsenet elättää tuonkin turhakkeen jäsenmaksuillaan.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Huumeet, NATO, juutalaiset ‚sensuuri ja valehtelu. Tällä pirihuoralla on kokonainen täyskäsi hallussaan.

    Kaikkia perkeleitä se leipä elättää.

  • Salomon

    Vastaa

    Suomi: pirihuorien paratiisi. On vitun käsittämätöntä, että poliitikot, poliisi ja jopa presidentti voivat jopa raiskata lapsia, saamatta minkäänlaista tuomiota, mutta autappa armias, kun kirjoitata näiden tomppeleiden kusipäisyyksistä mielipiteesi, ”väärään paikkaan, ”väärin sanankääntein”, on sun takapihalla virkaintoiset kuisipäät fikkareita heiluttamassa. Työntäkää lastenraiskaajat ja niiden hyysääjät ne fikkarinne sinne minne aurinko ei paista

    • ErkkienLiiga

      Vastaa

      Käsitettävää siinä mielessä että psykopatian ollessa vallalla pahin rikos on yrittää herättää ei-psykopaattisia massoja näkemään todellisuuden eikä vaan median luomaa lumemaailmaa.

  • Nisti4Life

    Vastaa

    Kyllähän se harmittaa että kun on julkisuuden henkilö niin pirin vetäminen joka päivä on vähintäänkin vaikea tekninen suoritus. Pirin hankkiminenkin on paljon työläämpää. Onneksi on hyväpalkkainen suojatyöpaikka niin mahdollisuudet päästä korkealaatuiseen kokaiinipöytään istumaan ovat mainiot, kunhan nyt ensin saataisiin kaikki toimet salassapidettäviksi, varsinkin sen jälkeen kun on käry taas käynyt. Narkkari tässä vaan petailee tulevaisuuttaan varten, ei sen kummallisempaa.

  • Erityistason erityisosaaja-asiantuntija

    Vastaa

    Mitä oli vetänyt nenäänsä tällä kertaa?

  • Herra Tossavainen

    Vastaa

    Mut tuomittiin laittomasta uhkaukseksi koska mä sain toimittajan pahoittamaan mielensä vaikken mä varsinaisesti uhannut sitä yhtään millään. Se toimittaja piti oikeudessa puheen jossa se rinnasti poliisit, juristit ja toimittajat keskenään demokratian suojelijoiksi joiden mielenpahoittaminen on rikollista, tuomari oli samaa mieltä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi