Hallitus kaavailee leikkauksia kulttuurilehtituelle. Tukia leikataan jopa 15 prosenttia. Opetusministeriön alainen Taiteen edistämiskeskus tekee päätökset maaliskuun loppuun mennessä.
Mahdollinen leikkaus on saanut etenkin verorahoitteisten suojatyöpaikkojen takaa mädätystään levittävät ”kulttuuritoimittajat” varpailleen, sillä tuen leikkaus saattaa tarkoittaa vasemmistolaisten lehtien lakkautuksia. Tämä tarkoittaa mahdollisesti, että osa ”työväenluokkaisista” saattaa joutua oikeisiin, tuottaviin töihin.
Leikkaukset paljastavat, että maksavia asiakkaita ei kiinnosta vasemmistolainen mädätys, eikä sen puoleen kiinnosta maksavia sponsoreitakaan. Kulttuurimarxistinen koneisto toimiikin niin suomessa kuin maailmalla pääasiassa verorahojen sekä juutalaisen George Soroksen kaltaisten sponsoreiden avulla. Vasemmisto-”aktivistien” sukupolvet ovat jo niin tottuneita saamaan rahaa aktivismistaan, etteivät he edes osaa mitään muuta tai ole valmiita tekemään asioita vapaaehtoisesti omalla ajallaan.
Taiteen edistämiskeskus, joka leikkauksista on vastuussa, rahoitti vuonna 2022 lähes 800 000 eurolla seuraavia lehtiä. Listaus kertonee, miksi kulttuurimarxistit ovat ahdistuneita mahdollisesta päätöksestä:
Erityisavustukset kulttuurilehdille vuodelle 2022, yhteensä 794 000 euroa
Antimilitaristi, Aseistakieltäytyjäliitto ry, Helsinki, 5 000 €
AntroBlogi, Allegra Lab Helsinki ry, Helsinki, 8 000 €
Astra, Utgivarföreningen för tidskriften Astra Nova ry, Helsinki, 10 000 €
Blues News, Finnish Blues Society ry, Helsinki, 6 000 €
Elonkehä, Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry, Jyväskylä, 12 000 €
Etsijä, Ad Lucem, Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto ry, Helsinki, 6 000 €
Filmihullu, Filmihullu ry, Helsinki, 29 000 €
Film-O-Holic.com, Filmiverkko ry, Kaarina, 8 000 €
Finskaja Gazeta, Suomen Konsultti ja Työnvälityspalvelu Oy, Helsinki, 12 000 €
Fredsposten, Garantiföreningen för Finlands Fredsförbund rf, Vasa, 5 000 €
Horisont, Svenska Österbottens litteraturförening rf, Vasa, 5 000 €
Ikaros, Folkets Bildningsförbund rf, Åbo, 5 000 €
Ilmiö, The Westermarck Society ry, Helsinki, 8 000 €
Inferno, Pop Media Oy, Helsinki, 5 000 €
Iso Numero, Isot Tekijät ry, Helsinki, 60 000 €
Jänkä, Jänkä ry, Sodankylä, 5 000 €
Kaltio, Kaltio ry, Oulu, 22 000 €
Kehrääjä, Sateenkaarikynä ry, Tampere, 6 000 €
Kulttuurivihkot, Domirola Oy, Helsinki, 23 000 €
Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta, Herra Langen laatikko Oy, Helsinki, 11 000 €
Libero, Libero ry, Helsinki, 5 000 €
Long Play, Long Play Media Oy, Helsinki, 45 000 €
Luontokuva, Kustannus Oy Luonnonkuvaaja, Hyvinkää, 7 000 €
Maailma.net, Maailma.net ry, Helsinki, 15 000 €
Mustekala, Kulttuuriyhdistys Mustekala ry, Helsinki, 5 000 €
Natura, Biologian ja Maantieteen Opettajien liitto Bmol ry, Helsinki, 10 000 €
niin & näin, Eurooppalaisen filosofian seura ry, Tampere, 37 000 €
Ny Tid, Tigern rf, Helsingfors, 50 000 €
Nya Argus, Garantiföreningen för Nya Argus rf, Esbo, 6 000 €
Parnasso, Otavamedia Oy, Helsinki, 16 000 €
Politiikasta, Valtiotieteellinen Yhdistys ry, Helsinki, 8 000 €
Portti, Tampereen Science Fiction Seura ry, Tampere, 5 000 €
ranneliike.net, Sateenkaariyhteisöt ry, Helsinki, 11 000 €
Rondo Classic, Classicus Oy, Mikkeli, 15 000 €
Rumba.fi, Pop Media Oy, Helsinki, 12 000 €
Ruumiin kulttuuri, Suomen dekkariseura ry, Helsinki, 17 000 €
Särö, Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry, Helsinki, 27 000 €
Taide, Kustannus Oy Taide KT, Helsinki, 24 000 €
Teatteri&Tanssi+Sirkus, Kustannusosakeyhtiö Teatteri, Helsinki, 52 000 €
The Ulkopolitist, The Ulkopolitist ry, Helsinki, 8 000 €
Tiedonantaja, Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy, Helsinki, 12 000 €
Tuli & Savu, Runoyhdistys Nihil Interit ry, Helsinki, 20 000 €
Tulva, Naisasialiitto Unioni ry, Helsinki, 26 000 €
Tähtivaeltaja, Helsingin Science Fiction Seura ry, Helsinki, 13 000 €
Vartija, Vartija-Aikakauslehden Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 5 000 €
Voima, voima.fi, Voima Kustannus Oy, Helsinki, 66 000 €
Ydin, Ydin-julkaisut ry, Helsinki, 26 000 €
Levikin edistämiseen, yhteensä 91 000 euroa
Kulttuuri‑, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry, Helsinki, 44 000 €
Rosebud Books Oy, Helsinki, 25 000 €
Tidskriftscentralen rf, Vasa, 22 000 €
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
pää määrää
Kaikki kulttuurituet pois ja palkitaan vuoden loputtua yleisesti hyväksyttyjä kulttuuritekoja tehneet.
Ilmari
Kuka päättää, mitkä kulttuuriteot ovat yleisesti hyväksyttyjä?
Tapiola
Kyllähän tässä voi asiaa olla. Sitten on erikseen vaikkapa somaliyhdistykset, joita lienee vähintään tuplaten tuohon yllä olevaan kulttuurilehtien listaan. Somalit ei tarvitse niin paljon toimituskuluihin varoja, kun lukukirjana on ikivihreä koraani.
Onkos tuolla alussa virhe, kun lukee hallitus? Eikös se pitänyt olla perussuomalainen hallitus ihan loogisesti, kun PS hävisi vaalit taksikuskeille.… siis Kokoomukselle.
MK
Etenkin Voima lehden voisi lakkauttaa kokonaan.
Vuosi vuodelta räikeämmäksi käyvää marxistisen vallankumouksen julistamista.
Juha
Kommunistiseen ideologiaan kuuluu että tyhmät elättävät laiskat. Siksi rahaa on marxilaiseen hulluuteen
Olavi Koskela
Kyllä sen niin täytyy olla, ettei veronmaksajilla ole velvollisuutta tukea minkäänlaista ideologista potaskaa. Jos lehti ei pysy pinnalla tilausmaksuilla tai mainostuloilla, niin sitä ei tässä maassa tarvita.
TT
Iltapaskoille, hyysäreille ja maakuntaläpysköille verovaroista maksettavat tuet ilmeisesti jatkuvat. Oma lukunsa on mädättäjä-Yle, jonka budjettiin persut eivät ole saaneet minkäänlaista leikkausta aikaiseksi. Suomessa jatketaan USA:n mockingbird-median sisältöjen ja narratiivien kopioimista ja pakkosyöttöä kansalle.
Numento
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) ei leikkaa ainakaan ruotsinkielisiltä järjestöiltä senttiäkään. Myös mahdolliset 15% leikkaukset muilta turhakkeilta jäävät aiottua pienemmiksi. Soitelkaa jos ennustus meni pieleen. Morjens.
Reconquista
Nuo lehdet eivät varmaankaan ole tämän palstan lukijoille tuttuja. Joukossa on ainakin kaksi, Kehrääjä ja Ranneliike jotka eivät ole koskaan olleet lehtiä. Ne ovat pelkkiä nettisivuja joille hyvin harvakseen kukaan kirjoittaa juttuja.
Hylsy
Voimaa luen välillä, koska hyvä on tutustua vastapuolen kantoihin. 😉 Jos olisi maksullinen, niin en lukisi.
Nimetön
Viimeisin Rumba paperilehti julkaistiin 2019, siitä asti on ollut pelkkä turha nettisivusto. 12 000 euroa tukea nettisivustolle? VMP.
Jessica
Rumba on puhdas vasemmistolainen roskamedia jota ei onneksi enää ole paperiversiona.
Konservatiivi
Aseistakieltäytyjäliittokin saanut monen tonnin avustuksen! 🙁
Linneraake
Tässä vaiheessa olisi pitänyt jo sisäistää sen, ettei ikinä pidä luottaa valtioon eikä sen apuun. Summat eivät nyt kuitenkaan kovin isoilta kuulosta.
Suuri osa lehdistä siirtyy digitaaliseen muotoon niin ei tule enää edes metsätuhoa.