Ihmisoikeusprofessorin tittelillä poseeraava Martin Scheinin teki rikosilmoituksen Jussi Halla-ahosta, koska tämä muistutti Scheininiä tämän taustasta Suomen komministisen puolueen keskusvaliokunnan jäsenenä. Scheinin ei siis ollut pelkkä rivijäsen, vaan merkittävässä roolissa puolueessa.
Hänen mukaansa poliittisesta taustasta muistuttaminen olisi kuitenkin kunnianloukkaus häntä kohtaan. Ilmeisesti Scheininia ahdistaa ajatus, että hänen nykyinen professorin tittelin taakse verhoiltu poliittinen aktivismi yhdistettäisiin laajemmin hänen selkeämmin poliittiseen taustaansa.
Poliisi jättää tutkimatta
Yritys saada Halla-aholle rikostuomio, joka olisi muutenkin ainoastaan lisännyt hänen suosiotaan, kuitenkin epäonnistui, sillä Helsingin poliisi teki asiassa tutkimattajättämispäätöksen.
Scheinin on viime vuosina tehnyt itselleen nimeä ottamalla kantaa poliittisiin kysymyksiin yhteyksissä, joissa politiikkaa seuraamaton ei osaa yhdistää sitä selkeäksi politiikan teoksi. Hän on myös pyrkinyt häivyttämään sekä kommunisti- että juutalaistaustaansa.
Lähde: Suomen Uutiset
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.