Helsingin Sanomat (HS) uutisoi, että mustalaispedofiili Veijo Baltzarin ”pitkäaikainen ystävä”, ex-pääministeri Paavo Lipponen jatkaa edelleen raiskaajan maineen valkopesua. Tämä osoittaa, että Sdp-vaikuttaja ei pidä pedofiliaa järin tuomittavana rikoksena. Sen sijaan Lipponen on ilmaissut selkeästi nollatoleranssinsa ”rasismille” ja ”natsismille”.
HS:n uutinen käsittelee uutta dokumenttia, josta selviää esimerkiksi, että Lipposen puoluetoveri, homolobbaava ex-presidentti Tarja Halonen tiesi Baltzarin rikoksista jo kauan ennen mustalaisen kiinnijäämistä. Feministi-Halonen päätti kuitenkin suojella pedofiilia, sillä hän ei ilmoittanut tästä poliisille tai medialle.
Toisin sanoen Halonen vaikuttaa ottavan hyvin vakavasti tehtävänsä ”seksuaalivähemmistöjen suojelijana” – ovathan pedofiilitkin vihattu vähemmistö! Myös Vihreiden homoseksuaali ulkoministeri Pekka Haavisto oli dokumentin mukaan kuullut Baltzarin rikoksista, mutta hänkään ei puuttunut niihin mitenkään.
”Ystäväni Veijo Baltzar”
Paavo Lipponen kieltäytyi antamasta haastattelua dokumenttikameroiden edessä. Sen sijaan hän lähetti dokumenttiryhmälle kirjeen, jossa hän jatkoi pedofiilin maineen valkopesua. Lipponen painotti erityisesti sitä, että mustalaisia tulisi käsitellä silkkihansikkain.
”Lipponen kuvailee Baltzaria kirjeessään yhdeksi aikamme merkittävimmistä kulttuuripersoonista ja kansainväliseksi romanien oikeuksien edistäjäksi,” HS kirjoittaa ja jatkaa: ”’Tässä lopultakin, näin romanien kansallispäivänä, muutama sana ystävästäni Veijo Baltzarista’, Lipponen on otsikoinut kirjeensä. Kirjeessä Lipponen lähinnä luettelee Baltzarin saavutuksia ja toteaa, että tämän työllä on ’pysyvää merkitystä muista asioista riippumatta’.”
Toisin sanoen Lipponen kutsuu pedofiilia ja sarjaraiskaajaa edelleen ”ystäväkseen” lukemattomien valkoisten tyttöjen kärsimyksestä huolimatta. Lisäksi hän myöntää puoliavoimesti puolustelevansa Baltzaria siksi, että antirasistina hänen tehtävänsä on ajaa esimerkiksi mustalaisrikollisten asiaa.
”Valkolaiset ihmisroskaa”
Siinä missä pedofilia ja raiskaukset eivät tunnu järkyttävän Halosta, Haavistoa ja Lipposta, nämä ovat vannoneet erittäin ankarasti ”rasismin ja homofobian vastaisen taistelun” nimiin. Perinteiset arvot ja kansallismielisyys ovat toisin sanoen poliittisen eliittimme silmissä monin verroin vakavampia rikoksia kuin lasten raaka seksuaalinen turmeleminen.
Mustalaisten ohella Lipponen on palavasti rakastunut juutalaiseen rotuun ja hän on esiintynyt julkisuudessa esimerkiksi juutalaisten perinnehattu päässään. Hän kiertää korkeasta iästään huolimatta edelleen juutalaisia tapahtumia toisinaan yhdessä asekaupasta, korruptiosta ja veroparatiisisotkuista tunnetun juutalaismiljardööri Chaim Zabludowiczin kanssa.
Vihervasemmistolaisen eliitin ”antirasismi” on kuitenkin kovin valikoivaa. HS paljasti jo aiemmin, että Baltzar syötti teatterikoulunsa opiskelijoille rotuoppia, jossa suomalaiset eli ”valkolaiset” edustivat ala-arvoista ihmisroskaa, kun taas mustalaiset olivat lähes yli-ihmisiä. Jälleen kerran ”antirasismi” osoittautuukin vain kiertoilmaukseksi valkoisiin kohdistuvalle rasismille.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Ristus notta
Työllä on pysyvä merkitys kun nuorten tyttöjen sielu on tuhottu.
On tää yhteiskunta kun tämmöisiä vielä suojellaan by SDP
Sdp haisee
Paavon pää on pelkkää tuuban tuottoa.
Indeksileikkuri
Muistetaan kuinka näiden hyvä ystävä Tervo sanoi kantasuomalaisia ihmisroskaksi. Kun vastustivat muslimien invaasiota. Olihan nämä lipposkat heti suojelemassa niitä pläjiä, jotka pitserian laittoivat liekkeihin. Tampereella. Uhreja tuli. Mutta sääli oli karvarannetta kohtaan kova.
EV
Tästä tulee todella huono olo… maamme tunnetuimmat poliitikot valkopesee näin törkeitä rikoksia ja suojelee tätä mustalaisrikollista. Eikö tässä maassa ole enää mitään moraalia, rehellisyyttä ja tervettä kansallistunnetta? Paavo Lipposesta ei tarvitse edes sanoa mitään, kattokaa sitä äijää. Minusta kaikista härskein näistä on Tarja Halonen, maamme kuuluisin ”feministi”, jonka todellinen puoli paljastui tässä. Valkoiset suomalaiset teinitytöt ovat hänelle vapaa riistaa raiskattavaksi ja alistettavaksi järjestelmällisesti.
Hyvin vaisusti suhtautuu myös Hesari tuohon tyyppiin, kyllä se silti hyvä on että tämän saastan rikokset nostettiin kunnolla näkyviin ja samalla paljastettiin näiden poliitikkojen todelliset tarkoitusperät ja raotettiin ovea näiden hyvinkin synkkiin ”hyvävelikerhoihin”, jossa suojellaan jopa näin törkeitä rikollisia vuodesta toiseen. Ihmeen paljon on paljastunut korruptiota viimeisen parin vuoden aikana poliittisella kentällämme varsinkin SDP:n riveistä ihan pääministeriä myöten.
Rohmar
Artikkelissa mainittu ”Poju” Chaim Zabludowiczin on Ilta-Sanomien jumaloima henkilö, sillä hän toimii Suomessa edelleen märkäpää globalistien poliittisena mentoria. Hän oli mm. Katainen-Stubb-Häkämies koplan nukkemestari. Pojun vaimo esiintyy taide asiantuntijana eliitti rouvien poppoossa, joka järjestelee tarkoin valituille New Yorkin töhertelijöille näyttelyitä Kiasmaan järjettömin kustannuksin. Pojun suvun varallisuus sai alkunsa siten, että he siirsivät suomalaisen asetehtaan Tampereelta Israeliin sodan jälkeen.
Spherical Sapphire
Vaikka lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat mädäntyneitä ja suomalaisvihamielisiä, on SDP röyhkeydessään ehdottomasti ykkönen ja vahingollisin. Ja kiilusilmäiset kannattaja äänestävät uskollisena SDP:tä, vaikka sen riveistä paljastuu jatkuvasti ties mitä konnia.
Laaki
Kyllä sen näkee mitä noi on. Halonen piilotti maanpettureita sisältävän Tiitisen listan Supon kaappiin. Oletettavasti tarjan oma nimi löytyy listalta, kuten myös jaakonsaari, hassi, hautala, sasi, kanerva, tuomioja ja monta muuta TVstä tuttua hahmoa. Myös varatuomari sauli niinistö on istunut 8v. listan päällä, tästä voi päätellä että myös sillä on jokin syy suojella maanpetokseen syyllistyneitä rikollisia. Ja nyt näiden kaverit jakaa suomalaisille ja lapsillemme kokeellisia geeniteknologiaan perustuvia injektioita. Tällaista väkeä meillä. Tarttis varmaan tehä jotain.
Plääh
Kun Halonen raivostui alaisilleen, hän esim. haukkui (oikeistolaisia/niitä, joita ei ollut nimittänyt) ”lahtarin pennuiksi”.
Jukka
Koska usko aatteeseen loppumaton
Lipposen kepponen
Onhan Paavo Lipposen (s. 1941) ja hänen puolisonsa Päivi Lipposen (s. 1967) ikäero sellaiset 26 vuotta, joten ehkä Paavo on Veijon kanssa hyvin samanhenkinen?
Vasemmistopiireissähän kaikenlaiset mieltymykset ovat hyvin yleisiä kuten nyt saimme ihan äskettäin selville #punkstoon myötä ja ajoihan se Anna Kontulakin Eduskunnassa insestin laillistamista…
White noise
Vain Suomessa poliittinen eliitti voi olla näin röyhkeää että vielä jäätyään kiinni järjestelmällisten seksuaalirikosten tukemisesta tai korruptiosta niin voivat vain kohautella olkapäitäkään ja kaikki jatkuu entisellään. Kohta odottaa taas uusi virka tai puhetilaisuus jossain.
Urho Kokkonen
Perkeleen roistot! Sauli Niinistö on tällä hetkellä kaikkein suurin roisto, koska pitää valtaa. Lipponen on Suomen EU-orjuuden merkittävä tekijä, ja pääsee nyt kuin koira veräjästä ikänsä puolesta. Näiden kaikkien tyyppien paikka olisi vankila. Valtion- ja kansanpettureita jokainen.
pöh
White lives no matter on menossa.
Joku aika sitten sanottiin ettei ihonvärillä ole väliä, ja se on minun milestä ihan totta. Ihonvärillä ei ole merkitystä, vaan ihmisten omalla käytöksellä.
Nykyään kuitenkin samat hullut sanoo että sillä onkin merkitystä, nimittäin jos olet valkoinen niin olet syyllinen kaikkeen pahaan mitä arabit ja afrikkalaiset on toisilleen vuosisatoja tehneet.
chikirin
Lipposen eka vaimo oli kantaasiakas järvenpään sosiaalisairaaalassa. Ihanat vuodet paavon kanssa varmasti jättänyt pysyvät traumat loppuelämäksi.
Tekijämies
Nämä eliittipellet eivät koskaan näe mitään vikaa itsessänsä, mutta pientä kansalaista saa syyttää ja ruoskia ties millä verukkeella.
Samanlainen selkärangattomuus ja ylimielisyys on pesiytynyt myös maamme virkakoneistoon.
Raaka-Jorpe
Rikollisjärjestö SDP pitäisi lakkauttaa välittömästi kansallisen turvallisuuden nimissä.
Paikalla ollut
Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö yhdessä junttasivat Suomea EUhun ja Lipposen lempilause oli ”EUn ytimeen”. Jokohan me olemme siellä? Naureskelivat ja vinoilivat kaikille jotka kehtasivat kysellä itsenäisyyden menettämisen perään. Kun Ruotsi jäi eurosta ulos, julisti Lipponen profeetallisesti eduskunnassa kuinka ”saatte nähdä kuinka Ruotsi tulee katumaan päätöstään”. Kertoi myös julkisesti valehdelleensa kansalle EUsta niinistön kanssa. Melkoinen CV näillä kahdella.. ajat ovat kummalliset kun ovat yleensä vielä vapaalla jalalla.
Nimetön
Suomalaisten pitäisi vähitellen alkaa heräämään unestaan. Valtapuolueiden äänestäminen ei muuta mitään miksikään. Hyvävelikerho toimii yli puoluerajojen. Jos tästä oravanpyörästä halutaan eroon kaikkien on lopetettava Kokoomuksen, SDP:n, Keskusta; RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton äänestäminen.
Nimetön
Näin hullu demari Tarza kohteli alaisiaan:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c625c898-54e9-425e-9698-d52495617b71
Simo Hollanpää
On se kumma että iso osa naisista on noin kusetettavissa, luvataan jotain teatteri- tai mallihommaa, niin heti on reidet auki, vaikka kurttunaamamustalaiselle. En kyllä politiikassa luota yhtään naisiin. Hitler oli oikeassa; naisen paikka on kotona, äitinä ja kodinrakentajana. Nainen tarvitsee kurissa pitävän miehen, muuten tulee näitä kaikkia tuksuja ja muita bb-hutsuja. Feminismi on yhteiskunnallinen autoimmuunisairaus.
Sivusta seuraaja
Ihan vaan tiedoksi! Baltzar sanoo olevansa mustalainen ja varmaa onkin mutta lasten raiskaamisella ei ole kuitenkaan mitään tekemistä itse romanikulttuurin kanssa niin kuin ei Dannyn pikkutyttöjen hyväksikäytöt ole osa suomalaisuutta.
Nimetön
Ei kai se. Noille mitään uutta oo onhan ne olleet mukana monen rikollisen keikoilla ja sitä harrastaa persereikä koko ajan
Jaakko Heikkinen
https://ylilauta.org/satunnainen/131908094
Mustalaiset tappavat suomalaismiehen. Video ei herkille.
Video telegramista