Miksi piilouduit, äärivasemmistolainen Oskari Juvakka?

Juvakka on osallistunut aktiivisesti toimintaan äärivasemmistolaisen A-Ryhmän riveissä.

Poliittiset viholliset

päivitetty

Olemme uutisoineet tällä viikolla Suomen äänekkäimmästä äärivasemmistolaisesta väkivaltakiihottajasta, Matias ”Bongo” Heinosta. Kivitaskut- ja A‑Ryhmä-nimisiin anarkistijärjestöihin kuuluva Heino julkaisi verkossa nimimerkin suojista suuren määrän poliittisiin iskuihin kannustavia viestejä ennen kuin Partisaani paljasti hänen henkilöllisyytensä.

Kuten eilen kirjoitimme, siirtyi Heino välittömästi puolustuskannalle, kun hänen nimensä ja kasvonsa julkaistiin. Hän on pyrkinyt suojaamaan yksityisyytensä poistamalla julkisuudesta valokuviaan sekä työ- ja koulutustietojaan.

Heino ei ole kuitenkaan ainut helsinkiläinen äärivasemmistolainen, joka alkoi peitellä jälkiään uutisemme vuoksi. Kaikessa hiljaisuudessa näin teki myös 1996 syntynyt Oskari Vili Akseli Juvakka ‑niminen anarkisti, joka on Heinon pitkäaikainen ystävä.

Oskari Juvakka (vas.) ja Matias ”Bongo” Heino.

Pakoilua

Heinon tavoin Juvakka muutti sosiaalisen median tilejään yksityisiksi ja jopa poisti Twitter-profiilinsa @Ozkarij sekä Uuden Suomen bloginsa kokonaan. Profiilit katosivat samana päivänä, kun Heinon henkilöllisyys paljastettiin. Juvakan viimeiset Twitter-viestit koskivat muun muassa poliittista väkivaltaa kannattavaa A‑Ryhmää ja poliittisesta väkivallasta käräjillä syytettyä tamperelaisanarkisti Dimitri ”Kikkelikuva” Ollikaista (1, 2, 3, 4, 5, 6).

Juvakka on osallistunut mielenosoitusten järjestämiseen ja toimintaan erityisesti ääriliike A‑Ryhmän riveissä. Hänen nimensä löytyy esimerkiksi A‑Ryhmän tapahtumatiedotteesta, jonka suppea osallistujalista sisältää joitain lukijoillemme jo varmasti tuttuja nimiä: Antti Rautiainen, Maria Roivas, Alexa Lumikirsikka Salmi, Kirsi Kärkkäinen, Amu Ryder, Susu Peura, Katja Lehtovaara, Jenni Hannele Luonnonlumo, Molly Wo, Harri Simolin, Ensio Malanen, Valtteri Halmetoja, Pekka Hokkanen, Oskari Juvakka ja Mikael Brunila.

A‑Ryhmän ohella Juvakkaa ja Heinoa yhdistää muun muassa reggaemusiikkiharrastus. Helsingin luonnontiedelukiossa yhdessä opiskelleet anarkistit pyörittivät hetken aikaa Metsäveikot-nimistä reggaeohjelmaa radiossa. Nykyään Juvakka opiskelee tietojenkäsittelytieteitä Helsingin yliopistossa. Heino puolestaan opiskelee saksofonin soittamista Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Juvakka keskellä, Heino oikealla.
Juvakka ja Heino.
Paleface ja Juvakka.
Kuvakaappaus: Juvakan Twitter-sivut.

Miksi piiloutua juuri nyt?

Kuten Heino, myös Juvakka julkaisi nuorempana poliittisesti äärimmäisiä kannanottoja omalla nimellä ja kasvokuvallaan (kuvakaappaus Twitteristä 9.2.2015, kuvakaappaus Ask.fm-sivuilta 26.4.2015). Ystävänsä tavoin hän siirtyi kuitenkin myöhemmin anonymiteetin suojiin mahdollisesti parantaakseen uramahdollisuuksiaan.

Mutta miksi Juvakka päätti piiloutua juuri nyt? Sosiaalisessa mediassa alettiin Heinon paljastumisen jälkeen huhuta, että anarkistisille Varjokirjamessuille osallistunut naamioitunut äärivasemmistolainen väkivaltakiihottaja olisi Heinon ystävä Juvakka. Naamiomies kutsui itseään ”Mato matalaksi” videolla, jonka voit katsoa TÄÄLLÄ kohdasta 7:08:20 lähtien.

Videolla Heinon vieressä sateenkaaripipo päässään istuva ”Mato matala” kertoo tuottavansa Internetiin propagandameemejä, joiden pääteemoja ovat punttisali ja poliittinen väkivalta. Monet katsojat kiinnittivät huomiota siihen, että punttisalipuheista huolimatta ”Mato matalan” oma habitus oli kuitenkin äärimmäisen ryhditön ja epäurheilullinen.

”Mato matala”, Matias Heino, Dimitri Ollikainen ja Antti Rautiainen Varjokirjamessuilla.
”Mato matala” ja Oskari Juvakka.

”Mato matala” ja poliittinen väkivalta

Monet alkoivat jopa epäillä, että ”Mato matala” saattaisi olla Oskari Juvakka itse. Hypoteesia tukevat samanlaisen ruumiinrakenteen ja poliittisen taustan ohella erityisesti se, että Juvakka päätti piiloutua heti, kun videolla olevien ihmisten henkilöllisyyksiä alettiin selvittää.

”Mato matalan” meemisivuilla törmää rajuun väkivaltakiihotukseen, minkä vuoksi on ymmärrettävää, ettei Juvakka halunnut tulla julkisesti liitetyksi siihen. Alla olevista ”Mato matalan” meemeistä yhdessä esimerkiksi kannustetaan murhaamaan Suomen Sisun puheenjohtaja Henri Hautamäki:

Alimmassa meemissä osoitetaan tukea ruotsalaiselle terroristijärjestö Revolutionära Frontenille. Se lakkautettiin muutama vuosi sitten, kun sen johtohahmot oli tuomittu vankeusrangaistuksiin muun muassa murhanyrityksistä, aseistetuista öisistä hyökkäyksistä maahanmuuttokriitikoiden koteihin, laittomien aseiden valmistamisesta ja raa’asta väkivallasta täysin sivullisia ihmisiä vastaan. 

Tämän artikkelin otsikon alapuolelle on ladattu meemissä mainittu video Suomen äärivasemmiston ihannoiman Revolutionära Frontenin toiminnasta.

Mikäli Juvakka tahtoo irtisanoutua äärivasemmistolaisesta väkivallasta tai kommentoida häneen kohdistuvia epäilyksiä, voi hän antaa haastattelun Partisaanin toimitukselle koska tahansa: contact@partisaani.com

A-ryhmä Äärivasemmisto Antifa Antti Rautiainen Dimitri Ollikainen Henri Hautamäki Kivitaskut Kotimaa Matias Heino Oskari Juvakka Poliittinen rikollisuus Poliittinen vaino Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Rikos Suomen Sisu Varisverkosto

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kuinkahan monta kansallismielistä tuo on hakannut? Puheiden perusteella tuhansia

  • Nimetön

    Vastaa

    Väitän, että ei nosta 50kg penkistä vaikka treenaakin kuulemma joka päivä

    • Edwin Won Herb

      Vastaa

      Taisin olla seiskalla peruskoulussa kun huvikseni testasin tankoa penkissä, kylmiltäni tempasin ja hyvin nousi, sitten kysyin että paljonko tuossa oikein olikaan?
      60 kiloa oli. Ikinä mitään ole treenannu, töissä kaikki saatu.

      Ihmisen tappaminen paljain käsin ei ole varsinaisesti kvanttifysiikkaa, kusisen anarkistin hävittäminen ei ole edes haasteena milläänmuotoa kiinnostavaa, lähinnä vessanpesuun rinnastettavaa toimintaa.

  • Runtifa

    Vastaa

    Tämä tyyppi kertoo videolla polttavansa pajaria ja katsovansa Tokentubea. Samaan aikaan uhoaa jollain natsien hakkaamisella ja kun katsoo tuota lapsenkasvoista 50kg soijapoikaa niin.…

  • kapinakenraali

    Vastaa

    ainahan noi vassarit on kovia porukassa mutt yksin niist ei oo mihinkään.…kyllä ne vielä oppii mitä oikea väkivalta tarkottaa

  • Taviskansalainen

    Vastaa

    ”Emme suostu pelkäämään”

    – Karri Pekka Matias Miettinen (rap-artisti)

  • Nationalisti

    Vastaa

    Jotenkin huvittavaa näiden piiloutumiset.
    Ensin monilla näistä on kova uho sosiaalisessa mediassa, mutta kun identiteetti paljastuu, alkaa selittely kuinka ”tämä ei meitä pelota” ja samaan aikaan piiloutuvat.

    Ihan sivuhuomiona.… Treenaakohan Oskari samalla saliohjelmalla kuin Matias?

    • Late

      Vastaa

      En ole koskaan nähny anarkisteja/antifadisteja saleilla. Oli kyse sitten puntti tai kamppailu/ottelu saleista. 23 vuotta jo ite käynyt ahkerasti. Näkeehän noista rääpäleista ettei ne nosta kuin perseensä penkistä hädintuskin ja sossusta tukia. Työmaillakaan noit ei ole koskaan näkynyt

  • Stadissa nähdään 6.12

    Vastaa

    Ei voi muuta kuin nauraa räkänaurua näille typerille vasemmiston pelkureille 😀

    Ei mikään ihme ettei tautiset antifa-narkomaanit ole kertaakaan onnistuneet estämään yhtäkään kansallismielistä marssia kun niiden aktiiviporukka koostuu pelkästään tuollaisista hiiristä ja loput ovat mielenvikaisia lesboja/transuja ym. ali-ihmisjätettä.

    Paras tapa nöyryyttää näitä säälittäviä luusereita onkin juuri osallistumalla paikanpäällä itsenäisyyspäivän molempiin marsseihin ja nauraa roskaväelle päin naamaa koska se näitä pummeja kaikkein eniten ahdistaa.

  • 88kg

    Vastaa

    Oskari käy salilla Auschwitzissä? Painon perusteella päättelin.

  • N.N.

    Vastaa

    Voi pojat, jos haluatte nähdä natzeja menkää peilin eteen.

    Nyt jo olette käyttäytyneet niin typerästi, että tulevaisuudessa teiltä on monet mahdolliset työpaikat menetetty.

    Nykyään tutkitaan taustoja ja jos on tällaisia meriittejä kovin paljon, toinen pääsee töihin ja te kotiin laittamaan jalat isin pöydän alle, tai tietenkin Kela voi ruokkia teitä.

  • Kivitasku

    Vastaa

    Kai nämä vinkuheinät myös tajuaa että heidän asuinpaikat ja osoitteet on myös selvillä hyvin suurella todennäköisyydellä…
    Emme suostu pelkäämään vai miten se oli?

    • Late

      Vastaa

      Ei ny kenenkään kotioville sentäs saa mennä, eikä senenempää työpaikoille ( joskaan nää antifa räkikset ei töissä kyl käykkään ) eikä ikinä naisten, lasten ja vanhojen ihmisten aikana ruveta myllyttään. Pedareiden ja raiskareiden kohdalla ei tosin päde mitkään herrasmiessäännöt. Nää antifa räkänokat luikkii kusi puntissa karkuun kun vilkaseekin jos ei ole isoa ryhmää turvana jolloin uskaltavat käyttäytyä uhkaavasti siihenasti kunnes eka saa käkättimeen. Pysytään me kansallismieliset herrasmieslinjalla.

      • Markku Heksamakkara

        Vastaa

        ”Reilu peli on perseestä ja tasajako ei oo taktiikkaa”
        Kansallismielisten osittainen piiloutuminen ”herrasmiesmäisyyden” taakse antaa näille huonosti käyttäytyville pennuille tilaa kehittyä oikeasti vaarallisiksi ryhmiksi.
        Itsehän huutavat että ”NO DISCUSSION”, kyllä silloin pitäisi vastata huutoon eikä jäädä tuumailemaan.

        • Juuso

          Vastaa

          Just näin. Nuo käyttäytyy niin sikamaisesti ettei niihin sovelleta mitään lakeja, ei edes herrasmiessääntöjä. Silmä silmästä… Eläköön Voitto!

  • Tekijämies

    Vastaa

    Todennäköisesti sama suvakki kuin pipopää. Yhtä riutunut ja isonenäinen.

  • Mökkinatsi

    Vastaa

    Tää on aivan loistavaa kamaa jätkät, rotat juoksee piiloihinsa

  • Jon

    Vastaa

    Toivottavasti nämä tiedot väkivaltaisista taipumuksista nousevat nimihaussa googlella esiin vielä vuosia. Potentiaalisen työnantajan tulee olla selvillä riskeistä, mitä tällaisen palkkaamisesta voi seurata.

  • pellefantit uuniin

    Vastaa

    Näiden meemit ja ulosanti on aika eh… heikkoa.
    Ainoa mitä narukäsi-Oskarista ja ”meemikembaloista” jäi mieleen aneemisten varjokirjamessujen jälkeen:
    https://imgbox.com/9nu0mofb

  • Kapinakenraali

    Vastaa

    Ois kyl ihana tavata tämä äitin poika ja suorittaa toimenpide pojalle!!
    Ps.väkivalta on aina väärin

  • Kapinasotilas

    Vastaa

    Miten toi KYRPÄNOKKA paleface sai taas pelkällä kuvallaan verenpaineet taas ihan tappiin.

  • Petri Ronkeli

    Vastaa

    Kelkannarukäsi-Oskari häpesi näyttäytyä julkisesti. Törmäsi taistelukentälle Jeesus.
    ”Tahdotko sinä Oskari tulla terveeksi?” Sairas vastasi Hänelle: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka
    veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne
    ennen minua”. Jeesus vastasi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja käy”.
    Liian myöhään, liian myöhään.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Lintukodosta tuli Euroopan väkivaltaisin maa”

    Haluatteko, että Suomesta tulee samankaltainen?

    Jos haluatte harjoitella suvaitsevaisuutta käytännössä, menkää elämään vaikkapa Rinkebyn tummien kanssa edes kuukauden.
    Luulen tosin, että äitiä tulee ikävä.

  • TT

    Vastaa

    Historiaa tutkivalle selviää hyvin pian, että punikkitouhuihin sotkeutuvat ovat vain hyödyllisiä idiootteja suuremmille valtarakenteille, jotka epävakauttavat kansallisvaltioita ajaakseen nämä alas, kuten kaikki etnisyyksiä suojaavat rakenteet. Kommunismi haluaa tehdä ihmisistä robotteja. Se reggaensoitto loppuu sitten siihen, kun Suomi on täynnä matuja, ajautuu kaaokseen ja lopputulemana on kommunistinen poliisivaltio osana EU:n liittovaltiota.

    • Pertsa

      Vastaa

      Mutta historia toistaa itseään.Vaikka tästä nyt on vähän yli sata vuotta (tarkalleen sanottuna 1918) niin on täältä ennenkin paskasakki ajettu maasta ulos.

  • Pah

    Vastaa

    Ei voi kuin onnitella maailmaa hallitsevaa eliittiä kun ovat onnistuneet usuttamaan nämä matalaotsaiset idiootit toistensa kimppuun. 

    Mitä fasismi on? Mikä ideologia sen taustalta löytyy?
    https://www.youtube.com/watch?v=3CniimFbpZ8

    Kuka hallitsee maailmaa?

    MONOPOLIA – Kuka omistaa maailman?
    https://rumble.com/vn7lf5-monopoly-who-owns-the-world-must-see.html

    https://laitonlehti.net/2021/07/06/kuka-hallitsee-maailmaa-pankkiirit-vai-sionistitt/

    ”..koko maailman talouselämä on keskittynyt vain muutaman suurpankin hallintaan. Nämä Rotschildien (esim. Goldman Sachs) ja Rockefellerien (esim. Citibank) hallitsemat pankit dominoivat kuutta globalistista mediajättiä, muutamaa globalistista lääkeyhtiötä, muutamaa teknojättiä, jne., jne. Koko maailmantalous on näiden globalistifirmojen hallussa.”

    • Simo Koini

      Vastaa

      Toi youtubekanava on jonkun jenkkien israelvouhottajien suomalaisproxyn. :-$
      Sionistithan halusivat judet Euroopasta Lähi-itään, joten en vastusta. Lisäksi nyky-Israel perustamisensa jälkeen oli melkoisen kollektiivinen kibbutseineen yms.
      Globalistiset banksterjudet ovat se ongelma, yhdessä kulttuurimarxilaisten juutalaissosiologien kanssa. Nämä haluavat tehdä valkoisista länsimaista ei-kansallisvaltioita, omaksi edukseen.

  • Simo Koini

    Vastaa

    Toki fasismi edustaa kollektivismia ja yhtenäisvaltiota, mutta niistä kirjoitettiin jo muinaisessa Hellaassa, esim. Platon.
    Etnonationalismin kannalta ei minarkistinen minimivaltio taida toimia, jos sen populaatio on jonkin uhan, kuten sota tai muu maahantunkeutuminen, kohteena. En näe näitä ismejä itsetarkoituksina, vaan populaatioiden tai niiden valtaapitävien työkaluina. Etnovaltio voi olla minarkistinen vain jos se on sotilaallisesti ylivoimainen eikä kukaan voi sitä uhata.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi