Espoolainen kokoomusnuori ja nuorisovaltuutettu Iiro Nieminen ottaa kantaa pedofilian moraalisen ”oikeutuksen” puolesta sosiaalisessa mediassa. Nieminen on jo aiemmin brändännyt itseään homomyönteiseksi oikeistoliberaaliksi.
Nieminen vastasi Twitterissä kanadalaisen tutkimuskeskuksen viestiin, joka käsitteli moraalisesti kiistanalaisia teemoja, kuten polygamiaa, laittomien huumeiden käyttöä, puolison pettämistä, ihmisten kloonaamista ja pedofiliaa.
”Kaikki ovat moraalisesti hyväksyttäviä,” oikeistoliberaalien nuori lupaus täräytti. Kun muut keskustelijat pyysivät tarkennuksen siihen, onko myös pedofilia Niemisen mukaan moraalisesti hyväksyttävää, hän vastasi myöntävästi.
Kansallismieliset ovat jo pitkään varoitelleet, että homouden, prostituution ja transuilun moraalista ”oikeuttamista” tulee lopulta seuraamaan myös pedofilian moraalinen ”oikeuttaminen”. Aiemmin pedofilian puolesta ovat lobanneet lähinnä vihervasemmistolaiset tahot, mutta kokoomuksella on ollut tapana omaksua viimeisimmät kulttuurimarxistiset trendit aina muutama vuosi jälkijunassa.
Lähde: Iiro Nieminen
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Realisti
Jopa ateisti Nietzsche totesi, että ellei ole Jumalaa, kaikki on sallittua, eikä millään ole mitään väliä.
Topi
Jeesus sanoi pahan tulevan aina ihmisen itsensä sisältä. Meiltä puuttuu itsekuria. Tupakoimme, juomme liikaa, ylensyömme. Ihmettelen miten järjettömiä murhia tai vaikkapa poliittista väkivaltaa ei tapahdu enemmän edes USA:n kaltaisissa suurvaltioissa. Jokin järjen riekale pitää vielä tätä sirkusta kasassa toistaiseksi.
Nimetön
Eikös juuri Jumalan nimissä sallita kaiken?
Suomalainen mies
Tuo lausahdus on kyllä melkoista yleistystä, joka kertoo jotain Nietzschen viisaudesta, tai oikeastaan sen puutteesta. Minua uskonnottomampaa tuskin on olemassa ja olen niin vastaan kaikkea tätä mädätystä kuin olla voi.
Dille
Tuo sitaatti on Fjodor Dostojevskin romaanista ”Karamazovin veljekset”. Mutta ymmärrän toki mitä tarkoitat, suurin osa meistä uskonnottomista haluaa elellä ihan normaalia perhe-elämää.
TT
Kaltevan pinnan teoria on ainakin tähän asti toiminut näissä tapauksissa aina. Pervoilla ei ole mitään rajaa millekään ja jokainen pienikin myönnytys niille johtaa lisävaatimuksiin. Päätepisteenä on kenties ihmissyönti. Se jolla on korkeimmat pervopisteet saa syödä kaikki muut.
Nationalisti
Hyi hemmetti minkälainen saasta.
Se on ollut ihan arvattavissa, että nämä ”arvoliberaalit” alkavat seuraavaksi lobbaamaan pedofiliaa kansalle mädätyksen seuraavana asteena.
P. Urpo
Tottakai kokoomus haluaa alaikäiset ”tuottavaan työhön” näin saadaan pääomia jo nuorista kansalaisista. Kapitalisti vie tätä kansaa kuin pässiä narussa. Tämä on vasta alkusoittoa. Kaikki uhrataan, kaikki. Moraali on meille vain klisee
Topi
Ja viisivuotiaat kouluun. Ala-asteella varmasti pian jo opetetaan differentiaalilaskentaa. Äkkiä kaikki töihin ja Suomi nousuun!
ValhallaX
Tottakai.
Kuten olen kirjoittanut: Ei ole vasemmistoa, ei ole oikeistoa, ja vielä vähemmän keskustaa.
On vain monoliitti nimeltä: Juutalainen Ylivalta.
Juutalaisen Ylivallan edessä nähdään traaginen farssi, jossa ns. tolkun ihmiset hyväksyvät moraaliposeeramalla lasten sukupuolenvaihdot (lue: sukuelinten silpomiset), pikkulasten transusatutunnit (lue: lapsi istutetaan pedofiilin syliin, kun pedofiili ”lukee satuja” groteskin kasvomaalauksen kera parrakkaana) ja nyt kirsikkana Sionistidemonin kakussa: Avoin pedofilia.
Luuletteko, että tämä olisi mahdollista ilman Juutalaista Ylivaltaa? Luulette väärin. Tämä ei ole vasemmistoa, ei oikeistoa, eikä keskustaa. Tämä on Juutalaista Ylivaltaa.
Koska perheiden ja todellisten arvojen rappeutuminen auttaa Sionismia, se on oikein. Silloin pedofiliakin on oikein. Aina kysytään vain yksi kysymys: ”Onko se hyväksi juutalaisille?” Ja vastaus on: Valkoisten yhteiskuntien pedofilia on hyväksi juutalaisille. MOT.
Nimetön
Homot saivat näköjään jo kenkää pridestä joten minkälaisia otuksia sinne jää jäljelle?
Missä vaiheessa aloitetaan pedofilian ja eläimeensekaantumisen normalisointi?
Snif
Onhan tuota yksi sekopää edustaja aina haaveillut, kontula tuo ihmisjäte, oikea paikka tuolle olisi jätelaitoksen täytteenä.
Huolestunut
Surullista kyllä, mutta Suomessa on jo laillista sekaantua eläimiin toisin kuin monessa muussa sivistysmaassa. Pedofilia sentään on vielä kiellettyä, mutta kuinka pitkään?
Pitsi
Minkä takia alkoholisti saa ikuisen leiman ja tätä pidetään hyödyttömänä yhteiskunnalle?
Mutta sitten jossain pedofiilissa nähdään potentiaalia parantumiseen ja on sopiva jopa lasten pariin töihin. Sama kuin laittaisi jonkun narkomaanin töihin lääkealalle.
gg
Kokkare myy vaikka oman isänsä jos vaan saa sopivan hinnan. Toisin sanoen kokkareilla ei ole mitään periaatteita.
Erityistason seksuaaliterapeutti
Sekaisin tuokin on. Jätetään omaan arvoonsa. Vaietaan kuoliaaksi.
Erityistason seksuaaliterapeutti
Ööö. Antaako yritys sitten työntekijöille palkanosana osakkeita. Ei, siitä puhuminenkin on kiellettyä. Suomalaisen pitää tehdä työtä ja sosiaalista nousua ei järjestelmä salli. Ulkomailta otetaan etuoikeutettuja vähemmistöjä, jotka median kielellä ovat sorrettuja.
hh1488
rooman lopun aikoja elämme,seuraavaks tulee islam pistää meidät ruotuun.taitaa vaan olla niin että jumala on siks ettei tää homma mene tällöisek.kristin uskoa on vaikea nähdä tilanteen pelastajana,sillä ne ovat myös mädättyneet.islamissa on toki toi pedofiilia puoli.
Nimetön
Pedofilia on nykylääketieteen mukaan sairaus. Sairaus ei ole moraalisesti väärin.
Linainenpuppu
On se moraalisesti väärin, jos sitä toteuttaa. Kun tutkittiin seksuaalisten mieltymysten suhdetta poliittiseen kompassiin, niin pedofilia oli oikeistokonservatiivien neljänneksessä. Aivan oikein, siinä samassa neljänneksessä missä partisaanikin on. Sen takia täällä jatkuvasti puhutaan pedareista, kun tämä aihe on partisaanin lukijoille henkilökohtaisesti läheinen.
Nimetön
Moi Sasu Haapanen!
Suomalainen mies
En lainkaan ihmettelisi jos ruumiinhäpäisyn (nekrofilian) oikeuttaminen olisi seuraavana vuorossa.